Millä ihmeellä masennukseen sairastunut pääsee irti näistä järjettömän huonoista päivistä ja "jojoilusta" mielialojen kanssa?
Nytkin on mennyt useampi päivä vallan ihanasti ja tänään sitten leikkasi kiinni. Kaikki ahdistaa, maailma ja elämä hajoaa, ja sisin on ihan pirstaleina. En osaa kuin itkeä ja nukkua. On kamala tarve loukata ja ajaa pois ihmisiä jotka yrittää auttaa ja olla lähellä. En halua että kukaan rakastaa minua. Mitä teen? Olenko tämän tunteen kanssa yksin?
Tunnen itseni aivan hulluksi ja sairaaksi. En ansaitse elää, kun olen näin huono muita kohtaan.
Olen sairastanut vaikeaa masennusta nyt 9kk enkä haluaisi takaisin osastolle. Haluaisin vain löytää tästä maailmasta sen oman paikkani ja hommani...
Nytkin on mennyt useampi päivä vallan ihanasti ja tänään sitten leikkasi kiinni. Kaikki ahdistaa, maailma ja elämä hajoaa, ja sisin on ihan pirstaleina. En osaa kuin itkeä ja nukkua. On kamala tarve loukata ja ajaa pois ihmisiä jotka yrittää auttaa ja olla lähellä. En halua että kukaan rakastaa minua. Mitä teen? Olenko tämän tunteen kanssa yksin?
Tunnen itseni aivan hulluksi ja sairaaksi. En ansaitse elää, kun olen näin huono muita kohtaan.
Olen sairastanut vaikeaa masennusta nyt 9kk enkä haluaisi takaisin osastolle. Haluaisin vain löytää tästä maailmasta sen oman paikkani ja hommani...
Vastaukset 2
Vanhimmat
sinuakin. Ensimmäisen kerran masennus todettiin noin kuusi vuotta sitten. Välillä on ollut helpompia jaksoja.
Sitten tuli lisädiagnoosi kaksisuuntainen mielialahäiriö.
Tuntuu, ettei vauhtivaiheita pahemmin ole. On vain matalapainetta tai nk. normaalia oloa.
Matala on siitä kamalaa, että ei halua elää kuten sanoit. En koe, ettenkö ansaitsisi elää, en vain aina jaksa tai halua. Silti täällä vielä olen ja ajattelin olla vastakin.
Lauantaina eteenpäin auttoi poikani. Eilen ystävä. Tänään on soittanut ex-aviomies monta kertaa.
Tytär soittaa joka päivä. Olen heille taakka nyt, kun olen pohjalla, mutta ei tämä aina tällaista ole.
Kävin ulkona myrskyä ihailemassa. Meren aallot oli komeita katsella.
Eteenpäin vieviä asioita on poimittava joka mutkassa. Oli ne sitten ihmisiä tai luontoilmiöitä.
..olen minäkin.
Mies raahaa perässään ja soittelee töistä vähän väliä. Äitini on kauhuissaan, että päätän päiväni. Veljeni sairastavat melkein kanssani.
Ei tämä tosiaan ole tätä joka päivä, mutta inhoan näitä huonoja hetkiä jo kamalasti. Niinä en meinaa jaksaa millään ja pelkään, että koko elämäni on tätä. Pelkään etten parane koskaan.