Tuli mieleen (oikeastaan seurauksena siitä, että tulin tuolla toisessa keskustelussa käyttäneeksi automaattivaihteistoa vertauksena, mikä ei tosin vastaankirjoittaneelle tainnut aueta), että purjehtijat (eri asia kuin purjeveneilijät) muistuttavat hämmästyttävällä tavalla autoiluharrastajia.
Jotenkin näin:
1) purjehtija/autohullu
-purjehtija jahtaa solmunkymmenyksiä, trimmaa ajan purjeita, haluaa "pinnatuntumaa", kilpailee sekä virallisesti että aina vesilläollessaan, halveksuu matkaveneilijöitä ja "merten asuntovaunuja", varustaa venettä viimeisen päälle raaseriksi, ei panosta mukavuuteen eikä välttämättä ylipäätään omista venettä, jossa kukaan haluaisi nukkua yötäkään, pitää harrastustaan urheiluna
-autohullu jahtaa sekunteja, ajaa kytkimellä, tavoittelee juuri oikein ajoitettuja salamannopeita "kepityksiä", kilpailee koko ajan vaikkei useinkaan virallisesti, halveksuu karavaanareita ja köröttelijöitä, tuunaa autoaan kuin rallivehjettä, auto on matkustajille epämukava, kuskilla on tapana roikkua edelläajavan puskurissa ja painostaa väistämään, ei tajua, etteivät yleiset kulkutiet ole kilparatoja ja pitää ylipäätään autoilua urheiluna
2) veneilijä/normaaliautoilija
-veneilijä ei kilpaile, arvostaa veneen asumisominaisuuksia, viettää veneessään laatuaikaa, usein asuu siinä suuren osan vuodesta, ei prässää venettä ääriolosuhteisiin ja -suorituksiin, ei miellä harrastustaan urheiluksi
-normaaliautoilija tykkää automaattivaihteistosta ja vakionopeussäätimestä, pitää tilasta ja mukavuudesta, löysää kaasua kun turvaväli alkaa huveta, ei kaipaa autonajamisessa "suorittamista" tai "tekemistä", ei murehdi sekuntien tai minuuttien perään vaan on perillä sitten kun on eikä koe tarvetta urheilla autolla.
Ylivoimainen valtaosa niin moottori- kuin purjeveneilijöistä kuuluu onneksi ryhmään "veneilijät".

Vastaukset 11
Vanhimmat
Mitä pahaa on purjehdusurheilussa köli- tai
kevytveneellä? Vaatii niin tietoa, taitoa, kuntoa kuin taktista silmääkin sekä lujaa harjoittelua.
Matkapurjehtiminen (purjehtiminen) voi olla näille tai muille 'hurahtaneille' sitä laatuaikaa, jossa naatiskellaan.
Oletkos muuten keskustellut TPS:n 'suorittajien' kanssa vaikka saunanlauteilla tai oluttuopin äärellä?
Vastakkainasettelun aika on ohi porvaripuolellakin!! ;---D
...olisiko pitänyt erikseen sanoa, etten pidä arvossa mitään (suoritus)urheilua? Fiksut ihmiset ei urheile, vaikka he saattavatkin harrastaa liikuntaa.
En asu Turussa, joten TPS:n väkeä ei kuulu tuttavapiiriini (tiettävästi, tunnenhan minä joitain turkulaisia kyllä).
HTPS:n lipussa lukee "TPS" ja uskoisin edellisen tarkoittaneen juuri tätä. Mutta käytä itse vaan sitä EU-lippua jottei pursiseurasi porukoiden tarvitse tuntea suurempaa myötähäpeää puolestasi.
http://www.htps.info/
Helsingin Työväen Pursiseuran satamapäällikkö ja
tuollaiset jutut tietty yksityishenkilönä!!!! :(
saada vauhtia lisää on kahvan työntäminen eteen, vuodesta toiseen tankilta tankille ajamista!
1. Kuulun kyllä tasan 2 ryhmään. Eli kavereitten kanssa kisailen gastina, ja omalla veneellä kruistailen lomilla. En halveksi moottoriveneiliöitä päinvastoin joskus jopa kadehdin. Olsi se joskus mukava pistää lämppäri päälle ja vääntää hanat kaakkoon.
Solmun kymmenysten jahtaaminen purjetrimmein on erittäin hyvää harjoitusta. Vain näin oppii trimmaamaan oikein. Oikein trimmatulla veneellä manööverit, kallistelu aalloissa pomppimisen saa minimoitua. Oikein trimmaamalla purjeet ja vene kestää paremmin. Purjeveneen oikeaoppinen ajaminen on huomattavasti mukavampaa ja turvallisempaa kuin huonolla purjetrimmillä ajaminen.
