Outo ripuli

Onkohan tämä stressiä, vai mitä? Olisin kiitollinen, jos saisin vastauksia. Minua on nyt koko heinäkuun vaivannut outo ripuli, joka alkoi yhdessä yössä. Olin ensin iltapäivällä syömässä Raxissa. Samana iltana minulla oli sulhaseni kanssa erimielisyyksiä. Olimme menossa naimisiin kahden viikon päästä ja minua jotenkin kadutti koko juttu ja riitelimme. Menin vielä samana iltana yöksi töihin ja ripuli alkoi yöllä töissä. Aamuyöllä se alkoi ja siitä asti se on vaivannut. Se ilmenee niin, että välillä kun syön, niin saan juosta samantien vessaan ja sitten taas joskus kestän pidempäänkin ruokailun jälkeen. Olen yrittänyt seurata tuleeko se maitotuotteiden jälkeen, mutta en ole oikein päässyt selvyyteen siitäkään, koska se minusta tulee miten sattuu. Olisi todella mukava kuulla, jos jollakin muulla on tällaisia samanlaisia kokemuksia. Minulla oli todella aikamoinen stressi ennen tätä ripulin alkamista ja juuri ainainen miettiminen, että olenko nyt tekemässä oikein, kun menen naimisiin ja lisäksi työstressi vaivasi. Olen käynyt tutkimuksissa. Minulta on otettu verikokeita ja ulostusnäyte, joissa ei ollut mitään poikkeavaa. Kiitos kovasti etukäteen vastauksista.
73510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

voisiko kyse olla stressistä? Häästressi?

Menittekö naimisiin? :)

Äänestä

Tuo kuullosti ihan omalta jutulta vaikka en naimisiin ole menossakaan. ;) Käy ihan samalla tavalla et heti ruokailun jälkeen (yleensä 15min.) joudun ns.juoksemaan vessaan ja se ei todellakaan ole kivaa kun on asiakaspalveluammattissa ja käy ruokatauolla(josta puolet vessassa). Tää on välillä helpottanut ja ollut ihan ok, mut sit tulee taas monta päivää putkeen tuo ripulointi. Olen yrittänyt seurailla et mitä syön ennen sitä ja jos jätän maitotuotteita vähemmälle, mutta en ole löytänyt mitään syytä vielä. Voiko se vaan olla muka herkkä vatsa? Tuskin, kun alkaa olla jo niin säännöllistä...

Äänestä
  • "Sama homma täällä", kiitos vastauksestasi. Oletko huomannut, että onko valvomisella mitään tekemistä vatsasi oireiden kanssa. Itse olen todennut nyt sen, että jos valvon liikaa, niin seuraava päivä on aika kamala. En tiedä, mutta aika kamalaa tämä on. Olen tänäänkin juossut kotona monta kertaa vessassa työajan puitteissa. (viime yönä valvoin). Olen kotipalvelussa töissä ja olisin varmaan päästänyt housuihini, jos en olisi välillä kovalla kiireellä mennyt kotona vessassa käymään. Tämä on ollut nyt vain tämän päivän ongelma, yleensä kyllä kestän koko päivän töissä. Olen kieltämättä kova stressaamaan ja kannan työasioita kotiinkin, sekä suren kaikkea mahdollista. Tämä vaiva nyt vain on uusi, ei se ennen tämmöisenä ole ilmennyt. Huokaus.

    Äänestä

Mulla on jatkunut samankaltaiset oireet jo yli puoli vuotta. Monta kertaa päivässä täytyy käydä ja erityisesti aina heti aamulla herätessä ja ruoan jälkeen. Ja joskus on sellainen tunne, että "pakko päästä, NYT" Ei ole kovin kivaa sosiaalisesti. Joskus on kyllä pahempaa ja joskus ihan siedettävää.

Luulen kanssa, että syynä on stressi. Kävin verikokeessa, eikä sieltä oikein selvinnyt mitään. Koeilin myös tuota maitotuotteitten välttämistä, mutta ei näkynyt suurta eroa.
Olen viimeisen vuoden aikana kokenut suuria muutoksia, mm. muuttanut pois kotoa yksin asumaan ja aloittanut uuden koulun. Olen aika hiljainen ja yleensä ollut melko vaivaantunut uusien ihmisten kanssa ja uusissa paikoissa, joten se varmaankin stressaa eniten.

Äänestä

Minulla on ollut samankaltaisia oireita jo parikymmentä vuotta, joskus on ollut helpompaa, ja välillä saa vessassa juosta ihan jatkuvasti. Joskus ripuli tulee niin yht´äkkiä, että ei edes ehdi vessaan! Kotioloissa sen vielä kestää jotenkin, mutta ei uskalla enää muualla syödä mitään, jos ei ole vessa muutaman askeleen päässä. Minulle "diagnosoitiin" aikoinaan stressivatsa ja siihen määrättiin Libraxia.
Vaivat vähenivät joksikin aikaa, mutta nyt ne ovat pahemmat kuin koskaan. Yötkin ravaan vessassa. Stressiä on ollut niin työssä ja kotona, mutta olen menossa ensi viikolla kattaviin labrakokeisiin, ei tätä jaksa enää, kun pelkää että kakki tulee housuun jossain yleisellä paikalla...

Äänestä

Minullakin on ripuli vaivannut kolme kuukautta, se alkoi lievästä parin päivän reippaasta ripuloinnista ja jatkuu edelleen yllättäen minut. Kun luulen
että pieru tulee, tuleekin ripulit, äsken juuri kävi niin, kun tässä netissä
lueskelin uutisia. Päätin sitten hakea tietoa tästä vaivasta ja täällähän
on pilvin pimein samanlaisista oireista kärsiviä. Minulla myös ollut kovaa stressiä elämässäni
ja järkytyksiä, jotka ensin johtivat ummetukseen: meinasin kuolla siihen pökäleeseen! Kuvitelkaa, että kuolinsyykseni omaisilleni olisi kerrottu: hän menehtyi pökäleeseensä.Ponnistaminen ei auttanut ja jouduin käyttämään apuvälinettä, olin ihan pulassa. Tuskaisena kaivoin virkkuukoukulla sitä jättipalloa ulos takapuolestani.
Kylmä hiki virtasi noroina ja ankaran kamppailun jälkeen sai pikku hiljaa silpottua sitä ja pelastuin. Joo, siksi olen iloisempi ripulista kuin ummetuksesta:). Ainakin kaki tulee helposti. Nyt myös kakihädän alkaessa välillä vatsassa kiertää ja se hälyttää vessaan. Tosiaan aika nopeasti ruoan jälkeen. No niin yritin antaa tyhjentävän selvityksen, mutta en ole aikaisemmin joutunut pesemään yöpaitaani. Kysyin lääkäriltäni , joka sanoi että pitääköhän sitä nyt alkaa tutkimaan. Kun minulla oli vatsakatarri ja ruokatorvitulehdus, tekivät tähystyksen..eivät kertoneet, että hoitaja ottaa oikein vauhtia ja kaksin käsin lasauttaa putken suurella voimalla kurkkuun, työntää ja työntää ja sylki lentää kuin bernhandilaisella koiralla ei ei ei jos se tutkiminen tietää tätä, että putki survotaan peräkammarin puolelle, niin siihen en lähde. Ystävälleni tehtiin tämä ns.`tähystys`ja hän sanoi, että sen jälkeen ryppynaru ei pysynyt senkään vertaa enää kiinni vaan jäi löysäksi.
Koska olen ympäristöpsykologi eli kansankielellä siivooja on minullakin noloa, kun asiakkaan edessä on kirmattava lähimpään vessaan, jonka juuri olen putsannut ja sitten eikun siivoamaan se uudestaan, koska ripuli on rusahtanut raikuvien bassofanfaarien kera
pytyn yläreunoille asti.
Mitä tämä nyt on? epäilen samaa kuin muutkin . Se on stressiä. On niin hurjaksi mennyt tämä maailma. Toinen mahdollisuus on, että kehomme on ikäänkuin myrkytystilassa kaikkien ruoan ym. kautta
tulevista aineista, joita ei pitäsi joutua elimistöömme..

Äänestä

Kyllä mä olen sitä mieltä että ripulin syy harvemmin on stressi. Närästys ja muu kuvotus tulee ennemmin esiin, pidemmällä tähtäimellä vatsahaava.

Joillain vain suoli on nopea, ettei aina kerkeä vessaan kun tulee paineella eikä voi pidätellä. Mutta kun onnistuu pidättelemään ja harjoittelee niin sekin onnistuu, sillä vettä haihtuu myös paksusuolen loppuosassa ja peräsuolessa joten pöksyt säilyy kuivina.

Eri asia on tietenkin vatsataudit, jolloin paine voi olla murskaava eli suolisto ilmeisesti tekee rajuja liikkeitä, tätä ei soisi pahimmalle vihamiehellekään esim. jossain bileissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dirlandaa kirjoitti:

Onkohan tämä stressiä, vai mitä? Olisin kiitollinen, jos saisin vastauksia. Minua on nyt koko heinäkuun vaivannut outo ripuli, joka alkoi yhdessä yössä. Olin ensin iltapäivällä syömässä Raxissa. Samana iltana minulla oli sulhaseni kanssa erimielisyyksiä. Olimme menossa naimisiin kahden viikon päästä ja minua jotenkin kadutti koko juttu ja riitelimme. Menin vielä samana iltana yöksi töihin ja ripuli alkoi yöllä töissä. Aamuyöllä se alkoi ja siitä asti se on vaivannut. Se ilmenee niin, että välillä kun syön, niin saan juosta samantien vessaan ja sitten taas joskus kestän pidempäänkin ruokailun jälkeen. Olen yrittänyt seurata tuleeko se maitotuotteiden jälkeen, mutta en ole oikein päässyt selvyyteen siitäkään, koska se minusta tulee miten sattuu. Olisi todella mukava kuulla, jos jollakin muulla on tällaisia samanlaisia kokemuksia. Minulla oli todella aikamoinen stressi ennen tätä ripulin alkamista ja juuri ainainen miettiminen, että olenko nyt tekemässä oikein, kun menen naimisiin ja lisäksi työstressi vaivasi. Olen käynyt tutkimuksissa. Minulta on otettu verikokeita ja ulostusnäyte, joissa ei ollut mitään poikkeavaa. Kiitos kovasti etukäteen vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu