Täällä on oikein sielunvihollisten henget ja apurit etsimässä meistä vl:ta vikoja ja virheitä oikein suurennuslasin alla. Lisäksi oikein keksimällä keksitään kaikkea mahdollisia "harhaoppia" ja sitä että SRK julistaa omaa Raamatunvastaista oppia. Haluan oikaista että NÄIN EI TODELLAKAAN ole vaan tämä on väärää todistusta meistä.
On totta että me uskovaiset olemme kaikista viheliäisimpiä joukkoja täällä maanpäällä jos meillä ei olisi taivaasta annettua rakkautta ja syntien anteeksiantamusta. Mutta olemme onneksi saaneet tämän kalliin perintöosan: omakohtaisen uskon, josta haluamme pitää kiinni ja kulkea kaidalla taivastiellä synnin poispanijana.
En halua että ystäväni loukkaannut tähän kirjoitukseen vaan tahdon että sinäkin saisit olla mukana tässä joukossamme. Olet siis sydämmellisesti tervetullut seuroihimme mitkä ovat julkisia tilaisuuksia ja sinne saa tulla sellaisena kuin on. Jos tunnet uskovaisen lähimmäisesi niin ole rohkea ja keskustele näistä elämän tärkeimmistä asioista mitä Luther ajallaan opetti tai miten raamatussa Kornelius kysyi apostoli Pietarilta.
Tämä netissä käytävä anonyymikeskustelu ei valitettavasti tuo oikea totuutta VLsta ja keskustelu avoimesti uskonasioista on lähes mahdotonta mitenkään edellä mainituista syistä johtuen.
On totta että me uskovaiset olemme kaikista viheliäisimpiä joukkoja täällä maanpäällä jos meillä ei olisi taivaasta annettua rakkautta ja syntien anteeksiantamusta. Mutta olemme onneksi saaneet tämän kalliin perintöosan: omakohtaisen uskon, josta haluamme pitää kiinni ja kulkea kaidalla taivastiellä synnin poispanijana.
En halua että ystäväni loukkaannut tähän kirjoitukseen vaan tahdon että sinäkin saisit olla mukana tässä joukossamme. Olet siis sydämmellisesti tervetullut seuroihimme mitkä ovat julkisia tilaisuuksia ja sinne saa tulla sellaisena kuin on. Jos tunnet uskovaisen lähimmäisesi niin ole rohkea ja keskustele näistä elämän tärkeimmistä asioista mitä Luther ajallaan opetti tai miten raamatussa Kornelius kysyi apostoli Pietarilta.
Tämä netissä käytävä anonyymikeskustelu ei valitettavasti tuo oikea totuutta VLsta ja keskustelu avoimesti uskonasioista on lähes mahdotonta mitenkään edellä mainituista syistä johtuen.
Vastaukset 68
Vanhimmat
kirjanoppinut, kumoapa ensialkuun ns. melperin lista:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000027477422#22000000027477422
niin päästään jatkamaan
lapionsa, kun piti ruveta selitysten luomistöihin?
Miten sitten selität ne vl:n ja SRK:n opettamat asiat, jotka todellisuudessa ovat vastoin raamatun opetuksia. Otetaan esimerkiksi se, että seurakunnan äänen ja omantunnon äänen ollessa ristiriidassa, pitää kuunnella seurakunnan ääntä. Selitä tämä minulle, kiitos. Raamattu opettaa kuuntelemaan aina vain omantunnon ääntä, koska se on Jumalan ääni ihmisessä. Entä Martti Luther? Onko hän suuri syntinen, koska kuuntelikin omaatuntoa, eikä seurakuntaa? Tekikö hän väärin.
Ja kun kerran aloit tänne kirjoittelemaan ja oppejanne puolustelemaan, niin voisit vaivautua myös vastaamaan minulle. Toivon, ettet pakene, niin kuin te yleensä pakenette, kun teiltä jotain yrittää kysyä.
Joo, ajattelin vastata kun kysyit rehellisesti tästä omantunnon äänestä.
Otan lainauksen parin vuoden takaisesta suviseurojen julkilausumasta:
"Jokaisen ihmisen sisimmässä on luonnostaan jonkinlainen taju oikeasta ja väärästä. Omantunnon ääni kuitenkin vääristyy, ellei se ole sidottu Jumalan sanaan. "Kristitylle Jumala on sanassaan ilmoittanut, mikä on oikeaa ja mikä väärää." (Kristinoppi 16)"
ja edelleen Keskeistä Raamatussa on opetus Kristuksesta ja Jumalan rakkaudessaan hänessä valmistamasta pelastuksesta: " Ihminen pelastuu yksin armosta, uskon kautta, Kristuksen tähden. Vain usko Kristukseen vanhurskauttaa ihmisen, tekee hänestä Jumalalle kelpaavan. (Joh.20:31, Room.5:1) Jumalan armo opettaa myös elämään Jumalan Pyhän sanan mukaan. (Tiit.2:11-13)"
Ja Ihminen on Jumalan kuvaksi luotuna ja Kristuksen lunastamana itsessään arvokas, ainutkertainen ja korvaamaton (1. Moos. 1:26). Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia ominaisuuksistaan riippumatta. Oikeaa lähimmäisen rakkautta on apua tarvitsevan auttaminen sekä lähimmäisen rohkaiseminen ja tukeminen Jumalan sanan mukaiseen elämään. Lähimmäisen rakkauteen kuuluu myös Jumalan tahdon vastaisesta elämästä varoittaminen.
”Kristinopin mukaan omatunto on Jumalan ääni meidän sisimmässämme. Omatunto vaatii oikean ja kieltää väärän. Omatunto ei kuitenkaan ole täysin luotettava. Omantunnon neuvoessa toisin kuin Jumalan valtakunta opettaa on tärkeää olla kuuliainen Jumalan valtakunnan neuvoille.” (Ote J Uljaan alustuksesta puhujain- ja seurakuntavanhinten kokouksessa.)
Jumalan valtakunta = SRK!!
Oletkin ensimmäinen vl, joka on uskaltanut vastata. Olen yllättynyt.
"Jokaisen ihmisen sisimmässä on luonnostaan jonkinlainen taju oikeasta ja väärästä. Omantunnon ääni kuitenkin vääristyy, ellei se ole sidottu Jumalan sanaan. "Kristitylle Jumala on sanassaan ilmoittanut, mikä on oikeaa ja mikä väärää." (Kristinoppi 16)"
Kyllä omantunnon ääni saattaa vääristyä, mutta niin saattaa myös seurakunnan ääni vääristyä. Ja juuri näin oli Lutherin aikaiselle seurakunnalle käynyt, eli mielestäni tämä ei riitä perusteluksi sille, että kyseisessä ristiriitatilanteessa kuuluisi seurata seurakunnan ääntä. Aivan yhtä hyvin seurakunnan ääni on voinut erkaantua Jumalan sanasta.