JRxx kannattaa ehkä miettiä asioita mistä ei mitään tiedä tai kysele viisaammilta jos haluat mutta älä totuuksina lauo asioita mistä et mitään tiedä.
Ihan aluksi, vastailin jo siinä pinnakysymyksessäkin sinulle.
Tietysti minkä hyvänsä ryhmän jako vain kahteen on aina äärimmäisen karkea, kun todellisuudessa kyseessä tasainen jatkumo kuvailemastasi tyypistä toiseen. Tyypittelemistäsi ryhmistä ykköseen kuuluu puolisen tusinaa purjehtijaa. En ole kuullut kenekään maininneen heistä olleen haittaa muille.
Itse koen olevani purjehtija, mutta vaikka veneeni on varustettu niin, että voin sillä kilpailla, se on myös täydellisesti sisustettu, eikä yksikään veneessä käynyt ole ainakaan epämukavuudesta puhunut. Runsas seisomakorkeuskin löytyy koko salongin mitalta.
Yksikään purjevene ei ole koskaan kannoillani roikkunut muutoin kuin kilpailutilanteessa, enkä itse ole tehnyt siten sen enempää. Lähes poikkeuksetta pidän silti huolta siitä, että purjeet on trimmattu ja venettä ohjaillaan kohtalaisen huolellisesti. Tämä aivan riippumatta siitä, onko lähettyvillä muita tai ei. Toisaalta sellainen purjehtija, joka ei tarkistele omia purjeitaan silloin, kun toinen lähestyy takaa, on harvinainen poikkeus.
Sekuntien jahtaus on älyllinen haaste. Ja se on haaste luonnonvoimia, ei toisia purjehtijoita kohtaan. Tosin oikeilla trimmeillä säästetään minuutteja siinä kun oikeilla reitinvalinnoilla säästetään tunteja. Oikeat trimmit tekevät vain purjehduksen miellyttävämmäksi silmälle, mutta varsinkin ohjaavalle kädelle. Kisat taas ratkaistaan sekunneilla, joten ne minuutitkin ovat tuiki tärkeitä.
Selkeä enemmistö ei tosiaankaan kilpaile, joten ehkäpä painopiste on hiukan lähempänä kakkostyypin päätä. Silti en keksi yhtään syytä, mikä tekisi asiantilan onnellisemmaksi kuin muun jakauman.
Kaikkea sitä päähän juolahtaakin, kun purjehduskokemus on puutteellista. Ensinnäkin luokkajako yleensäkin on tarpeeton. Toiseksi, tämä "pieni tyypittely" lienee täysin vailla faktaperusteita. Ainakin se vaikuttaa lähinnä päähänpistolta, jos kritiikki sallitaan.
Jos tarkoitus oli verrata autoja/autoilua venehommiin, olisit voinut tehdä ensin edes pienen gallupin siellä Hels. Työväen Pursiseuran jäsenistössä. Heitähän varmaan jututat usein.
Omalta kohdaltani voin kertoa, että ajelen rauhallisesti automaattivaihteisella pikkuautollani silloin kun en käytä liikkumiseen fillariani. Olen purjehtinut kilpaa avomerikisoissa ranking-palkinnoille asti (en enää vuosiin ole skabannut - ellei ARCia lasketa kisaksi), trimmaan aina purjeita juuri sitä solmun puolikastakin varten (vaikka veneeni on painava ja hidas), olen vaihtanut rattiohjatusta pinnaohjaukseen, harrastan pitkänmatkanpurjehduksia enkä mitenkään halua häiritä muiden veneiden touhuja. Oma veneeni ei ole epämukava, päinvastoin.
En tunne kuuluvani kumpaakaan kategoriaasi enkä ymmärrä miksi jotain tyypittelyä tarvitaan. Jokainen saakoon kulkea omia polkujaan! Ihmettelen myös miksi muutamat veneilijät tuntevat agressioita joitain purjehtijoita tai moottoriveneilijöitä kohtaan, joita he eivät edes ole koskaan tavanneet. Eikö yritetä mieluummin kehittää sopuisaa yhteishenkeä sekä vesillä että keskustelupalstoilla. Suomalaisia veneilijöitä on sittenkin aika pieni joukko, kun asiaa katsoo kauempaa. Siniristilippuja näkee maailmalla hyvin vähän. Kotisaaristokin tyhjenee, kun tavanomainen lomakausi on ohi.
Veneilyn pitää olla rentouttavaa, ei stressiä,
ei kaupunkikohteita, ei kilpailua, ei ravintolassa ulkona syömistä ja muutenkin vastakohta ansiotyön tekemiselle.
Hyviä kilometreja ja merimaileja sinulle.
T. Samanlainen ajattelija ja järkimies