eli hevosia oli paljon laitumella ja yksi niistä juoksi läpi sähköpaimenen.Kuinka tämän voisi tulkita?
hevoset
laitumella
2201
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
merkitsee kaikkea hillittyä ja kehittynyttä viettielämää. Se että hevonen juoksi sähköaidan läpi, kertoo että olet muuttanut suhtautumistasi seksiin/erotiikkaan, tai sukupuolielämässäsi on tapahtunut/tapahtumassa muutos
Viime aikoina olen nähnyt huomattavan usein unia hevosista. Yhdessä unessa myöskin oli hevosia laitumella. Taisi olla heti seuraava yö kun näin unta, jossa oli komea hevonen ja josta pidin tosi paljon. Sen vieressä oli hyvä ja rauhallinen olo, mikä on poikeuksellista näissä hevos-unissani, kun yleensä ne ovat olleet jotenkin levottomia tai ahdistavia.