"Ihminen pelastuu yksin armosta, uskon kautta, Kristuksen tähden. Vain usko Kristukseen vanhurskauttaa ihmisen, tekee hänestä Jumalalle kelpaavan. (Joh.20:31, Room.5:1) Jumalan armo opettaa myös elämään Jumalan Pyhän sanan mukaan. (Tiit.2:11-13)"
Juuri näin! Juuri tätä yrittävät ei-vl uskovaiset teille todistaa. Todella monet vl yrittävät väittää, että pelastukseen vaaditaan toinen vl. Että vain vl-ihminen pystyy antamaan synnit anteeksi toiselle ihmiselle. Lisäksi esim. tv:n omistamisesta on tuomittu kadotukseen. Eli vastoin raamatun sanaa pelastukselle on asetettu muitakin ehtoja kuin vain usko Jeesukseen. Eli täydellinen harhaoppi. Sinä oletkin ilmeisesti jo tajunnut totuuden, mutta suurin osa teistä vl elää outojen harhaluulojen vallassa.
Mielestäni yksi suurimmista Jumalan vastaisista opetuksistanne on ehkäisyn kieltäminen. Ja kuten itsekin toteat:
"Lähimmäisen rakkauteen kuuluu myös Jumalan tahdon vastaisesta elämästä varoittaminen. "
Ja mielestäni tämä tarkoittaa juuri sitä, että minun kuuluu kertoa niille naisille, jotka vastoin tahtoaan synnyttävät jatkuvasti lapsia kärsien masennuksesta ja loppuun palamisesta, ettei heidän ole pakko tehdä niin. Ettei Jumala vaadi heitä oman terveyden ja jopa hengen kustannuksella synnyttämään aina vaan uusia lapsia, jotta he voisivat pelastua. Koko ajatus on järjetön, eikä ehkäisykieltoa ole raamatussa. Jos se todella olisi pelastuksen ehto, niin kyllä se varmasti olisi raamatussa selkeästi mainittu. Mielestäni tämä vl:n opetus on todella väärin. Se tuottaa hirvittävästi tuskaa ja pilaa niin äidin elämän kuin myös lasten elämän, koska vanhempien aika ei riitä heille ja he jäävät paitsi vanhempien rakkaudesta ja todellisesta välittämisestä. Myös aviomies kärsii tällaisesta, eli syntyy tilanne, jossa kaikki häviävät ja kärsivät - turhaan.
Tähän ehkäisykieltoon haluaisin sinulta vielä kommentin, kiitos.
Valitettavasti vastasin jo äsken mutta selain herjasi että vastsin sulle jo että olet saanut viestini :)
On hyvä asia että olet aidosti kiinnostunut asioista.
Seurakunnan ääni saatta kyllä vääristyä ja tästähän Apostoli Paavali saarnasi usealle eri seurakunnalle. Mutta pitää muistaa että Pyhä Henki avaa nämä asiat.
Kun Paavali kirkasti Tiitukselle tätä kohtaa niin siinä hän toi esille että pelastus tapahtuu ilman omia töitä ja ansioita eli yksin armosta, uskon kautta, Kristuksen tähden. Uskomme että yksin emme autuaaksi tule. Mutta muista että Paavali (ent. Saulus) ei saanut syntejään anteeksi siellä tiellä missä Jeesus sokaisi hänet, eikä siinä kun rukoili 3 päivää syömättä ja juomatta vaan uskovaisen Ananias-veljen kautta. Ja kaikki tämä on yksin Jumalan työtä, ihminen ei voi tätä saada.
Uskomme televisiosta että laite ei ole sinänsä paha ja syntinen vaan sieltä tuleva viihteellinen, epäsiiveelliset ohjelmat (kuten seksuaalisesti ylikorostetut big brother-tyyppiset asiat (Lehdistä luettu!!)
Ehkäisyasia, viittaan suoraan mitä julkilausumassa sanotttiin:
Jumala on elämän ja kuoleman Herra, elämän luoja ja ylläpitäjä. Hänellä yksin on valta antaa elämä ja ottaa se pois (1.sam.2:6, Job 10:12, Ps, 139:13-16). Ihmisellä ei ole niihin valtaa. Tämä koskee myös eutanasiaa ja aborttia. Lääketieteen tehtävänä on ihmisyyttä kunnioittaen suojata elämää ja lievittää kärsimystä sekä edistää ja ylläpitää terveyttä.
Nyt täytyy jatkaa välillä töitä, mutta hyvää jatkoa sulle!
asettama tv-kielto on EDELLEEN VOIMASSA! Kukaan ei ole pystynyt esittämään päätöstä, jolla se on muutettu tai kumottu!!
Voitko sinä käsittää ja hyväksyä, että Jumalan yksi ja ainoa seurakunta ja sen jäsenet, toisin sanoen kaikki seurakuntalaiset, uskovat samoin ja elävät samassa rakkaudessa? Näinhän Luther opetti.
Jos ihmisellä on elävä usko, se on sama kuin muillakin elävässä uskossa olevilla ihmisillä eli seurakunnalla. Ja usko sekä sen antama Pyhä Henki ovat omantunnon ääni. Silloin omaatuntoa voi kuunnella. Sinä vain et osaa tehdä eroa Jumalan lapsen ja epäuskoisen omientuntojen välillä.
Vanhoillislestadiolaiset opettavat raamatunmukaista uskoa. Kukaan ei kuitenkaan ole oikeassa uskossa siksi, että opettaa raamatunmukaisesti, vaan pystyy opettamaan raamatunmukaisesti, jos on oikeassa uskossa. Oikeaa uskoa taas ei ole ilman parannusta, joka on katumusta ja vaivaa synnin tähden sekä evankeliumin uskomista, jälleen täysin Lutherin sanoin.
Sinä tässä väärin ja epäraamatullisesti opetat. Raamattu ei kehota kuuntelemaan "vain omantunnon ääntä", vaan jokaista sanaa, joka lähtee Jumalasta. Raamattu sen sijaan jopa varoittaa omantunnon taipumuksesta venyä ja tottua syntiin.
Minä vaivauduin vastaamaan, vaikka olen läpeeni vanhoillislestadiolainen. Et löydä tällaisia kysymyksiä tekemällä ja niihin vastauksia vaatimalla koskaan Jumalan valtakuntaa, vaan vasta kysymällä koko sydämestäsi, mistä löytäisit armollisen Jumalan ja saisit epäuskosi ja kaikki syntisi anteeksi. Löydät ne Jumalan yhdestä ainoasta valtakunnasta, joka on täällä maan päällä. Jälleen aivan kuten Luther sanoi.
Jumalan valtakuntaan pääsee vain ahtaasta portista ja tekemällä Jumalalle hänelle mieluisia kysymyksiä. Jos kyselet häneltä oikein ja nöyrällä mielellä, hän voi taivuttaa omantuntosi tahtoonsa ja ohjata sinut parannuksen kautta armovaltakuntaansa. Jos käsität epäuskosi ja saat sen tilalle elävän uskon, omatuntosi puhuu samoin kuin muillakin Jumalan lapsilla, ilman mitään ristiriitaa.
Niille omilletunnoille, jotka eivät halua taipua Jumalan sanan edessä, löytyy kyllä joukkoja, joissa ne hyväksytään. Koska Jumala ei kuitenkaan mittaamattomassa armossaan ota totuutensa tuntemista keneltäkään täysin pois, Pyhän Hengen pilkkaajat poislukien, vaan antaa sitä jumalattomimmallekin sen pikkuriikkisen verran, että tälläkin olisi vielä ainakin pieni mahdollisuus löytää uudestaan Jumala ja hänen valtakuntansa, jää myös väärään laumaan syntiensä vuoksi menneelle pieni kaipuu Jumalan puoleen. Mutta koska hänen sydämessään on epäusko ja omassatunnossa totuuden henkeä tuskin lainkaan, hän ei kestä Jumalan sanaa. Siitä johtuvat mm. kaikki kysymykset, joita hän esittää farisealaisten tapaan Jumalan lapsille ilman mitään todellista pyrkimystä parannukseen. Hän kyllä kyselee, mutta suuttuu saadessaan Jumalan sanan mukaisen vastauksen. Hän ei käsitä eikä hyväksy, että Jumalan totuus koskee häntäkin. Juuri siksi hän on sitä mieltä, että omiatuntoja voi olla erilaisia.
Kuitenkin myös katumattomille kyselijöille on Jumala armoevankeliumi tarjolla niin kauan, kunnes yö saapuu ja armo, eli kaikki hyvyys ja rakkaus maan päältä loppuu. Armon kirkkain päivä ja iltapäiväkin ovat menneet ja nyt ollaan jo illassa. Viimeisiä valittuja haetaan jo aivan käsittämättömistä paikoista ja ennenkuulumattoman nopeassa tahdissa. Katsokaa te Jeesuksen verellä pestyt, koska teillä ymmärrys on, mitkä ajan merkit meillä ovat jo käsillä; täällä "maailman luterilaisimman kansan" keskellä on tapahtunut syvä luopumus ja eksytys, kauas pakanoiden keskelle lennähtää yhtäkkiä Jumalan sanan saattaja ja viikunapuu eli Jumalan omaisuuskansa Israel on herännyt pitkän talven jälkeen eloon.
raamatunvastaisuuden harhaoppinne panette: "Kukaan ei kuitenkaan ole oikeassa uskossa siksi, että opettaa raamatunmukaisesti, vaan pystyy opettamaan raamatunmukaisesti, jos on oikeassa uskossa."??
Oikea uskohan syntyy Raamatun sanasta, ei jonkun johtokunnan tai maanviljelijän tulkinnasta!
pelkkiä valehtelijoita. Nuo vanhoollislestaatiolaiset.
Sanot:
"Jos kyselet häneltä oikein ja nöyrällä mielellä, hän voi taivuttaa omantuntosi tahtoonsa ja ohjata sinut parannuksen kautta armovaltakuntaansa. Jos käsität epäuskosi ja saat sen tilalle elävän uskon, omatuntosi puhuu samoin kuin muillakin Jumalan lapsilla, ilman mitään ristiriitaa. "
Tuo on toteutunut minun kohdallani. Jumala johdatti minut esikoislestadiolaisuuteen. Olen siitä iankaikkisesti onnellinen ja kiitollinen Jumalalle.
Esikoiset eivät tuomitse mitenkään vanhoillisia, vaan ovat vain hieman surullisia heidän puolestaan, kun heille on syntynyt niin paljon autuuden ehtoja ja tapakristillisyyttä. Toivomme heidänkin tulevan elävän Jumalan Sanan kuuloon.
Olkoot esikoiset surullisia minustakin, mutta kukaan ei pelastu siinä synnin luvallisuudessa, jossa he elävät perhesuunnittelua ja muuta maailmallisuutta myöten. Kulissit ovat kauniit, mutta usko mennyttä.
Esikoiset eivät tuomitse ja lukevat sen ansiokseen. Kristuksen ansio kuitenkin puuttuu eikä sanan leipää riitä edes omille. Turha siihen on enää muita kutsua.
Mikähän on sinun loppusi?!
Usko syntyy kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta. Kyllähän sinäkin sen raamatuntuntijana tiedät. Sinä et pysty kuitenkaan ymmärtämään raamattua oikein, koska elävä usko puuttuu. Tee parannus, niin aukeaa raamattukin.
Sanot:
"kukaan ei pelastu siinä synnin luvallisuudessa, jossa he elävät perhesuunnittelua ja muuta maailmallisuutta myöten. Kulissit ovat kauniit, mutta usko mennyttä."
Tulet antaneeksi väärän todistuksen lähimmäisistäsi. Esikoilestadiolaisilla on suuret perheet ja siellä opetetaan myös, että lapset ovat Jumalan lahjoja.
Muista, että asioita pitää mitata Jumalan Sanalla!
Itse olen esikoinen, ja koen yhteisön hyvin rakkaudelliseksi ja lämpimäksi kodiksi, jossa saarnataan kaksiteräinen Jumalan sana.
Säälittää se kovuus ja rakkaudettomuus, joka pursuaa tännekin palstalle vl:stä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000028075099
Jani S:lle:
Koetteko te vanhoilliset jotenkin esikoiset uhkaksi itsellenne?
Vanhollinen herätysliikehän on erkaantunut esikoisuudesta. Onko pelko että kokisitte itsenne ikäänkuin esikoisuuden eriseuraksi?
Esikoiset eivät koe vanhoillisia mitenkään kilpailijoiksi. Surkuteltavaa vain on, ettei ole syntynyt mitään yhteistyötä esim suhteessa naispappeuteen. Siinä asiassa ainakin edut olisivat olleet yhtenevät. Vanhoilliset vain lipsuivat kannattamaan Raamatun arvovallan vesittämistä.
Pitkään kirjoitukseesi lyhyt kysymys: Sainko minä anteeksi Ennen Jämsän seuroja käydyssä keskustelussa? Vastauksesi oli niin pyöreä, etten saanut selvää. Jotakin ehdollista siinä vastauksessa minusta oli. Voitko tarkentaa?
Ensin ajattelin, etten kommentoi töykeän otsikon vuoksi, mutta kun joku toinen pyytää aivan asiallisesti, niin kommentoin.
Meitä vanhoillislestadiolaisia syytetään myös siitä, että valikoimme raamatunpaikkoja, jotka sopivat uskonkäsitykseemme. Tämä yhden ainoan raamatunpaikan käyttäminen uskonkäsitysten perusteena on kuitenkin täysin vertaansa vailla olevaa valikointia. Tosin tämäkin raamatunpaikka pitää paikkansa, mutta se, mikä on oikea usko Jeesukseen, on selitetty raamatussa muualla, ei tässä pienoisevankeliumissa.
