Kenen

Tällä palstalla halutaan jakaa aborttivertaistukea.

1. Kuinka abortin tehnyt voisi jakaa vertaistukea odottavalle äidille, ellei tavoitteena olisi juuri abortin teettäminen?

2. Kuinka abortin tehnyt voisi olla lastaan odottavan äidin vertainen?

3. Aborttia katuvan ja lastaan kaipaavan äidin abortti-vertaistuen jakajat jättävät vaille tukea, elleivät kehota häntä hakeutumaan "asiantuntijoiden" hoitoon - liian myöhään.
612418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

toki se seikka, että tällä palstalla vertaistukea pyytävät ovat juuri niitä ei toivotusti raskaana olevia, aborttia harkitsevia odottavia äitejä. Onnellisesti raskaana olevat odottavat äidit tuskin vertaistukea tältä palstalta hakevat.

Tämän palstan vertaistuen hakijat ovat siis kaiketi elämänsä vaikeimman, raskaimman ja lopullisimman päätöksen edessä. Kuka muu olisi parempi sitä vertaistukea antamaan kuin sellainen ihminen, joka on joskus samoja kysymyksiä ja tuntemuksia läpikäynyt? Kuka muu voisi vertaistukea paremmin antaa kuin aborttia joskus todella harkinneet ihmiset, riippumatta siitä, mihin ratkaisuun itse aikoinaan päätyivät?

Mikä on mielestäsi vertaistuen perimmäinen tarkoitus? Miksi oletat sen olevan johonkin tiettyyn ratkaisuun ohjailu? Minusta sen päällimmäinen viesti on lähinnä toisen ihmisen ja hänen elämäntilanteensa ja tunteidensa ymmärtäminen ja tukeminen vaikean ratkaisun edessä oli se ratkaisu sitten kumpi hyvänsä.

Kysymyksesi siitä kuinka abortin tehnyt voisi olla odottavan äidin vertainen on minusta peräti outo. Eihän vertaistuen tarkoitus ole asettaa ihmisiä arvojärjestykseen ihmisinä, vaan keskustella saman kokeneiden ihmisten kanssa. Lisäksi sinun halusi asettaa abortin tehneet ihmisarvoasteikolla muita alemmas on minusta varsin surullista ja järkyttävää.

Äänestä
  • Abrottiasiamiehet haluavat oikeuttaa toimintansa lasta vastaan sanomalla, että raskaus (eli lapsi) on ei-toivottu. Ei-toivottu ei ole kunnollinen termi asialle joka näyttää joissakin viesteissä olevan jopa lapsen vihaaminen.

    Aborttiväki käy vertaistukineen epävarman lastaan odottavan äidin kimppuun ryhtyen jakelemaan neuvojaan: "mitä hyvänsä lapselle teet on oikein". "Lapsi on vain arvoton ja aivoton solukasa, suolenpätkä, loinen, rotta.... jne." Aborttiväki haluaa siten alistaa lapsen hengen väärän informaation ja oikun varaan.

    Arvioimme nimimerkin Dara tekstiä:

    "Tämän palstan vertaistuen hakijat ovat siis kaiketi elämänsä vaikeimman, raskaimman ja lopullisimman päätöksen edessä."

    1. Oletetaan että aborttivertaistukea "haetaan". Tämä on väärä ja johdatteleva väite.

    2. Abortti-asiamiehet väittävät olevansa minkä hyvänsä ratkaisun kannalla. Jos jätetään huomiotta moraalittomuus ja lapsen ihmisarvon kieltäminen voidaan kysyä: olisiko lapsen pitäminen "elämän vaikein, raskain ja lopullisin päätös"? EI. Vaikea, raskas ja lopullinen päätös on lapsen surmaaminen abortoinnissa. Abortti-asiamiehet olettavat odottavan äidin olevan tämän päätöksen edessä. Tätä "vaikeaa ratkaisua" nimimerkki Darakin haluaa "tukea".

    Tosin abortti-asiamiehet haluavat synkistelyn keinoin maalata lapsen varjelemisen ja elämän lapsen kanssa "vaikeaksi, raskaaksi ja lopullisesksi päätökseksi" ja abortin vertaiseksi vaihtoehdoksi.

    3. Jokaiselle on selvää, missä määrin aborttiväki ottaa huomioon lapsen elämäntilanteen.

    Se ettei abortti-asiamies ole odottavan äidin vertainen voi olla Daran oletuksen mukainen arvoarvostelma. Se on myös objektiivinen sosiaaliseen tilanteeseen ja lapseen kohdistuviin tekoihin liittyvä fakta. Abortti-vertaistukija on naisen vertainen vasta, kun raskaana oleva nainen on surmannut lapsensa kohtuunsa teettämällä abortin.

    Äänestä

  • "tuki" kirjoitti:

    Abrottiasiamiehet haluavat oikeuttaa toimintansa lasta vastaan sanomalla, että raskaus (eli lapsi) on ei-toivottu. Ei-toivottu ei ole kunnollinen termi asialle joka näyttää joissakin viesteissä olevan jopa lapsen vihaaminen.

    Yritä kirjoittaa suomeksi että tuosta saisi jotain selvää. Menee vähän yli hilseen nuo sun juttusi, sorge.

    Vaikka selvästi et haluakaan muuta kuin keskittyä 'aborttiväen' ja kanssakirjoittajiesi tekstien toistuvaan vääristelyyn, niin yritän vielä asiallisesti... Jospa joku muu lukija edes jotain yrittäisi rehellisesti ymmärtääkin, vaikkei sinulla siihen mitä ilmeisemmin pienintäkään halua olekaan...

    "Aborttiasiamiehet haluavat oikeuttaa toimintansa lasta vastaan sanomalla, että raskaus (eli lapsi) on ei-toivottu."

    Tämä kuitenkin lienee ennemminkin sen täältä vertaistukea pyytävän kokemus omasta raskaudestaan ja kantamastaan lapsesta. Miksi kukaan edes harkitsisi aborttia, jollei raskaus olisi ei toivottu? Toivotusti raskaana olevia varten täältäkin löytyy muitakin palstoja vertaistukea varten kuin juuri aborttipalsta.

    Mikä sinusta olisi kunnollisempi termi raskaudelle, jota ei todellakaan olla haluttu ja toivottu, ja jota ei kaiketi haluta jatkaa? 'Lapsen vihaaminen' ei minusta ainakaan yhtään parempi termi olisi. Harva aborttiin päätyy vain siksi, että vain vihaa lastaan niin kauheasti. Luulisin yleisimmin olevan kyse nimenomaan naisen omasta elämäntilanteesta enemmän kuin mistään lapsivihasta.

    "Aborttiväki käy vertaistukineen epävarman lastaan odottavan äidin kimppuun ryhtyen jakelemaan neuvojaan"

    Jännä että neuvojen listastasi jätit sujuvasti huomiotta ne lukuisat neuvot, jossa joku 'aborttiasiamies' suoraan neuvoo naista pitämään lapsensa... Sitäpaitsi, kuten jo kirjoitinkin aiemmin, vertaistuen tarkoitus ei pääasiassa edes ole johonkin tiettyyn ratkaisuun suuntaava neuvonta, vaan nimenomaan sen elämäntilanteen ja siihen liittyvän ajatusketjun ymmärtäminen ja myötäeläminen. Siksi yleensä aborttioikeuden puolustaja haluaa jättää lopullisen päätösvallan asianomaiselle itselleen.

    "Oletetaan että aborttivertaistukea "haetaan". Tämä on väärä ja johdatteleva väite."

    Miten niin? Jos ihminen kirjoittaa palstalle pyytäen saman kokeneiden mielipiteitä, niin eikö hän silloin hae vertaistukea? Ja kuten olen jo pariinkin otteeseen korostanut, sitä tukea haetaan kai useinmiten niiden tunteiden ja ajatusten läpikäymiseen, ei tiettyyn ratkaisuun niinkään. Nämäkin kirjoittajat ovat jokainen omanlaisensa yksilö, jokainen omanlaisensa tuen tarpeessa. Toiset ovat päätöksensä abortista jo tehneet ja hakevat tietoa nimenomaan siitä asiasta. Toisten kirjoitukset taas kielivät raastavasta epävarmuudesta ja omien ajatusten ja tuntemusten ristiriitaisuudesta. He haluavat kaiketi jotain selvyyttä omiin ajatuskuvioihinsa, joista eivät enää itse tunne ymmärtävänsä juuri mitään. Ulkopuolisen, vaikkakin samoja tunteita itsekin läpikäyneen kokemukset voivat avata niitä mielen solmuja tavalla mihin ei itsekseen kykenisi.

    "olisiko lapsen pitäminen "elämän vaikein, raskain ja lopullisin päätös"? EI."

    Kyllähän se toisille voisi ollakin. Miksi kukaan aborttia edes harkitsisi, jollei kokisi vaikeana, raskaana ja lopullisena asiana raskautensa jatkamista? Ja lopullinen ja peruuttamaton se päätös on aina, oli se kumpi hyvänsä. Se vaikuttaa naisen elämään oleellisella tavalla jatkossakin oli se kumpi hyvänsä. Eikä siitä päätöksestä ja sen seurauksista pääse silmänsä ummistamalla vaan jokin ratkaisu on tehtävä. Ottaen huomioon kaiken tämän ja lisäksi sen, ettei se nainen todellakaan ole varma yhtään mistään, miten tällaisen päätöksen tekeminen voisi olla mitään muuta kuin äärimmäisen vaikeaa ja raskasta? Minusta tämä ei ole synkistelyä, vaan se on realismia. Ihan oikeasti kun kaikki eivät halua, voi tai kykene raskauttaan jatkamaan, kaikki raskaudet eivät reaalimaailmassa valitettavasti ole toivottuja, kaikki syntyneet lapsetkaan eivät valitettavasti sitä ole.

    "Abortti-vertaistukija on naisen veroinen vasta, kun raskaana oleva nainen on surmannut lapsensa kohtuunsa teettämällä abortin."

    Tämä kielii kammottavaa kuvaa siitä, kuinka sinä ihmisiä jaottelet eriarvoisiksi pelkästään abortin perusteella. Etkä edelleenkään tunnu ymmärtävän, ettei vertaistuen antamisella ole mitään tekemistä sen kanssa, minkä arvoisina ihmisinä sinä ketäkin pidät. Vertaistuen perusasia on edelleenkin saman kokeneiden keskinäinen keskustelu käsiteltävästä asiasta. Sen kokemuksen suhteen he ovat toistensa vertaisia, pidit sinä heitä ihmisinä sitten miten eriarvoisina keskenään hyvänsä.

    Äänestä

  • ymmärtänyt aloittajan tekstiä, etenkään tuon viimeisen kohdan osalta...mutta tapansa kullakin=)

    Äänestä

  • Dara kirjoitti:

    "...Vertaistuen perusasia on edelleenkin saman kokeneiden keskinäinen keskustelu käsiteltävästä asiasta. Sen kokemuksen suhteen he ovat toistensa vertaisia..."

    Abortti-vertaistuki tarjoutuu odottavan äidin abortti-vertaistueksi jo ennen abortin teettämistä. Tässä suhteessa ja tässä kokemuksessa he ovat vertaisia vasta lapsen kuoleman jälkeen, eivät sitä ennen.

    Abortti-vertaistukijat pitävät siis raskauden aikaista epävarmuutta ja naiseen kohdistettavia aborttiin painostavia sosiaalisia paineita riittävinä ja yhdenvertaistavina kokemuksina, jotka oikeuttavat abortti-vertaistuen antamiseen.

    Toivottavasti abortti-vertaistuelle altistuvat ymmärtävät millainen käsi heidän olkapäällään ja lapsen niskassa lepää.

    Äänestä

  • vertaiset? kirjoitti:

    "Abortti-vertaistuki tarjoutuu odottavan äidin abortti-vertaistueksi jo ennen abortin teettämistä. Tässä suhteessa ja tässä kokemuksessa he ovat vertaisia vasta lapsen kuoleman jälkeen, eivät sitä ennen."

    Tajuat kai, että se ei-toivottu raskaus heitä yhdistää riippumatta siitä päädytäänkö lopulta aborttiin vai ei? Kyse ei ole abortti-vertaistuesta, vaan vertaistuesta ei-toivotun raskauden elämäntilanteessa. Huolimatta siitä, teettääkö odottava äiti abortin vai jatkaako raskauttaan, tai onko se vertaistuen antaja päätynyt itse aikanaan aborttiin tai ei, heitä yhdistää nimenomaan kokemus siitä miltä tuntuu olla tahtomattaan ja toivomattaan raskaana.

    "Toivottavasti abortti-vertaistuelle altistuvat ymmärtävät millainen käsi heidän olkapäällään ja lapsen niskassa lepää."

    Toivottavasti tosiaan edes he sen tajuavat. Sinä kun et näytä tajuavan. Sen sinun 'abortti-vertaistukesi' sanoma kun ei edes valtaosin tällä palstalla ole abortti tai kehotus siihen. Valtaosin viesti kuuluu ymmärryksenä vaikeassa elämäntilanteessa. Kuka muu paremmin voisi tällaisessa elämäntilanteessa vertaistukea paremmin antaa kuin ihminen, joka on itsekin sellaisen elämäntilanteen kokenut?

    Tässä ihan etusivullakin paraikaa tukea pyytää nainen, joka miettii raskauden keskeyttämistä opintojensa ja miehensä kielteisen kannan tähden. Yhtäkään aborttiin kehottavaa kannanottoa hän ei vielä tätä viestiä kirjoittaessani ollut saanut. Sen sijaan hän on saanut ymmärrystä, tietoa opiskelun ja äitiyden yhteensovittamisessa ja kehotuksia keskustella miehensä kanssa ja pitää lapsi, jonka hän itse sanoo olevansa valmis periaatteessa pitämään. Kovin ei minun nähdäkseni kamalalta tunnu se käsi, joka hänen harteillaan vertaistuen taholta nyt lepää. Tuntuuko sinusta?

    Mainitsemassasi esimerkissä epävarma odottava äiti luki abortti-vertaistuen rumputuliviestejä päivän ja koki "valaistuksen". Hän huomasi, että naisen oikku yksin ja omaan egoonsa sulkeutuva itsekkyys ovat ratkaisun avain. Abortti-vertaistuki sai sanomansa itämään epävarman naisen mielessä ja sai tililleen jälleen lapsen elämän.

    Tuntuuko nyt hyvältä?

    Eikö yhtään hävetä lapsen edessä?

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000028180328

    Katso myös seuraava viesti ja tunnetun nimimerkin ilkamointi saavutuksensa johdosta.

    Äänestä

  • saavutus??? kirjoitti:

    Minä en tarkoittanut tuota viestiketjua, johon linkitit. Kuinka olisin voinutkaan, kun koko viestiketjua ei oltu edes aloitettu siinä vaiheessa kun minä viestini kirjoitin... Tarkoitin ketjua otsikolla "niinkö siinä sitten käy".

