Tyttö lopettaa musiikkikoulun, jos hänet pakotetaan vielä esiintymään. Kyseessä erityisen ujo ja arka lapsi, joka jännittää ihan tavallisiakin tilanteita arkielämässä ja on kovin huolestunut ja stressaavainen niistä. Olemme jutelleet tästä koulunkin terveydenhoitajan kanssa ja nyt hän saa tavalliset esitelmät pitää vain opettajalle ennen kuin hän alkaa totutella muutamalle lapselle esiintymiseen. Häntä huolestuttaa jo nyt syksy ja musiikkikoulun jatkuminen.
Tyttö tykkää soittamisesta, mutta hän ei tahdo esiintyä. Viimeksi hän alkoi itkeä kesken esiintymisensä musiikkikoululla. Hän itki vielä kotonakin. Suretti niin katsoa, miten lapsiparan ensiesiintyminen päätyi kyyneliin.
Minähän en halua, että lapsiraukan harrastus on yhtä itkua ja pelkoa. Siinä menee musiikista kaikki ilo. Olemme jutelleet ja hän kertoo, ettei tahdo enää musiikkikouluun. Aionkin ilmoittaa musiikkikoululle ja jutella tästä esiintymisvelvollisuudesta kuten laitos asiaa nimittää.
Harrastuksen tyttö haluaisi jatkuvan. Hän on innokas ja taitava soittaja. Olenkin miettinyt, onko meidän tapauksessa parempi hankkia vaikka yksityinen opettaja, jolloin harrastus olisi vapaampaa varmasti eikä velvollisuuteen kuulu mitkään harrastusilon vievät esiintymiset? Tuleeko tällainen kovinkin kalliiksi? Ja mistä opettajia kannattaisi etsiä?
Itse olen pianonsoittaja ja aivan onnellinen, vaikka en ikimaailmassa ole suostunut pitämään yhtäkään konserttia kenellekään ihmiselle. Olen onnellinen, että minulla on tällainen keino purkaa tunteitani ja harrastaa ja mikä parasta: musiikista on tullut perheeseemme yhteinen harrastus. Siksi olen huolissani, että musiikki pitäisi muka jakaa kaikille (esiintyä), vaikka ihminen ei tahdo. Eivät kaikki ole mitään esiintyjätyyppejä! Musiikki on hyvä harrastus ja parasta terapiaa ja sitä mielestäni pitäisi jokaisen voida harrastaa.
Musiikin ilo kuuluu kaikille luonteesta riippumatta. Toinen soittaa sinfoniat tuhatpäisen yleisön edessä, jonkun nautinto on huilun soitto metsässä solisevan puron vieressä naavapeitteisille puille ja eläimille. Miksi ihmiset pitäisi laittaa samaan muottiin ja tehdä musiikista itkua ja pelkoa aiheuttava pakkopulla?
Eikö se ole yhtään tärkeää, että musiikki tuo ihmiselle itselleen suuren ilon?
Tällaisia ajatuksia nousi mieleen ja toivoisin kommentteja ja neuvoja.
Tyttö tykkää soittamisesta, mutta hän ei tahdo esiintyä. Viimeksi hän alkoi itkeä kesken esiintymisensä musiikkikoululla. Hän itki vielä kotonakin. Suretti niin katsoa, miten lapsiparan ensiesiintyminen päätyi kyyneliin.
Minähän en halua, että lapsiraukan harrastus on yhtä itkua ja pelkoa. Siinä menee musiikista kaikki ilo. Olemme jutelleet ja hän kertoo, ettei tahdo enää musiikkikouluun. Aionkin ilmoittaa musiikkikoululle ja jutella tästä esiintymisvelvollisuudesta kuten laitos asiaa nimittää.
Harrastuksen tyttö haluaisi jatkuvan. Hän on innokas ja taitava soittaja. Olenkin miettinyt, onko meidän tapauksessa parempi hankkia vaikka yksityinen opettaja, jolloin harrastus olisi vapaampaa varmasti eikä velvollisuuteen kuulu mitkään harrastusilon vievät esiintymiset? Tuleeko tällainen kovinkin kalliiksi? Ja mistä opettajia kannattaisi etsiä?
Itse olen pianonsoittaja ja aivan onnellinen, vaikka en ikimaailmassa ole suostunut pitämään yhtäkään konserttia kenellekään ihmiselle. Olen onnellinen, että minulla on tällainen keino purkaa tunteitani ja harrastaa ja mikä parasta: musiikista on tullut perheeseemme yhteinen harrastus. Siksi olen huolissani, että musiikki pitäisi muka jakaa kaikille (esiintyä), vaikka ihminen ei tahdo. Eivät kaikki ole mitään esiintyjätyyppejä! Musiikki on hyvä harrastus ja parasta terapiaa ja sitä mielestäni pitäisi jokaisen voida harrastaa.
Musiikin ilo kuuluu kaikille luonteesta riippumatta. Toinen soittaa sinfoniat tuhatpäisen yleisön edessä, jonkun nautinto on huilun soitto metsässä solisevan puron vieressä naavapeitteisille puille ja eläimille. Miksi ihmiset pitäisi laittaa samaan muottiin ja tehdä musiikista itkua ja pelkoa aiheuttava pakkopulla?
Eikö se ole yhtään tärkeää, että musiikki tuo ihmiselle itselleen suuren ilon?
Tällaisia ajatuksia nousi mieleen ja toivoisin kommentteja ja neuvoja.
Vastaukset 3
Vanhimmat
En valitettavasti osaa auttaa sinua, enkä lastasi,
mutta olisi kiinnostavaa tietää, miten opettaja "valitsee" nämä soittajat näihin esityksiin...
vai joutuvatko kaikki oppilaat soittamaan?
Olet varmaan jutellut opettajan kanssa, mutta opettajan on siis aivan pakko laittaa kaikki oppilaansa soittamaan?
Olisi tietysti helpompaa,jos opettaja voisi vain ikään kuin sivuuttaa sinun lapsesi tästä soittovelvollisuudesta, mutta onko se sitten vastoin musiikkikoulun sääntöjä?
Kuulostaa omituiselta tuo pakottaminen,
jos lapsi haluaa vain soittaa, eikä esiintyä.
Yksityisopilaana soittaminen lienee kalliimpaa, mutta jos se on ainoa mahdollisuutenne, en epäröisi siirtyä pois musiikkikoulun pakottavasta ilmapiiristä.
Työskentelen musiikin ammattilaisena ja myös lasten parissa, mutta en kylläkään musiikkikoulussa. Onkohan todellakin PAKKO esiintyä? En voi uskoa todeksi, menen kyllä kohta etsimään tietoa netistä ja soitan parille kollegalle. Mutta nyt sinun asiaasi:
Yksityinen opettaja ei välttämättä tule kalliimmaksi kuin muu opetus, se riippuu täysin opettajasta ja/tai paikkakunnasta jolla asut. Täällä meillä on musiikin ammattilaisia kouluttava oppilaitos ja lisäansioita etsivät musiikinopiskelijat antavat mielellään tunteja halvemmallakin.
Oletko muuten keskustellut lapsen soitonopettajan kanssa tästä asiasta? Minä sinuna ottaisin asian puheeksi. Jos koulukin joustaa tytön esiintymispelon takia, niin miksi ei musiikkikoulu sitten? Tuollainen pakko tappaa mielestäni tytön innostuksen musiikkia kohtaan ja tuo huonoa mainetta koko harrastukselle. Käytäntöön en ole aikasemmin törmännyt, omina musiikkikouluaikoinani vain muutamat lapset "pääsivät" esiintymään, yleensä parhaimmat soittajat tai open suosikit.
Nyt en osaa enempää auttaa, mutta kirjoita miten kävi. Toivon todella että musiikkiharrastus jatkuu tavalla tai toisella.
Olin musiikkikoulussa vuosina 1992-1998. Opintokirjassani luki, että "oppilas on velvollinen esiintymään matineoissa ja muissa tilaisuuksissa". Esiintymistilaisuuksia olikin sitten välillä joka viikonloppu ja viikollakin. Ne tulivat jopa kalliiksi perheelle. Äidin tai jonkun oli aina oltava viemässä minua ja soitintani esiintymään. Hän ei kuitenkaan saanut vapautusta konserttimaksusta, mikä olisi mielestäni ollut kohtuullista.
Koulun kevätjuhlassa piti esiintyä, samoin sukujuhlissa. Tuntui, että kaikki pitivät itsestäänselvyytenä, että soitan heille. Aloin jo inhota sitä, että meille tuli vieraita, kun aina piti soittaa. En tosin jännittänyt, mutta ei minua huvittanut olla mikään yleinen viihdyttäjä. Nykyään, jos soitan tilaisuuksissa, saan tästä korvauksen.