Oireina mulla seuraavaa: kämmenissä kutisevaa pienirakkulaista ihottumaa, erityisesti sormissa ja kämmenpohjissa. Erilaisia vatsaoireita: turvotusta, ummetusta, alavatsakipua erityisesti vasemmalla puolella. Oireina myöskin alaselkäkipu joka johtaa vasempaan jalkaan. Lääkärissä ravasin aikani, otettiin verikoe, joka kuitenkin oli negatiivinen, eli ei keliakiaa?? Sitten törmäsin tähän nykypäivän "muotidieettiin" eli vähähiilihydraattiseen ruokavalioon, eli ei viljatuotteita ensinkään. Aluksi en sitä sen kummemmin ajatellutkaan, mutta jossain vaiheessa huomasin että ed. mainittuja oireita ei enää ollutkaan. Sitten mulle kävi se tyypillinen laihduttajan vaiva eli aloin taas lipsua ja syödä esim. viljatuotteita, ja olo taas ihan hirvee.
Osaako kukaan sanoa miks testissä ei näkynyt mitään viittausta keliakiaan vaikka oireet kuitenkin hävisivät kun jätin viljatuotteet pois?
Testeistä?
2
697
Vastaukset 2
- VatsaVammainen
Ihan yleistä on ettei testeissä näy mitään vaikka oireita on. Joillakin diagnosoiduilla keliakiapotilailla on mennyt vuosia oireiden alkamisesta siihen, kun vasta-aineet on ensimmäisen kerran verikokeissa olleet koholla.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että myös muita viljaan liittyviä vatsavaivoja on kuin keliakia. Voit kokeilla sitä, että jätät gluteenipitoiset viljat pois mutta käytät gluteenittomia hiilarilähteitä (riisi, maissi, tattari jne) ja katsot onko olossa sillä dieetillä eroa. Joskus vatsaoireet voivat johtua hillihydraattien käymisestä tms mikä ei liity gluteeniin mutta aiheuttaa samantyyppisiä oireita. Toki jos suvussasi on keliakiaa niin sitten on syytäkin epäillä että kyse voisi olla siitä. - voi olla
myös vilja-allergia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen271479- 751289
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841231Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m101054Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291035- 72926
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.87881Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52722Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok137716Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86687- 146604
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää54603- 28598
- 50589
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13579Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91577Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä23561- 37558
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94556- 46553