En tiedä tulinko oikein oikealle palstalle mutta viime aikoina olen kovasti pohtinut tätä dilemmaani. Tilanteeni on nimittäin se että minulla on tunteet mutta ei suhteita. Olen tullut myös siihen päätelmään että normitunteilla varustettu ihminen kaipaa suhteita ja nimenomaan läheisiä ihmissuhteita?
Löytyyko kohtalon tovereita? Entä kuinka olette selvinneet vastaavista kriiseistänne?
Löytyyko kohtalon tovereita? Entä kuinka olette selvinneet vastaavista kriiseistänne?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Meitä on varmaan useampikin. En ole selvinnyt, olen vasta selvittelemässä joten minusta ei taida olla sen enempää apua.
Mä oon ollut tälläsessä "kriisissä" jo melko kauan (=monta vuotta) enkä vielä ole siitä selvinnyt. Jotkut kaverit ja varsinkin perhe ihmettelee tätä mun ikuista kriisiä kun "ei sillä (mulla siis) oo ees poikaystävää" jne jne. Alkaa jo pikkuhiljaa rasittaan.
Kaipaan kyllä läheistä suhdetta mutta en keneen tahansa vaan yhteen tiettyyn ihmiseen josta välitän ihan mielettömän paljon mutta jolle en ole sitä (vielä) ilmaissut :) Toivon todella että alan tän haaveilun sijaan tehdä jotain konkreettista koska tätä ihmistä en halua missään nimessä menettää!
En tiedä millaisista läheisistä ihmissuhteista sinun tapauksessa on kyse, onko se ystävyys vai rakkaussuhde vai molempia? Miten muuten määrittelet "normitunteet"? :)
miten asiaa ajattelee.. Varmasti meillä kaikilla on monenlaisia tunteita olemassa. Tarkoitat varmaan kuitenkin et sulla on tunteita jotakin tiettyä ihmistä kohtaan? Mut et ole voinu osoittaa niitä hänelle? Ja silti hän usein mielessäsi? Sama juttu minullakin.. Ei hän lähde kulumallakaan mielestä vaikka joskus sitä haluaisinkin. En tosiaankaan tiedä mihin tämä haaveilu johtaa. Ei varmaan mihinkään ellei joskus jotain tapahdu. Silti salaa toivon et niin ehkä voisi käydäkin. Ja onhan se mahdollista kun näyttää nyt siltä et näen hänet jatkossa useammin (kuin viime aikoina). Onhan siinä tietty se mahdollisuus ettei hän ehkä enää välitäkään minusta. Mut sen näkee sit.. Tuleva muutos on omalta kannalta hyvä joka tapauksessa. Elämä jatkuu, oli miten oli.. :)
Tunteita on todella paljon - liikaakin. Päästän vain harvoin ketään lähelleni, mutta ne harvat tärkeät ihmiset ovat todella korvaamattomia. Kun tämmöinen ihminen joutuu pettymään, suojamuuri rakentuu nopeasti murtovarmaksi. Tunteita ON, mutta niitä ei voi näyttää. Näin vain on, en ole tarkoituksella hankala, omituinen tai marttyyri.