Rokki siat

Voi perkele mikä sotku oli Väinölänniemellä kun eilen sunnuntaina kotiuduin mökiltä. Roskaaminen ja sikailu kattaa Väinölänniemen ja kaikki sen lähialueet.
Talomme parkkipaikka on edelleen kuin sikalauman jäljiltä.
Väinölänniemi,Kuopion keidas, on siinä sotkussa, ettei edes sikalauma saa sellaista aikaan.

Tämäkö nuoriso paasaa globaalisaatiosta, eläinten oikeuksista,rauhasta,luonnonsuojelusta, ympäristönsuojelusta jne.

Ja hitot!

Seuraavana kesänä menkää festareitanne pitämään Heinälamminrinteen kaatopaikalle. Se on sovelias ympäristö teille.
264531
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Tulipa käytyä Rockcockissa... Ja olivat muuten kehnoimmin järjestetyt festarit, joissa olen koskaan käynyt!

Uskon, että tienoo on nyt melkoisessa tilassa. Ja miksikö? Siksi, että alueella ei juuri roskiksia näkynyt!? Varsinaisen festarialueen ulkopuolella varmaan sitäkin vähemmän. Eli maahanhan ne jätökset monilta päätyi. Ei siinä muutama roskankerääjä kärryineen auttanut.
Myös niitä muita jätöksiä alueelta varmasti runsain mitoin löytyy, sillä tuollaiselle ihmismassalle oli varattuna aivan ruokottoman pieni määrää wc:tä! Uskomaton juttu. Isommillakin festareilla homma saadaan hyvin toimimaan, mutta ei tuolla. Taisi ahneus ja nuukuus iskeä järjestäjiin väärissä paikoissa.

Suuri joukko huonosti käyttäytyviä festarivierailijoita oli paikalla, toki, mutta suurin osa meistä musiikinystävistä hoiti hommansa asiallisesti ja kypsästi. Puitteet tekivät siitä vain tavallista vaikeampaa. Se syyttävä sormi kannattaa osoittaa järjestävälle taholle, ei meihin tavallisiin festarikävijöihin. Kannattaa lukea festareiden kotisivujen vieraskirjaa ja sieltä meidän kävijöiden kommentteja järjestäjille.

Ja eniten sotkua syntyi siitä alaikäisten (paikallisten) laumasta, mikä mellasti festarialueen ulkopuolella, mm. Pikkukakkosen-puiston tuntumassa.

T: Festareilla vieraillut, kahden lapsen äiti

Äänestä
  • Se on ihan sama montako roskista sinne laitetaan, samaa paskaamista kaikilla festareilla. Sehän on nähty. Älä yhtään syytä järjestäjiä. Kyllä se vika löytyy tästä nykyajan paskaavasta nuorisosta, joka ei osaa ottaa vastuuta edes omista roskistaa. Ja sitten vielä nämä pellet "pelastavat" maailmaa ja latelevat toisille ohjeita, kuinka pitäisi elää. Voihan pe...le!!

    Äänestä

  • ihan sama. kirjoitti:

    Se on ihan sama montako roskista sinne laitetaan, samaa paskaamista kaikilla festareilla. Sehän on nähty. Älä yhtään syytä järjestäjiä. Kyllä se vika löytyy tästä nykyajan paskaavasta nuorisosta, joka ei osaa ottaa vastuuta edes omista roskistaa. Ja sitten vielä nämä pellet "pelastavat" maailmaa ja latelevat toisille ohjeita, kuinka pitäisi elää. Voihan pe...le!!

    Ei se nyt ihan sama ole. Jos ei ole roskista tai on roskis. Kummassa tapauksessa roska suuremmalla todennäköisyydellä osuu sinne maahan, kummalla roskikseen?
    Ja jos ei ole vessaa, johonkinhan se hätä on tehtävä.

    Ja nuoriso on ihan omien vanhempiensa peili; kotoa ne tavat opitaan. Ainakin pitäisi oppia...

    Äänestä


  • tsäkä tsäkä kirjoitti:

    Ei se nyt ihan sama ole. Jos ei ole roskista tai on roskis. Kummassa tapauksessa roska suuremmalla todennäköisyydellä osuu sinne maahan, kummalla roskikseen?
    Ja jos ei ole vessaa, johonkinhan se hätä on tehtävä.

    Ja nuoriso on ihan omien vanhempiensa peili; kotoa ne tavat opitaan. Ainakin pitäisi oppia...

    On se ihan sama. Ilosaaressa oli niitä roskiksia ja jälki oli siitä huolimatta kuin tunkiolla olisi ollut. Kyllä se on väen korvienvälissä se vika, eikä roskiksissa.

    Äänestä

On täällä näitä örvelöitä jo omasta takaa. Ei niitä tarvitsisi houkutella enää tänne millään ala-arvoisella roskatapahtumalla.

Äänestä

Hyvä, että kaupunkia yritetään pitää virkeänä ja jotain toimintaa löytyy. Järjestelyt olivat ilmeisesti surkeasti hoidettu, mutta niinhän se aina on aloittelevilla festareilla. Toivottavasti tapahtuma nähdään jatkossakin Kuopiossa.

Äänestä
  • Täytyy kyllä sanoa, että huomattavasti vähemmän sitä roskaa maahan kertyisi, jos niitä roskiksia olisi ollut enemmän. Oli tasan ensimmäinen ja viimeinen kerta Kuopion festareilla, sen verran puutteelliset järjestelyt olivat. Yksi ainoa portti, jossa kaksi konetta, joilla kahden päivän rannekkeet kiinnitettiin. Jonotus kesti kaksi tuntia ja sinä aika menetin kaksi keikkaa, joita varta vasten tulin katsomaan. Vessoja oli olemattoman vähän ja ne järkkärit jotka alueella liikkuivat eivät joko puuttuneet yhtään mihinkään tai sitten he esimerkiksi kielsivät väkijoukossa tanssimisen...
    Yöllä festarialueen ulkopuolella, nimenomaan Pikku Kakkosen-puiston vieressä oli aivan järkyttävää teinimeininkiä! Siellähän näin itsekin mm. tuon naisen, jonka vauva huostaanotettiin poliisien toimesta - ihan oikeutetusti, btw. Porttien ulkopuolella riitti teini-ikäistä kansaa, jotka uhkasivat vetää kaikkia ohikävelijöitä turpaan ja armotta viskelivät roskia ja muuta tavaraa ympäriinsä. Aivan järkyttävän näköistä.
    Varmasti koko tapahtumasta olisi jäänyt miellyttävämpi muisto, jos järjestelyt olisivat toimineet paremmin, mutta kun ei niin ei...

    Äänestä

Jos ei laadukkaampaa ja siistimpää tapahtumaa saada järjestettyä niin jään mieluummin kotiin ja otan pari olutta, katson kympin uutiset ja menen nukkumaan. Täysin paska häppeningi.

Äänestä
  • Voisiko järjestäjät ottaa oppia Joensuun ilosaarirockista,siellähän oli moninkertainen määrä porukkaa Kuopioon verrattuna ja järjestyshäiriöitä oli tapahtuman kokoon verrattuna käsittääkseni todella vähän.Olihan sielläkin roskaamista mut porukka oli muuten suht hyvin järjestäjien hallussa.Sitä paitsi Kuopion tapahtuman oikeampi paikka olisi Sorsasalon raviradan ympäristö

    Äänestä

  • Ilosaarirockista kirjoitti:

    Voisiko järjestäjät ottaa oppia Joensuun ilosaarirockista,siellähän oli moninkertainen määrä porukkaa Kuopioon verrattuna ja järjestyshäiriöitä oli tapahtuman kokoon verrattuna käsittääkseni todella vähän.Olihan sielläkin roskaamista mut porukka oli muuten suht hyvin järjestäjien hallussa.Sitä paitsi Kuopion tapahtuman oikeampi paikka olisi Sorsasalon raviradan ympäristö

    jos ei kelpaa! ei kai mikään tapahtuma ole heti toimiva, ilosaarikin saa eniten negat. palautetta ja kehittyy vuosi vuodelta. siellä sitä roskaa onkin mut ne siivotaan kuten kuopiossakin. ja siellä on omakotitaloja vieressä täällä ei jos rönöö lasketa ja harva sinne meni.
    -poliisin mukaan järjestäjät onnistui hyvin ja ei ollut isompia häiriöitä.
    -ajatelkaa miten paljon rokki tuo rahaa kuopioon! ja maineen että täällä tapahtuu!
    -ei sorsasaloon nuoriso tulisi liian kaukana!

    Äänestä

  • ilosaaressa kirjoitti:

    jos ei kelpaa! ei kai mikään tapahtuma ole heti toimiva, ilosaarikin saa eniten negat. palautetta ja kehittyy vuosi vuodelta. siellä sitä roskaa onkin mut ne siivotaan kuten kuopiossakin. ja siellä on omakotitaloja vieressä täällä ei jos rönöö lasketa ja harva sinne meni.
    -poliisin mukaan järjestäjät onnistui hyvin ja ei ollut isompia häiriöitä.
    -ajatelkaa miten paljon rokki tuo rahaa kuopioon! ja maineen että täällä tapahtuu!
    -ei sorsasaloon nuoriso tulisi liian kaukana!

    Näinpä kuule tehdäänkin seuraavan kerran:). Ja tuo rahantulo kaupunkiin on kuule kuin, pieru Saharassa mittaluokkaa. Ja tuon maineen, voit kuule työntää sinne minne päivä ei paista.

    Äänestä

Vaihdetaan koko tapahtuman nimi Jäte-Kukoksi. Rockin kanssahan tapahtumalla on enää hyvin vähän tekemistä.

Saisi paikallinen jätefirmakin ilmaista mainosta.

Äänestä

lässytä nyt joka paikassa tuota kaatopaikka ideaas hehehhe on se niin saa*anan hauska itea.
olipa tapahtuma mikä vaan niin aina sitä p**kaa ja oksennusta on pitkin katuja. Oli asialla sitten suomi iskelmän tai rokin kuuntelijat.
Kovastihan nuo siivosivat paikkoja sunnuntaina kun KÄVIN ihan kattomassa.

Äänestä
  • Miinuksena vain helvetin pitkät olutjonot ja jokunen agreteini.

    Kokonaisuutena kuitenkin mahtava tapahtuma. Totta kai roskaa tulee, mutta kyllä se sieltä seuraavina päivinä siivotaan. Minkäs verran se keski-ikäinen urpo yleensä saastuttaa? Taitaa olla eniten maailmaa rasittava eläin, kun roskiakaan ei osaa lajitella. Kaatopaikalle vaan. Antaa vain kiristää otsaa. Mukava vaan tietää että inisiöitä ottaa päähän.

    Vai että maailman pelastajia ym. tuolla. Et tainnut olla paikan päällä? Kyllä tuolla kuule lähinnä ihan autonrassaaja amisteinejä oli, eikä mitään viherpiipertäjiä. Se selittänee myös miksi enemmän järjestyshäiriöitä, kun Ilosaaressa.

    Äänestä

  • Nimenomaan kovasti siivosivat ja kun kävin maanantaina lenkillä niin siivous jatkui vieläkin todella huonossa kunnossa olevalla alueella eli se kertoo kyllä kaiken" valitettavasti".

    Äänestä

Vänäri on hieno paikka festareille. Järjestyksiltään ehkä hieman hankala tosin. Vaikka kyseessä onkin verrattain kapea niemi, niin alueen läpi menevän Rönön liikenne häiritsee. Toisaalta nykyiseen tilanteeseen verrattuna olisi kiva olla toinenkin sisäänkäynti, esim siellä uimarannan puoleisella tiellä. Välttyisi turhalta alueen kiertämiseltä tullessa jostain muualta kuin festareiden omalta majoitusalueelta.

Otetaan hypoteettinen tilanne että festarit olisivat Sorsasalossa tai jossain muualla kauempana keskustasta. Tällöin pitäisi järjestää bussikuljetukset keskustasta alueelle ja näitä pitäisi mennä paljon, käytännössä non-stoppina. Takaisinkin pitäisi päästä pitkälle iltaan. Ei varmasti kovin halpaa hupia järjestää.

Ja vaikka festarit olisi kuin sivussa, niin kuitenkin alue ja ympäristö on siivottava, jokatapauksesa lähistöllä asuvat valittavat metelistä, häiriöistä, liikenteestä ja nuorisosta ylipäänsä. :)
Eli ei tämä festareiden siirtäminen muualle auta juurikaan, valittavat ihmiset vaan vaihtuvat.

Äänestä

Onpa hyvä että edes kerran vuodessa Kuopion keskustassakin saa nukkua yönsä rauhassa ;)) Turhaan valitatte siellä vänärillä melusta ja paskasta, kyllä se pitää pari yötä kestää, jos torin nurkilla melkein samaa rallia pitää sietää kaikki loput viikonloput.

Äänestä
  • Mitäs asut siellä, sellasta se on joka paikassa muuallakin. Kai tuon nyt tyhmempikin tajuaa jos asuu
    keskustassa, jokainen tekee valintoja asumisen laadun suhteen, on niitä taloja muuallakin ja kuule paljon paljon halvempia.

    Äänestä

farmari näyttely seuraavan kerran vänärillä, siellä on mukava elukoitten nurmella olla, ammua ja kakata. traktorit ajelee rallia ympäri vänäriä. 80000 ihmistä tuskin roskaa ja tallaa nurmikkoa pilalle.
voiskohan viinijuhlatkin siirtää vänärille sais rönöläiset kuulla parempaa musaa kuin rokin aikana.

Äänestä

viskelevät roskansa kaduille, tämä ei ole pelkästään festarin aiheuttama ongelma.

Oletkos käynyt aurinkoisen päivän iltana kiertämässä Valkeisenlampea? Sama karmea näky, ryyppyporukoiden jätökset on siellä aina seuraavan päivän aamuna odottamassa.

Kuopion nuorisosta osa on päävammaisia törkymöykkyjä, joille ei ole kotona opetettu että roskat laitetaan roskiin.

Äänestä
  • Niin, ei yksi festari kesässä, mutta se että joka viikonlopun ja kesäisin arkiiltojenkin jälkeen kadut sisältä ponnistetuissa jätteissä, grillimussueväitten roskissa, "mäyräkoirien" raadoissa jne. Ehkä tämä kaikki vaan nyt kärjistyi tämän rokkikukon jälkeen.

    Äänestä

No niin, eihän se sikailu sitten siihen jäänyt. Nyt on selvinnyt, että festariporukka särki toistakymmentä autoa välillä Väinölänniemi-keskusta.

No, ilkivaltavakuutus (jos on) ja omavastuu korvaavat.
Pääasia että jengillä oli hauskaa.

Nämähän ovat niitä lieveilmöitä, ,joista paikalliset asukkaat kärsivät ja maksavat. Mitäs menivät asumaan Vänärin tuntumaan.Pitäisiköhän muuttaa Kilpisjärvelle.

Eihän nuorilta saa mitään kieltää saatikka vaatia hyvien tapojen noudattamista.

Toivotan edelleen seuraavaksi festaripaikaksi Heinälamminrinnettä.

Äänestä
  • oikein, niin eivät sotke ja hajoita. välittäkää ja neuvokaa. ei mulle tulis mieleenkään sotkea tai riehua vaikka käynkin festareilla.
    jos sä hajotat auton ei sulla varmasti kaikki ole hyvin ja varmasti on kotona tai kaveripiirissä jokin vinksallaan.
    se voi olla juuri teidän lapsi joka hajottaa ja sotkee.

    Äänestä

  • lapsenne kirjoitti:

    oikein, niin eivät sotke ja hajoita. välittäkää ja neuvokaa. ei mulle tulis mieleenkään sotkea tai riehua vaikka käynkin festareilla.
    jos sä hajotat auton ei sulla varmasti kaikki ole hyvin ja varmasti on kotona tai kaveripiirissä jokin vinksallaan.
    se voi olla juuri teidän lapsi joka hajottaa ja sotkee.

    kasvatuksesta eli lasten vanhemmista se kaikki on kiinni.
    Oikean ja väärän opettaminen, kieltäminen, tiukat säännöt (joista ei lipsuta), toisten ihmisten kunnioittaminen, empatia ym inhimillisen elämän perusasiat pitää opettaa jälkikasvulle.
    Ei yhteiskunta ja koulu pelkästään kasvata vaan vanhemmilla on kasvatusvastuu yksiselitteisesti.

    Ja kun nuori tekee hölmöyksiä, on asiaan puututtava järeästi eikä pidä aina ymmärtää ja hakea syitä muualta. Vastuu on aina viime kädessä törttöilijän.

    Kyllä vastuunsa tuntevat "tiukkisvanhemmat" pääsevät nauttimaan jälkipolviensa kunnioituksesta ja positiivisesti aidosta suhteesta, kun vuodet kuluvat ja lapset ovat aikuisia.

    Äänestä

  • vänärillä kirjoitti:

    kasvatuksesta eli lasten vanhemmista se kaikki on kiinni.
    Oikean ja väärän opettaminen, kieltäminen, tiukat säännöt (joista ei lipsuta), toisten ihmisten kunnioittaminen, empatia ym inhimillisen elämän perusasiat pitää opettaa jälkikasvulle.
    Ei yhteiskunta ja koulu pelkästään kasvata vaan vanhemmilla on kasvatusvastuu yksiselitteisesti.

    Ja kun nuori tekee hölmöyksiä, on asiaan puututtava järeästi eikä pidä aina ymmärtää ja hakea syitä muualta. Vastuu on aina viime kädessä törttöilijän.

    Kyllä vastuunsa tuntevat "tiukkisvanhemmat" pääsevät nauttimaan jälkipolviensa kunnioituksesta ja positiivisesti aidosta suhteesta, kun vuodet kuluvat ja lapset ovat aikuisia.

    lässyn lässyn.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vänärillä kirjoitti:

Voi perkele mikä sotku oli Väinölänniemellä kun eilen sunnuntaina kotiuduin mökiltä. Roskaaminen ja sikailu kattaa Väinölänniemen ja kaikki sen lähialueet.
Talomme parkkipaikka on edelleen kuin sikalauman jäljiltä.
Väinölänniemi,Kuopion keidas, on siinä sotkussa, ettei edes sikalauma saa sellaista aikaan.

Tämäkö nuoriso paasaa globaalisaatiosta, eläinten oikeuksista,rauhasta,luonnonsuojelusta, ympäristönsuojelusta jne.

Ja hitot!

Seuraavana kesänä menkää festareitanne pitämään Heinälamminrinteen kaatopaikalle. Se on sovelias ympäristö teille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu