vl-lesbo

olen vl-lesbo 25v. Olenko kovin paha olento Jumalan silmissä kun tämän tunnustan.Lähimmäiseni eivät tästä tiedä enkä uskalla kertoa. Rakkaani kuuluu myös seurakuntaamme ja aiomme muuttaa yhteen. Jos on pakko muutamme vaikka Suomesta pois.Miksi Jumala sitten meidät tälläisiksi loi jos kysymyksessä on synti,tämähän on hänen luomistekonsa
182787
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Yhteen muutto saattaa edesauttaa lesboilua, joten kavahdahan moista.
Raamattu tosin puhuu vain homoilusta, ei lesboilusta.

Äänestä
  • ..naispuolinen homoseksuaali.

    Äänestä

turhia lätise joutavia.

Äänestä

En ole hetero, olen uskossa, mutta asia on minua puhutellut.

Ensinnäkin, sinä olet Jumalan luoma kuten muutkin ihmiset, ja jos uskot Jeesuksen sovitustyöhön ja olet yöhäältä uudestisyntynyt kristitty, olet osa Jumalan valtakuntaa, ikuisesti, Amen.

Olin ennen liian asiantuntia ko. asiassa, ennekuin Pyhä Henki valaisi minulle tiulannetta, kerron tarinan, jospa siitä oli apua.

Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä suunnattomasti, rajattomasti ja VAILLA EHTOJA. Hän rakastaa jopa Hänen pilkkaajiaan ja kieltäjiään. Mutta Ihminen panee rakkaudelle aina ehtoja, kuten ole samanlainen kun minun ajatukseni, menettele samalla tavalla yms. joihin sääntöihin usein myös seurakunnat syyllistyvät, pitää mahtua formaattiin. Sinä et näihin mahdu, mutta muista, Jumalalle kyllä kelpaat. Tämän havaitsin silloin kun se minulle valotettiin.

Toisaalta, jos lähdet pakoon, älä, sillä siihen löytyy Raamatusta neuvo. >> Jos pakenet vuorelle, minne sinä sieltä pakenet

Äänestä
  • Etkös olekaan naisen kanssa aviossa?Ainakin vaimosta olet puhunut.

    Äänestä

  • aviomies? kirjoitti:

    Etkös olekaan naisen kanssa aviossa?Ainakin vaimosta olet puhunut.

    ja pidän sitä normaalina olomuotona. Mutta ko. ihmisessä on sairaus/ poikkeavuus/ tai meidän ns. valtaväestön näkemyksen mukaan erilainen sukupuolinen suuntautuminen, joka ei jatka sukua.

    En onneksi ole heitä, mutta en onneksi ole saanut tuomarin viitta tässä asiassa, mikä on persoonan periferiassa, ei järjestelmässä, joten lausunnollani tuin Häntä ja annoin myös muille tietoa.

    Olen rivien välistä oikeassa, että jos tällainen valitettava poikkeus olisi vallitseva, ehkä kuolisimme sukupuuttoon.

    Siunausta.

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    ja pidän sitä normaalina olomuotona. Mutta ko. ihmisessä on sairaus/ poikkeavuus/ tai meidän ns. valtaväestön näkemyksen mukaan erilainen sukupuolinen suuntautuminen, joka ei jatka sukua.

    En onneksi ole heitä, mutta en onneksi ole saanut tuomarin viitta tässä asiassa, mikä on persoonan periferiassa, ei järjestelmässä, joten lausunnollani tuin Häntä ja annoin myös muille tietoa.

    Olen rivien välistä oikeassa, että jos tällainen valitettava poikkeus olisi vallitseva, ehkä kuolisimme sukupuuttoon.

    Siunausta.

    Olet selvästikin ponnistellut tämän vaikean kysymyksen äärellä. Riveiltä aistii, että olet Kristuksen rakkauden silmälaseilla yrittänyt katsoa itsellesi vierasta asiaa. Tämä on minusta hyvin arvostettavaa ja osoittaa, että sinulla on voimakas sisäinen uskonelämä.

    Itse asia on todella vaikea. Itse en osaa sanoa siitä muuta kuin sen, ettei seksuaalista suuntautumista saisi käytää aseena väkivaltaiseen suhtautumiseen lähimmäistä kohtaan, niin kuin täällä muutama besserwisser taas lataa.

    Kaikkea hyvää sinulle, Kempeläinen

    Äänestä

  • Mie vain kirjoitti:

    Olet selvästikin ponnistellut tämän vaikean kysymyksen äärellä. Riveiltä aistii, että olet Kristuksen rakkauden silmälaseilla yrittänyt katsoa itsellesi vierasta asiaa. Tämä on minusta hyvin arvostettavaa ja osoittaa, että sinulla on voimakas sisäinen uskonelämä.

