Hei!
Haluaisin vain sanoa, että älkää nyt hyvät ihmiset menettäkö toivoanne paniikkihäiriön suhteen. Olen itse sairastanut paniikkihäiriötä nuoruusvuosina. Eli n. pari kymppisenä. Olin aivan suljettu kotiin. Sain kohtauksia autossa, kaupoissa, pankissa, kutsuilla, kotisohvalla...vaikka kylässä oli vain kavereita. Eli elämäni oli TODELLA rajoittunutta. Elin maanpäällistä helvettiä. Tilaa, jota ei toivo pahimmalle vihamiehellekkään. En pystynyt olla juuri mitenkään päin. Tulevaisuus näyttäytyi synkkänä ja pelottavana. Mutta tänä päivänä asiat ovat ihan toisin. Viime viikonloppuna lensin Kööpenhaminaan mieheni ja pojan kanssa. Tahtoo taivaalle. Nautin shoppailusta. Käytän pankkikorttia(en pelkää nimmarin kirjoitusta). Laulan kuorossa. Minulla ei ole mitään lääkitystä ja teen vakituista mielenkiintoista työtä. Minulla on paljon ystäviä. Ihmiset muuttuu ja tilanteet muuttuu. Tulin vain aikanani tilanteeseen, etten jaksanut enää. Ajattelin että olkoon. Menköön maine. Annoin itselleni luvan olla se mitä olen. Heitin kaikenlaiset naamarit romukoppaan. Reväytin koko sisimpäni auki Jumalani edessä ja sanoin, etten jaksa enää. Aloin puhua läheisteni kanssa asioista. Aika ajoin kidutin itseäni. Menin tilanteisiin, jotka aiheuttivat tätä kauhua. En enää vetänyt mitään roolia. Itkin ja pelkäsin. Näytin kaikki tunteeni. Luovutin ja lopetin taistelun. Ja tässä ollaan. Kyllä vieläkin vähän jännitän toisinaan. Mutta olen sujut asian kanssa. Nautin siitä, että mahan pohjassa nipistelee. Se ei kuitenkaan estä minua elämästä:) tsemppiä teille kaikille!!!
t. minä vain...
"kun he käyvät kyynellaakson kautta, he muuttavat sen lähteiden maaksi" (tuo oli raamatusta)
Haluaisin vain sanoa, että älkää nyt hyvät ihmiset menettäkö toivoanne paniikkihäiriön suhteen. Olen itse sairastanut paniikkihäiriötä nuoruusvuosina. Eli n. pari kymppisenä. Olin aivan suljettu kotiin. Sain kohtauksia autossa, kaupoissa, pankissa, kutsuilla, kotisohvalla...vaikka kylässä oli vain kavereita. Eli elämäni oli TODELLA rajoittunutta. Elin maanpäällistä helvettiä. Tilaa, jota ei toivo pahimmalle vihamiehellekkään. En pystynyt olla juuri mitenkään päin. Tulevaisuus näyttäytyi synkkänä ja pelottavana. Mutta tänä päivänä asiat ovat ihan toisin. Viime viikonloppuna lensin Kööpenhaminaan mieheni ja pojan kanssa. Tahtoo taivaalle. Nautin shoppailusta. Käytän pankkikorttia(en pelkää nimmarin kirjoitusta). Laulan kuorossa. Minulla ei ole mitään lääkitystä ja teen vakituista mielenkiintoista työtä. Minulla on paljon ystäviä. Ihmiset muuttuu ja tilanteet muuttuu. Tulin vain aikanani tilanteeseen, etten jaksanut enää. Ajattelin että olkoon. Menköön maine. Annoin itselleni luvan olla se mitä olen. Heitin kaikenlaiset naamarit romukoppaan. Reväytin koko sisimpäni auki Jumalani edessä ja sanoin, etten jaksa enää. Aloin puhua läheisteni kanssa asioista. Aika ajoin kidutin itseäni. Menin tilanteisiin, jotka aiheuttivat tätä kauhua. En enää vetänyt mitään roolia. Itkin ja pelkäsin. Näytin kaikki tunteeni. Luovutin ja lopetin taistelun. Ja tässä ollaan. Kyllä vieläkin vähän jännitän toisinaan. Mutta olen sujut asian kanssa. Nautin siitä, että mahan pohjassa nipistelee. Se ei kuitenkaan estä minua elämästä:) tsemppiä teille kaikille!!!
t. minä vain...
"kun he käyvät kyynellaakson kautta, he muuttavat sen lähteiden maaksi" (tuo oli raamatusta)
Vastaukset 6
Vanhimmat
paniikkihäirö johtuu aivojen aineenvaihduntahäiriöistä. Paniikkihäiriöstä ei oikeastaan koskaan parannuta, remissiossa se toki voi olla vuosiakin, pulpahten taas pintaan, omia aikojaan, oli sitten elämäntilanne ok tai vähemmän ok.
Milloin sinulla diagosoitiin ph? Tekikö dianoosin psykiatri tai neurologi? Millaisen lääkityksen sait? Minkätyyppisessä terapiassa kävit?
Oletko kenties ihan itse tehnyt aikoinasi diagnoosin? Jos saa paniikkikohtauksia silloin tällöin tai kädet vapisevat nimmaria kirjoittaessa, niin kyseessä ei todellakaan ole välttämättä sairaus, ICD-luokituksessakin oleva, paniikkihäiriö.
Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää ja kaikki ahdistus ja panikointi taasen ei ole varsinaista paniikkihäiriötä.
Miten kauan sairastit?
Itselläni takana reilut 20 v, joten asiasta jonkin verran tietoa, ihan jo ammattipohjaistakin.
Mutta, mukavaa että elosi ja olosi on nyt ok.
Taidat olla suht nuori, oletan ma.
Tiedän tasan tarkkaan miltä tuo olo tuntuu,kun jalat menee alta ja taju alkaa sumentua.-Ei uskalla mennä ostoksille kuin tarkkaan suunnitellun reitin mukaan, tai ei ollenkaan.Ja kaikki silloin kun sressi-piste ylittyy. On maattava montakin päivää sängyn pohjalla
kooten itseään.Luulin minäkin niitä sydän oireiksi
kun puristi rinnasta ja ahdisti,ja eräs lääkärikin kehoitti jo menemään pallolaajennukseen ym.
-Mutta sitten eräs Med Onen lääkäri keksi tämän, josta olen erittäin iloinen, että tälle tuli nimi
PANIIKKIHÄIRIÖ.
Sain sopivan lääkityksen ja nyt voin HYVIN jo 4v.
Käytän edelleen lääkettä(citalopram 20g/iltaisi)
olo on hyvä ja tasapainoinen. Nautin jokapäivästä iloiten.
Ole rohkea hakemaan apua niin se palkitsee.Ja tämä vertaistuki on arvokasta, älä jää yksin.
Näinhän se menee. Lääketiede on tiedettä ja tiede on uskonto. Mutta uskovaisella ihmisellä on usko Jumalaan, joka on kaiken yläpuolella. Hän rakensi koko maailmankaikkeuden ja myös ihmisen kaikkine aineenvaihduntoineen ja muine monimutkaisine systeemeineen. Tiedän, että uskon avulla, voi alkoholisti päästä vapauteen viinasta ja narkomaani huumeista. Kyse ei ole ihmisen postiivisesta ajattelusta, vaan Jumalalta tulevasta voimasta, joka on yliluonnollinen asia. En ole kuitenkaan sanomassa, että kun uskot Jumalaan kaikki ongelmasi häviävät. Et panikoi. Et liho. Et sairastu. Jos Taivaan Isä haluaa, että joskus tulevaisuudessa taas kärsin tästä taudista, niin sitten otan asian siltä kantilta. Ei kenellekkään ole luvattu helppoa tietä. Mutta koskaan ei kannata menettää missään asiassa toivoa, koska toivoa on...
ellet ole sattunut huomaamaan....
..happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista!
mulla on aivan loistava psykoterapeutti ja se on luvannut että tästä voi parantua kokonaan. ilman lääkkeitäkin. kunhan saan rankan lapsuuteni käsiteltyä ja opin hallitsemaan järjettömät pelkoni.