muita odottajia paljon kaikki asiat mitä voi sattua raskauden aikana..? esim, istukka irtoaa, kohtu repeää, itse kuolee tai vauva..? itse olen nyt rv 20 1 ja oon alkanu pelkäämään kaikkia näitä asioita. johtuuko lie siitä,että olen nyt lähiaikoina kuullut kun on synnytyksessä äiti kuollut, toisella taas istukka revennyt ja vauva kuollut´ym. Tuntuu välillä että en kohta enää pysty iloitsemaan kunnolla koko raskaudesta kun nämä ajatukset pyörii niin usein mielessä.
Ja synnytys asioita mietin aivan liikaa vielä tässä vaiheessa raskautta... sitäkin pelkään etukäteen jo ihan hirveästi.
kertokaa muut onko teillä samanlaisia ajatuksia ollenkaan,... ja miten saisin ajatukset pois..? Kiitos paljon!
Ja synnytys asioita mietin aivan liikaa vielä tässä vaiheessa raskautta... sitäkin pelkään etukäteen jo ihan hirveästi.
kertokaa muut onko teillä samanlaisia ajatuksia ollenkaan,... ja miten saisin ajatukset pois..? Kiitos paljon!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mä ainaskin yritän ajatella vain ja ainoastaan kaikkea positiivista. Tuollaiset ajatukset on käynyt mielessä mutta en ole niitä jäänyt pohtimaan,tulisin varmaan hulluksi jos jäisin.. Ei sunkaan kannate ajatella kuin iloisia,positiivisia asioita :) En sano etteikö vois tapahtua mitään,ainahan voi tapahtuu kelle tahansa,koskaan ei voi tietää. Mut mie ainakin yritän kovasti olla positiivinen ja iloitsen raskaudesta ja odotan kovasti tammikuuta,että saan pienen käärön syliin :)
Tsemiä ja iloista mieltä sulle :)
Alkanut just vasta ahdistaa Vauvan hyvinvointi. Sain insuliinin ja Vauva on selkeesti vähentänyt touhujaan. Omat sokeriarvoni ovat ja pysyvät yhä vain korkeina, joten mietin että laskeekohan tuo insuliini sitten vain Vauvan arvoja ja siksi Vauva ei jaksa olla hereillä.
Tottunut siihen että herää kun Vauva herää ja nykysin menee pitkälle puoleenpäivään ennen kun edes pienen töytäisyn tuntee.
Viikkoja nyt 35 ja eilen erikoislääkärille juuri tuumasin että antaa olla koko insuliinin, mutta koitti hän lohduttaa että tuo käyttämäni määrä on vielä pieni, mutta miksi ihmeessä sitä käyttämään kun sokerit ei laske ja Vauva vaan kasvaa.
Ensviikolla taas erikoislääkärin luo, ja sitten kyllä aion lopettaa koko hössötyksen, ellei sokerit nyt sitten laske, kun lisättiin taas annosta.
Onhan Vauva iso, ja ei oikein innosta synnyttää mitään 5 kilosta, mutta voihan olla että he käynnistävät synnytyksen aikasemmin -tai sit ei..
Paljon on miettimistä, kun tuntuu ettei ite voi vaikuttaa mihinkään.
Luotan sairaalan henkilökuntaan, ei siinä mitään. Eka laps oli 4.5kg ja meni suht mukavasti synnytys, kipee olin kuukaus tolkulla sen jälkeen.
Nyt vähän pelottaa että jos taaskin olen sit kipee kauan, mutta toisaaltaan niinhän ne sanovat että sektiostakin joutuu lepoon.
En minä tiiä -paljon on kysymyksiä joita kyselen jatkuvasti neuvolasta ja synnäriltä, mutta tuntuu että kun yhteen saa vastauksen se tuottaa lisää kysymyksiä..
Koita vain iloita =)
Itse hoen aina:
Asioilla on taipumus järjestyä..
Minä ainakin pelkään, liekö kuultu saman äidin kuolemasta, koska ei niitä nyt niin usein tapahdu. Miniulla pelko perustuu siihen, että itselläni on samoja ongelmia kuin ko äidillä. En nyt täällä ala niitä ruotimaan. Minua on auttanut paljon, kun olen lukenut ja ottanut selvää ko asioista- toisaalta toisia voi ahdista vielä enemmänkin. Olen myös puhunut asiasta ja peloista äitiyspolilla, missä käyn kun raskaus muutoin riskisellainen. Olen vaan uskaltautunut avaamaan suuni ja kertonut kaikki niin kuin tuntuu. Kaunistelematta. Tädstä olen saanut todella paljon apua. Myös ajatus siitä, että en minä, eikä lääkärikään vaikka alansa huippu, voi loppupeleissä vaikuttaa siihen elänkö vai kuolenko.
Pikkuhiljaa olen alkanut luottaakin taas. Mutta se on varmaa, että loppuun asti varjo säilyy ja kyllä pidän ihmeenä jos jonain päivänä saan vauvani syliini ja kaikki on hyvin.
Minua ei auta se, etten vain ajattelisi, sillä alitajuisesti sitä silti vaan ajattelee-kuitenkin.
mutta tiedostan.
Paljon enemmän on raskausia ja synnytyksiä, jotka menevät hyvin loppuun asti. Äidin kuoleminen synnytykseseeä on ihan todella harvinaista suomessa. Lottopottikin on todennäköisempää voittaa. Ja usein näissä tapuksissa on ollut jotain ennakoivaa ongelmaa.
Lapsen kuoleminen on yleisempää, mutta paljon paljon toden näköisempää on, että saa terveen vauvan.
Mielestäni näistä mahdollisista pahoista tapauksista on hyvä tietää, koska, jos ne sattuvat omalle kohdalle, niin usein ripeä toiminta voi pelastaa vauvan.
Jos ei tiedä mistä on kyse ei välttämättä osaa toimia oikein.
Esim. ambulanssia tilatessa ei välttämättä puhelimessa osaa selittää asiaa tarpeeksi hyvin. Voi tulla se kuva, että lähdön ei tarvitse olla kiireellinen.
Tai sairaalaan soitettaessa sielä vain rauhoitellaan, koska niin paljon soitellaan turhan takia, että eivät tunnista todella hädässä olevaa.
Lapsen vammaisuuttakin ajattelen jonkin verran, mutta se on asia johon ei voi vaikuttaa, joten en kauheesti stressaa oma rakas lapseni hän on kuitenkin...
että näitäkään asioita ei kannattis niin koko ajan miettiä pelätä ja pohtia,. enkä haluaisikaa mutta varsinkin illalla kun olen menossa nukkumaan niin saatan sängyssä pyöriä tovin miettien ja peläten nuita asioita, aamulla on sitten mieli taas aivan erinlainen. Muutenkin olen luonteeltani herkkä ja tosi pelkuri ihminen kaikkien vaarallisten sairauksien ym suhteen.
No jospa sitä jossai vaiheessa kyllästyis tuohon miettimiseenkin...
Kyllähän sitä miettii ja ajattelee niitäkin ikäviä asioita. Se on osa vanhemmaksi valmistautumista. Jos
aivan hirveästi pelottaa ja veivaa ajatuksiaan niin ois varmaan hyvä jossain puhua. Synnytys ei vielä ainakaan pelota vaikka lähestyykin kovaa vauhtia, lähinnä kiinnostavaa ajatella mitä se oikein on.
Itsellä on päällä lääkärin odottelu ja vauvan kasvun
tarkistus, pelottaa ajatella ettei hän olekaan kasvanut niinkun pitää kun paino itsellä menee omia polkujaan aikaan nähden.
Miksi pitäisi? Mitään ei kumminkaan voi itse tehdä, joten parempi keskittyä vaan muihin juttuihin. Muutakin elämä, kuin vauva on.
Kyllä tosiaan, kuten melkein kaikki muutkin ovat todenneet, ajattelen välillä asioita, mutta en stressaa niiden suhteen. Kait se on vähän niinkin, että raskaana sitä jossain asioissa järki saa väistyä (tahtomattaankin) tunteiden tieltä ja mielessään tekee pikku asioista avaruuden kokoisia. Itelleni on alusta asti auttanut poistamaan ajatukset ikävistä asioista, joihin ei juuri voi itse vaikuttaa, ajattelu tulevasta nyytistä. Odotan innolla sitä hetkeä, kun saan masuasukin ulkomaailmaan ja syliini lepäilemään, siinä sitten tutustutaan kaikki kolme toisiimme...se jos mikä kohottaa ainakin mun mieltä.