    Itse asia on todella vaikea. Itse en osaa sanoa siitä muuta kuin sen, ettei seksuaalista suuntautumista saisi käytää aseena väkivaltaiseen suhtautumiseen lähimmäistä kohtaan, niin kuin täällä muutama besserwisser taas lataa.

    Kaikkea hyvää sinulle, Kempeläinen

    Kun luin tuon kirjoituksesi, silmäni todella avautuvat, sillä ns. ”machomiehenä” suhtauduin asiaan hyvin kriittisesti nuoruus, sekä jopa miesvuosinakin, mutta Sanan tutkiskelu avarsi minua. Kun ajattelen, missä vaiheessa elämääni varsinainen murros tapahtui, ihmisenä hyväksynnän osalta, oli eittämättä kaste. Kasteen jälkeen niin usea asia ikään kuin loksahti paikalleen ja juuri sellaiset, johon viisauteni sen käsittelyyn ei riittänyt. Kasteen jälkeen tajusin sen, että sieltä veden alta noustessaan jokainen ihminen on aika alasti, päällään vain taskuton viitta ja korvat täynnä vettä. Saamani tieto tuli vain Pyhässä Hengessä Herralta. Ja jos ajattelemme esimerkki kasteltuja, kuten Paavalilla, Sadanpäämiestä yms. heidän ymmärrys Herrassa valkeni huomattavasti kasteen myötä, näin kävi minullekin ja suurin muutos tapahtui parisuhteessani, eli avioliitossani, Herralle kiitos. Koin voimakkaasti myös sen, että poikkeavat, kuten aiheemme, ovat juuri samalla viivalla, siinä vain minun käsitykseni. En pysty käsittelemään asiaa kovin tieteellisesti, vaikka koen sen hyvinkin epänormaalina, mutta ihminen on Jumalan omaisuutta elävänä sieluna, oli Hän lesbo, kommunisti, tai kokoomuslainen.

    Kiitos tuestasi, sillä asia ei ole minulle järjen asia juuri, ainoastaan hyväksynnän asia Herrassa. Jää siunatuksi.

    Äänestä

Raamattu kertoo ihmisen luodun mieheksi ja naiseksi. Tosiasiassa raja ei kuitenkaan ole näin mustavalkoinen. Esimerkiksi buddalaisten pyhät kirjoitukset puhuvat neljästä eri sukupuolesta: miehet, naiset, tyttöpojat ja heikot miehet. Tosiasiassa sukupuolia on vieläkin enemmän. En tiedä tarkkaan, millä perusteella aikoinaan seksuaalisuuden vivaihteekkaampi toteuttaminen luokiteltiin synniks juutalaisuudessai. Uskoisin, että perusteena oli estää sukupuolitautien leviäminen. Niihin kun ei ollut silloin olemassa hyviä pataanus- tai suojautumiskeinoja.

Äänestä
  • "Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi" lause ei poissulje lesboja ja homoja ko. lauseen piiristä.

    Jokainen lesbo on nainen kuten on heteronainenkin.
    Jokainen homo on mies kuten on heteromieskin.

    Äänestä

ei heterotkaan toteuta sukupuolitoimintojaan ennen vhkimistä. ja jos ei kaveria ole ollaan yksin siinä suhteessa. kyllähän homo voi olla mut toteuttamaan sinä et sitä pääse, jos aijot säilyttää hyvän oman tunnon.

Äänestä
  • Homous ja lesbous on todellakin taipumus, joka saa alkunsa jo lapsen varhaislapsuudessa. Siihen tulokseen minä olen tullut, koska itsekin olen joutunut käymään terpaiassa läpi ihan varhaislapsuutta/vauvavaihetta. Vauvalle on hyvin tärkeää saada varhainen läheinen positiivinen vuorovaikutus kumpaankin vanhempaan, jos toinen vanhempi esim. hylkii lasta, jostakin syystä (hänen omista traumoista johtuen), lapsesta voi tulla homo/lesbo.
    Syy todellakaan ei ole lapsen.

    Mutta sitäkin asiaa voi ja kannattaa käydä läpi terapiassa, uskaltaa kohdata se oma lapsi, hoitamatonkin vauva, joka siellä takana voi olla.

    Todellakaan vika ei ole ihmisen jolla on homous ja lesbous taipumuksia.
    Onneksi heillä on helppoa vl-piireissä, kun meitä yskinäisiä on niin paljon, sekaan sopii monenlaista.

    Äänestä

  • yksinäinen vl-nainen kirjoitti:

    Homous ja lesbous on todellakin taipumus, joka saa alkunsa jo lapsen varhaislapsuudessa. Siihen tulokseen minä olen tullut, koska itsekin olen joutunut käymään terpaiassa läpi ihan varhaislapsuutta/vauvavaihetta. Vauvalle on hyvin tärkeää saada varhainen läheinen positiivinen vuorovaikutus kumpaankin vanhempaan, jos toinen vanhempi esim. hylkii lasta, jostakin syystä (hänen omista traumoista johtuen), lapsesta voi tulla homo/lesbo.
    Syy todellakaan ei ole lapsen.

    Mutta sitäkin asiaa voi ja kannattaa käydä läpi terapiassa, uskaltaa kohdata se oma lapsi, hoitamatonkin vauva, joka siellä takana voi olla.

    Todellakaan vika ei ole ihmisen jolla on homous ja lesbous taipumuksia.
    Onneksi heillä on helppoa vl-piireissä, kun meitä yskinäisiä on niin paljon, sekaan sopii monenlaista.

    Myös perinnöllinen taipumus on vahva. Toisesta denttisistä kaksosista tulee 50%:n varmuudella homo, jos toinen on homo, vaikka he varttuisivat täysin erillään toisistaan ja erilaisessa kulttuuriympäristössä.

    Äänestä

Mikähän lienee tarkoitus, kun muutamapäivä sitten tällä palstalla keskusteltiin samasta aiheesta? Siinä käytiin läpi tätä sukupuolista taipumusta.
Kerrataan vastaukset.
Lesbous tms. taipumuksesta saa kertoa tai olla kertomatta, oman tahtonsa mukaan, samoion kuin kuin muistakin omista asioista tai taipumuksista. (itsesi takia tuskin kannattaa kertoa)

Jumala ei ole asettanut avioliittoa samaa sukupuolta oleville.
Suomesta poismuutto ei vaikuta Jumalan säätämään järjestykseen.
Sukupuolinen taipumus ei ole synti. Syntiä on Jumalan tahdon vastainen taipumuksien toteuttaminen. Vrt. vaikka taipumuksesta varastamiseen.

Äänestä
  • Kukapa meistä on synnitön?

    Kenella meistä ei ole huonoja taipumuksia?

    Kuka meistä ei koskaan lankea?

    On aivan turhaa yrittää olla täydellinen ja yrittää omilla voimillaan ja omilla teoillaan kelvata Jumalalle. Se on raskas omavanhurskauden tie, jota vastaan Jumalan valtakunnassa myös pitäisi joka päivä muistaa pontevasti taistella. Kristuksen sovitystyö olisi turha, jos meidän itse omin voimin pitäisi kelvata Jumalalle.

    Äänestä

ja halut sen mukaan, niin on se kyllä aika julmaa kieltää se lesboilu.
Miettikääpä vl miehet, jos teiltä kiellettäisi jumalan luomat halut tuntuisiko helpolta?

Äänestä
  • Onko uskovaisilla oikeutta kieltää Jumalan luomia haluja molempaan sukupuoleen? Voiko bisse-nainen olla naimisissa miehen kanssa ja toteuttaa seksuaaliviettiään myös naisen kanssa?
    Luultavasti ei. Eli mihin vedät rajan?

    Äänestä

Minä olen jo päälle 40 ja vl-lesbo. Nainen, jonka Jumala minulle antoi ja jota rakastan, on ikäiseni.

Ei lesbous ole synti kuten ei heterouskaan. Enemminkin voisi sanoa, että ihminen lesboudessaan voi tehdä syntiä kuten heteroudessaankin.

Minäkin ajattelin nuorena (ehkä ikäisenäsi), että vielä muuttaisin maasta pois, jossa saisin rakkaani kanssa elää rauhassa ilman, että kukaan tietäisi meidän suhteemme todellista laatua. Myöhemmin sitten aloin kohdata asiat sellaisina kuin ne ovat. Se kyllä edellytti sen, etä itse oli ensin sisimmässään varma siitä, että Jumala rakastaa ja siunaa ja on läsnä koko ajan ja että on Jumalan luoma Jumalan johdattaman rakkaan kanssa.

Toivon vanhempiesi ja sisarustesi hyväksyvän sinut lesbona ja ymmärtävän, että olet täysin sama ihminen edelleenkin kuten olit heille ennen kuin he tiesivät: että he ymmärtäisivät sinun olevan uskossa, eikä lesboutesi ole koskaan sitä asiaa muuttanut.

Muutoin kuin kotiväen kohdalla, parempi on elää hiljaiseloa, kun muutatte yhteen. Tiedät uskovaisien asenteet asiaan, joten parempi, että ette paljon asiasta ääneen puhu. Jumala kyllä johdattaa teille lähelle uskovaisia, jotka hyväksyvät teidät, niin että teillä säilyy hyvä yhteys seurakuntaan.

Siunausta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


on totuus kirjoitti:

olen vl-lesbo 25v. Olenko kovin paha olento Jumalan silmissä kun tämän tunnustan.Lähimmäiseni eivät tästä tiedä enkä uskalla kertoa. Rakkaani kuuluu myös seurakuntaamme ja aiomme muuttaa yhteen. Jos on pakko muutamme vaikka Suomesta pois.Miksi Jumala sitten meidät tälläisiksi loi jos kysymyksessä on synti,tämähän on hänen luomistekonsa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu