Ymmärtämättömyys

Miten koette sen, kun puhutte masennuksestanne, epätoivostanne, itsemurha-ajatuksista jne. jollekin, joka ei ole masennusta kokenut eikä ole ikinä itsaria ajatellut? Eikö olekin turhauttavaa? Itseä jotenkin sitten hävettää sellaisen ihmisen edessä oma heikkous, mutta eihän sairaudellensa mitään voi. Mä ajattelin itsaria jo varhaisnuorena, mutta yrittänyt en ole koskaan.
6496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

koskaan kokenut masennusta tai ajatellut itsemurhaa. Itsemurhaa nyt on ajatellut 99 % suomalaisista aikuisista elämänsä jossain vaiheessa.

Äänestä

Olin 18 vuotias kun koin että elämälläni ei ole enään tarkoitusta koska se ei mennyt käsikirjoitusten mukaan .Olinko itse tehnyt käsikirjoituksen vai luinko toisten roolia kun petyin kaikkeen enkä jaksanut katsoa seuraavaa näytöstä .

Koin kuten kirjoitit ettei kukaan ymmärrä kuitenkaan tuskaani siitä on turha puhuakkaan ,onneksi sinä puhut .
Kuten tuolla sanottiin että 99% ajattelee pois lähtöään ennenaikaisesti ,uskon että näin varmaan onkin .Onneksi moni saa apua ajoissa ,aina ei ammattiapua tarvitse riittää se kun huomaa olen sittenkin arvokas ja minua rakastetaan sekä elämälläni on tarkoitus.

Omaa elämääni katsoissa kymmeniä vuosia taaksepäin kun tuo pimeä hetkeni oli ja löysin itseni teholta ,viime hetkellä oli huomattu tekoni ja kiidätetty sairaalaan .
Tänään kiitän Jumalaa että saan olla joukossanne kertomassa on olemassa ikuinen elämä ja jokaisen elämällä on tarkoitus.Tulee vielä niitä onnenpäiviäkin ja nämä vaijeudet käännetään silleen voitoksi että voimme olla auttamassa heitä jotka ei jaksa ,kuten täällä kirjoitellessakin .

Kenen onkaan helpompaa lähestyä rikkinäistä ihmistä kuin hänen joka on kokenut samaa ,sekin on helppoa sanoa yhtään sirua ei heitetä pois vaan meidät kootaan sittenkin

Äänestä
  • Luuuletteko, että se helppoa on kenelläkään ?!
    Lakatkaa nyyhkimästä ja pyörimästä oman napanne ympärillä niin huomaatte, että elämällä on vaikka mitä tarjottavaa !Älkää lapset oolko niin lapsellisen teatraalisia, ELÄKÄÄ, KOKEKAA, MENKÄÄ ETEENPÄIN !
    Kuten muutikin ovat tehneet.

    Äänestä

  • varten ! kirjoitti:

    Luuuletteko, että se helppoa on kenelläkään ?!
    Lakatkaa nyyhkimästä ja pyörimästä oman napanne ympärillä niin huomaatte, että elämällä on vaikka mitä tarjottavaa !Älkää lapset oolko niin lapsellisen teatraalisia, ELÄKÄÄ, KOKEKAA, MENKÄÄ ETEENPÄIN !
    Kuten muutikin ovat tehneet.

    "Lakatkaa nyyhkimästä ja pyörimästä oman napanne ympärillä "

    Kenellekkähän tämä vastaus oli ja vielä lapsiksi moititaan :)
    Elämä on tälläistä että joskus sitä nyyhkitään ja on voimaton ettei jaksa sitä omaa napaakaan edes katsoa saati sen ympärillä pyöriä.
    Tiedän että ei ole niin helppoa voimattomana elää,kokea ja mennä eteenpäin ,silloin tarvitaan niitä kainalokeppiä joihin nojaten voitas edes askel kerrallaan edetä .Voisitko sinä olla kainalokeppinä lähimmäisellesi?

    Äänestä

  • mejuu kirjoitti:

    Tuollaiset puheet tulevat juuri ymmärtämättömiltä toopeilta, jotka eivät tajua miten vakava masennus jne. on. Siinä ei mitkään pellehypyt ja järkipuheet aina tepsi!

    Äänestä

  • Kuoleman sisar kirjoitti:

    Tuollaiset puheet tulevat juuri ymmärtämättömiltä toopeilta, jotka eivät tajua miten vakava masennus jne. on. Siinä ei mitkään pellehypyt ja järkipuheet aina tepsi!

    Tarkoitin tuota "Elämä on elämistä varten"-tyyppiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Riutunut sydän kirjoitti:

Miten koette sen, kun puhutte masennuksestanne, epätoivostanne, itsemurha-ajatuksista jne. jollekin, joka ei ole masennusta kokenut eikä ole ikinä itsaria ajatellut? Eikö olekin turhauttavaa? Itseä jotenkin sitten hävettää sellaisen ihmisen edessä oma heikkous, mutta eihän sairaudellensa mitään voi. Mä ajattelin itsaria jo varhaisnuorena, mutta yrittänyt en ole koskaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu