Tarkoittaako hammas uni aina kuolemaa tai sairastumista? Pidin kädessäni ehjää poskihammasta, luulin aluksi että se oli lähtenyt minulta, sitten kun katsoin suuhuni niin kaikki hampaani olivat tallella.
Samana yönä näin unta että kädessäni oli vaaleita hiuksia.
Samana yönä näin unta että kädessäni oli vaaleita hiuksia.
Vastaukset 2
Vanhimmat
unista ei välttämättä kannata ensimmäisenä etsiä symboliikkaa ja enteitä. miksei unessakin hammas voisi olla vain hammas? se voi myös kertoa jostakin aivan muusta kuin mitä jokin unikirja väittää - symbolit eivät ole niin yksioikoisia. eri kulttuureissa samat symbolit voivat merkitä aivan eri asioita. ennen kuin kysyt muilta tai kirjoilta, pohdi mitä hammas unessa sinulle kertoo?
kertoo pelostasi että olet "kyvytön" vaikka samaan aikaan tiedät olevasi hyvinkin pystyvä, siihen viittaavat tallella olevat hampaat. Vaaleat hiukset viittaavat kohtuuttomiin pelkoihin, etenkin jos ne olivat omasta päästäsi. Hammas ei tarkoita aina kuolemaa ja sairastumista