Partio = nuorten suojeluskunta

Vilppi paistaa

Partioaate on edelleen pelkkää lasten valmentamista oikeistolaiseen ajatteluun ja suojeluskuntahenkeen. Opetetaan näitä tulentekotaitoja, solmujen tekoa ja muita "hyödyllisiä" taitoja ja samalla pidetään huoli, ettei univormuissa vain ole punaväriä missään. Sininauhaiset lippukuntamarssit kaupunkien keskustoissa päätyvät aina maakuntalehtien etusivuille ja partiotapahtumien suojelijana on yleensä joku kokoomuspoliitikko.
Todella vastenmielinen tapa aivopestä lapsia.

16

4015

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mursu-Seta

      Mursu-Setä vastaa nimimerkille Vilppi Paistaa?

      Olet kirjoittanut meillä tänne kirjeen jossa pohdit mahdollisia salaliitto teorioita partiosta. Olet ilmaissut myös huolesi siitä että partiolaiset. Nuo metsiemme maahiset olisivat suojeluskuntalaisia tai kokoomuslaisia.

      Vaikka kokoomus onkin Suomen suurin puolue ja Suomen Partiolaiset on Suomen suurin nuorisojärjestö niin yhtäläisyydet loppuvat siihen. Partio ei näkyisi kepulaisissa maakuntalehdissä jos partio olisi kokoomuksen nuorisojärjestö. Partio on siis edelleen puoluepoliittisesti sitoutumaton.

      Partiolaisten solmujen teolle on tunnetusti kaksi eri syytä. Syy 1. Meripartiolaiset opettelevat ne solmut joita he tarvitsevat purjehtiessaan. Syy 2. maapartiolaiset harjoittelevat solmuja saadakseen teltat pystyyn ja rakennettua leiripaikoille ruokailukatoksia ja muita tarpeellisia rakennelmia. On kunnia-asia että leiripaikka rakennetaan käysien, pressujen ja riukujen avulla. Myös lautatavaraa voi käyttää. Mutta on suotavaa että käytetään mahdollisimman vähän nauloja. Mieluiten ei yhtään.

      Retkeilya harrastavalle on ihan hyväksi osata tehdä nuotio. Ensi-apua voi myös harrastaa niin vapaapalokunnissa ja punaisen ristin toiminnassa. Kyseessähän on tarpeeton taito.

      Partiolaiset eivät käytä uniformua. Monella partiolaisella on partion juhlatilaisuuksissa päällä partiopaita. Käyttäväthän jääkiekkoilijatkin pelipaitoja joissa näkyy seuran tunnukset.

    • tota noin

      partiolaisena voin sanoa, etten edes itse tiedä mitä puoluetta alan kannattamaan kun sitten joskus alan jotain kannattaa.. ja joo, hymh, solmujen teko ja notskien polttaminen liittyykin jotenkin puolueisiin sun muihin. Salaliittoteorioita?? Haistakaa kukka

      • Partsa rulaa

        Oikeastihan alkuperäisessä viestissä ei ollut mitään järkeä! Onkohan kirjoittaja joku katkeroitunut entinen taistolainen, joka haluaisi löytää nykymaailmasta edes yhden yhtä aivopestyn hengenheimolaisen? Taitavat onneksi olla sukupuuttoon kuolevaa porukkaa, tai eivät ainakaan kehtaa tunnustaa historiaansa. Partioliike sen kun porskuttaa!

        Jokaisen seitsenvuotiaan sudarinkin ajatusmaailma on kehittyneempi. Partio on kansainvälinen liike, joka ei koskaan historiassaan ole erehtynyt luulemaan, että joku maailmankatsomus olisi ylitse muiden. Se ei tarkoita sitä, ettei vääryyttä vastaan saisi taistella.


    • aina valmis

      Olipa omituinen mielipide...

    • kerran partiolainen...

      Partioaate ei perustu politiikkaan, vaikka sitä siihen aina koetetaan isuttaa etenkin vasemmalta suunnalta.

    • Partiomies

      Oletko katkera siitä, että et ole päässyt / huolittu / uskaltanut partioon?
      Kuinka pitkä kokemus Sinulla on yleensäkään partiosta, kirjoittaessasi tuollaista?
      Monestikos olet ollut seuraamassa näitä "suojeluskuntahenkisiä" valmentamisia?

      Jos et ole elämässäsi onnistunut ei kai ole muiden, ei edes partioharrastuksen parissa olevien lasten ja nuorten vika. Vai onko?

      Tervesini

      PJ

      PS. Syytätkö minua pedofiiliksi, koska toimin partiossa 7-15v poikien kanssa ja itse olen jo >50v?

    • Huhhei ja verta piippalakkiin

      Pioneeriaate Suomessa (Nuoret Kotkat) on nuorison valmistamista väkivaltaiseen vallankumoukseen.

      Sen lisäksi että järjestön tapaamisissa opetellaan solmujen tekoa ja erätaitoja, aivopestään lapsia ja nuoria kommunistisella propagandalla. Univormuissa on pelkkää punaista.

      Äärimmäisen vastenmielinen tapa aivopestä lapsia.

      • Heh heh...

    • aate

      partio on puolue poliittisesti sitoutumaton järjestö,joka kasvattaa nuoria ja lapsia toimimaan elämässä ja luonnossa. partio toiminta ei liity millään tavalla politiikkaan. partion tehtävä on kasvattaa nuorista itsenäisiä, järkeviä aikuisia, joka on hyvin tarpeellista nykyajan uusavuttomien nuorten ja lasten elämässä selviämiäsen kannalta. kannattaisi ehkä tutustua partioliikkeeseen ja sen periaatteisiin ja toimintaan ennen moisten idioottimaisten toteamusten julki lausumista.

    • mä vaan

      Ja äänestin vihreitä. Ei oo mua ainakaan aivopesty, enkä ikinä muista virallisissa yhteyksissä puhutun mitään politiikkaan viittaavaa.

      Joskus samassa venekunnassa oli tunnetun paikallisen
      kommariperheen lapsi, että se siitä.

    • j

      Miten partio voi olla kepulaisten salaliittto jos partiolaisia löytyy ympäri maailmaa? Eivät taida valitettavasti Vanhasen mahti yltää kehä-3 ulkopuolelle. Harmi :D

      • Sydän partiossa 60v

        Sillä partiolaisia löytyy nykyään jopa venäjältä, opettaakohan ne sielläkin sitä suojeluskuntahenkeä?
        Partio oli eräs parhaita nuorison harrastustoiminnan ohjaajia, nykyään en ole niin varma toiminnasta, sillä näyttäisi siltä että aate on kokenut jonkinasteisen feministymisen ja lasten kanssa askartelun, sinänsä ihan hienoa ja kiitettävää. Mutta se entisaikojen reipas erämaavaeltelu puuttuu nykynuorten partiosta.
        Ennen pyrittiin tulemaan luonnossa toimeen mahdollisimman minimivarusteilla ja luontoa itseään hyväksi käyttäen. Nykyisin kannetaan limsat ja sipsit kotoa kun retkeillään puistossa!


      • Miksei niistä puhuta
        Sydän partiossa 60v kirjoitti:

        Sillä partiolaisia löytyy nykyään jopa venäjältä, opettaakohan ne sielläkin sitä suojeluskuntahenkeä?
        Partio oli eräs parhaita nuorison harrastustoiminnan ohjaajia, nykyään en ole niin varma toiminnasta, sillä näyttäisi siltä että aate on kokenut jonkinasteisen feministymisen ja lasten kanssa askartelun, sinänsä ihan hienoa ja kiitettävää. Mutta se entisaikojen reipas erämaavaeltelu puuttuu nykynuorten partiosta.
        Ennen pyrittiin tulemaan luonnossa toimeen mahdollisimman minimivarusteilla ja luontoa itseään hyväksi käyttäen. Nykyisin kannetaan limsat ja sipsit kotoa kun retkeillään puistossa!

        "Ennen pyrittiin tulemaan luonnossa toimeen mahdollisimman minimivarusteilla ja luontoa itseään hyväksi käyttäen."

        Jotkut naiiviimmat, jotka eivät ole koskaan partiossa olleet, luulevat edelleen että se on homman idea. Totuus on toinen!

        "Nykyisin kannetaan limsat ja sipsit kotoa kun retkeillään puistossa!"

        Tähän minäkin kiinnittäisin huomiota: miksi partiolaiset syövät roskaruokaa? Onko retkillä, leireillä ja kämpissä muuten liian ahdistavaa? Alkoholi ja tupakkahan ovat partiolaisilta kiellettyjä joten vain rasvaisen, suolaisen ja makean ahmimisen pahe on tarjolla kaupunki-ihmisille, joille luonto ei anna mitään virikkeitä. Älkää vanhemmat ihmetelkö, jos partioharrastus ei johdakaan lastenne kunnon parantumiseen, vaan esim. huonoon ihoon ja yleiseen pöhöttymiseen.


      • punik
        Miksei niistä puhuta kirjoitti:

        "Ennen pyrittiin tulemaan luonnossa toimeen mahdollisimman minimivarusteilla ja luontoa itseään hyväksi käyttäen."

        Jotkut naiiviimmat, jotka eivät ole koskaan partiossa olleet, luulevat edelleen että se on homman idea. Totuus on toinen!

        "Nykyisin kannetaan limsat ja sipsit kotoa kun retkeillään puistossa!"

        Tähän minäkin kiinnittäisin huomiota: miksi partiolaiset syövät roskaruokaa? Onko retkillä, leireillä ja kämpissä muuten liian ahdistavaa? Alkoholi ja tupakkahan ovat partiolaisilta kiellettyjä joten vain rasvaisen, suolaisen ja makean ahmimisen pahe on tarjolla kaupunki-ihmisille, joille luonto ei anna mitään virikkeitä. Älkää vanhemmat ihmetelkö, jos partioharrastus ei johdakaan lastenne kunnon parantumiseen, vaan esim. huonoon ihoon ja yleiseen pöhöttymiseen.

        on aina ollut partioliikken tunnus.ei muuten mitkään pahat pointit.suurin osa kansalaisista haluaa porvareiden liputtamat tunnukset:KOMEA sukupuu ,menestys hienossa opinahjossa,kaunis puoliso,ura,jne.Mutta jokin tässä kolkkapoikien yhdyskunnasssa tökkii...onkohan se porvari kateutta?Oma mielipide sanoo,että Pojat eivät vieläåkään ole toipuneet veljessodasta.Syvässä ovat haavat....?


    • Vaeltaja tukenasi

      Koetahan nyt jaksaa!
      Kyllä sinä toivottavasti pääset terapiaan ahdistuksesi vuoksi mahdollisesti
      jo tämän vuoden puolella.
      Ja jos et pääse, niin kyllä joku partiolainen auttaa sinua poloinen.
      Pikaista toipumista sinulle!

      • partiolainen123abc

        Tuli muuten mieleen... meidän lippukunanjohtaja on Suomen Kommunistisen puolueen jäsen :D. Muutenkin tuo oikeistolaisjuttu on aikamoista hömppää. Okei, ehkä joskus vuonna -50 oli vielä noin, mutta ei nyt enään. Nykyään partio ei oikeastaa ole enää sidoksissa mihinkään muihin kuin omiin arvoihinsa (jos niihinkään, surullista kyllä). Lukisitte hieman partion perusideologiaa niin homma selviäisi teillekkin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1625
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1254
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1096
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1082
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      970
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      867
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      751
    Aihe