Pitäisi pari viikkoa odotella, että pääsen ihotautilääkärille ja saan roa kuurin. Keväällä kävin ja sain antibiootit, niistä ei ole ollut apua. :( Antibiootit loppuivat 2 viikkoa sitten ja akne kirjaimellisesti räjähti entisestään. Soitin kaikki lääkäriasemat läpi jo ennen antibioottikuurin loppua, mutta lääkärille ei ollut aikoja (ja osa asemista oli lomalla). Puhelinajan sain ja soitin lääkärille viimeviikolla. Antibiootteja saan taas popsia siihen saakka kun lääkärille pääsen.
Tämä aika vain on niin pitkää. Tänään erehdyin tarkastelemaan naamaani tarkemmin peilistä ja olen nyt ihan maassa. Posket näyttävät ihan raadelluilta. En tiedä miten kehtaan huomenna lähteä töihin. Miten ikinä kehtaan lähteä mihinkään. Kelloa tuijotan jatkuvasti, on kovin levoton olo. Kuluisivat viikot jo niin voisin saada jonkun toivonpilkahduksen vahvemmasta lääkkeestä jonka lääkäri lupasi.
Elämä nyt vain on vaihteeksi taas niin kovin raskasta. Tekisi mieli vain maata sängyssä eikä lähteä mihinkään. Tämä sulkeutunut elämä on alkanut jo heijastumaan huonona fyysisenä olona. Kun stressaan ihoa ja välttelen ihmisiä päätä särkee ihan hirvittävästi, öisin en meinaa saada unta kun murehdin tulevaa päivää ihoni vuoksi. Olen myös meinannut oksentaa itkun ohessa muutamana iltana kun olen tarkemmin peiliin katsonut. Tulee niin ahdistunut olo ettei meinaa henkeä saada.
Miten te jaksatte? Kertokaa miten jaksan nämä viikot ennenkuin saan vahvemman lääkkeen? Miten kehtaan mennä ulos, miten kehtaan kohdata ihmisiä, miten jaksan töissä... Miten pystyisin unohtamaan kasvoni edes hetkeksi?
Tämä aika vain on niin pitkää. Tänään erehdyin tarkastelemaan naamaani tarkemmin peilistä ja olen nyt ihan maassa. Posket näyttävät ihan raadelluilta. En tiedä miten kehtaan huomenna lähteä töihin. Miten ikinä kehtaan lähteä mihinkään. Kelloa tuijotan jatkuvasti, on kovin levoton olo. Kuluisivat viikot jo niin voisin saada jonkun toivonpilkahduksen vahvemmasta lääkkeestä jonka lääkäri lupasi.
Elämä nyt vain on vaihteeksi taas niin kovin raskasta. Tekisi mieli vain maata sängyssä eikä lähteä mihinkään. Tämä sulkeutunut elämä on alkanut jo heijastumaan huonona fyysisenä olona. Kun stressaan ihoa ja välttelen ihmisiä päätä särkee ihan hirvittävästi, öisin en meinaa saada unta kun murehdin tulevaa päivää ihoni vuoksi. Olen myös meinannut oksentaa itkun ohessa muutamana iltana kun olen tarkemmin peiliin katsonut. Tulee niin ahdistunut olo ettei meinaa henkeä saada.
Miten te jaksatte? Kertokaa miten jaksan nämä viikot ennenkuin saan vahvemman lääkkeen? Miten kehtaan mennä ulos, miten kehtaan kohdata ihmisiä, miten jaksan töissä... Miten pystyisin unohtamaan kasvoni edes hetkeksi?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä se stressaa kutakin, mutta kuinka vanha olet? Kärsitkö aikuis iän aknesta?
Silmät kostuu kun lukee näitä juttuja täällä. Itsekin kärsin aknesta ja itken usein öisin itseni uneen. Tosin aamuisin ihoni näyttää aina paremmalta (tai ehkä itkemisestä turvonneet silmäni valehtelevat) ja päivämmellä (jos pystyn välttämään kaikki heijastavat pinnat) niin en edes muista koko paskaihoani, mutta illalla...
Kehotan sinuakin jättämään liialliset peilistä itsensä tarkkaulun pois. Katso mieluummin peiliä metrin-parin päästä, niin näet miten muut ihmiset sinut näkevät. Lisäksi valaistus vaikuttaa paljon, joten et välttämättä töissä näytä samalta kuin kotona kirkkaassa vessan valossa sentin päästä peilistä..
Itse huomasin kesäkuussa, ettei antibioottikuurini tehoa ollenkaan. Pukkasi vain kauhean kasan isoja ihomatoja pintaan, joita poikaystävänikin kauhisteli.
Tämä sai mieleni todella masentuneeksi ja päätin, että heti Suomeen palattuani soitan ihotautilääkärille ja pyydän roan. Harmittelin ja itkin, kun en ollut heti pyytänyt kunnon aineita, vaan lähtenyt kokeilemaan antibioottia.
Oloni paheni jatkuvasti, sillä ulkomailla vietetyn ajan aikana en nähnyt ketään muuta finnikasvoista.
Lisäksi kirkkaassa auringossa kaikki näpyt näkyivät tuplasti paremmin.
Pyysin äitiäni soittamaan lääkäriä ja pyysin, että lääkäri olisi samana päivänä kun palaan. Ikävä kyllä jokainen ihotautilääkäri tuntui olevan lomalla ja minun oli pakko odottaa elokuuhun.
Kuukauden odottelu tuntui hirveältä, ahdisti ja itketti. Nyt on jäljellä kaksi odotuspäivää ja epätoivo alkaa iskeä.
En nimittäin pysty uskomaan, että roa-kuuri auttaa, sillä mikään muukaan ei ole auttanut. Katselin tänään kasvojani ja selkääni peilistä, enkä muista miltä näytän tai miltä tuntuu olla ilman finnejä.
Oma tautini ei ole kovinkaan vakava - normaali akneksi luokiteltu. Silti se on kiusallinen, sillä naamani ja yläselkäni sekä hieman olkapäät ja rinta ovat täynnä pienia punaisia näppylöitä. Ainoastaan silmien alla on täysin näpytön iho.
Paras keino, jonka itse olen huomannut on unohtaminen. Keskity johonkin muuhun asiaan(vaikka se saattaa vaikeaa olla).
Kyllä se aika loppujen lopuksi menee nopeaan.
Tsemppiä! :)
haluisin itekki ROAN. Mutta mitä pitää tehdä?
Saako julkisen sektorin kautta (ei yksityinen) ajan mitenkään ihotautilääkärille?
Mitenkäs kuinka kauan on jonoa yksityisellä ihotautilääkärillä (yleensä, kyseeessä keski suuri kaupunki)? Joku hinta-arvio yksityisellä lääkärillä käynnistä?
PS. elämä on muuttunut maanpäälliseksi saatanaksi aknen takia :(, kaikki kaverit ihmettelee, kun en koskaan voi olla. Sanon aina että on menoja, vaikka todellisuudessa masennan yksin kotona aknen kanssa :/
varmasti saisit.. olet ilmiselvästi työkyvytön.
masentunut jne..
Mulla on täsmälleen sama tunne melkein jokapäivä mutta kyseessä on kokokasvot peittävät arvet.
Ei auta ajatella että elämä helpottuu kun lääkäri alaa lomalta ym..tätä on kestänyt jo n.12v. En todellakaan enää jaksa.
mulla on sama ongelma. tosin nyt mulla ei ole yhtään finnia, valkopäitä kyllä niidenkin edestä. mutta naamani, varsinkin poskeni ovat täynnä kauheita arpia. ja mun iho on tosi, siis todella vaalea, eli ne erottuu vielä pahemmin! mua ahdistaa, ja kun sunnuntaina pitäisi lähteä tukholmaan lomalle..ja sitten ne svedut töllää siellä. ai että ärsyttää!
mun tutulla oli nuorena akne. sille tuli riparin jälkeen kauhea masennus, ihonsa takia. sen jälkeen se ei enää käynyt koulua( tai siis vältteli sinne menemistä), koska sitä hävetti ihonsa. ja se akne pilas sen elämän. se on yli kolmikymppinen eikä ole koskaan saanut töitä, eikä edes seurustellut. ja pelkästään sellasen ihotaudin takia. ja se todella ahdisti sitä. elämä ei oo ollu sille reilua, se on niin epävarma itsestään. ja nykyään sillä ei ole aknea, mutta nuoruusiän ahdinko vaikuttaa vieläkin. ja se on hirveää.
mutt tuo ei nyt ollu tarkotettu pelottelevaks, vaan kannustavaks tekstiksi. tsemppiä, kyllä sä pärjäät. ihmiset ei tuijota sun naamaa, ja jos joku tuijottaa, niin ota se kohteliaisuutena. yleensä jos ihmistä tuijotetaan, se tarkoitttaa että ihminen on kaunis.. =) koska ei ne näpyt haittaa. jos oon nähny ihmisiä kaupungilla finni naamoineen ei ne oo mitenkään kummilta näyttäny. ei ne ees oikeestaan ''rumenna'' sitä ihmistä. tosin yleensä kaupungilla ollessani välttelen katsomasta ihmisiä naamaan kun nolottaa oma naama. mutta nykyään koitan katto jokasta vastaantulevaa silmiin, ja oon jotenkin huomannu että oon tullu varmemmaks itestäni..=))