    Mitä tulee sinun linkittämääsi viestiketjuun, niin jätitkö kaiketi huomiotta, kuinka siinäkin ehdittiin suositella alkuperäiselle kaikkea muuta kuin aborttia? Jopa Tristar, jota tässä syyttelet, teki niin varsin paljon. Kun alkuperäinen sitten kertoi tehneensä ratkaisun, Tristar onnitteli siitä, että ap oli selvyyttä mietintöihinsä saanut. Tässä ilmeneekin muuten hyvin aborttioikeuden puolustajan ja - vastustajan ero; siinä vaiheessa kun raskaana oleva nainen on ratkaisunsa itse tehnyt, aborttioikeuden puolustajat eivät koe tarpeelliseksi haukkua naista lyttyyn, kuten vastustajat tuntuvat toimivan. Aborttioikeuden puolustajat todellakin antavat aikuisille ihmisille vapauden päättää ihan itse omista asioistaan, eivätkä moiti heitä siitä.

    Kyse ei ole ilkamoinnista, vaan toisen ihmisen kunnioittamisesta. Tämä on tietysti sinulla kai tuntematon käsite. Sinähän et viestiesi perusteella tunnu pitävän moista tarpeellisena, ellei ihminen sitten ajattele kuten sinä ajattelet.

    "Kyse ei ole ilkamoinnista, vaan toisen ihmisen kunnioittamisesta."
    Jaa-a, kuihkahan on aborttiväen kunnioituksen laita sikiöitä kohtaan? (Tekopyhyys kukkii taas räikeimmillään..)
    Katsos, kun abortin vastustajat kunnioittaa tasapuolisesti kaikkia ihmisiä, niitä pienimpiäkin. Tasa-arvo ja iästä riippumaton kunnioitus lienee pyöveliporukalle kuitenkin täysin vieraita käsitteitä.

    Äänestä

  • seuraaja.. kirjoitti:

    Kunnioituksen aste sikiötä kohtaan on varmasti yksilöistä riippuvainen. Toiset kunnioittavat enemmän ja toiset vähemmän. Omasta puolestani voin sanoa, ettei aborttioikeuden puolustaminen merkitse kunnioituksen puutetta jotakuta kohtaan, edes sikiötä. En vain kunnioita sikiötä niin paljon, että olisin valmis hylkäämään syntyneiden aikuisten ihmisten oikeudet omaan ruumiiseensa sikiöiden tähden. Minä annan päätösvallan sille osapuolelle, jolla on resursseja tällaisia päätöksiä tehdä. Sikiöllä ei sellaisia ole.

    Tämä ei varmasti olekaan absoluuttisen tasa-arvoista. Toisaalta mielestäni sitä ei ole aborttioikeuden vastustaminenkaan. Tasa-arvoinen ratkaisu olisi sellainen, jossa ei sen enempää riistetä syntymättömän elämänoikeutta kuin naisenkaan oikeutta päättää omasta elämästään ja ruumiinsa käytöstä. Tällä ei ole tekemistä kunnioituksen puutteen kanssa. Minä kunnioitan miestänikin suuresti, en silti ole valmis antamaan hänellekään päätösvaltaa minun elämästäni ja minun ruumistani. Varaan tämän oikeuden itselleni, ja saman suon kaikille muillekin, joilla on kyky omasta puolestaan päättää.

    Ihan vaan mielenkiinnosta, kertoisitko miten sellainen on tasa-arvoista, että pakotetaan ihmisiä vastentahtoisesti ratkaisuihin, joita he nimenomaisesti eivät itse haluaisi tai kykenisi tehdä? Pakottaa sellaisia ihmisiä, joilla olisi resurssit tehdä päätöksiä omasta elämästään itsekin?

    Väität abortin vastustajien kunnioittavan tasapuolisesti kaikkia ihmisiä? Miten mielestäsi tämä kunnioitus ilmenee, kun abortin tehnyt haukutaan moraalittomaksi ihmishirviöksi, jolta pitäisi olemassaolevat lapsetkin riistää? Tai kun raiskattu alaikäinen tyttö pakotettaisiin synnyttämään raiskaajansa lapsi vastoin tytön nimenomaista toivetta? Tällä tavalla jotkut abortin vastustajat kuitenkin kunnioitustaan toisia ihmisiä kohtaan tämän tästä tällä palstalla osoittavat. Mitä tarkoittaa kunnioitus, jos tällainenkin menee kunnioituksen piikkiin?

    Vai voiko olla, että tekopyhyys kukkiikin tasapuolisesti molemmissa leireissä?

    on se että kaikkia koskee samat oikeudet, ja kun oikeuksia on eri arvoisia (tärkeitä ja vähemmän tärkeitä) niin niiden "riidellessä" tärkeämpi menee edelle.
    Perustavin ihmisoikeus on oikeus elämään. Ilman sitähän ei muilla oikeuksilla edes mitään tee.
    Vapaus mielipiteeseen on sekin eräs oikeus.

    Äänestä

  • arvoa kirjoitti:

    Ja tuo äskeinen oli tosiaankin sinun mielipiteesi asiasta :D

    Enemmistön mielipiteen mukaisesti syntyneen ihmisen ihmisoikeudet menevät syntymättömän edelle. Siis enemmistön mielestä tärkeysjärjestys on se, että syntyneen ihmisen oikeudet ja niiden toteuminen ovat tärkeämmät.

    Tasa-arvoa on se, että kaikilla samassa tilanteessa olevilla ihmisillä on tasa-arvoiset oikeudet keskenään. Ja näin on.

    ja lisään.

    Elämisen oikeus on toki oleellisen tärkeä ihmisoikeus. Se koskettaakin Suomen lain mukaan ehdotonta valtaosaa kaikista, niin syntyneistä kuin syntymättömistäkin. Se koskettaa ikään ja kehitysvaiheeseen katsomatta KAIKKIA, jotka ovat elinkelpoisia ilman toisen henkilön nimenomaista ruumista. Suomen laki suojaa niitä sikiöitä, jotka selviäisivät jo kohdun ulkopuolellakin.

    Mielipiteen vapaus on mielestäni myöskin erittäin tärkeä oikeus, kuten on myöskin vapaus hallita omaa ruumistaan. Minun mielestäni on turha lähteä elämisen oikeuden varjolla rajoittamaan taikka poistamaan näitä oikeuksia, koska se elämisen oikeus koskettaa jo nyt suurinta osaa kaikista ihmisistä. Jos ne riistettäisiin, riistettäisiin kaikilta ihmisiltä eräs ihmisyyden perusoikeuksista, jota ilman moni voisi kokea itse elämisenkin oikeuden arvottomammaksi. Henkilökohtaisesti en olisi valmis antamaan yhdelle, huomattavasti pienemmälle joukolle yhtä oikeutta lisää, jos se merkitsisi toisen oikeuden viemistä kaikilta.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    puolen mielestä hyväksyttäväksi syyksi käy niin heppoiset perusteet (sosiaaliset) kuin nykyinen laki sallii.

    menee.

    Suurin osahan sitä tappo-oikeutta ei edes käytä eikä tarvi. Joten eihän se koske muuta kuin niitä 11000 tapausta vuosittain. (Vähemmänkin varmasti jos aborttia ei olis tarjolla.)

    Toisen hengenhädässä auttamisvelvollisuus ja rangaistava heitteillejättö nekään ei tosiaan koske tietynikäsiä.

    Äänestä

  • sokeille silmille kirjoitti:

    syntyneiden, henkisesti ja fyysisesti tuntevien lasten tappajat sitä tappo-oikeuttaan käyttää yhtä lailla.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/200708076438424_uu.shtml

    Aika monen perheen kohtalo olisi juurikin tuo jos abortteja ei lainkaan sallittaisi.

    Jos raskaudenkeskeytys olisi rangaistava teko niin myös elintavat raskauden aikana pitäisi olla tiukassa syynissä.Tupakoinnista, alkoholin ja huumeiden käytöstä syyte murhan yrityksestä tai törkeästä pahoinpitelystä.

    Vaan kun sillä alkiolla ei sitä itseisarvoa ole. Koska se on alkio, siemen. Ihmislajin alkio mutta ei ihmisoikeuksien arvoinen vielä.

    Äänestä

  • vain.. kirjoitti:

    puolen mielestä hyväksyttäväksi syyksi käy niin heppoiset perusteet (sosiaaliset) kuin nykyinen laki sallii.

    Käytännössä kukaan ei koe tarpeelliseksi ajaa muutosta nykyiselle laille. Kukaan ei ole keksinyt perustetta, jonka mukaan ihmisyyden määrittämisen alkamisajankohta EETTISESTI tulisi olla jokin tietty, jolloin muiden ihmisten MIELIPITEET asiasta olisivat kumottavissa ja näin ollen lain muuttamiselle olisi tarvetta.

    Kukaan ei ole myöskään pakottamassa ketään toimimaan omaa maaimankuvaa vastaan, joten mitä väliä on, kuka teoreettisesti hyväksyy jotkut tietyt sosiaaliset syyt ja kuka ei?

    Hyvin itsestään selvää on myös, että valtaosa edes noista puolesta (80- ja 90-lukujen taitteessa) ei ole koskaan edes joutuneet kokemaan, mitä kaikkea mahdollisia syitä niihin sosiaalisiin syihin kuuluu. Kuten esimerkiksi mahdolliset psyykkiset ongelmat tai raiskaukset, joita ei ole TODISTETTU ja rikosilmoitusta tehty. Kuten synnytyksenjälkeinen masennus jne. Kuitenkin 96 % laittoi syntyneen oikeudet alkion oikeuksien edelle.

    Äänestä

  • sokeille silmille kirjoitti:

    menee.

    Suurin osahan sitä tappo-oikeutta ei edes käytä eikä tarvi. Joten eihän se koske muuta kuin niitä 11000 tapausta vuosittain. (Vähemmänkin varmasti jos aborttia ei olis tarjolla.)

    Toisen hengenhädässä auttamisvelvollisuus ja rangaistava heitteillejättö nekään ei tosiaan koske tietynikäsiä.

    ei ole tappo-oikeudesta, vaan oikeudesta päättää omasta ruumiistaan ja lisääntymisestään. Tämä oikeus koskettaa KAIKKIA naisia, myös niitä, jotka päättävät käyttää ruumistaan synnyttämiseen. Sinä siis käytännössä veisit tämän oikeuden pois niiltä, jotka ovat kanssasi eri mieltä, jotka jossain elämänsä vaiheessa saattaisivat tarvita aborttioikeutta. Toiset saisivat edelleen pitää oikeutensa päättää ruumiistaan ja lisääntymisestään. Mitäs tasa-arvoa tämä nyt oikein on?

    Sanot, että tämän oikeuden riistäminen ei koskettaisi kuin 11 000 naista vuosittain. Eikö todella? Eikö se koskettaisi kaikkia niitä, jotka haluavat oikeuden olla lisääntymättä riippumatta siitä, tarvitseeko sitä oikeutta käyttää vaiko ei? Näitä taas ihan jo omien sanojesikin mukaan olisi vähintään se puolet kaikista naisista. Vai eikö sinua esimerkiksi äänioikeuden pois vieminen koskettaisi, jollet viime vaaleissa välittänyt äänestää?

    Äänestä

  • ihan jo kirjoitti:

    syntyneiden, henkisesti ja fyysisesti tuntevien lasten tappajat sitä tappo-oikeuttaan käyttää yhtä lailla.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/200708076438424_uu.shtml

    Aika monen perheen kohtalo olisi juurikin tuo jos abortteja ei lainkaan sallittaisi.

    Jos raskaudenkeskeytys olisi rangaistava teko niin myös elintavat raskauden aikana pitäisi olla tiukassa syynissä.Tupakoinnista, alkoholin ja huumeiden käytöstä syyte murhan yrityksestä tai törkeästä pahoinpitelystä.

    Vaan kun sillä alkiolla ei sitä itseisarvoa ole. Koska se on alkio, siemen. Ihmislajin alkio mutta ei ihmisoikeuksien arvoinen vielä.

    valtaosin yhtä häiriintynyttä porukkaa..?? Justjoo..

    "Vaan kun sillä alkiolla ei sitä itseisarvoa ole. Koska se on alkio, siemen. Ihmislajin alkio mutta ei ihmisoikeuksien arvoinen vielä."

    Täysin sun mielipitees.

    Äänestä

  • Dara kirjoitti:

    ei ole tappo-oikeudesta, vaan oikeudesta päättää omasta ruumiistaan ja lisääntymisestään. Tämä oikeus koskettaa KAIKKIA naisia, myös niitä, jotka päättävät käyttää ruumistaan synnyttämiseen. Sinä siis käytännössä veisit tämän oikeuden pois niiltä, jotka ovat kanssasi eri mieltä, jotka jossain elämänsä vaiheessa saattaisivat tarvita aborttioikeutta. Toiset saisivat edelleen pitää oikeutensa päättää ruumiistaan ja lisääntymisestään. Mitäs tasa-arvoa tämä nyt oikein on?

    Sanot, että tämän oikeuden riistäminen ei koskettaisi kuin 11 000 naista vuosittain. Eikö todella? Eikö se koskettaisi kaikkia niitä, jotka haluavat oikeuden olla lisääntymättä riippumatta siitä, tarvitseeko sitä oikeutta käyttää vaiko ei? Näitä taas ihan jo omien sanojesikin mukaan olisi vähintään se puolet kaikista naisista. Vai eikö sinua esimerkiksi äänioikeuden pois vieminen koskettaisi, jollet viime vaaleissa välittänyt äänestää?

    siinä samalla myös surmataan yksi ihminen. Ruumiistaan saa päättää niin kauan kun kukaan muu ei vahingoitu tai kuole sen seurauksena.

    Mulle olis yhdentekevää oikeus (tai oikeudettomuus) eli sen poisto jollen sitä itse tarvisi, puhumattakaan silloin jos se on mielestäni väärin.

    Äänestä

  • sokeille silmille kirjoitti:

    menee.

    Suurin osahan sitä tappo-oikeutta ei edes käytä eikä tarvi. Joten eihän se koske muuta kuin niitä 11000 tapausta vuosittain. (Vähemmänkin varmasti jos aborttia ei olis tarjolla.)

    Toisen hengenhädässä auttamisvelvollisuus ja rangaistava heitteillejättö nekään ei tosiaan koske tietynikäsiä.

    "Suurin osahan sitä tappo-oikeutta ei edes käytä eikä tarvi. Joten eihän se koske muuta kuin niitä 11000 tapausta vuosittain. (Vähemmänkin varmasti jos aborttia ei olis tarjolla.)"

    Ja ihmisetkö kannattavat vain niitä lakeja, joita tarvitsevat itse varmasti? :D

    No huh huh taas. Siinä tapauksessa minä en myöskään kannata eturauhassyövän tutkimusta enkä etenkään sen hoitamista. Enhän mä ole mies, enkä tarvitse sitä palvelua! Myöskin talviliikuntamuotojen tukeminen on järjen köyhyyttä, koska mä en tykkää talvilajeista ollenkaan, joten ei niitä sitten tartte veromarkoilla tukeakaan. Ja tenniskyynärpään hoitaminen!? Enhän mä pelaa tennistä! Ja koska musta on eettisesti ihan törkeetä syödä broileria, koska niitä kohdellaan niin kauhealla tavalla, broilerin syönti on kiellettävä koko Suomessa! (Kalkkunaa voi syödä, kun ne on isompia ja niin rumiakin.) Myös mulla on maksa terve, enkä juo ylinmäärin alkoholia, joten maksakirroosit jne. on vain yksinkertaisesti niiden oma syy (niillehän ei toki muita syitä kuin tuo liika alkoholi voi olla), joten kärsiköön nahoissaan. Koska olen normaali hetero, homot voivat suksia kuuseen, en siis kannata heille oikeutta avioliittoon enkä etenkään lapsien vanhemmuuteen, eihän minua liikuta, onko homoilla ihmisoikeuksia vai ei. Oishan se nyt ihan kauheeta, jos joku joskus kiusais jonkun lasta sen takia?!! Mikä hemmetin tasa-arvo? Ja koska meidän suvuissa ei ole esiintynyt mielenvikaisuutta (ainakaan todettua), jokaiselle depressioon taipuvaiselle voi antaa piikin persuuksiin samantien. Ja kärrätä lapset myös piikille, koska perinnöllistähän sen on kuitenkin oltava... Siis miksi ottaa turhaa riskiä? Meillä ei myöskään olla oltu työttöminä, joten sellaista leväperäisyyttä ei tartte tukea. Ja koska en halua papiksikaan, ei tartte muittenkaan naisten tahtoa. Miehen ääni soi kirkossa paljon kivemmin, sitä paitsi se alba ei vain korosta kivasti naisten muotoja. (ja jottei jäisi epäselväksi, tämä oli puhdasta sarkasmia :D )

    Ei kai sitä nyt VOI ajatella toisten ihmisten tilanteita ja näkökantoja?! Nehän on ihan erilaisia kuin minun!?

    Heh ja ai niin, kuten tuolla muualla tuli laskettua, nämä tapaukset koskettavat suoraan VAIN viidesosaa suomalaisista naisista ja välillisesti lähes yhtä montaa miestä ja ystävää :D Ja niitä jotka ymmärtävät ihmisoikeuksien toteutumisen välttämättömyyden ja merkityksen :D

    Äänestä

  • abortintekijät kirjoitti:

    valtaosin yhtä häiriintynyttä porukkaa..?? Justjoo..

    "Vaan kun sillä alkiolla ei sitä itseisarvoa ole. Koska se on alkio, siemen. Ihmislajin alkio mutta ei ihmisoikeuksien arvoinen vielä."

    Täysin sun mielipitees.

    juurikin mielenterveysongelmista kärsivä, rahaton, velkaantunut, huonossa suhteessa (huomioi että mies on monessa tapauksessa se tappaja) oleva, kykenemätön hoitamaan ja turvaamaan lastensa elämää, päihdeongelmainen jne jne

    Ja siltikin nainen joka ei anna lastaan adoptioon vaan mieluummin pitää sen ja tulos voi olla erittäin huono..

    Ja aivan - minun mielipiteeni alkiosta on se että sillä ei ole itseisarvoa ja että sille ei ihmisoikeuksia vielä voida suoda.
    Enemmistö kansasta (muutenhan eduskuntaan olisi äänestetty hurjan paljon enemmän ihmisiä jotka abortin haluavat kiletää) sekä Suomen laki sattuu nyt vain olemaan tätä samaa mieltä.

    Asia olisi eri jos alkiot lymyilisivät jossain joessa kuten sammakonkutu eikä naisen ruumiin itsemääräämisoikeutta rikottaisi pakkosynnytyksillä.

    Äänestä

  • kun.. kirjoitti:

    siinä samalla myös surmataan yksi ihminen. Ruumiistaan saa päättää niin kauan kun kukaan muu ei vahingoitu tai kuole sen seurauksena.

    Mulle olis yhdentekevää oikeus (tai oikeudettomuus) eli sen poisto jollen sitä itse tarvisi, puhumattakaan silloin jos se on mielestäni väärin.

    Ja ihmisoikeudet saa viedä toisilta niin kauan kun ei vie omia ihmisoikeuksiaan ja laki menee vain minun tahtoni mukaan? Vai miten päin se nyt menikään? :D

    Tuo Daran esimerkki äänioikeudesta oli niin täydellinen. Jos sinua ei kiinnosta naisten oikeudet esimerkiksi äänestämiseen ja vaikuttamiseen yhteiskuntamme tilaan, ei sinulla kuitenkaan ole oikeutta viedä sitä oikeutta toisilta naisilta. Jos sinua ei kiinnosta naisten tasa-arvo, ei sinulla ole kuitenkaan oikeutta heikentää toisten naisten tasa-arvoa. Jos sinä et halua samaa palkkaa samasta työstä miesten kanssa, ei sinulla ole oikeutta viedä sitä mahdollisuutta toisilta. Jos sinua ei kiinnosta kouluttautua ja haluat olla miehesi elätettävänä nyrkin ja hellan välissä ja hänestä riippuvaisena lopun elämääsi, ei sinulla ole oikeutta viedä toisten naisten oikeuksia ja mahdollisuuksia itsenäisyyteen ja vastuuseen omasta elämästään ja myös jälkikasvunsa elämästä.

    "Mulle olis yhdentekevää oikeus (tai oikeudettomuus) eli sen poisto jollen sitä itse tarvisi, puhumattakaan silloin jos se on mielestäni väärin."

    Arvaa mitä? Tuo kuulostaa niin äärimmäisen itsekkään ihmisen puheelta. Toivottavasti et todellisuudessa hetken asiaa paremmin mietittyäsi ole tuota mieltä.

    Onneksi yhteiskunnassa ei eletä yhden ihmisen tahdon mukaan.

    Niin, jos se on mielestäsi väärin, mutta entä jos se ei ole?

    Oletetaan, että et ole politiikasta niin kiinnostunut, että viitsisit äänestämässä käydä. Et kuitenkaan pitäisi äänioikeutta moraalisesti vääränä. Todellako sinulle olisi yhdentekevää, vaikka äänioikeus poistettaisiin KAIKILTA MUILTAKIN vain siksi, ettei sinua kiinnosta sitä käyttää?

    Et kai ole tosissasi?

    Äänestä

  • moni on kirjoitti:

    juurikin mielenterveysongelmista kärsivä, rahaton, velkaantunut, huonossa suhteessa (huomioi että mies on monessa tapauksessa se tappaja) oleva, kykenemätön hoitamaan ja turvaamaan lastensa elämää, päihdeongelmainen jne jne

    Ja siltikin nainen joka ei anna lastaan adoptioon vaan mieluummin pitää sen ja tulos voi olla erittäin huono..

    Ja aivan - minun mielipiteeni alkiosta on se että sillä ei ole itseisarvoa ja että sille ei ihmisoikeuksia vielä voida suoda.
    Enemmistö kansasta (muutenhan eduskuntaan olisi äänestetty hurjan paljon enemmän ihmisiä jotka abortin haluavat kiletää) sekä Suomen laki sattuu nyt vain olemaan tätä samaa mieltä.

    Asia olisi eri jos alkiot lymyilisivät jossain joessa kuten sammakonkutu eikä naisen ruumiin itsemääräämisoikeutta rikottaisi pakkosynnytyksillä.

    suurin osa olla ihan tavallisia, vakaassa taloudellisessa asemassa ja suhteessa, 'kun ei just nyt vaa huvita'..

    Äänestäessä tuskin monikaan on edes ajatellu mitään aborttijuttuja, kun enimmällä osalla ei varmaan jyrkkää mielipidettä ole suuntaan eikä toiseen (toisin ku ehkä täällä palstalla), ajattelee ehkä kuten päättäjätkin että samantekevää kun niitä ei kuitenkaan voi laittomuudella kokonaan estääkään ja vois tulla jopa kalliimmaksin. Että käyttäköön ne ketkä tarvii (minä en).

    Käsittämätöntä ja järjenvastaista on että joidenki mielestä 'naisen ruumiin itsemääräämisoikeuden' (tässä tapauksessa tappo-oikeuden) rikkominen on pahempaa kuin jonkun tietynikäisen ihmisen elämänoikeuden rikkomus edelliseen vedoten.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Ja ihmisoikeudet saa viedä toisilta niin kauan kun ei vie omia ihmisoikeuksiaan ja laki menee vain minun tahtoni mukaan? Vai miten päin se nyt menikään? :D

    Tuo Daran esimerkki äänioikeudesta oli niin täydellinen. Jos sinua ei kiinnosta naisten oikeudet esimerkiksi äänestämiseen ja vaikuttamiseen yhteiskuntamme tilaan, ei sinulla kuitenkaan ole oikeutta viedä sitä oikeutta toisilta naisilta. Jos sinua ei kiinnosta naisten tasa-arvo, ei sinulla ole kuitenkaan oikeutta heikentää toisten naisten tasa-arvoa. Jos sinä et halua samaa palkkaa samasta työstä miesten kanssa, ei sinulla ole oikeutta viedä sitä mahdollisuutta toisilta. Jos sinua ei kiinnosta kouluttautua ja haluat olla miehesi elätettävänä nyrkin ja hellan välissä ja hänestä riippuvaisena lopun elämääsi, ei sinulla ole oikeutta viedä toisten naisten oikeuksia ja mahdollisuuksia itsenäisyyteen ja vastuuseen omasta elämästään ja myös jälkikasvunsa elämästä.

    "Mulle olis yhdentekevää oikeus (tai oikeudettomuus) eli sen poisto jollen sitä itse tarvisi, puhumattakaan silloin jos se on mielestäni väärin."

    Arvaa mitä? Tuo kuulostaa niin äärimmäisen itsekkään ihmisen puheelta. Toivottavasti et todellisuudessa hetken asiaa paremmin mietittyäsi ole tuota mieltä.

    Onneksi yhteiskunnassa ei eletä yhden ihmisen tahdon mukaan.

    en luopuiskaan.

    Mutta se jos yritän korottaa jonkun ihmisryhmän arvoa ja oikeuksia (mihin kai on oikeus) vääjäämättä alentaa sitten niiden toisten. Sille vaan ei voi mitään.

    Itsekkyyttä osottaa ne jotka haluaa pitää mukavuuksiin perustuvat oikeudet omissa käsissään, makso mitä makso, vaikka sitten toisten elämiä...

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    "Suurin osahan sitä tappo-oikeutta ei edes käytä eikä tarvi. Joten eihän se koske muuta kuin niitä 11000 tapausta vuosittain. (Vähemmänkin varmasti jos aborttia ei olis tarjolla.)"

    Ja ihmisetkö kannattavat vain niitä lakeja, joita tarvitsevat itse varmasti? :D

    No huh huh taas. Siinä tapauksessa minä en myöskään kannata eturauhassyövän tutkimusta enkä etenkään sen hoitamista. Enhän mä ole mies, enkä tarvitse sitä palvelua! Myöskin talviliikuntamuotojen tukeminen on järjen köyhyyttä, koska mä en tykkää talvilajeista ollenkaan, joten ei niitä sitten tartte veromarkoilla tukeakaan. Ja tenniskyynärpään hoitaminen!? Enhän mä pelaa tennistä! Ja koska musta on eettisesti ihan törkeetä syödä broileria, koska niitä kohdellaan niin kauhealla tavalla, broilerin syönti on kiellettävä koko Suomessa! (Kalkkunaa voi syödä, kun ne on isompia ja niin rumiakin.) Myös mulla on maksa terve, enkä juo ylinmäärin alkoholia, joten maksakirroosit jne. on vain yksinkertaisesti niiden oma syy (niillehän ei toki muita syitä kuin tuo liika alkoholi voi olla), joten kärsiköön nahoissaan. Koska olen normaali hetero, homot voivat suksia kuuseen, en siis kannata heille oikeutta avioliittoon enkä etenkään lapsien vanhemmuuteen, eihän minua liikuta, onko homoilla ihmisoikeuksia vai ei. Oishan se nyt ihan kauheeta, jos joku joskus kiusais jonkun lasta sen takia?!! Mikä hemmetin tasa-arvo? Ja koska meidän suvuissa ei ole esiintynyt mielenvikaisuutta (ainakaan todettua), jokaiselle depressioon taipuvaiselle voi antaa piikin persuuksiin samantien. Ja kärrätä lapset myös piikille, koska perinnöllistähän sen on kuitenkin oltava... Siis miksi ottaa turhaa riskiä? Meillä ei myöskään olla oltu työttöminä, joten sellaista leväperäisyyttä ei tartte tukea. Ja koska en halua papiksikaan, ei tartte muittenkaan naisten tahtoa. Miehen ääni soi kirkossa paljon kivemmin, sitä paitsi se alba ei vain korosta kivasti naisten muotoja. (ja jottei jäisi epäselväksi, tämä oli puhdasta sarkasmia :D )

    Ei kai sitä nyt VOI ajatella toisten ihmisten tilanteita ja näkökantoja?! Nehän on ihan erilaisia kuin minun!?

    Heh ja ai niin, kuten tuolla muualla tuli laskettua, nämä tapaukset koskettavat suoraan VAIN viidesosaa suomalaisista naisista ja välillisesti lähes yhtä montaa miestä ja ystävää :D Ja niitä jotka ymmärtävät ihmisoikeuksien toteutumisen välttämättömyyden ja merkityksen :D

    että sairauksia hoitamalla pyritään suojeleen elämää, eikä niitä hoidettaessa kenenkään toisen elämä tuhoudu.

    Äänestä

  • oikeudesta kirjoitti:

    en luopuiskaan.

    Mutta se jos yritän korottaa jonkun ihmisryhmän arvoa ja oikeuksia (mihin kai on oikeus) vääjäämättä alentaa sitten niiden toisten. Sille vaan ei voi mitään.

    Itsekkyyttä osottaa ne jotka haluaa pitää mukavuuksiin perustuvat oikeudet omissa käsissään, makso mitä makso, vaikka sitten toisten elämiä...

    En minäkään luopuisi äänioikeudesta. Yli puolet ihmisistä ei luopuisi aborttioikeudestakaan. Ei se niin pieneltä äkkiä tunnukaan tuo ihmisryhmä, jota ko. oikeuden pois ottaminen ei haittaisi.

    "Mutta se jos yritän korottaa jonkun ihmisryhmän arvoa ja oikeuksia (mihin kai on oikeus) vääjäämättä alentaa sitten niiden toisten. Sille ei vaan voi mitään."

    Niin, minä taas ajattelisin pikemminkin niin, että jonkin ihmisryhmän oikeuksien lisääminen on oikein niin kauan, kun sillä ei alenneta muiden jo olemassaolevia oikeuksia. Tämä on täysin mahdollista. Tämä aborttikysymys lienee yksi niistä ainoista, jossa se ei ole mahdollista.

    Noin niinkuin esimerkin vuoksi taas äänioikeus. Ennen vuotta 1906 Suomessakin oli vain miehillä äänioikeus. Naisille äänioikeuden antamisessa ei ollut mitään vikaa, koska se ei poistanut miesten jo olemassaolevaa oikeutta.

    Edelleen olen sitä mieltä, että suurempi osa ihmisistä kärsisi oman ruumiin itsemääräämisoikeuden poistamisesta kuin aborttioikeuden poistamisesta. Ja jos/kun täysin tasa-arvoiseen ratkaisuun ei tässä tilanteessa voida päästä, minusta pienemmän ihmisryhmän kärsimys on pienempi paha kuin suuremman. Varsinkin kun sen pienemmänkin ihmisryhmän kokoa voidaan pienentää muutenkin kuin riistämällä toisten ihmisten oikeuksia.

    Äänestä

  • paitsi.. kirjoitti:

    että sairauksia hoitamalla pyritään suojeleen elämää, eikä niitä hoidettaessa kenenkään toisen elämä tuhoudu.

    ...onnistuit missaamaan koko satua:n kirjoituksen pointin.
    Vai väistitkö sen ihan tarkoituksella?

    jos viidesosa sitä oikeutta joskus tarvii (ei edes niinkään moni jos huolehtis paremmin ehkäsystä..) niin kuinka se poistaminen yli puolia haittais..
    Abortissa oikeudet menee epätasa-arvosesti väärin päin eli että vähemmän tärkeellä jyrätään toisen ensisijainen.

    Ja eikö ne ryhmät oo sillon yhtä suuria jos osapuolina on ne abortin haluavat naiset ja abortoitavat sikiöt. Jälkimmäisiä voi olla jopa enemmänkin (monikkoraskaudet).
    Ja tosiaan, naisistahan pienempi murto-osuus on niitä abortintekijöitä.

    Äänestä

  • Dara kirjoitti:

    En minäkään luopuisi äänioikeudesta. Yli puolet ihmisistä ei luopuisi aborttioikeudestakaan. Ei se niin pieneltä äkkiä tunnukaan tuo ihmisryhmä, jota ko. oikeuden pois ottaminen ei haittaisi.

    "Mutta se jos yritän korottaa jonkun ihmisryhmän arvoa ja oikeuksia (mihin kai on oikeus) vääjäämättä alentaa sitten niiden toisten. Sille ei vaan voi mitään."

    Niin, minä taas ajattelisin pikemminkin niin, että jonkin ihmisryhmän oikeuksien lisääminen on oikein niin kauan, kun sillä ei alenneta muiden jo olemassaolevia oikeuksia. Tämä on täysin mahdollista. Tämä aborttikysymys lienee yksi niistä ainoista, jossa se ei ole mahdollista.

    Noin niinkuin esimerkin vuoksi taas äänioikeus. Ennen vuotta 1906 Suomessakin oli vain miehillä äänioikeus. Naisille äänioikeuden antamisessa ei ollut mitään vikaa, koska se ei poistanut miesten jo olemassaolevaa oikeutta.

    Edelleen olen sitä mieltä, että suurempi osa ihmisistä kärsisi oman ruumiin itsemääräämisoikeuden poistamisesta kuin aborttioikeuden poistamisesta. Ja jos/kun täysin tasa-arvoiseen ratkaisuun ei tässä tilanteessa voida päästä, minusta pienemmän ihmisryhmän kärsimys on pienempi paha kuin suuremman. Varsinkin kun sen pienemmänkin ihmisryhmän kokoa voidaan pienentää muutenkin kuin riistämällä toisten ihmisten oikeuksia.

    Ai kuinka aborttioikeuden poistaminen puolia haittaisi, kun vaan 11 000 naista tekee abortin vuodessa?

    Mietipäs miksi ihminen tekee abortin. Siksikö, että hän vaan päätti olla tänä vuonna yksi niistä 11 000:sta? Ei, vaan siksi, että hän on tahtomattaan raskaana. Ei kukaan meistä toivo tulevansa raskaaksi tilanteessa, jossa raskauden jatkaminen on syystä taikka toisesta vastenmielistä ja vaikeaa, kaiketi jopa mahdotonta. Kukaan meistä ei silti voi ennustaa, etteikö niin joskus voisi käydäkin, joko omalla tai jonkun läheisen kohdalla. Ei vaikka kuinka käyttäisimme ehkäisyä. Mitä sitten, kun niin huonosti käykin? Ei meistä kukaan sellaista toivo tai suunnittele, mutta haluamme varata oikeuden raskauden keskeytykseen, jos vaikka niin kävisikin.

    Tämä siis, jos ihan itsekkäästi ajatellaan. ja ennen kuin ehdit takertua itsekkyyteen, sekään ei ole ainoa motiivi: Kaiketi tämä on sinulle yllätys, mutta jotkut meistä ovat ihan oikeasti ja kykeneviä jopa asettumaan toistenkin ihmisten asemaan, halukkaita suomaan toisille oikeuden, jota emme itse kuvittelisi voivamme käyttää hyväksemme. Kaikki meistä siis ei ajattele ainoastaan itseään kantaansa muodostaessaan.

    Entä kuinka aborttioikeuden poistaminen vaikuttaisi niiden elämään, jotka haluavat itselleen oikeuden päättää omasta lisääntymisestään? Se aiheuttaisi mitä luultavimmin jatkuvan ei-toivotun raskauden pelon. Kuinka se vaikuttaisi naisten mahdollisuuksiin vaikkapa työelämässä? Kuinka innokkaasti luulisit työnantajien palkkaavan naisia, kun olisi tiedossa, että kuka hyvänsä nainen voi milloin hyvänsä joutua jäämään kuukausimääriksi pois töistä? Tiesit kai, että valtaosa parhaassa synnytysiässä olevista naisista työskentelee jo nyt epävarmoissa pätkätyösuhteissa?

    Verrataan taas siihen äänioikeuteen. Oletetaan, että sinä olet ollut laiska äänestäjä, et ole ehkä koskaan ollut vielä kiinnostunut äänestämään. Mikset siis halua luopua äänioikeudesta? Anna kun arvaan: Sinä et voi etukäteen tietää, ettet varmasti ikinä koksaan tulisi äänioikeutta kaipaamaan tai tarvitsemaan. Ja vaikket sinä tulisikaan, niin et halua riistää sitä oikeutta ystävältäsi, joka käy äänestämässä jokaisissa vaaleissa. Kaiken kukkuraksi, näet kuinka naisten äänioikeuden poistaminen vaikeuttaisi naisten asemaa yhteiskunnallisesti.

    Otetaan huomioon sekin, että tämä 'puolet' naisista on se määrä naisia, jotka käsittääkseni parikymmentä vuotta vanhan tutkimuksen mukaan puolustavat aborttioikeutta. Minusta on luultavaa, että tämä luku on nykyään suurempi.

    Otetaan huomioon sekin, ettei aborttioikeuden kielto lailla vaikuta ainoastaan naisiin. Ei-toivottu raskaus tai edes sen jatkuva pelko vaikuttaa myös naisten läheisiin, heidän miehiinsä, lapsiinsa, ystäviinsä ja lähiomaisiinsa. Kyse ei siis todellakaan ole vain siitä, että kielletään tappo-oikeus runsaalta kymmeneltä tuhannelta itsekkäältä ja moraalittomalta ämmältä, vaan kyse on paljon paljon laajemmasta ja monisyisemmästä asiasta. Asiasta, jonka seuraukset voivat aiheuttaa sellaista kärsimystä ja elämänlaadun huonontumista monille monille sivullisillekin, jota emme etukäteen kykene edes ennustamaan.

    Äänestä

  • Dara kirjoitti:

    En minäkään luopuisi äänioikeudesta. Yli puolet ihmisistä ei luopuisi aborttioikeudestakaan. Ei se niin pieneltä äkkiä tunnukaan tuo ihmisryhmä, jota ko. oikeuden pois ottaminen ei haittaisi.

    "Mutta se jos yritän korottaa jonkun ihmisryhmän arvoa ja oikeuksia (mihin kai on oikeus) vääjäämättä alentaa sitten niiden toisten. Sille ei vaan voi mitään."

    Niin, minä taas ajattelisin pikemminkin niin, että jonkin ihmisryhmän oikeuksien lisääminen on oikein niin kauan, kun sillä ei alenneta muiden jo olemassaolevia oikeuksia. Tämä on täysin mahdollista. Tämä aborttikysymys lienee yksi niistä ainoista, jossa se ei ole mahdollista.

    Noin niinkuin esimerkin vuoksi taas äänioikeus. Ennen vuotta 1906 Suomessakin oli vain miehillä äänioikeus. Naisille äänioikeuden antamisessa ei ollut mitään vikaa, koska se ei poistanut miesten jo olemassaolevaa oikeutta.

    Edelleen olen sitä mieltä, että suurempi osa ihmisistä kärsisi oman ruumiin itsemääräämisoikeuden poistamisesta kuin aborttioikeuden poistamisesta. Ja jos/kun täysin tasa-arvoiseen ratkaisuun ei tässä tilanteessa voida päästä, minusta pienemmän ihmisryhmän kärsimys on pienempi paha kuin suuremman. Varsinkin kun sen pienemmänkin ihmisryhmän kokoa voidaan pienentää muutenkin kuin riistämällä toisten ihmisten oikeuksia.

    Dara kirjoitti jo erittäin hyvin asiasta monelta eri kantilta, joten lisään vain yhden pointin.

    "jos viidesosa sitä oikeutta joskus tarvii (ei edes niinkään moni jos huolehtis paremmin ehkäsystä..) niin kuinka se poistaminen yli puolia haittais.."

    Sinulta jää nyt huomioimatta tärkein asia: Jokainen nainen kärsisi siitä, että luovuttaisiin naisen itsemäärämisoikeudesta omasta ruumiistaan ja sen käytöstä. Tässähän ei oikeasti ole kyse jostain "tappo-oikeudesta" näiden "muutaman" (viidesosan) naisen kohdalla, jotka abortin ovat tehneet, vaan todellakin siitä, että jokaisella naisella on nykyään itsemäärämisoikeus omaan ruumiiseensa ja sitä sinä haluat heikentää. Muutosehdotuksesi siis heikentää KAIKKIEN naisten asemaa, ei vain niiden huono-onnisten, jotka ovat tahtomattaan raskaana ja haluavat raskauden keskeyttää. Koska jokaisen naisen elämää varjostaisi se seikka, että he voivat menettää oman päätäntävaltansa koska tahansa ja varoittamatta. Jokaisen naisen opiskeluja varjostaisi se, että se voi keskeytyä koska tahansa. Jokaisen naisen työelämää varjostaisi se, että raskaus voisi koska tahansa katkaista urakehityksen. Jokaisen naisen terveydenhuoltoa varjostaisi se, että elintärkeän ja hyvinvoinnin takaavan lääkityksen antaminen jouduttaisiin katkaisemaan koska tahansa yllättäen raskauden takia ilman, että naisella olisi siihen sana/päätösvaltaa. Ja jokaisen naisen elämää varjostaisi myös se, että heillä ei olisi mahdollisuutta taata toimeentuloaan itselleen tai lapsilleen, koska koska tahansa on riski, että uusi raskaus tuhoaa kaikki ja asettaa koko perheen toisten elätettäväksi. Naisilta vietäisiin oikeudet suunnitella omaa elämäänsä ja tapaansa turvata jälkeläistensä elämä. Katsos kun kaikki eivät elä vain lisääntyäkseen tai "takaa" lastensa tulevaisuutta sillä, että "ei Suomessa nälkään kuole, vaan sossusta saa rahaa". Toiset uskovat olevansa ihan itse vastuussa niistä omista lapsistaan sekä itsestään, eikö ole erikoista?

    Aborttioikeudesta luopuminen koskisi KAIKKIA naisia. Koska kaikilla naisilla on oikeus päättää omasta lapsiluvustaan ja -hankinnastaan. Jokaisella naisella on oikeus päättää mihin heidän ruumistaan käytetään ja mihin ei käytetä. Mitä hoitoja heidän ruumiilleen tehdään ja mitä ei tehdä. Jokaisella on oikeus turvata oma sekä lastensa tulevaisuus parhaaksi katsomallaan tavalla. Ja näihin tapoihin laillisestikin kuuluu myös oikeus aborttiin, jos tilanne ja tulevaisuuden takaaminen niin vaatii.

    Todellakaan et voi "parantaa" jonkin ikäryhmän oikeuksia heikentämällä kaikkien perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia vastoin enemmistön tahtoa.

    Äänestä

  • paitsi.. kirjoitti:

    että sairauksia hoitamalla pyritään suojeleen elämää, eikä niitä hoidettaessa kenenkään toisen elämä tuhoudu.

    kommentoitiinkin, onnistuit missaamaan koko pointin.

    Sitä paitsi olet myös osittain väärässä. Sairauksia hoitamalla ja tutkimalla voidaan myös periaatteessa tuhota elämää. Mitenkö? Katsos kun rahat eivät tipu taivaasta, vaan niitä on rajallinen määrä käytettävissä yhteisen edun hyväksi. Kun laitamme yhteiskunnan rahoja jonkin sairauden tutkimiseen ja hoidon kehittämiseen, voi se olla jonkin toisen sairauden hoidolta pois. Siis itsekäs valtaapitävä ihminen päättäisi, että koska minun suvussani ei ole diabetesta juuri ollut ja koska elämäntapani ovat hyvät (ei siis suurta riskiä elämäntapadiabeteksenkaan syntyyn), yhteinen rahoitus laitetaankin vain sydänsairauksien hoidon kehittämiseen. Siis sairauksia hoitamalla voidaan myös tuhota elämää, jos ei pidetä tasapuolisesti huolta kaikkien eri sairauksien hoitamisesta mahdollisimman tasapuolisesti.

    Eli vastaavasti aborttitilanteessa katsomalla PELKÄSTÄÄN alkion etua ei ajeta yleistä etua, koska se on vain yksi tilanteeseen liittyvä ihminen ja vieläpä ainoa, joka ei tunne tai ajattele. Yleistä etua on se, että enemmistön paras pystytään mahdollisimman hyvin takaamaan. Ei se, että katsotaan sokeasti vain yhden oikeuksia ja loukataan ja rikotaan tarkoituksella KAIKKIEN muita oikeuksia.

    Äänestä

  • Dara kirjoitti:

    En minäkään luopuisi äänioikeudesta. Yli puolet ihmisistä ei luopuisi aborttioikeudestakaan. Ei se niin pieneltä äkkiä tunnukaan tuo ihmisryhmä, jota ko. oikeuden pois ottaminen ei haittaisi.

    "Mutta se jos yritän korottaa jonkun ihmisryhmän arvoa ja oikeuksia (mihin kai on oikeus) vääjäämättä alentaa sitten niiden toisten. Sille ei vaan voi mitään."