Asetan oman vastakysymykseni, jonka olen tosin asettanut ennenkin: Uskooko sielunvihollinen Jeesukseen? Raamattu kertoo, kuinka perkele kiusasi Jeesusta ja varmasti tiesi, ketä kiusaa, kun sai siihen mahdollisuuden. Jumalanhan salli tämän kiusauksen pojalleen Jeesukselle. No niin, perkele siis uskoi Jeesukseen ja varmaankin sitten pääsee taivaaseen. Ja Juudaskin uskoi, samoin kuten verirahan maksaneet ylipapit, eihän siellä olisi kauppaa käyty olemattomasta. No niin, siellä nyt ovat siis Abrahamin helmassa Juudas ja ylipapit odotellen vielä itse saatanaa seurakseen, vai kuinka?
Helvettiin menevät Juudas sekä ylipapit ja sielunvihollinen tekee heille seuraa, vaikka kuinka uskoivat. Älkää syyttäkö minua nyt pilkasta, sillä yritän vain esimerkin kautta selittää, kuinka mahdotonta on tulla autuaaksi vain pienoisevankeliumin sanamuodolla tai millään, joka ohittaa sen kaiken uskonkilvoituksen, johon koko raamattu opettaa. Kyseessä ei ole mikään muu kuin yritys tehdä lyhyt ja helppo taivastie itselleen. Siinä kekseliäisyyden huumassa unohtuu koko muu raamattu, kun lähdetään vain yhdellä raamatunjakeella yrittämään taivaaseen. Ei kannata sellainen, vaan kannattaa uskoa koko raamattua.
Se omavanhurskas, joka vakuuttelee uskovansa vain ja ainoastaan Jeesukseen, eikä ihmiseen, ei edes näe, kuinka hänellä jäävät huomaamatta ne uskon ydinasiat, joita Jeesus opettaa. Hän kiivailee Jeesuksesta, mutta sen kiivauden takana on vain suuri tyhjyys. Vain Jumalan valtakunnasta opetetaan kaikkea sitä, mitä Jeesus opetti seuraajilleen. Seuroissa ei myöskään lueta raamattua kannesta kanteen, vaan selitetään monenlaisia kohtia, jotka synnyttävät saarnamiehelle ilmoituksia. Voi kuinka omavanhurskas on sokea; Jumala on antanut seurakunnan asettamille paimenille suuren viisauden selittää sanaansa ja paljon hyviä raamatunpaikkoja. Lukulaiska omavanhurskas turvaa vain yhteen jakeeseen ja raamattua lukien taivaaseen aikova lukee sen kokonaan, mutta yhtä kaikki usko pysyy heiltä salassa niin kauan, kuin he tekevät Jumalan mielen mukaisen parannuksen.
Mitä sinä Sectori halusitkaan anteeksi? On päässyt jo vähän unohtumaan.
JäniS ei itse osaa pyytää anteeksi eikä myöskään osaa antaa anteeksi. Hän osaa vain omavanhurskauden huumassaan tuomita kailli hänen kanssaan eri mieltä olevat oikeat uskovaiset oikopäätä helvettiin.
Sinä sectori olet sentään löytänyt Jeesuksen, JäniS ei ole vielä edes oikealla tiellä.
Ei pidä luovuttaa helpolla.
Kaksi vaihtoehtoa:
1. Olet tosi kristitty, ja olet jo upottanut asian armon mereen. Tässä tapauksessa olisit voinut selvyyden vuoksi kertoa, että kaikki on iäksi unohdettu aamen.
2. Olet lakihenkisen sielunvihollisen vaikutuksen vallassa, ja kiusaat minua, kehottamalla tunnustamaan tekoni kaikin eri tavoin. Tällöin sinulle ei kelpaisikaan mikään, mitä sinulle esitän, vaan vaatisit minulta syvempää katumusta tai mahdollisesti jotakin muuta.
Jos et tosiaan muista, niin laitan vielä tähän, että loukkasin sinua.
Omahyväinen minäni luuli olevansa aakkosissa jo d-kirjaimessa, mutta olen edelleen vain Sectori.
Yhdyn puolestani tuossa aiemmin kirjoitetun henkilön kommenttiin, jossa sinua jo "neuvottiin" unohtamaan koko asia.
Luin minäkin sen teidän muutaman viikon takaisen keskustelunne. Sen perusteella JaniS olisi mieluummin anteeksipyynnön velkaa sinulle. Sanoit silloin ihan aiheesta sen mitä sanoit, eikä siitä nähdäkseni jäänyt mitään anteeksipyydettävää sinun puoleltasi.
Minun, niinkuin ei myöskään tuon toisen kirjoittajankaan, mielestä JaniS:n parhainpiin ominaisuuksiin ei kuulu nöyryys eikä anteeksianto, vaan että tuomitsevuus on hänellä todella herkässä. Siinä on pojalla vielä kova kasvun paikka edessään. Näin voin sinulle kirjoittaa, koska JaniS on luvannut olla avaamatta viestejäni. ;-)
"Uskomme televisiosta että laite ei ole sinänsä paha ja syntinen vaan sieltä tuleva viihteellinen, epäsiiveelliset ohjelmat"
Vanhoillislestadiolaisissa perheissä katsotaan tv-ohjelmia internetin kautta, eikä sitä pidetä edes vääränä. Siis sisältö on ok.
SRK:n kanta on, että "TV ei ole uskovan perheen huonekalu." Siis laite ei ole ok.
Tässä on ristiriitoja.
fyysistä kuulemista, vaan sydämellään kuulemista esim. Jumalan sanaa lukiessaan.
Ei vakuuta tuo esikoislestadiolaisen kirjoitus. Jos sinulla on rakkauden henki vl-liikkeen jäseniä kohtaan, miksi tarvii jatkuvasti kyseenalaistaa meidän vl:laisten oppia. Nuo kirjoitukset antavat sellaisen kuvan, että sinulla ei ole rauhaa omallatunnollasi.
Mistähän johtuu, että vl:t eivät kirjoittele oma-aloitteisesti esikoislestadiolaisten opeista ym.katkeria kirjoituksia keskustelupalstoille?
Evankeliumin saarna synnyttää tunnolle rauhan ja rakkauden. Silloin ei tarvitse mustamaalata ja etsiä epäkohtia netissä toisten uskosta.
Olin jo ehtinyt unohtaa koko asian, mutta jos se vaivaa sinua, niin saathan sinä sen tietysti anteeksi.
En anna lainkaan väärää todistusta el-lähimmäisistäni. Jos ihmisteoilla eli maan hedelmillä, toisin sanoen mm. suurilla perheillä ja sinänsä oikealla opetuksella Jumalan lahjoittamista lapsista pysyttäisiin poissa synnin luvallisuudesta, evankeliumin uskomisella ei olisi mitään virkaa.
Mitataan asiaa vielä Jumalan sanallakin: Jo Kain yritti samaa, mutta huonolla menestyksellä. Jeesus opettaa, että hyvä puu tunnetaan hyvistä hedelmistään. Hyvänä hedelmänä ei tosin mainita suurta perhettä eikä opetusta Jumalan lahjoittamista lapsista. Miksi? Siksi, että farisealaisillakin oli suuret perheet, kuten siihen aikaan hyvin monilla ja hekin opettivat, että lapset ovat Herran lahja. Samaa tekevät meidän aikamme farisealaiset.
El-kristillisys tosin herättää minussa ajatuksia, eikä pelkästään kielteisiä. Edesmenneen Aulis Zidbäckin kokemukset heidän keskellään kertovat jotain myönteistäkin, mutta silti hän päätyi samaan, johon olen itse päätynyt tuntemieni e-lestadiolaisten kanssa; oppi on varmaankin oikea, mutta jumalanlapsioikeus puuttuu. Syynä ei voi olla mikään muu kuin poispanematon synti.
Jos ihminen on päässyt tunteman Jumalan totuutta täysin tai lähes täysin ja vihollinen hänet siinä viisaudessa pääsee viettelemään, saa vihollinen saaliinsa myötä niin tarkat ja tehokkaat aseet käyttöönsä, että siinä on ihmettelemistä Jumalan sotajoukoilla. Hän asettaa rengikseen saamansa entisen kristityn uuteen leiriin ja esittelee häntä kaikille, jotka ovat tulleet seuraamaan taistelua. "Tuo on minun viholliseni", hän sanoo uudesta ja voimakkaasta rengistään toivoen, että hänen todellista vihollistaan Jumalan valtakuntaa etsivät eksyisivät sielunhädässä väärään leiriin, hänen Terijoen hallitukseensa. Hän vielä vähän malliksi ammuskeleekin heitä joskus kun ehtii varsinaiselta taistelultaan, jotta asetelma näyttäisi edes jotenkin uskottavalta, mutta tietysti varoen visusti osumasta.
Edellä kerrotulla tavalla on käsittääkseni (tämä ei ole mikään vl-julkilausuma, kerron vain omasta puolestani) käynyt e-lestadiolaisen eriseuran puuhamiehille sekä kaikille muille, jotka ovat suostuneet edes neuvonpitoon perkeleen kanssa. Se vanha viekas veikin koko käden, vaikka lupasi tyytyä korkeintaan pikkusormeen. Samoilla jalanjäljillä ovat kaikki, jotka ovat kuvastussa lavastetussa leirissä syntyneet eli jotka halusta kuuluvat näin eksytettyjen joukkoon. Turhaan ei Tobias Clauschnitzer rukoillut virressään, että "Auta ettei saatana pääse meidän keskellemme." Toivon ja rukoilen kuitenkin, että suuri ylipaimen Jeesus Kristus johdattaisi myös el-kristillisyydestä ne häntä yhä etsivät ja hädissään määkivät muut lampaansa oikeaan laumaansa, jotta olisi yksi lauma ja yksi paimen, jonka hellä ja koollekutsuva ääni kuuluisi jokaisen lampaan korviin.
Haluaisin, että ennakkoluulot herätysliikkeittemme välillä hälvenisivät.
Siksi toivoimme kaikki, että vanhoilliset olisivat asettuneet Raamatun puolelle. Yhtenäinen suhtautuminen kansankirkkoomme olisi lähentänyt meitä.
Yritin kirjoittaa asioista. Jani S hyökkäsi yhteisömme kimppuun ja te hyökkäsitte minun uskoani vastaan.
Haluan kuitenkin rakastaa myös vanhoillisia. Minusta se pienten lasten kuuliainen istuminen seuroissanne oli hellyttävää. Samoin se, että myös kehitysvammaisia huomioitiin puheissa.
Jumalan valtakunnan rajat kulkevat sydämestä sydämeen, eikä organisaatiorajojen mukaan. Tätä ei ehkä siellä teidän keskuudessa saa sanoa, mutta, jos Jumala on antanut uskon, niin eivät organisaatiorajat ole esteenä.
Turhaanko nousi siis Jeesus vuorelle saarnaamaan ja turhaan ovat apostolit ja kaikki Jumalan lähettämät tehneet työtä tähän päivään asti? Ja turhaan varmaan saarnasi Nooa 120 vuotta.
Raamatussa ei seiso, että usko tulee raamattua lukemalla. Siellä seisoo, että usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta. Mikään Jumalan sanan saarna ei ole turha itsessään, mutta sen tekee turhaksi kuulijoiden korvien puuttuminen. Niitäkin on lupa rukoilla itselleen: "Anna minulle kuulevat korvat ja kätkevä sydän."
Mitä, Jani s, yrität noilla pitkillä saarnoilla kertoa? Voin vastata puolestasi. Yrität korottaa itseäsi uskovaisena kaikkien muiden yläpuolelle. Noilla pitkillä selityksillä yrität hämätä ihmisiä luulemaan, että olisit tosiuskova, mutta taas kerran rivien välistä löytyy totuus. Jani S, sinä olet itsekäs, omahyväinen, tekopyhä ja vallanhimoinen valehtelija.
Etkä voi olla kovinkaan älykäs. Perustelen väitteeni sillä, että omista teksteistäsi löytyy niin hirvittäviä ristiriitoja, ettet taida aina itsekään ymmärtää mitä tänne kirjoitat. Kaunista tekstiä, kyllä sitä voi kuka vain kirjoittaa tänne(Jani ystäväiseni, eivät tuollaiset kirjoitukset todista yhtään mitään, vaikket sitä ymmärräkään), mutta valitettavasti kirjoituksistasi puuttuu sydän ja usko, ja sitä kautta kaikki.
Olet tyyppiesimerkki ulkokultaisesta kiihkomielisestä vl:sta, joka pönkittää kulisseja ja kiillottaa kilpeä, mutta on kadottanut todellisen uskonsa matkan varrella. Jani S, sinun ei nyt tarvitse kirjoittaa viittä sivua uskon perusteista tai siitä mitä Jumalan valtakuntaan pääseminen vaatii. Kyllä minä ne asiat tiedän, vaikka en niistä jokaiseen viestiini kirjoitakaan. Se johtuu siitä, ettei minun tarvitse kokoajan todistella itselleni tai muille yhtään mitään.
Ja mitä enemmän ja kiihkeämmin tällä "oikeamielisyyttäsi" julistat, sitä pahemmin sotkeennut valheidesi verkkoon. Eikä se ole kaunista katsottavaa. Rukoilen puolestasi, että pystyisit rikkomaan katkeruuden ja vihan kahleet sydämessäsi ja vapauttaamaan sydämesi todelliselle uskolle. Sille uskolle, joka johtaa sinut armon tietä ikuiseen autuuteen, ja jolla sinä ehkä joskus jo hetken aikaa olitkin.
Ne miehet, jotka näitä järkyttäviä hoitokokouksia pitivät, ne olivat juuri samanlaisia kuin sinä, Jani S. Sydämessään katkeria joiden silmät kiihko ja viha on sulkenut. Ihmisiä, jotka ovat/olivat niin syvällä omassa kiihkossaan ja paremmuudentunteessa, etteivät enää tienneet mitä tekivät.
Mutta minä annan sinulle, Jani S, anteeksi, niin kuin kaltaisillesi kuuluu antaa ja toivon todella sydämestäni, että joskus hylkäät nuo väärät himosi Jumalattomiin tekoihin ja alat sydämessäsi uskoa.
Ps. Kuten totesin, raamattu on tuttu, eli älä jankuta taas niitä samoja ulkoa opeteltuja jankutuksiasi. Teet vain itsestäsi typerän, kun et voi ikinä keskustella asioista järkevästi vaan vedät sen kiihkomielesi mukaan sotkemaan kaiken.
Jumalan rauhaa!
Kiitos vastauksesta!
Kirjoitus oli pitkä, mutta asia referoituna:
Jani S:n mielestä esikoislestadiolaiset elävät synnin luvallisuudessa ja heillä on poispanematonta syntiä.
En löytänyt muita varsinaisia asiakohtia.
Kyllä me kuitenkin ahkeroimme kokoontua seuroihimme, jossa saarnataan elävää Jumalan Sanaa. Meillä on käytössä syntien anteeksiantamisen todistaminen ja ihmisten keskinäisten välien hoitaminen on esikoislestadiolaisilla erikoisesti varsinainen omantunnon kysymys niin oman yhteisömme sisällä, kuin ulkopuolisiakin kohtaan.
Juuri siksi koenkin yhteisöme hyvin rakkaaksi ja lämpimäksi.
Referoihan vain, kun ei sinulla mitään omaakaan varsinaista sanottavaa näytä olevan. Seuramenonne ja kanssakäymisenne tiedetään, eikä siitä nyt ole ollut kyse.
Kirjoitukseni ei ollut osoitettu vain sinulle. Toivon, että se kyselevä sielu, joka vielä etsii Jumalaa ja hänen vanhurskauttaan, saisi vähäisen selitystaitoni kautta opastusta elävän Jumalan sanan lähteille ja taitoa välttää väärät hengellisyydet. Monesti kiivastun kirjoittaessani ja tulee ajattelemattomia sanoja, joihin jotkut loukkaantuvat. Pyydän niitä anteeksi, mutta Jumalan sanan totuudesta en voi tinkiä.
Olen ollut lisäajalla täällä, sillä aioin pitää taukoa. Sen tauon aloitan kuitenkin nyt.
Lopeta nyt tuo hirvittävä valehtelu! Vaikka itse uskoisitkin järkyttäviin saatanallisiin valheisiisi, älä tyrkytä niitä muille.
Ja täällä on monesti jo todistettu, miten te vääristelette raamattua omien tarpeidenne mukaan. SE ON JANI SYNTIÄ!!! Ette ikinä voi opettaa koko totuutta, vaan poimitte aina muutaman lauseen, jätätte kokonaisuuden kannalta tärkeitä kohtia pois, ja sitten väännätte nämä tarkoin poimimanne lauseet omiin tarkoituksiinne. Väännätte ne "tarkoittamaan" ihan toista asiaa, mitä ne alunperin tarkoittivat. Jani S, se on törkeää valehtelua tuollainen.
Juuri tästä syystä voit lopettaa niiden raamatun lainausten kirjoittelun tänne. Sinä kirjoitat tänne kolme lausetta, mutta jos minä kirjoittaisin tänne vielä seuraavat kolme lausetta kyseisestä raamatun kohdasta, kävisikin niin, että koko totuus tulisi julki (siis todellinen Jumalan sana) ja kirjoittamasi kolme lausetta kääntyisivätkin sinua vastaan. Kuules Jani S, puolitotuus on puolivalhe ja puolivalhe on valhe. Kai ymmärrät itsekin, että olet valehtelija.
Olet väärä profeetta, kun sekoitat valheita Jumalan sanaan ja saarnaat sitä totuutena heikoille ihmisille, yrittäen käännyttää heitä saatanalliselle tielle, jota sinä itsekin kuljet.
Jani S, olet minun mielestäni(siis tämä on vain minun mielipiteeni, en tarkoita, että se olisi mikään yleinen totuus) vastenmielinen tyyppi.
On siinä minulla anteeksiantaja, kun haukkuu olan takaa ja siunatuksi lopuksi vielä jättää minut typeräksi. Uskosi tyssää jo siihen. Ei oikeaa kristittyä voi todellakaan matkia loputtomiin, minkä taas kerran huomaamme. Aika pitkä oli lisäksi tämäkin "saarna".
Nyt sitten aiotulle tauolle.
kun et tiedä mistään mitään.
Ei Jeesuksen ja apostolien, eikä varsinkaan Nooan aikana ollut käytännössä muuta mahdollisuutta levittää Jumalan sanaa kuin suullinen puhe. Lukutaito oli äärimmäisen harvoilla ja "kirjoja" todella vähän. Ei ollut muuta keinoa kuin mennä itse saarnaamaan suullansa.
Nykyään on lukutaito kaikilla ja hengellisiä painotuotteita loputtomat määrät. Raamattua voi lukea kuka tahansa milloin vain haluaa. On hengellisiä äänitteitä pilvin pimein, on radiota, televisiota, nettiä ja ties mitä, mistä löytää myös hengellistä ravintoa. Emme ole tosiaankaan enää vain suullisen saarnan varassa, niinkuin apostolien aikana oltiin.
Jos sydämen korvat ovat puutuneet, eivät ne kuule Sanaa, oli se puhutussa, kirjoitetussa, lauletussa tai missä muodossa tahansa. Mutta ne kuulevat, jos ovat herkät ja auki.
Olet kova poika tuomitsemaan. Miksi jakelet täällä menolippuja helvettiin, jos todella olet niin harras uskovainen ja sydämessäsi ja mielessäsi on täydellinen rauha? Jani, onko Jumala antanut sinulle erityisen kyvyn nähdä ihmisten sydämeen ja näkemään niiden todellisen tilan? Vain Jumala on siihen tähän asi pystynyt, mutta sinä, JaniS, taidatkin luulla olevasi Jumala. Se selittäisi käyttäytymistäsi todella paljon.
Onnea valitsemallasi tuomarin tiellä. Uskon, että tulet sitä tarvitsemaan...
Jani S, se nyt vain on totuus(vaikka totuus tuntuu olevan sinulle vierasta), että toiset on älykkäämpiä kuin toiset.
"Ei oikeaa kristittyä voi todellakaan matkia loputtomiin, minkä taas kerran huomaamme."
Jos tämä nähtiin minussa, niin se on nähty myös sinussa. Kyllä sinusta on todellinen kristitty kaukana.
"Nyt sitten aiotulle tauolle."
Ja taas pakenet, kun totuus tuli ilmi....
seuraavaa.
Kirjoitit: "Raamatussa ei seiso, että usko tulee raamattua lukemalla." Ajattelitkohan, mitä kirjoitit? Tuo lauseesihan on nimittäin hullunkurinen!
Miten raamatussa voisi seistä jotakin raamatun lukemisesta, kun se koottiin vasta vuosisatoja Jeesuksen jälkeen?
Näet itsekin, että kerroin pitäväni taukoa paljon ennen sättimistäsi. Teet vain kommenttisi arvottomaksi ja turhaksi tuollaisella.
Nyt todellakin lähden tauolle. Olen kirjoittanut antamatta kenellekään menolippua helvettiin ja ketään sättimättä. On valitettavaa, että turvaudut itse sellaiseen, kun sanasi loppuvat.
Tietenkin sinä voit tauolle mennä, enhän minä sitä voi päättää.
Oletko huomannut, että täällä ovat muutkin huomanneet tuomiohenkisyytesi. Tarkoitan nyt asiallisia kirjoituksia, enkä kaikki tyhjänpäiväisiä provoviestejä.
Ja olen pahoillani, jos loukkaannuit, kun sanoin sinua "vähemmän älykkääksi", mutta mielestäni perustelin sen hyvin ja se on totuus, että kirjoituksissasi on pahoja ristiriitoja.
Myös se on totta, että kaikki raamatun lainauksesi eivät kestä tutkiskelua totuuden valossa. Kuten jo sanoin, lainaat muutamaa lausetta vääristellen niitä. Sehän on jo monta kertaa nähty, ettei teidän oppinne kestä objektiivista tutkiskelua Jumalan sanan valossa.
Eli vielä yksinkertaisemmin: Raamattu kertoo asioista eri tavalla kuin te vl:t. Miksi tällainen ristiriita, jos te todella olette ainut Jumalalle kelpaava lahko? Tähän haluaisin sinulta vastauksen, Jani S. Omin sanoin ilman lainauksia tai korulauseita. Eli miksi raamattu opettaa eri tavalla kuin te?
Eikä minulta sanat lopu, se on turha pelko se.
"Olen kirjoittanut antamatta kenellekään menolippua helvettiin ja ketään sättimättä."
No jopas valheen päästit. Oh hoh. Onko muistisi noin lyhyt? Mietipäs nyt muutamia vanhoja keskustelujasi. Ei tule mieleen yhtään tuomitsemista, sättimistä tai uhoamista, vai? Jos tosiaan noin on, niin kyllä minä voin alkaa linkittämään tänne eräitä "vähemmän siunauksellisia ja Jumalallisia" viestejäsi...
Uskon silti, että uhoamisesi on muidenkin muistissa, mutta sinun muistiasi voin parantaa, jos haluat?
tauolta, niin aloita lukeminen tästä,
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000027762450
niin jospa muistiisi palaisi keskustelu, mistä on kysymys. Moppi poisti äskettäin kommenttejasi, joissa yhdessä varmasti muistit Sectorin anteeksipyynnön, mutta se asia ei kuulemma kuulunut muille. Menikö juttu näin?
Itse en viitsinyt JaniSin kukkoilua lähteä linkittämään, mutta täällä on hyvä esimerkki, miten "Jumalan mies" kirjoittaa "vähemmän siunauksellista" tekstiä.
Eli luepas tuosta linkistä löytyvä viesti ja viestisi sen ylä- ja alapuolelta, niin toteat itsekin valehdelleesi kaikille, kun väitit, ettet ole tuominnut tai sättinyt.
Eli olet JaniS valehtelija. Se on totuus, se on todistettu, eikä se muuksi muutu.
On hienoa, että joku jaksaa ja viitsii opettaa ja neuvoa JaniS:n tapaisia hengellisesti pörhistyneitä keskenkasvuisia uskomisen tiellä.
Hänelle itselleen on arvokasta, että joku viisaampi ja oikeat uskonhedelmät löytänyt ohjaa häntä oikeaan suuntaan, vaikka hän ei itse sitä vielä täysin tunnu ymmärtävänkään.
Olen tosin ollut havaitsevinani hänen viimeisimmissä kirjoituksissaan joitakin oivalluksen merkkejä. Olen melko varma, että hän vielä jonakin päivänä mielessään kiittää opettajiaan ja ehkä joskus aikanaan pystyy sen myös kertomaan toisillekin.
Suomen ev.-lut. kirkko hyväksyi ehkäisyn piispojen julkilausumassa vuonna 1966.
Vanhoillislestadiolaisuuden opillinen linja kiristyi 1970-luvulle tultaessa (Pyysalo 1980). Näin tapahtui myös ehkäisy- ja televisiokiellon osalta.
http://scratchpad.wikia.com/wiki/Ehkäisy
Lestadiolaisuudessa on 19 suuntausta.
Mitä sulkeutuneemmasta lestadiolaisesta suunnasta on kyse, sen keskeisempää siinä näyttää olevan naisen liikkumavapauden rajoittaminen. Toisin sanoen, mitä voimakkaammin herätysliike on lähtenyt suojautumaan ympäröivää yhteiskuntaa vastaan, sitä voimallisemmin on liikkeen miesjohto alkanut kontrolloida naisia ja sitä selvemmin on vaadittu naista pysymään ”perinteellisessä roolissa”.
"Täällä on oikein sielunvihollisten henget ja apurit etsimässä meistä vl:ta vikoja ja virheitä oikein suurennuslasin alla."
Antaisitko perustelusi tälle, mitä ovat nämä vl-ihmisten viat ja virheet joita etsitään suusennuslasin kanssa?
"Lisäksi oikein keksimällä keksitään kaikkea mahdollisia "harhaoppia" ja sitä että SRK julistaa omaa Raamatunvastaista oppia."
Perustele myös tämä, mitkä on niitä keksittyjä "harhaoppeja" mitä siis vl-liike ei oikeasti opeta?
"Haluan oikaista että NÄIN EI TODELLAKAAN ole vaan tämä on väärää todistusta meistä."
Kerro nyt perustelusi noille asioille ainakin, niin et tule sinäkään antaneeksi väärää todistusta meistä jotka arvostelemme joitain vl-oppeja, ja vl-liikkeen pitämiä hoitokokouksia.
Tunnetko ne Raamatun vastaiset perkeleen opit, joita SRK ja vl-saarnaajat opettavat.
Vertaile Raamattua ja vl-harhaoppeja, niin ei tarvitse tehdä tällaisia avauksia.
Oikaisen sinun väärän käsityksesi:
Uskomme niinkuin Raamattu opettaa ja uskovaiset puhujat puhuvat Pyhän Hengen kautta. Jumala on avannut sanansa vain omilleen niinkuin Jeesus useassa kohdin kirkastaa (mm. hyvästijättöpuhe).
Raamattu on kirjoitettu Pyhän Hengen kautta eli mitä Jumala on halunnut sanansa kautta kirjoitettavan. Julkilausumassa on todettu että monien mielestä Pyhällä Kirjalla on vain symbolinen arvo, lähinnä historiallinen ja kulttuurinen merkitys. Raamatulle ei anneta pysyvää arvoa kristillisen uskon peruskirjana vaan se katsotaan aikaansa ja sen käsityksiin sidotuksi teokseksi.
Raamatun vastainen oppi ei lähde meistä uskovaisista vaan epäuskoisista oman lihan ja ymmärryksen kautta.
"Törkeimmät vl-HARHAOPIT
Kirjoittanut: Melperi1 26.4.2007 klo 09.02
Vanhoillislestadiolainen herätysliike opettaa mm. seuraavia HARHAOPPEJA:
1. Vain vanhoillislestadiolaiset ovat ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia.
Missään kohden Raamattua ei mainita, että joskus elävä usko rajautuu yksinomaan yhden pienen herätysliikkeen sisälle. Jeesus antoi lähetyskäskyssä kehotuksen julistaa evankeliumia kaikille kansoille. Tätä kehotusta noudatetaan koko ajan ja ihmisiä tulee uskoon kaikkialla maailmassa.
Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.
2. Vain vanhoillislestadiolaisilla on Pyhä Henki.
Ei mitään perustetta tällaiselle opetukselle. Kytkeytyy kohtaan 1.
Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.
3. Vain vanhoillislestadiolaisuus = Jumalan valtakunta.
Jumalan valtakunta maan päällä muodostuu kaikista elävässä uskossa olevista ja Kristuksen verellä pestyistä henkilöistä ympäri maailmaa. Tämän joukon päänä on Jeesus Kristus. Jeesus itse sanoi, että älkää uskoko, jos joku sanoo, että Jumalan valtakunta on vain “täällä“.
Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.
4. Jumala ei kykene pelastamaan syntistä ihmistä ilman vanhoillislestadiolaisen apua.
Tottakai Jumala pystyy pelastamaan ihmissielun. On suurta röyhkeyttä opettaa, että kaikkivaltias ja kaiken luonut Jumala ei pysty tähän. Mihin Jumala ei pysty ilman ihmisen apua?
Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.
5. Jumala ei pysty yksin antamaan syntejä anteeksi. Aina on oltava mukana vanhoillislestadiolainen.
Samaa röyhkeyttä tässä opissa kuin edellisessäkin. Jeesus opettaa Isä meidän -rukouksessa anomaan syntejä anteeksi suoraan Jumalalta. Raamatun mukainen perusoppi on, että USKO JEESUKSEEN sisältää sekä syntien anteeksiannon että sielun pelastuksen.
Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.
6. Ehkäisy on syntiä.
Missään kohden Raamattua ehkäisyä ei nimetä synniksi. Vl-saarnaajat ja vastaavat yrittävät epätoivoisesti käyttää tässä harhaopissa mm. kohtia: "Älä tapa", "Täyttäkää maa" jne. Nämä eivät mitkään liity ehkäisyyn eivätkä kiellä sitä.
Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.
=========================
Kaikki mainitut HARHAOPIT perustuvat SRK:n ja vl-saarnaajien itsekkyyteen. nöyrtymättömyyteen Jumalan edessä, omavanhurskauteen ja hengelliseen korskaan. Heillä on halu syrjäyttää Jumala omalta paikaltaan ja sijoittaa itsensä sille paikalle. Vrt. sielun pelastus ja syntien anteeksi antaminen.
Kuinka kauan Jumala katselee tätä puuttumatta asiaan? Sitä minä en tiedä. Jumala yksin sen tietää.
PS. Vl-herätysliikkeen perustaja Lars Levi Laestadius ei opettanut "vain me" -HARHAOPPIA. Sen ovat Oulun veijarit keksineet päissään hänen kuolemansa jälkeen. Tämä tieto perustuu väitöskirjatutkimukseen."
Vl:t itse usein toteavat, että Pyhä Henki opettaa vain yhdellä tavalla. Miksi Pyhä Henki sitten opettaisi vl-seuroissa eri tavalla kuin Raamatussa? Jomman kumman on oltava väärässä, joko Raamatun tai vl-puhujien.
Olet kuitenkin ihan oikeassa siinä, että "Raamatun vastainen oppi ei lähde meistä uskovaisista vaan epäuskoisista oman lihan ja ymmärryksen kautta." Kun kuuntelee vl-saarnoja, kuuluu niissä kovin selkeästi lihan ja ihmisjärkeilyn ääni. Kuitenkin puhutaan muka Pyhän Hengen antamin sanoin. Mitä Raamatussa onkaan sanottu Pyhän Hengen pilkasta?
Jumalan pilkkaajia. :((
työläinen Etelä-Suomesta. Välillä hän oli Erkki Petteri.
saada negatiivista julkisuutta ja sitä kautta "pyhää pilkkaamista" osaksenne? Onkohan tuo jo jotenkin kieroa, että jos ei muuten saa "epäuskoisten pilkkaa" osakseen niin pitää tehdä jotain riittävän julmaa, että "pilkkaaminen" alkaisi taas...
Voisitko sinä sitten kirjoittaa "oikean totuuden" vl:stä kun muut keskustelijat eivät siihen mielestäsi kykene?
Mikä on "oikea totuus" vl:stä?
Eikö se ole se, mitä kaikki kirjottajat yhdessä kertovat omista ajatuksistaan ja kokemuksistaan?
Vain mahdollisimman monia kuulemalla ja lukemalla voi saada jonkinlaisen "oikean kuvan"...
Ensinnäkin Luther ja Kornelius eivät olleet SRK:laisia,joten he eivät pääse taivaaseen. Ihmettelen kovasti, miksi siis heihin vetoat. Sinä pääset taivaaseen, kunhan teet parannuksen keskustelupalstasynnistä ja lopetat edellä mainitsemani epäuskovaisten ylistämisen.
Siunausta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000028073051
että vanhoillislestadiolainen herätysliike opettaa lukuisia Raamatun vastaisia valheoppeja, jotka sisältävät Jumalan pilkkaa ja muiden uskovaisten halveksuntaa.
Sinun on pakko tietää tämä tai et tunne lainkaan Raamattua.
Jumalasta?
Ei olleet. Hoitokokousaikoina vl-herätysliikkeen isäntä eli piru riehui ennen näkemättömällä tavalla vl-herätysliikkeen piirissä käyttäen apunaan uskollisia apulaisiaan SRK:ta ja hoitomiehiä. Sellaista julmuuta ja sellaisia ihmisoikeusloukkauksia on harvoin nähty. Ja kyseessä oli sentään henkilöt, jotka esiintyvät "uskovaisen" valepuvussa.
Koko ajan vielä nykyäänkin pitu antaa saarnojen aiheita vl-saarnamiehille. Isännän ote on tiukka.
...
Mene vanhoillislestadiolaisten rauhanyhdistykselle, jos haluat kuulla, miten ev.lut.kirkon jäsenmäärältään suurimmassa herätysliikkeessä opetetaan ja saarnataan täysin vastoin Raamattua.
Siellä opetetaan ns. "vain me" -oppia, joka tarkoittaa sitä, että vl-herätysliikkeen jäsenet ovat KOKO MAAILMAN ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia. Kaikki muut uskovaiset saarnataan helvettiin.
Siellä opetetaan, että Jumala ei pysty antamaan syntejä anteeksi. Vl-opin mukaan vain vl-henkilö voi antaa synnit anteeksi. Vl-opetus siis nostaa vanhoillislestadiolaiset Jumalan yläpuolelle.
Yms.
Tervetuloa!
koskaan avannut Raamattua? Tuskin olet. Jos olisit avannut Raamatun ja lueskellut sitä, niin olisit pian huomannut, millaisia törkeitä Raamatun vastaisia valheoppeja vl-herätysliike opettaa.
avaaja puolustat vl-herätysliikkeen Raamatun vastaisia valheoppeja?