    Niin, minä taas ajattelisin pikemminkin niin, että jonkin ihmisryhmän oikeuksien lisääminen on oikein niin kauan, kun sillä ei alenneta muiden jo olemassaolevia oikeuksia. Tämä on täysin mahdollista. Tämä aborttikysymys lienee yksi niistä ainoista, jossa se ei ole mahdollista.

    Noin niinkuin esimerkin vuoksi taas äänioikeus. Ennen vuotta 1906 Suomessakin oli vain miehillä äänioikeus. Naisille äänioikeuden antamisessa ei ollut mitään vikaa, koska se ei poistanut miesten jo olemassaolevaa oikeutta.

    Edelleen olen sitä mieltä, että suurempi osa ihmisistä kärsisi oman ruumiin itsemääräämisoikeuden poistamisesta kuin aborttioikeuden poistamisesta. Ja jos/kun täysin tasa-arvoiseen ratkaisuun ei tässä tilanteessa voida päästä, minusta pienemmän ihmisryhmän kärsimys on pienempi paha kuin suuremman. Varsinkin kun sen pienemmänkin ihmisryhmän kokoa voidaan pienentää muutenkin kuin riistämällä toisten ihmisten oikeuksia.

    niissäkin jotka sen nykylain hyväksyy on ehkä jopa enemmistö niitä jotka hyväksyy sen muille mutteivät itse sitä tekisi.
    Miten se niiden elämänlaatua mitenkään haittais, mitä ne jatkuvasti pelkäis jos kuitenki on etukäteen jo päättäny ettei ainakaan aborttia tekis..

    "Jokaisella naisella on oikeus päättää mihin heidän ruumistaan käytetään ja mihin ei käytetä."
    Siihen rajaan asti kun se ei vähennä tai jopa kokonaan vie keneltäkään toiselta (lapselta!) vielä tärkeempää oikeutta.
    Muutenkaan oikeus tappaa ja rikkoa mitä julkeimmalla tavalla toisen ihmisoikeuksia ei ole minkään sortin automaattinen ihmisoikeus (korkeintaan itsepuolustuksena hengenhädässä) vaikka se yritetään kovasti tällä 'itsemääräämis ja ruumiistapäättämis' -verukkeilla oikeuttaa.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    kommentoitiinkin, onnistuit missaamaan koko pointin.

    Sitä paitsi olet myös osittain väärässä. Sairauksia hoitamalla ja tutkimalla voidaan myös periaatteessa tuhota elämää. Mitenkö? Katsos kun rahat eivät tipu taivaasta, vaan niitä on rajallinen määrä käytettävissä yhteisen edun hyväksi. Kun laitamme yhteiskunnan rahoja jonkin sairauden tutkimiseen ja hoidon kehittämiseen, voi se olla jonkin toisen sairauden hoidolta pois. Siis itsekäs valtaapitävä ihminen päättäisi, että koska minun suvussani ei ole diabetesta juuri ollut ja koska elämäntapani ovat hyvät (ei siis suurta riskiä elämäntapadiabeteksenkaan syntyyn), yhteinen rahoitus laitetaankin vain sydänsairauksien hoidon kehittämiseen. Siis sairauksia hoitamalla voidaan myös tuhota elämää, jos ei pidetä tasapuolisesti huolta kaikkien eri sairauksien hoitamisesta mahdollisimman tasapuolisesti.

    Eli vastaavasti aborttitilanteessa katsomalla PELKÄSTÄÄN alkion etua ei ajeta yleistä etua, koska se on vain yksi tilanteeseen liittyvä ihminen ja vieläpä ainoa, joka ei tunne tai ajattele. Yleistä etua on se, että enemmistön paras pystytään mahdollisimman hyvin takaamaan. Ei se, että katsotaan sokeasti vain yhden oikeuksia ja loukataan ja rikotaan tarkoituksella KAIKKIEN muita oikeuksia.

    tapa muita.
    Konkreettinen esimerkki mikä ainoona tulee mieleen jossa sairauden hoito on toisen elämän tuhoks olis joku elimenluovutus jossa toinen tapetaan jotta ne elimet saadaan..ja sellanenki elinryöstö onneks laitonta.

    Alkion edun (ELÄMÄN!) toteutuessa ei rikota keidenkään 'kaikkien' oikeuksia vaan ainoastaan naisen on luovuttava määräajaksi vähemmän oleellisesta oikeudestaan. "Hyötyjiä" voi tilanteessa olla jopa enemmänkin jos kyse on monikkoraskaudesta.

    Äänestä

  • suoranaisesti kirjoitti:

    lapsen tekeminen meni se sitten adoptioon tai itselle niin ei ole mikään "määräaika" se on koko elämä siinä sillon.

    Ja elämän saaminen ei ole todellakaan alkion etu.

    Äänestä

  • Dara kirjoitti:

    En minäkään luopuisi äänioikeudesta. Yli puolet ihmisistä ei luopuisi aborttioikeudestakaan. Ei se niin pieneltä äkkiä tunnukaan tuo ihmisryhmä, jota ko. oikeuden pois ottaminen ei haittaisi.

    "Mutta se jos yritän korottaa jonkun ihmisryhmän arvoa ja oikeuksia (mihin kai on oikeus) vääjäämättä alentaa sitten niiden toisten. Sille ei vaan voi mitään."

    Niin, minä taas ajattelisin pikemminkin niin, että jonkin ihmisryhmän oikeuksien lisääminen on oikein niin kauan, kun sillä ei alenneta muiden jo olemassaolevia oikeuksia. Tämä on täysin mahdollista. Tämä aborttikysymys lienee yksi niistä ainoista, jossa se ei ole mahdollista.

    Noin niinkuin esimerkin vuoksi taas äänioikeus. Ennen vuotta 1906 Suomessakin oli vain miehillä äänioikeus. Naisille äänioikeuden antamisessa ei ollut mitään vikaa, koska se ei poistanut miesten jo olemassaolevaa oikeutta.

    Edelleen olen sitä mieltä, että suurempi osa ihmisistä kärsisi oman ruumiin itsemääräämisoikeuden poistamisesta kuin aborttioikeuden poistamisesta. Ja jos/kun täysin tasa-arvoiseen ratkaisuun ei tässä tilanteessa voida päästä, minusta pienemmän ihmisryhmän kärsimys on pienempi paha kuin suuremman. Varsinkin kun sen pienemmänkin ihmisryhmän kokoa voidaan pienentää muutenkin kuin riistämällä toisten ihmisten oikeuksia.

    "niissäkin jotka sen nykylain hyväksyy on ehkä jopa enemmistö niitä jotka hyväksyy sen muille mutteivät itse sitä tekisi."

    Onko joku väittänyt jotain muuta?!!??? Katsos kun todellakin toiset ihmiset ajattelevat asioita myös toisten ihmisten näkökulmista eikä vain omistaan!!!! Toiset osaavat myös ajatella, mitkä olisivat seuraukset tuollaisista ihmisoikeuksien mielivaltaisista loukkauksista, joihin SINUN mielipiteesi perusteella ryhdyttäisiin VASTOIN ENEMMISTÖN KANTAA! Näinhän on tässä jo lukemattomia kertoja sanottu!

    Jokainen aborttioikeutta puoltava ihminen toivoo, ettei yhteenkään aborttiin olisi koskaan tarvetta. Mutta koska niitä tilanteita on ja ne voivat yllättäen ja ennalta-arvaamattomasti sattua kenen tahansa kohdalle, haluamme taata sen oikeuden. Koska tajuamme sen vaikutuksen yleensä naisten oikeuksiin ja asemaan yhteiskunnassa.

    "Miten se niiden elämänlaatua mitenkään haittais, mitä ne jatkuvasti pelkäis jos kuitenki on etukäteen jo päättäny ettei ainakaan aborttia tekis.."

    Sinulle saattaa tulla järkyttävänä yllätyksenä, että jopa saman ihmisen ajatukset muuttuvat elämänkokemusten myötä? Katsos esim. minä olin nuorempana sitä mieltä, että aborttia en itse koskaan pystyisi tekemään, enkä siis koskaan tulisi itse sitä tarvitsemaan. Siitä huolimatta tulin tilanteeseen, jossa se oli kaikkien osapuolten kannalta paras vaihtoehto. niin järjellä kuin tunteellakin.

    Taitaa olla paras lopettaa tämä "keskustelu". sinä et muista enää edellistä lausetta seuraavaa lukiessasi...

    Äänestä

  • synnyttäminen. kirjoitti:

    lapsen tekeminen meni se sitten adoptioon tai itselle niin ei ole mikään "määräaika" se on koko elämä siinä sillon.

    Ja elämän saaminen ei ole todellakaan alkion etu.

    "Ja elämän saaminen ei ole todellakaan alkion etu."

    Kuolemako sitten on??
    Kumma ettei sit suurin osa esim. adoptoiduista oo tappanu itteensä...

    Äänestä

  • Dara kirjoitti:

    En minäkään luopuisi äänioikeudesta. Yli puolet ihmisistä ei luopuisi aborttioikeudestakaan. Ei se niin pieneltä äkkiä tunnukaan tuo ihmisryhmä, jota ko. oikeuden pois ottaminen ei haittaisi.

    "Mutta se jos yritän korottaa jonkun ihmisryhmän arvoa ja oikeuksia (mihin kai on oikeus) vääjäämättä alentaa sitten niiden toisten. Sille ei vaan voi mitään."

    Niin, minä taas ajattelisin pikemminkin niin, että jonkin ihmisryhmän oikeuksien lisääminen on oikein niin kauan, kun sillä ei alenneta muiden jo olemassaolevia oikeuksia. Tämä on täysin mahdollista. Tämä aborttikysymys lienee yksi niistä ainoista, jossa se ei ole mahdollista.

    Noin niinkuin esimerkin vuoksi taas äänioikeus. Ennen vuotta 1906 Suomessakin oli vain miehillä äänioikeus. Naisille äänioikeuden antamisessa ei ollut mitään vikaa, koska se ei poistanut miesten jo olemassaolevaa oikeutta.

    Edelleen olen sitä mieltä, että suurempi osa ihmisistä kärsisi oman ruumiin itsemääräämisoikeuden poistamisesta kuin aborttioikeuden poistamisesta. Ja jos/kun täysin tasa-arvoiseen ratkaisuun ei tässä tilanteessa voida päästä, minusta pienemmän ihmisryhmän kärsimys on pienempi paha kuin suuremman. Varsinkin kun sen pienemmänkin ihmisryhmän kokoa voidaan pienentää muutenkin kuin riistämällä toisten ihmisten oikeuksia.

    Tunnempa itseni vaan niin hyvin että tiedän etukäteen että näin perustavalaatuisissa asioissa mielipiteeni ja tunteet ei muutu. Tiedän millasten valintojen/tekojen kanssa voin elää. Abortti ei ole yksi niistä, enkä siihen onneksi kyennytkään vaikka luulin "pakosti" joutuvani.

    Äänestä

  • suoranaisesti kirjoitti:

    tapa muita.
    Konkreettinen esimerkki mikä ainoona tulee mieleen jossa sairauden hoito on toisen elämän tuhoks olis joku elimenluovutus jossa toinen tapetaan jotta ne elimet saadaan..ja sellanenki elinryöstö onneks laitonta.

    Alkion edun (ELÄMÄN!) toteutuessa ei rikota keidenkään 'kaikkien' oikeuksia vaan ainoastaan naisen on luovuttava määräajaksi vähemmän oleellisesta oikeudestaan. "Hyötyjiä" voi tilanteessa olla jopa enemmänkin jos kyse on monikkoraskaudesta.

    "suoranaisesti" Heh, sulla on kivoja sanoja :D

    Joo, ei suoraan tapa.

    Mutta ajattelepa tilannetta, jossa kaikki valtion takaama tutkimusraha on pantu sydänsairauksien hoidon tutkimukseen (koska sen päättäjän (siis esim. sinun) suvussa oli vain sydän- ja verisuonisairauksia, eikä häntä siis kiinnosta ajatella asioita muiden ihmisten hyväksi). Siinä hoitomenetelmät ovat siis loistavat ja aivan viimeistä huutoa! Ja niiden sairauksien ennaltaehkäisyyn käytetään miljoonia vuodessa. Hyvä heille!

    Mutta sairaalaan tuleekin diabetespotilas. Koska tutkimusmäärärahoja ei ole ollut, hänen hoidettavakseen ei voida tehdä mitään. Koska ei osata, eikä ole lääkkeitä. (Koska päättäjää (sinua) ei kiinnostanut muiden elämät.)Hän siis kärsii pahasti ja lopulta kuolee pois. Valitettavasti hänellä ei ollut sydänsairautta, johon se apu olisi ollut.

    Mutta se on kiva, ettet sinä osaa ajatella asioita kuin konkretian ja yhden yksinkertaisen tilanteen kohdalla, etkä tajua mihin kaikkeen muuhun se "omasta ruumiistaan luopuminen vasten tahtoaan määräajaksi" johtaisi. Tai esim. siitä, kuinka monia tällaisia "määräaikaisia luopumisia" ja synnytyskoneeksi alennuksia saattaisi osua yhden naisen elämään kaikista ehkäisymenetelmistä huolimatta! Eihän se SINUA haittaa!

    Äänestä

  • Dara kirjoitti:

    En minäkään luopuisi äänioikeudesta. Yli puolet ihmisistä ei luopuisi aborttioikeudestakaan. Ei se niin pieneltä äkkiä tunnukaan tuo ihmisryhmä, jota ko. oikeuden pois ottaminen ei haittaisi.

    "Mutta se jos yritän korottaa jonkun ihmisryhmän arvoa ja oikeuksia (mihin kai on oikeus) vääjäämättä alentaa sitten niiden toisten. Sille ei vaan voi mitään."

    Niin, minä taas ajattelisin pikemminkin niin, että jonkin ihmisryhmän oikeuksien lisääminen on oikein niin kauan, kun sillä ei alenneta muiden jo olemassaolevia oikeuksia. Tämä on täysin mahdollista. Tämä aborttikysymys lienee yksi niistä ainoista, jossa se ei ole mahdollista.

    Noin niinkuin esimerkin vuoksi taas äänioikeus. Ennen vuotta 1906 Suomessakin oli vain miehillä äänioikeus. Naisille äänioikeuden antamisessa ei ollut mitään vikaa, koska se ei poistanut miesten jo olemassaolevaa oikeutta.

    Edelleen olen sitä mieltä, että suurempi osa ihmisistä kärsisi oman ruumiin itsemääräämisoikeuden poistamisesta kuin aborttioikeuden poistamisesta. Ja jos/kun täysin tasa-arvoiseen ratkaisuun ei tässä tilanteessa voida päästä, minusta pienemmän ihmisryhmän kärsimys on pienempi paha kuin suuremman. Varsinkin kun sen pienemmänkin ihmisryhmän kokoa voidaan pienentää muutenkin kuin riistämällä toisten ihmisten oikeuksia.

    "Mutta
    varmaan..
    niissäkin, jotka sen nykylain hyväksyy on ehkä jopa enemmistö niitä jotka hyväksyy sen muille mutteivät itse sitä tekisi."

    Varmaan niin. Voisin jopa itse väittää olevani juuri tällainen. Ajatus siitä, että abortoisin lapseni tuntuu kammottavalta. Mutta yhden asian tiedän, koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Minä en ole kokenut ei-toivottua raskautta, en voi tietää miten menettelisin jos kokisin. Olen lasta niin pitkään toivonut, että on vaikea nähdä, että raskaus minulle olisi ei-toivottu, mutta en voi tietää mitä elämä tuo tullessaan. Voisin kuvitella, että esim. raiskaus ja siitä raskaaksi tuleminen voisi olla minulle ei-toivottu raskaus.

    "Miten se niiden elämänlaatua mitenkään haittais"

    Miten minä luulin, että sekä satua että minä jo molemmat pitkät pötköt tästä kirjoitettiin? No yritetään vielä:

    Jos ajatellaan, että miten minun elämänlaatua aborttioikeuden poistaminen haittaisi... Vaikken itse aborttia tekisikään, ja näin ollen menettäisi oikeutta, jota itse haluaisin käyttää, niin kyllä aborttioikeuden kieltäminen haittaisi minua silti. Minä voisin olla vaikkapa jonkun sellaisen läheinen, joka kärsisi siitä ihan suoraan, joten silloin minä olisin yksi niistä monista hänen ympärillään, jotka kärsivät epäsuorasti. En toki sinusta tiedä, mutta kyllä minun elämänlaatuni kärsii, jos läheiseni kärsii.

    Luitko ollenkaan niistä yhteiskunnallisista vaikutuksista, mistä satua kirjoitti enemmänkin? Kysymyksesi on suunnilleen sama, kuin jos ihmettelisit, että miten äänestämätöntä naista haittaisi jos naisten äänioikeus poistettaisiin kokonaan... Tajuat kai itsekin miten sellainen vaikuttaisi ihan jokaisen naisen elämään ja valtaan ottaa osaa päätöksentekoon yhteiskunnassa, riippumatta siitä onko itse äänestämässä käynyt.

    Ihan samoin aborttioikeuden poistamisen vaikutukset tuntuisivat naisen asemassa yhteiskunnallisella tasolla, riippumatta siitä onko itse tehnyt aborttia vaiko ei. Ei meistä kukaan silloin voisi juuri pidemmän tähtäimen tulevaisuuden suunnitelmia tehdä, ellei ainoa suunnitelma ole olla aina valmiina heittämään syrjään kaikki sen hetkiset projektinsa, työnsä ja opiskelunsa raskauden tähden. Ehkä jos elämän ainoaksi projektiksi riittää äitiys, niin ei olekaan merkitystä sillä, ettei kunnollista vakituista työpaikkaa löydy, ansiotulot ovat jatkuvasti vaakalaudalla ja urakehitys käytännössä mahdotonta. Jotenkin veikkaan, että suurin osa naisista nykyään ei tyydy tähän. En minä ainakaan.

    En tiedä onko sinulla kokemusta pätkätyöläisen arjesta. Minulla on yli kymmenen vuoden ajalta. Niissä hommissa ei kuule vuosilomia tunneta, työttömyys sen sijaan paremmin kuin hyvin. Olet jatkuvasti epävarma toimeentulosi jatkuvuudesta, joten töitä on tehtävä aina jos sitä on tarjolla. Joskus se merkitsee esim. usean vuoden putkea eri paikoissa ilman pidempiä lomia. Toisaalta yhtään harvinaista ei ole se, ettet työsopimuksesi päättyessä ole vielä uutta työtä löytänyt. Silloin mieltä kummasti kalvaa ajatus, että mistähän sitä leipänsä jatkossa repii... Vaikkei tällainen sinua haittaisikaan, voisi kai jo kysyä, että eikö se haittaisi sinun perheesi elintasoa ja elämänlaatua? Ajatteles vaikka pitkää kituuttamista työttömänä rinnassa jatkuva huoli toimeentulon riittävyydestä. Tai sitten ajattele vuosikausien työtä ilman että kertaakaan saat viettää lomaa perheesi kanssa. Eikö todella tällaiset vaikutukset huonontaisi ihmisten elämänlaatua jo aika radikaalisti ihan yhteiskunnallisella tasolla?

    Äänestä

  • Dara kirjoitti:

    En minäkään luopuisi äänioikeudesta. Yli puolet ihmisistä ei luopuisi aborttioikeudestakaan. Ei se niin pieneltä äkkiä tunnukaan tuo ihmisryhmä, jota ko. oikeuden pois ottaminen ei haittaisi.

    "Mutta se jos yritän korottaa jonkun ihmisryhmän arvoa ja oikeuksia (mihin kai on oikeus) vääjäämättä alentaa sitten niiden toisten. Sille ei vaan voi mitään."

    Niin, minä taas ajattelisin pikemminkin niin, että jonkin ihmisryhmän oikeuksien lisääminen on oikein niin kauan, kun sillä ei alenneta muiden jo olemassaolevia oikeuksia. Tämä on täysin mahdollista. Tämä aborttikysymys lienee yksi niistä ainoista, jossa se ei ole mahdollista.

    Noin niinkuin esimerkin vuoksi taas äänioikeus. Ennen vuotta 1906 Suomessakin oli vain miehillä äänioikeus. Naisille äänioikeuden antamisessa ei ollut mitään vikaa, koska se ei poistanut miesten jo olemassaolevaa oikeutta.

    Edelleen olen sitä mieltä, että suurempi osa ihmisistä kärsisi oman ruumiin itsemääräämisoikeuden poistamisesta kuin aborttioikeuden poistamisesta. Ja jos/kun täysin tasa-arvoiseen ratkaisuun ei tässä tilanteessa voida päästä, minusta pienemmän ihmisryhmän kärsimys on pienempi paha kuin suuremman. Varsinkin kun sen pienemmänkin ihmisryhmän kokoa voidaan pienentää muutenkin kuin riistämällä toisten ihmisten oikeuksia.

    "Tunnempa itseni vaan niin hyvin että tiedän etukäteen että näin perustavalaatuisissa asioissa mielipiteeni ja tunteet ei muutu. Tiedän millasten valintojen/tekojen kanssa voin elää. Abortti ei ole yksi niistä, enkä siihen onneksi kyennytkään vaikka luulin "pakosti" joutuvani."

    Ja se on niin hienoa, että itsekkyydessäsi et ole tippaakaan kiinnostunut muista ihmisistä ja heidän valinnoistaan ja elämäntilanteistaan. Huoh.

    Jos ajattelisit hetkenkin omaa napaasi kauemmas, huomaisit että me aborttioikeudenpuolustajat kannatamme sinullekin juuri tuota oikeutta toimia oman tahtosi ja mielipiteidesi mukaisesti ja olla siis sitä aborttia tekemättä ja myös yritämme parantaa olosuhteita, jottei kenenkään tarvitsisi aborttia tehdä. Sinä itsekkäästi tahdot kaikkien MUIDEN tekevän juuri niin kuin sinä tahdot ja keinoista ja ihmisoikeuksien rikkomuksista viis. Ei väliä heistä itsestään.

    Äänestä

  • suoranaisesti kirjoitti:

    tapa muita.
    Konkreettinen esimerkki mikä ainoona tulee mieleen jossa sairauden hoito on toisen elämän tuhoks olis joku elimenluovutus jossa toinen tapetaan jotta ne elimet saadaan..ja sellanenki elinryöstö onneks laitonta.

    Alkion edun (ELÄMÄN!) toteutuessa ei rikota keidenkään 'kaikkien' oikeuksia vaan ainoastaan naisen on luovuttava määräajaksi vähemmän oleellisesta oikeudestaan. "Hyötyjiä" voi tilanteessa olla jopa enemmänkin jos kyse on monikkoraskaudesta.

    älykkyytesi ja kykysi asettua muiden ihmisten asemaan ja näkemään metsää puilta tekevätkin sinusta juuri sellaisen ihmisen jonka tehtävä täällä maan päällä on vain lisääntyä.

    Kaltaisesi ihmiset jotka näkevät vain sen oman pihapiirin, oman elämän, omat mielipiteet ja ovat suoraansanottuna liian tyhmiä muunlaiseen ajatteluun on tullutkin tänne vain lisääntyäkseen.Lisääntyminen on helppoa ja jopa mitä vähä-älyisemmät onnistuvat hedelmöittymään ja synnyttämään.Olet siis siinä mielessä valinnut aivan oikean tien itsellesi.

    Toisin sanoen - pysy kotona, pyykkää, laita ruokaa ja vaihda vaippoja. Tee mahdollisimman paljon lapsia ja vietä elämäsi näin sillä se tekee sinut onnelliseksi.
    Jätä isommat asiat vähän kehittyneempien ja sivistyneempien ihmisten huoleksi.

    Äänestä

  • Dara kirjoitti:

    En minäkään luopuisi äänioikeudesta. Yli puolet ihmisistä ei luopuisi aborttioikeudestakaan. Ei se niin pieneltä äkkiä tunnukaan tuo ihmisryhmä, jota ko. oikeuden pois ottaminen ei haittaisi.

    "Mutta se jos yritän korottaa jonkun ihmisryhmän arvoa ja oikeuksia (mihin kai on oikeus) vääjäämättä alentaa sitten niiden toisten. Sille ei vaan voi mitään."

    Niin, minä taas ajattelisin pikemminkin niin, että jonkin ihmisryhmän oikeuksien lisääminen on oikein niin kauan, kun sillä ei alenneta muiden jo olemassaolevia oikeuksia. Tämä on täysin mahdollista. Tämä aborttikysymys lienee yksi niistä ainoista, jossa se ei ole mahdollista.

    Noin niinkuin esimerkin vuoksi taas äänioikeus. Ennen vuotta 1906 Suomessakin oli vain miehillä äänioikeus. Naisille äänioikeuden antamisessa ei ollut mitään vikaa, koska se ei poistanut miesten jo olemassaolevaa oikeutta.

    Edelleen olen sitä mieltä, että suurempi osa ihmisistä kärsisi oman ruumiin itsemääräämisoikeuden poistamisesta kuin aborttioikeuden poistamisesta. Ja jos/kun täysin tasa-arvoiseen ratkaisuun ei tässä tilanteessa voida päästä, minusta pienemmän ihmisryhmän kärsimys on pienempi paha kuin suuremman. Varsinkin kun sen pienemmänkin ihmisryhmän kokoa voidaan pienentää muutenkin kuin riistämällä toisten ihmisten oikeuksia.

    "En tiedä onko sinulla kokemusta pätkätyöläisen arjesta. Minulla on yli kymmenen vuoden ajalta."

    Mutta on yhtä kauan kokemusta opiskelusta (aamuin illoin), työttömyydestä ja siinä samalla yksinhuoltajuudesta.

    En tiedä vieläkään kuinka jotain vois haitata oikeuden puuttuminen jota ei itse koskaan aikoisi käyttää. Eikä mua myöskään sureta niiden naisten puolesta joilla ei ole laillista oikeutta esim. vastasyntyneiden lastensa tappamiseen, vaikka joku siitä voikin kärsiä..tai niiden jotka ei voikaan toteuttaa kleptomaniaansa viemällä kaupasta mitä vaan maksamatta, kyllä nekin siitä oikeudettomuudesta varmaan kärsii...mutta kun joku muu kärsis niiden oikeuden toteutumisesta kuitenki enemmän. Mieluummin yrittäsin tukee tällästä henkilöö ja saada tajuaan että toimintansa on muille vahingollista, ja mikä on oikein tehty, mikä ei.

    Äänestä

  • Dara kirjoitti:

    En minäkään luopuisi äänioikeudesta. Yli puolet ihmisistä ei luopuisi aborttioikeudestakaan. Ei se niin pieneltä äkkiä tunnukaan tuo ihmisryhmä, jota ko. oikeuden pois ottaminen ei haittaisi.

    "Mutta se jos yritän korottaa jonkun ihmisryhmän arvoa ja oikeuksia (mihin kai on oikeus) vääjäämättä alentaa sitten niiden toisten. Sille ei vaan voi mitään."

    Niin, minä taas ajattelisin pikemminkin niin, että jonkin ihmisryhmän oikeuksien lisääminen on oikein niin kauan, kun sillä ei alenneta muiden jo olemassaolevia oikeuksia. Tämä on täysin mahdollista. Tämä aborttikysymys lienee yksi niistä ainoista, jossa se ei ole mahdollista.

    Noin niinkuin esimerkin vuoksi taas äänioikeus. Ennen vuotta 1906 Suomessakin oli vain miehillä äänioikeus. Naisille äänioikeuden antamisessa ei ollut mitään vikaa, koska se ei poistanut miesten jo olemassaolevaa oikeutta.

    Edelleen olen sitä mieltä, että suurempi osa ihmisistä kärsisi oman ruumiin itsemääräämisoikeuden poistamisesta kuin aborttioikeuden poistamisesta. Ja jos/kun täysin tasa-arvoiseen ratkaisuun ei tässä tilanteessa voida päästä, minusta pienemmän ihmisryhmän kärsimys on pienempi paha kuin suuremman. Varsinkin kun sen pienemmänkin ihmisryhmän kokoa voidaan pienentää muutenkin kuin riistämällä toisten ihmisten oikeuksia.

    Lainaus tuon toisen kirjoittajan viestistä, joka välillä näkyy ja välillä ei (lähetetty muistaakseni 16.42):

    ""En tiedä onko sinulla kokemusta pätkätyöläisen arjesta. Minulla on yli kymmenen vuoden ajalta."

    Mutta on yhtä kauan kokemusta opiskelusta (aamuin illoin), työttömyydestä ja siinä samalla yksinhuoltajuudesta.

    En tiedä vieläkään kuinka jotain vois haitata oikeuden puuttuminen jota ei itse koskaan aikoisi käyttää. Eikä mua myöskään sureta niiden naisten puolesta joilla ei ole laillista oikeutta esim. vastasyntyneiden lastensa tappamiseen, vaikka joku siitä voikin kärsiä..tai niiden jotka ei voikaan toteuttaa kleptomaniaansa viemällä kaupasta mitä vaan maksamatta, kyllä nekin siitä oikeudettomuudesta varmaan kärsii...mutta kun joku muu kärsis niiden oikeuden toteutumisesta kuitenki enemmän. Mieluummin yrittäsin tukee tällästä henkilöö ja saada tajuaan että toimintansa on muille vahingollista, ja mikä on oikein tehty, mikä ei."

    Nyt ymmärrän varmaan paremmin, miksi et näitä lakimuutoksen seurauksia tajua. Sinähän olet jo nyt yh vailla uraa, koulutusta (jos opiskelu vielä jatkuu?) ja työtä, joten se vastuu toimeentulostanne on jo nyt jonkun muun harteilla kuin sinun ja se on sinulle ok?

    Ja koska tämä äitiys on sinun mielestäsi riittävä elämän peruste, niin myös kaikkien muiden naisten tulee olla valmiita olemaan työttömänä, kouluttamattomana ja elatuskyvyttömänä vaikka sitten loppuelämänsä, jos vain sattuu äidiksi tulemaan? Koska sinulla ei ole tulevaisuudensuunnitelmia ja unelmia, jotka kärsisivät äärimmäisen huonoon saumaan osuneesta vahinkoraskaudesta, ei kenenkään muiden elämillä ja suunnitelmilla ole mitään väliä? Koska lisääntyminen riittää sinulle, sen täytyy riittää elämänsisällöksi kaikille muillekin naisille? Koska sinua eivät kiinnosta, mitä heikennyksiä toisten naisten asemaan lain muuttaminen toisi, koska ne muutokset eivät koske sinua?

    Asiaa. Kuten Darakin jo aiemmin kirjoitti: tuo ei riitä useimmille naisille elämäntehtäväksi. Useimmat naiset osaavat jo nykyään pitää tasa-arvoa ja oikeutta omaan ruumiiseensa itseisarvona, jota ei loukata, vaikka sinä et käsitäkään, mitä ongelmia tuo muutos mukanaan toisi. Juuri siksi tuo lakiesitys ei menisi läpi. Onneksi lakiemme säätäjät sentään ymmärtävät miksi.

    Äänestä

  • Dara kirjoitti:

    En minäkään luopuisi äänioikeudesta. Yli puolet ihmisistä ei luopuisi aborttioikeudestakaan. Ei se niin pieneltä äkkiä tunnukaan tuo ihmisryhmä, jota ko. oikeuden pois ottaminen ei haittaisi.

    "Mutta se jos yritän korottaa jonkun ihmisryhmän arvoa ja oikeuksia (mihin kai on oikeus) vääjäämättä alentaa sitten niiden toisten. Sille ei vaan voi mitään."

    Niin, minä taas ajattelisin pikemminkin niin, että jonkin ihmisryhmän oikeuksien lisääminen on oikein niin kauan, kun sillä ei alenneta muiden jo olemassaolevia oikeuksia. Tämä on täysin mahdollista. Tämä aborttikysymys lienee yksi niistä ainoista, jossa se ei ole mahdollista.

    Noin niinkuin esimerkin vuoksi taas äänioikeus. Ennen vuotta 1906 Suomessakin oli vain miehillä äänioikeus. Naisille äänioikeuden antamisessa ei ollut mitään vikaa, koska se ei poistanut miesten jo olemassaolevaa oikeutta.

    Edelleen olen sitä mieltä, että suurempi osa ihmisistä kärsisi oman ruumiin itsemääräämisoikeuden poistamisesta kuin aborttioikeuden poistamisesta. Ja jos/kun täysin tasa-arvoiseen ratkaisuun ei tässä tilanteessa voida päästä, minusta pienemmän ihmisryhmän kärsimys on pienempi paha kuin suuremman. Varsinkin kun sen pienemmänkin ihmisryhmän kokoa voidaan pienentää muutenkin kuin riistämällä toisten ihmisten oikeuksia.

    "Nyt ymmärrän varmaan paremmin, miksi et näitä lakimuutoksen seurauksia tajua. Sinähän olet jo nyt yh vailla uraa, koulutusta (jos opiskelu vielä jatkuu?)"

    Koulutuksia on kaksikin, joten ei jatku, uraa ei (pätkittäisiä hanttihommia lukuunottamatta) koska se ei ole koskaan enempää kiinnostanu (kuin äitiys), korkeintaan rahan takia.
    Niin se vaan on että perheen pääasiallinen elättäjä paremmalla palkallaan on edelleenki mies (yh en enää ole) ja sehän sopii mulle! Hyvin on yhdelläkin palkalla pärjätty.

    Äänestä

  • kun.. kirjoitti:

    siinä samalla myös surmataan yksi ihminen. Ruumiistaan saa päättää niin kauan kun kukaan muu ei vahingoitu tai kuole sen seurauksena.

    Mulle olis yhdentekevää oikeus (tai oikeudettomuus) eli sen poisto jollen sitä itse tarvisi, puhumattakaan silloin jos se on mielestäni väärin.

    "En tiedä vieläkään kuinka jotain vois haitata oikeuden puuttuminen jota ei itse koskaan aikoisi käyttää."

    En aio koskaan tehdä lapsia, tiedän kymmeniä naisia jotka eivät koskaan aio tehdä lapsia.Eli meidän olisi aivan sama ajaa läpi lakia jossa raskauden jatkaminen, synnyttäminen ja lasten teko olisi kielletty. Sillä meihinhän se laki ei vaikuttaisi koska emme aio tehdä lapsia.

    Vaan eipä kukaan tervejärkinen nainen ajattele niin, tervejärkinen nainen näkee ja tuntee naisen elämän moninaiset tilanteet ja toiveet, tukee toinen toistaan vaikka ei samaa mieltä olisikaan.

    Vaikka kirjoituksistasi huomaa juuri sen että et ole kouluja käynyt eikä ole kokemusta elämästä saati sivistystä. Siinä mielessä ymmärrän viestiesi sisällön täysin. Ihmettelinkin jo että omituinen abortin vastustaja kun kaikki viestit on vain minäminäminäminäminä eikä minkäänlaista kykyä nähdä isompaa kuvaa elämästä...

    Viisaat, sisvistyneet ja valveutuneet ihmiset joita kiinnostaa muukin kuin oma napa tekevät työtä, konkreettista työtä uskomuksiensa eteen ja ymmärtävät myös muiden ihmisten kannan vaikkeivat samaa mieltä olisikaan. Siksi niin ylivoimainen määrä naisista jotka haluaa lapsia ja tekee lapsia ovat valinnanvapauden ja aborttioikeuden puolella sillä he tietävät naisen elämän syvimmän totuuden ja näkevät omaa nenäänsä pidemmälle. Saavat itse tehdä lapsia niin paljon kuin haluavat, kukaan ei heitä pakota abortiin ja samaten he antavat kaikille muillekin naisille vapauden päättää tekeekö lapsia vai ei ja haluaako abortin vai ei.

    Se on sitä oikeaa naiseutta!

    Äänestä

  • pahalla mutta kirjoitti:

    älykkyytesi ja kykysi asettua muiden ihmisten asemaan ja näkemään metsää puilta tekevätkin sinusta juuri sellaisen ihmisen jonka tehtävä täällä maan päällä on vain lisääntyä.

    Kaltaisesi ihmiset jotka näkevät vain sen oman pihapiirin, oman elämän, omat mielipiteet ja ovat suoraansanottuna liian tyhmiä muunlaiseen ajatteluun on tullutkin tänne vain lisääntyäkseen.Lisääntyminen on helppoa ja jopa mitä vähä-älyisemmät onnistuvat hedelmöittymään ja synnyttämään.Olet siis siinä mielessä valinnut aivan oikean tien itsellesi.

    Toisin sanoen - pysy kotona, pyykkää, laita ruokaa ja vaihda vaippoja. Tee mahdollisimman paljon lapsia ja vietä elämäsi näin sillä se tekee sinut onnelliseksi.
    Jätä isommat asiat vähän kehittyneempien ja sivistyneempien ihmisten huoleksi.

    sillä tavoin ilmeisesti ihminen onkin valtaosin niin inhimillisen moraaliseksi ja empatiakykyiseksi olioksi kehittynyt kun hiljalleen kuolee sukupuuttoon nämä moraalialueiltaan vajavaiset, kylmään järkeilyyn luottavat jotka surmaavat jälkeläisiään jo kohtuun ja ne joilla on vielä sitä sydäntäkin jäljellä täyttää lopulta maan.

    Hyvä kehityssuunta siis.

    Äänestä

  • lainatakseni... kirjoitti:

    "En tiedä vieläkään kuinka jotain vois haitata oikeuden puuttuminen jota ei itse koskaan aikoisi käyttää."

    En aio koskaan tehdä lapsia, tiedän kymmeniä naisia jotka eivät koskaan aio tehdä lapsia.Eli meidän olisi aivan sama ajaa läpi lakia jossa raskauden jatkaminen, synnyttäminen ja lasten teko olisi kielletty. Sillä meihinhän se laki ei vaikuttaisi koska emme aio tehdä lapsia.

    Vaan eipä kukaan tervejärkinen nainen ajattele niin, tervejärkinen nainen näkee ja tuntee naisen elämän moninaiset tilanteet ja toiveet, tukee toinen toistaan vaikka ei samaa mieltä olisikaan.

    Vaikka kirjoituksistasi huomaa juuri sen että et ole kouluja käynyt eikä ole kokemusta elämästä saati sivistystä. Siinä mielessä ymmärrän viestiesi sisällön täysin. Ihmettelinkin jo että omituinen abortin vastustaja kun kaikki viestit on vain minäminäminäminäminä eikä minkäänlaista kykyä nähdä isompaa kuvaa elämästä...

    Viisaat, sisvistyneet ja valveutuneet ihmiset joita kiinnostaa muukin kuin oma napa tekevät työtä, konkreettista työtä uskomuksiensa eteen ja ymmärtävät myös muiden ihmisten kannan vaikkeivat samaa mieltä olisikaan. Siksi niin ylivoimainen määrä naisista jotka haluaa lapsia ja tekee lapsia ovat valinnanvapauden ja aborttioikeuden puolella sillä he tietävät naisen elämän syvimmän totuuden ja näkevät omaa nenäänsä pidemmälle. Saavat itse tehdä lapsia niin paljon kuin haluavat, kukaan ei heitä pakota abortiin ja samaten he antavat kaikille muillekin naisille vapauden päättää tekeekö lapsia vai ei ja haluaako abortin vai ei.

    Se on sitä oikeaa naiseutta!

    "En aio koskaan tehdä lapsia, tiedän kymmeniä naisia jotka eivät koskaan aio tehdä lapsia."

    Tekisit siis abortin vahingon sattuessa? Vai olisitko kenties yksi niistä harvinaisen jalomielisistä jotka antaisivat lapsen elämän jatkua jossain muualla?

    Heh, kouluja on käyty, mukaanlukien se ns. yleissivistäväkin..

    Abortin tekijät ja puolustajat näkeekin vaan sen oikeuden josta voisivat mahdollisesti itsekin (minäminäminä) hyötyä, eivät vain näe sinne oman (tai kenenkään muunkaan) navan sisäpuolelle että pikku ihmisiähän ne sielläkin on. Aborttien vastustajat sen sijaan näkee kaikkialle ja ihan tasapuolisesti.

    Äänestä

  • eli... kirjoitti:

    itse koskaan tekisi edes aborttia mutta suovat sen oikeuden muille naisille.

    No, jos abortin vastustajia muka ois niin paljon tässä maassa niin varmaan ees eduskuntavaaleissa ois äänestetty sellasia ihmisiä jotka kannattaa pakkosynnytystä! Mutta kun ei...

    Ja kunnallisvaalit, eduskuntavaalit, presidentinvaalit....jos teitä vastustajia on yli sen puolet kansasta ja käytte oikeesti täysillä niin abortti ois Suomessa jo kielletty!

    Tai vähintään siitä oikeudesta taisteltaisiin koko ajan, se olisi vaaleissa koko ajan aiheena ja huulilla ja siitä taisteltaisiin.

    Mutta syvä hiljaisuus.
    Ei kukaan nosta ääntään tai kättään sen puolesta.
    Ei edes kukaan eduskunnassa.

    Ehkä tekin joskus tajuatte että yhteiskunnassa tärkeintä on ihmisen hyvinvointi, lasten hyvinvointi, äitien ja perheiden hyvinvointi ja niitä perheitä on niin JUMALATTOMASTI että kaikki aika ja energia menee siihen että saadaan jo elävät ihmiset selviämään elämästä.

    Alkion oikeuksia elää kannattaa alistamalla nainen raskauteen ja synnytykseen on niin minimaalisen vähän että edes eduskunnassa ei tätä asiaa olla huomioitu muuten kuin suupielistä nauraen.

    Äänestä

  • he eivät kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000028266784

    ei näitä samoja juttuja jaksa moneen kertaan jauhaa...

    Äänestä

  • pahalla mutta kirjoitti:

    älykkyytesi ja kykysi asettua muiden ihmisten asemaan ja näkemään metsää puilta tekevätkin sinusta juuri sellaisen ihmisen jonka tehtävä täällä maan päällä on vain lisääntyä.

    Kaltaisesi ihmiset jotka näkevät vain sen oman pihapiirin, oman elämän, omat mielipiteet ja ovat suoraansanottuna liian tyhmiä muunlaiseen ajatteluun on tullutkin tänne vain lisääntyäkseen.Lisääntyminen on helppoa ja jopa mitä vähä-älyisemmät onnistuvat hedelmöittymään ja synnyttämään.Olet siis siinä mielessä valinnut aivan oikean tien itsellesi.

    Toisin sanoen - pysy kotona, pyykkää, laita ruokaa ja vaihda vaippoja. Tee mahdollisimman paljon lapsia ja vietä elämäsi näin sillä se tekee sinut onnelliseksi.
    Jätä isommat asiat vähän kehittyneempien ja sivistyneempien ihmisten huoleksi.

    "    sillä tavoin ilmeisesti ihminen onkin valtaosin niin inhimillisen moraaliseksi ja empatiakykyiseksi olioksi kehittynyt kun hiljalleen kuolee sukupuuttoon nämä moraalialueiltaan vajavaiset, kylmään järkeilyyn luottavat jotka surmaavat jälkeläisiään jo kohtuun ja ne joilla on vielä sitä sydäntäkin jäljellä täyttää lopulta maan.

    Hyvä kehityssuunta siis."

    Mikä kehitys? Taantuma? Sinähän olet palauttamassa naisten ihmisoikeuksia ja mahdollisuuksia elämässä monta vuosikymmentä taaksepäin. Se ei ole kehitystä, vaan todellakin ne laajemmin maailmaa katsovat kehittävät yhteiskuntaamme ja sen eri jäsenien tasa-arvoa. Onneksi. Ihminen on kehittynyt siksi mitä se on todellakin kehityksen ja muuttumisen myötä. Paikallaan junaava ja kaiken erilaisuuden kieltävä ihminen ei kehitä lajiamme mihinkään, eivätkä ne olisi myöskään aikojen saatossa lajiamme tähän asemaan nostaneet.

    Sinun lausunnoissasi ei ole empatiakykyä pätkääkään. Empatiakyky on toiseen tunteisiin ja ajatuksiin asettumiseta hänen elämäntilanteen vinkkelistä. Sinä olet jo todistanut lukemattomia kertoja, ettei se sinua kiinnosta. Olet siis jo itse moneen otteeseen tunnustanut oman kyvyttömyytesi empatian tuntemiseen ja osaamiseen.

    Alkion ajatteleminen ei ole empatiakykyä, koska se alkio ei voi vielä ajatella yhtään mitään. Siis sinä et osaa asettua yhdenkään muun ihmisen ajattelumaailmaan, jos se omastasi poikkeaa.

    Äänestä

  • pahalla mutta kirjoitti:

    älykkyytesi ja kykysi asettua muiden ihmisten asemaan ja näkemään metsää puilta tekevätkin sinusta juuri sellaisen ihmisen jonka tehtävä täällä maan päällä on vain lisääntyä.

    Kaltaisesi ihmiset jotka näkevät vain sen oman pihapiirin, oman elämän, omat mielipiteet ja ovat suoraansanottuna liian tyhmiä muunlaiseen ajatteluun on tullutkin tänne vain lisääntyäkseen.Lisääntyminen on helppoa ja jopa mitä vähä-älyisemmät onnistuvat hedelmöittymään ja synnyttämään.Olet siis siinä mielessä valinnut aivan oikean tien itsellesi.

    Toisin sanoen - pysy kotona, pyykkää, laita ruokaa ja vaihda vaippoja. Tee mahdollisimman paljon lapsia ja vietä elämäsi näin sillä se tekee sinut onnelliseksi.
    Jätä isommat asiat vähän kehittyneempien ja sivistyneempien ihmisten huoleksi.

    "Mikä kehitys? Taantuma? Sinähän olet palauttamassa naisten ihmisoikeuksia ja mahdollisuuksia elämässä monta vuosikymmentä taaksepäin."

    Lapsiaan surmaava ja niitä hankkimaton ihmisryhmä tappaa hiljalleen itse itsensä sukupuuttoon.

    Sinullakin oli "empatiakykyä" niin paljon ettet kyennyt ajattelemaan lapsesi elämää sen vertaa että olisit sen anatanut jatkua.

    Onneksi normaalimoraaliset ymmärtävät ettei mikään alhainen kehitysaste, koko, ulkonäkö tai tiedostamattomuus oikeuta lapsensa surmaamiseen.

    Äänestä

  • pahalla mutta kirjoitti:

    älykkyytesi ja kykysi asettua muiden ihmisten asemaan ja näkemään metsää puilta tekevätkin sinusta juuri sellaisen ihmisen jonka tehtävä täällä maan päällä on vain lisääntyä.

    Kaltaisesi ihmiset jotka näkevät vain sen oman pihapiirin, oman elämän, omat mielipiteet ja ovat suoraansanottuna liian tyhmiä muunlaiseen ajatteluun on tullutkin tänne vain lisääntyäkseen.Lisääntyminen on helppoa ja jopa mitä vähä-älyisemmät onnistuvat hedelmöittymään ja synnyttämään.Olet siis siinä mielessä valinnut aivan oikean tien itsellesi.

    Toisin sanoen - pysy kotona, pyykkää, laita ruokaa ja vaihda vaippoja. Tee mahdollisimman paljon lapsia ja vietä elämäsi näin sillä se tekee sinut onnelliseksi.
    Jätä isommat asiat vähän kehittyneempien ja sivistyneempien ihmisten huoleksi.

    " "Mikä kehitys? Taantuma? Sinähän olet palauttamassa naisten ihmisoikeuksia ja mahdollisuuksia elämässä monta vuosikymmentä taaksepäin."

    Lapsiaan surmaava ja niitä hankkimaton ihmisryhmä tappaa hiljalleen itse itsensä sukupuuttoon."

    :D Jos et ole tietoinen, niin voin valaista sinulle asiaa: tilastojen mukaan puolella abortin tehneistä naisista on lapsia jo ennestään. JA monilla on varmasti joskus myöhemmin.

    Siis sinun teoriasi kusi aika pahasti.

    "Sinullakin oli "empatiakykyä" niin paljon ettet kyennyt ajattelemaan lapsesi elämää sen vertaa että olisit sen anatanut jatkua."

    Voi taas tietämättömyyttä sinulta. Minä ajattelin lapsen elämää paljonkin ja tunsin empatiakykyä (en siis edelleenkään alkiota kohtaan, koska se ei olisi empatiakykyä) hyvin monia ihmisiä kohtaan, jotka tilanteeseen vaikuttivat. Sinä et vaikuttanut, etkä onneksi vaikuta elämääni muutenkaan.

    "Onneksi normaalimoraaliset ymmärtävät ettei mikään alhainen kehitysaste, koko, ulkonäkö tai tiedostamattomuus oikeuta lapsensa surmaamiseen."

    Heh :D Sun tiedon määräsi tästä, mitä "normaalit ihmiset" ja "enemmistö" asioista ajattelevat, on kuule niin heikoksi tunnustautunut, etten edes tuollaista epätoivoista yritystä jaksa kommentoida TAAS :D

    Äänestä

  • pahalla mutta kirjoitti:

    älykkyytesi ja kykysi asettua muiden ihmisten asemaan ja näkemään metsää puilta tekevätkin sinusta juuri sellaisen ihmisen jonka tehtävä täällä maan päällä on vain lisääntyä.

    Kaltaisesi ihmiset jotka näkevät vain sen oman pihapiirin, oman elämän, omat mielipiteet ja ovat suoraansanottuna liian tyhmiä muunlaiseen ajatteluun on tullutkin tänne vain lisääntyäkseen.Lisääntyminen on helppoa ja jopa mitä vähä-älyisemmät onnistuvat hedelmöittymään ja synnyttämään.Olet siis siinä mielessä valinnut aivan oikean tien itsellesi.

    Toisin sanoen - pysy kotona, pyykkää, laita ruokaa ja vaihda vaippoja. Tee mahdollisimman paljon lapsia ja vietä elämäsi näin sillä se tekee sinut onnelliseksi.
    Jätä isommat asiat vähän kehittyneempien ja sivistyneempien ihmisten huoleksi.

    kuitenkaan niin paljoo ku sydämellisiä ja korkeemoraalisia ihmisiä.
    Monet vajaamoraalisista ei halua lapsia ollenkaan (tai ei niitä myöhemmin saa) ja vahingon käydessä tekee abortin.

    "Voi taas tietämättömyyttä sinulta."
    Ei abortin ymmärtäminen ja empatiakyky mitään sun kirjaviisauksias ja tietämyksiäs tarvi.

    "Sinä et vaikuttanut, etkä onneksi vaikuta elämääni muutenkaan."
    Ai enkö?! No niinhän sä jatkuvasti luet viestejäni ja vastailet mulle!

    "Sun tiedon määräsi tästä, mitä "normaalit ihmiset" ja "enemmistö" asioista ajattelevat, on kuule niin heikoksi tunnustautunut, etten edes tuollaista epätoivoista yritystä jaksa kommentoida TAAS"
    Parempi onkin ettet. Tiedät itsekin että se katteeton vakuuttelus on tuhoontuomittua. Se valtaosa kun ymmärtää (inhimillisellä moraalillaan ja sydämellään) ilman kummempia järkeilyjä ja lakipykälistä huolimatta että oman lapsen tappaminen minkä ikäisenä tahansa olisi julma ja raakalaismainen vääryys.

    Äänestä

  • pahalla mutta kirjoitti:

    älykkyytesi ja kykysi asettua muiden ihmisten asemaan ja näkemään metsää puilta tekevätkin sinusta juuri sellaisen ihmisen jonka tehtävä täällä maan päällä on vain lisääntyä.

    Kaltaisesi ihmiset jotka näkevät vain sen oman pihapiirin, oman elämän, omat mielipiteet ja ovat suoraansanottuna liian tyhmiä muunlaiseen ajatteluun on tullutkin tänne vain lisääntyäkseen.Lisääntyminen on helppoa ja jopa mitä vähä-älyisemmät onnistuvat hedelmöittymään ja synnyttämään.Olet siis siinä mielessä valinnut aivan oikean tien itsellesi.

    Toisin sanoen - pysy kotona, pyykkää, laita ruokaa ja vaihda vaippoja. Tee mahdollisimman paljon lapsia ja vietä elämäsi näin sillä se tekee sinut onnelliseksi.
    Jätä isommat asiat vähän kehittyneempien ja sivistyneempien ihmisten huoleksi.

    ""Voi taas tietämättömyyttä sinulta."
    Ei abortin ymmärtäminen ja empatiakyky mitään sun kirjaviisauksias ja tietämyksiäs tarvi."

    Jos nyt opettelisit "viisautta" edes sen verran, että ymmärtäisit, mitä se empatiakyky tarkoittaa.

    ""Sinä et vaikuttanut, etkä onneksi vaikuta elämääni muutenkaan."
    Ai enkö?! No niinhän sä jatkuvasti luet viestejäni ja vastailet mulle!"

    :D Joo, tämän palstan lukemisella on kieltämättä jokin vaikutus ajatuksiini. Valitettavasti vain tämän lukeminen näyttää, kuinka tietämättömiä ja empatiakyvyttömiä ihmisiä Suomessakin on. Normaalissa elämässä kun tuttavapiiriini kuuluu ainoastaan maalaisjärjellä varustettuja ihmisiä, jotka osaavat kulkea silmät avoinna ja jotka vieläpä kunnioittavat toisia ihmisiä. Riippumatta koulutustasosa. Kaltaisiisi en todellakaan törmää normaalissa elämässäni (enkä siis puhu käsityksistä abortista), joten en uskonut tuollaisia ihmisiä olevan olemassakaan.

    Äänestä

1. Kuinka kukaan odottava äiti tulisi aborttipalstalle hakemaan vertaistukea odotukseen kun täällä on olemassa ihan oma odotuspalsta? Aika outoa. Ihan sama kuin murrosikäisen vanhempi menisi hakemaan vertaistukea vauvaikäisten palstalta. Tai teini-ikäinen menisi hakemaan vertaistukea vaihdevuosipalstalta.

2. Eikö se abortin tehnyt ole voinut olla joskus odottava äiti, ennen tai jälkeen abortin? Eli esimerkkinä; kolmen lapsen äiti on ollut vain hyvä äiti siihen asti, kun hän on tehnyt ei-toivotusti raskaaksi tultuun abortin? Senkö jälkeen hän ei enää olekaan hyvä äiti? "Toisen vertainen." Joku voi nuorena, teininä ollessaan päätyä aborttiin ja synnyttää aikuisiällä monta lasta huolehtien ja hoivaten heitä, mutta hän ei siis ole "muiden äitien" vertainen?

3. Mitä muuta vertaistukea täällä voi antaa henkilölle, joka kertoo miettivänsä vuosienkin päästä vielä aborttiin ja kokee ettei ole päässyt siitä yli kuin kehottaa häntä ottamaan yhteyttä ammatti-ihmisiin. Eli ihmisiin jotka ovat kouluja käyneet ja osaavat oikealla tavalla suhtautua ja oikealla tavalla käsitellä tälläisiä asioita. Minäkin voin antaa vertaistukea vaikka hillojen säilöntään, mutten valitettavasti abortin katumukseen ja lapsen kaipuuseen, kosken voi sitä omakohtaisesti kokea mitä toinen kokee, eikä ole kokemusta siitä miltä tuntuu abortin katuminen ja lapsen kaipuu. Silloin on katsos parempi olla vaiti kuin puuttua joka asiaan jollain kommentilla joilla ei ole mitään virkaa eikä minkään valtakunnan painoarvoa.

Ja tuostahan voi tulla siihen päätelmään, että äärimmäisen harva abortin tehnyt sitä kuitenkaan katuu koskei voi sellaiseen vertaistukea antaa.

Äänestä
  • 1. Aborttiväki pitää epävarmoja äitejä tällä palstalla vapaana riistana. Tämä kannatta jokaisen lukijan pitää mielessä.

    2. Abortti-asiamies voi toimia myös lapsen vanhempana. Ei hän tästä huolimatta ole lastaan abortoimattoman henkilön vertainen. Heidät erottaa abortti.

    3. Kaikista olisi parempi, jos maallikot, diletantit ja abortti-hihhulit jakaisivat neuvojaan hillojen säilönnässä. Tässä suhteessa ed. nimimerkille sattui selväjärkisyyden hetki:

    "...Minäkin voin antaa vertaistukea vaikka hillojen säilöntään, mutten valitettavasti abortin katumukseen ja lapsen kaipuuseen, kosken voi sitä omakohtaisesti kokea mitä toinen kokee, eikä ole kokemusta siitä miltä tuntuu abortin katuminen ja lapsen kaipuu. Silloin on katsos parempi olla vaiti kuin puuttua joka asiaan jollain kommentilla joilla ei ole mitään virkaa eikä minkään valtakunnan painoarvoa..."

    Tosin olisi parempi, jos tämän oivalluksen saisi jo ennen ryhtymistä abortti-vertaistuen jakeluun.

    Äänestä

  • kykynsä mukaan kirjoitti:

    1. Aborttiväki pitää epävarmoja äitejä tällä palstalla vapaana riistana. Tämä kannatta jokaisen lukijan pitää mielessä.

    2. Abortti-asiamies voi toimia myös lapsen vanhempana. Ei hän tästä huolimatta ole lastaan abortoimattoman henkilön vertainen. Heidät erottaa abortti.

    3. Kaikista olisi parempi, jos maallikot, diletantit ja abortti-hihhulit jakaisivat neuvojaan hillojen säilönnässä. Tässä suhteessa ed. nimimerkille sattui selväjärkisyyden hetki:

    "...Minäkin voin antaa vertaistukea vaikka hillojen säilöntään, mutten valitettavasti abortin katumukseen ja lapsen kaipuuseen, kosken voi sitä omakohtaisesti kokea mitä toinen kokee, eikä ole kokemusta siitä miltä tuntuu abortin katuminen ja lapsen kaipuu. Silloin on katsos parempi olla vaiti kuin puuttua joka asiaan jollain kommentilla joilla ei ole mitään virkaa eikä minkään valtakunnan painoarvoa..."

    Tosin olisi parempi, jos tämän oivalluksen saisi jo ennen ryhtymistä abortti-vertaistuen jakeluun.

    ja sinäkö et pidä toimessasi näitä odottavia äitejä sellaisena? Keskustelupalstan tarkoitus on kertoa OMIA mielipiteitä/kokemuksia.
    Ei ole kyse mistään arvonantamisesta/-alentamisesta/-ylentämisestä, äitinä voi olla hyvä/huono,vaikka olisi/ei olisi tehnyt aborttia.
    3-kohtaan vielä, sinä et ole se henkilö joka määrittää, kuka täällä antaa neuvoja tai kertoo mielipiteitään.

    Äänestä

oikein höpötät?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vertainen? kirjoitti:

Tällä palstalla halutaan jakaa aborttivertaistukea.

1. Kuinka abortin tehnyt voisi jakaa vertaistukea odottavalle äidille, ellei tavoitteena olisi juuri abortin teettäminen?

2. Kuinka abortin tehnyt voisi olla lastaan odottavan äidin vertainen?

3. Aborttia katuvan ja lastaan kaipaavan äidin abortti-vertaistuen jakajat jättävät vaille tukea, elleivät kehota häntä hakeutumaan "asiantuntijoiden" hoitoon - liian myöhään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu