Aion nyt sohaista muurahaispesää, eli morkata hoitoalaa.
Mielestäni kenenkään ei pitäisi tälle alalle hakeutua. Ihan perusasioista jos lähdetään liikkeelle, niin koulutukseen ja työn vaativuuteen nähden palkkahan on aivan p*ska. Samaa tasoa kuin kaupan myyjillä, puolet insinöörin palkasta, ja niin edelleen. Pääsääntöisesti työtä saa tehdä niska limassa, lisäkorvaukset eivät ole kummoiset, ja parin viikon työputken jälkeen sitä lomaa ei ole paria päivää enempää (vrt. johonkin miesvaltaiseen alaan!). Tietysti paljon selittyy jo sillä, kun vilkaisee "etujamme" ajavaa järjestöä...
Itse kuitenkin palkkaakin pahempana pidän hoitoalan aliarvostusta. Ihmisille on olemassa yhä "hoitsut", samaa valkoista massaa edustavat (kun miettii kuinka monen eri alan edustajaa noiden valkoisten pukujen taakse kätkeytyykään...) vähän ehkä bimboblondia muistuttavat sipsuttelijat, lääkärien käskyläiset ja alaiset, joille voi purkaa pahaa mieltään mistä tahansa asiasta, myös lääkärien mokailuista. (Lääkäreille kun uskalletaan vaivoin päivää sanoa.) Aina gallupeissa hoitsut on muka arvostetuimpien ammattien joukossa, mutta missään se ei tosielämässä näy!
Ihan oma juttunsa on vielä hoitoalalla vallitseva nokittamisjärjestys. Vanhemmat hoitajat tekevät opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden elämästä helvettiä vain koska pystyvät (ja koska heillekin nuorena tehtiin niin), keskenään ei tulla toimeen, koska vain juorutaan ja kitistään selän takana eikä ongelmista puhuta suoraan, työviihtyvyys laskee, kahvilla istuminen ja juoruilu nousee työtä tärkeämmäksi. Tälle ongelmalle en keksi äkkiseltään muuta parannuskeinoa kuin MENKÄÄ ITSEENNE!
Eli jotta epäkohdat korjaantuisivat, pitäisi joko lakkoilla kunnolla: KAIKKI hoitajat pois työstä pariksi päiväksi, niin johan alkaa vaikutukset näkyä!
Mutta koska yllämainittua ei näköjään tässä maassa saada toteutettua, niin vaihdetaan alaa. Kukaan ei enää kouluttaudu hoitoalalle, ja siellä jo olevat vaihtavat muuhun työhön. Kätevää, eikö?!
Itse olen valmistunut hoitoalan ammattiin, en ole sairaanhoitaja, mutta kuitenkin samaa vastaavalla erikoisalalla. Valmistumiseni jälkeen olin töissä useita vuosia, kunnes viimein tein sen mitä olin itseasiassa jo opiskeluajoista saakka miettinyt: VAIHDOIN ALAA! Aloitan yliopistossa, enkä luoja paratkoon tahdo enää koskaan olla missään tekemisissä hoitamiseen liittyvien asioiden kanssa.
Ympäristöstäni ja yleisestä mielipiteestä muodostetun kuvan perusteella sairaanhoitajaksi tai vastaavaksi tahtoo OIKEASTI ehkä 5% alaa opiskelevista; loput ovat ajautuneet alalle koska eivät ole päässeet muualle opiskelemaan, eivät ole keksineet mitään muutakaan (esim. minä), jne. Sitä paitsi sanoitte mitä sanoitte, sairaanhoitajaksi ja vast. on todella helppo päästä opiskelemaan, jokaisesta niemennokasta löytyy nykyisin jokin hoitsuoppilaitos. Kutsumustyöstä nyt en puhuisi 2000-luvulla enää edes leikilläni.
Mielipiteitä, kiitos.
Mielestäni kenenkään ei pitäisi tälle alalle hakeutua. Ihan perusasioista jos lähdetään liikkeelle, niin koulutukseen ja työn vaativuuteen nähden palkkahan on aivan p*ska. Samaa tasoa kuin kaupan myyjillä, puolet insinöörin palkasta, ja niin edelleen. Pääsääntöisesti työtä saa tehdä niska limassa, lisäkorvaukset eivät ole kummoiset, ja parin viikon työputken jälkeen sitä lomaa ei ole paria päivää enempää (vrt. johonkin miesvaltaiseen alaan!). Tietysti paljon selittyy jo sillä, kun vilkaisee "etujamme" ajavaa järjestöä...
Itse kuitenkin palkkaakin pahempana pidän hoitoalan aliarvostusta. Ihmisille on olemassa yhä "hoitsut", samaa valkoista massaa edustavat (kun miettii kuinka monen eri alan edustajaa noiden valkoisten pukujen taakse kätkeytyykään...) vähän ehkä bimboblondia muistuttavat sipsuttelijat, lääkärien käskyläiset ja alaiset, joille voi purkaa pahaa mieltään mistä tahansa asiasta, myös lääkärien mokailuista. (Lääkäreille kun uskalletaan vaivoin päivää sanoa.) Aina gallupeissa hoitsut on muka arvostetuimpien ammattien joukossa, mutta missään se ei tosielämässä näy!
Ihan oma juttunsa on vielä hoitoalalla vallitseva nokittamisjärjestys. Vanhemmat hoitajat tekevät opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden elämästä helvettiä vain koska pystyvät (ja koska heillekin nuorena tehtiin niin), keskenään ei tulla toimeen, koska vain juorutaan ja kitistään selän takana eikä ongelmista puhuta suoraan, työviihtyvyys laskee, kahvilla istuminen ja juoruilu nousee työtä tärkeämmäksi. Tälle ongelmalle en keksi äkkiseltään muuta parannuskeinoa kuin MENKÄÄ ITSEENNE!
Eli jotta epäkohdat korjaantuisivat, pitäisi joko lakkoilla kunnolla: KAIKKI hoitajat pois työstä pariksi päiväksi, niin johan alkaa vaikutukset näkyä!
Mutta koska yllämainittua ei näköjään tässä maassa saada toteutettua, niin vaihdetaan alaa. Kukaan ei enää kouluttaudu hoitoalalle, ja siellä jo olevat vaihtavat muuhun työhön. Kätevää, eikö?!
Itse olen valmistunut hoitoalan ammattiin, en ole sairaanhoitaja, mutta kuitenkin samaa vastaavalla erikoisalalla. Valmistumiseni jälkeen olin töissä useita vuosia, kunnes viimein tein sen mitä olin itseasiassa jo opiskeluajoista saakka miettinyt: VAIHDOIN ALAA! Aloitan yliopistossa, enkä luoja paratkoon tahdo enää koskaan olla missään tekemisissä hoitamiseen liittyvien asioiden kanssa.
Ympäristöstäni ja yleisestä mielipiteestä muodostetun kuvan perusteella sairaanhoitajaksi tai vastaavaksi tahtoo OIKEASTI ehkä 5% alaa opiskelevista; loput ovat ajautuneet alalle koska eivät ole päässeet muualle opiskelemaan, eivät ole keksineet mitään muutakaan (esim. minä), jne. Sitä paitsi sanoitte mitä sanoitte, sairaanhoitajaksi ja vast. on todella helppo päästä opiskelemaan, jokaisesta niemennokasta löytyy nykyisin jokin hoitsuoppilaitos. Kutsumustyöstä nyt en puhuisi 2000-luvulla enää edes leikilläni.
Mielipiteitä, kiitos.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Minusta hoitajien ammattiliitossa on jotakin todella mätää. Uudet ja tehokkaat, OIKEASTA hoitotyöstä tietät ihmiset asioita ajamaan, eivät mitkään nollalla työkokemuksella varustetut kirjaviisaat, joilla ei ole minkäänlaista ymmärrystä hoitajan ARKIPÄIVÄSTÄ.
Joidenkin sairaanhoitajien usko 500 euron palkankorotuksiin oli kuitenkin erittäin naiivia, tyhmyydestähän sakotetaan ja kokoomus herrapuolueena ei ole varmaankaan kovinkaan kiinnostunut arjen ahertajien palkkakuopista... (Lähinnä raharikkaat, lääkärit ja lakimiehet yms. ovat ihmisiä, joiden asioita ko. puolue saattaa ajaa.)
Ammattiliitosta on muutoksen lähdettävä, sillä ammattiliittohan edustaa (tai sen pitäisi edustaa!) kaikkia hoitoalan työntekijöitä.
Myöskin jokainen itse valitsee ammattinsa ja minua kovin kummastuttaa, eikö hoitajia etukäteen informoida työn vaativuudesta sekä raskaudesta ja eikö heillä ole tietoa keskimääräisestä palkasta. Ilmeisesti AMK ei heitä infoa, sillä muuten ei olisi työhönsä kyllästyneitä ja siitä valittavia sairaanhoitajia! AMK:n pitäisi ehdottomasti kertoa faktat faktoina, jottei kukaan ihan tuosta vain sokkona huomaisi huhkivansa hulluna ja alipalkattuna sairaanhoitoalalla. Kenenkään ei tässä maassa ole pakko kouluttautua sairaanhoitajaksi (tai hoitoalalle yleensäkään), se on OMA valinta. Jos työ on liian rankkaa ja palkka työn vaativuuteen nähden liian alhainen, voi tehdä kuten Sinä, vaihtaa toiseen alaan.
Arvostan sairaanhoitajia ja monilla hoitajilla on todella paljon tietoa lääketieteestä. Kannattaa muistaa, että nykyään sairaanhoitajasta voi jatkokouluttautua lääkäriksi. Naisvaltaisilla aloilla on aina "kissataisteluja", uskoisin että positiivinen muutos voisi tapahtua, mikäli miehiä hakeutuisi terveydenhoitoalalle enemmän (nimenomaan sairaanhoitajiksi).
Palkkataso on kehno, mutta niin kauan kuin epämotivoituneet ihmiset hoitavat sairaanhoitajien ja hoitoalan työntekijöiden "etuja" (mitään etuja ei oikein taida olla, rehellisesti sanottuna! :D), ei muutosta parempaan voikaan tapahtua.
Ei tarvinut lukea kuin pari ensimmäistä lausettasi, niin mieleeni tuli asia..ilmeisesti itse et soveltunut ammattiin ja hyvä että oivalsit.Toiset pystyvät työskentelemään siinä missä sinä et ,NÄILLÄ palkoilla.(aina ei ole rahasta kiinni ja joskua sitten liikaakin, että on tehtävä.) Tosiasia on, että suurin osa haluaa tehdä ihmisläheistä työtä ja on halu auttaa.Miksi 2000-luvulla ei voi puhua kutsumuksesta ammattiin?? Valitettavasti olen työelämässä nähnyt niitä hoitajia, jotka eivät todellakaan sovellu ammattiin, ja ovat elämäänsä kyllästyneitä ja kaikki uudet ja pirtsakat hoitajat ovat heidän mielestään p..seestä, koska omatunto soimaa...Omaksi ilokseni olen kuitenkin tavannut hoitajia, joilla riittää empatiaa ja ymmärrystä hoidettavia kohtaan, näistä ihmisistä saan vain itse puhtia omaan opiskeluuni ja ymmärrystä tulevia ohjattaviani varten..Kaikki tietää hoitoalan huonot puolet, mutta harmi jos eivät pääse kokemaan iloisia ja positiivisia asioita tai sitten ei osaa nauttia niistä.Aina on vaihtoehtoja! Hyvä kun ihmiset ymmärtää vaihtaa alaa, ihan vain noin hoidettavien kantilta katsottuna!
Anteeksi varmat kirjoitusvirheeni!Niistä ei tarvitse ruveta itkemään! (ei me kaikki täydellisiä olla)
En halua ketää hermostuttaa viestilläni, ottaa vain kantaa!
Puhuit mielestäni täysin asiaa hoitoalan huonoista palkkauksista, aliarvostuksesta ja muusta sellaisesta. Loppu kuitenkin sai minut kirjoittamaan...
Ehkä yleinen arvostuksen puute on vallannut sinut ja muut ympärilläsi olevat ihmiset, kun väitit, että vain marginaalinen osa tahtoo hoitoalalle oikeasti. Itse olen aloittamassa syksyllä sairaanhoitajan opintoja - innolla. Aiempina vuosina olen hakenut yliopistoon, mutten lukuinnottomuuden (tai minkä lie) vuoksi ole päässyt. Tämän kevään pääsykokeissa aloin myös miettiä, onko tämä todella sitä, mitä opiskelultani haluan? Tahdonko päntätä teorioita päähäni ja kirjoittaa loputtomiin esseitä (olen vuoden opiskellut avoimessa yliopistossa, joten minulla on jonkinlainen kuva yliopisto-opiskelusta)? Aiemmin keväällä olin myös ymmärtänyt hoitoalan kiinnostavuuden. Poikaystäväni piti minua sopimattomana alalle ja pelkäsi, etten kestäisi työn tuomaa fyysistä ja henkistä rasitusta. Itse kuitenkin uskon pystyväni siihen ja haluan tehdä tätä ARVOKASTA hoitotyötä.
Pääsykokeessa huomasin myös muita innokkaita (osa jopa epätoivoon sortuvia) opiskelijoiksi haluavia. Mahdollisesti osaa kalvoi pelko välivuoden pitämisestä ja luulo siitä, että tänne nyt ainakin pääsee. Uskon kuitenkin, että osa hakijoista oli aidosti kiinnostunut ja halukas juuri kyseiselle alalle.
Mielestäni hoitoalaa ei totisestikaan pitäisi laittaa pannaan. Itselläni ei ole suuria suunnitelmia hoitoalan työolosuhteiden parantamiseksi, mutta toivoa on, että epäkohdat saadaan selvitettyä ja poistettua lähi vuosina. Enkä ainakaan itse hakeudu millekään alalle palkan takia, vaikka toki toimeen pitäisi tulla. On ehkä naiivia ajatella, mutta mielestäni kiireen ja väsymyksenkin keskellä olisi hyvä ajatella työnsä tärkeyttä ja merkitystä apua saaville ihmisille. Tietysti maailmaan mahtuu kiittämättömiä 'asiakkaita' niin pikaruokapaikan kassalla kuin sairaalan vuodeosastollakin (toisesta jo vuoden kokemus). Niistä ei pidä katkeroitua vaan koittaa ymmärtää heitä tai antaa asian vaan olla.
Sairaanhoitajia kohtaan on myös erinäisiä stereotypioita. Ne eivät haittaa minua enkä koe niiden häiritsevän tulevaa työskentelyäni. Ihminen voi itse käytöksellään vaikuttaa mielikuvaan, jonka itsestään tai vaikka koko ammattikunnastaan antaa.
Tämä mainitsemasi nokkimisjärjestys lienee tuttu ilmiö joka alalla. Aina löytyy työyhteisöstä vanhempia ja kokeneempia työntekijöitä, jotka syystä tai toisesta haluavat koetella uusia epämiellyttävällä tavalla. Tähänkin voi mielestäni itse vaikuttaa. Voi yrittää ymmärtää, että nämä vanhemmat ovat mahdollisesti tehneet tunnollista työtä vuosikausia, raataneet palkkansa eteen ja väsymykseen asti hoitanut hommansa. Ehkä Uusi, nuoruuden innokas työkumppani aiheuttaa jonkinlaisen uhkakuvan ja pelon, ettei omaa työtä arvostettaisikaan enää. Ehkä tämä henkilö saattaa olla vanhuuttaan ja väsymystään katkeroitunut koko alalle ja purkaa sitä nuorempiin. Uskon kuitenkin (kenties taas naiiviuttani), että avoimella ja reippaalla mielellä niin vanhat kuin uudetkin hoitoalan ammattilaiset saadaan vetämään yhteistä köyttä. Jos näin ei tapahdu, aina on olemassa tahoja, joita voi lähestyä näissä asioissa, jotta saataisiin huono ilmapiiri kuriin.
Mielikuvani tulevasta hoitoalaan suuntautuvasta ammatista (ja myös opiskelusta) saattaa olla hieman romanttissävyinen, mutta eiköhän se todellisuus jossain vaiheessa iske. Olen harkinnut realistisesti kykenevyyteni tälle alalle ja toivon todella olleeni oikeassa itseni suhteen.
Mielestäni hoitoalassa ei ole mitään vikaa eikä sitä pitäisi huonon palkan tai aliarvostuksen vuoksi syrjiä. Nähtävästi suuret päättäjät eivät ole kylliksi vakuuttuneita hoitoalan arvokkuudesta ja rankkuudesta antaakseen sille lisätukea.
Uskon ja toivon kuitenkin, että viimeistään vanhoina, elämän kokeneina ja raihnaisina he (ja me kaikki) arvostavat tuota uutteraa työntekijää, joka häntäkin tulee päivittäin auttamaan.
Varaudu siihen, että sairaanhoitajan opinnot sisältävät paljon tuota pänttäämistä ja loputtomasti esseitä. Minulla on kokemusta sh-opinnoista ja yliopistosta. Enemmän vaivaa sai amk:ssa nähdä.
Veit sanat suustani sinä ap. Olen samaa mieltä.
Been there, done that, tosin en onneksi edes valmistumiseen asti. Vaihdoin nimittäin opiskeltavaa alaa parin vuoden jälkeen, kun en enää kestänyt.
En voinut millään uskoa sitä, miten opiskelijaa kohdeltiin harjoitteluissa ym. W*ttuilua sai kyllä sietää ja paljon näki toisten selän takana p*skan jauhamista ym. Kun kysyi jotain, vastauksena oli "etkö sä jo tuossa vaiheessa tätä asiaa tiedä, kyllä pitäisi..." tai sitten kärttyisä vastaus kysymykseen. Aina korostettiin sitä kuinka sä ET TIEDÄ mitään. Vähemmästäkin itsetunto ja motivaatio karisi.
Kerran eräs naama-aina-norsunvitulla-hoitaja huusi mulle päin naamaa niin että itku ei todellakaan ollut kaukana, vieläpä ihan turhasta: kysyin vain hänen mielestään jotain sellaista, mikä olisi pitänyt olla itsestään selvää (kuten varmaan hänelle olikin)
Mikään kiire tms. ei selitä tuollaista käyttäytymistä ihmistä kohtaan, itse olen sellainen joka kohtelen yleensä ihmisiä kunnioittavasti ja kohteliaasti, varsinkin jos en edes TUNNE toista. Kuka nyt tuntematonta alkaa nälviä.
Mutta, noiden kokemusten saattelemana olin entistä varmempi ettei tämä ala ole yksinkertaisesti minun paikkani, plus tietenkin asiaan vaikutti myös se että hoitoalan palkat ovat todella alhaiset verrattuna työn raskauteen, sekä henkiseen että fyysiseen. Tietenkin asiaan vaikutti myös oma persoonallisuuteni, en vaan nähnyt itseäni noissa ympyröissä ja sairaalamaailma on todella karu, kaikenlaista saa nähdä.
Mutta, tottakai on myös ihmisiä jotka tuollaisessa sairaalamiljöössä viihtyvät ja varmasti sairaaloita joissa työviihtyvyys on hyvä. Näille ihmisille nostan hattua, koska he kuitenkin tekevät arvokasta työtä.
I`ve spoken.
Ilmottudun tähän nyt itsekin sohaisemaan muurahaispesää, sillä sitä se vaatiikin, oikein pohjan kautta.
Olen sinun kanssasi täysin samaa mieltä ja on suorastaan ihanaa huomata, että en ole ainut mielipiteideni kanssa. Itse olen tällä hetkellä sh-opiskelija ja sanottakoon jo heti alkuunsa, että asiaan tulee todellakin muutos! Ei ole tarvinnut kauaa opiskella tätä alaa, kun jo olen huomannut etten ole "hoitaja tyyppi". Tosin, ihmisläheinen työ ja sairaalamaailma kiinostaa kyllä muuten, mutta vähän toisissa merkeissä. Siksi aijonkin suunnata lääketieteen pariin.
Ärsyttää ihan suunnattomasti hoitoalan aliravostus, puhumattakaan palkkauksen tasosta! Naurettavintahan tässä kaikessa on myös se, miten muka sairaanhoitajat kuuluvat kärkilistan arvostetuimpiin ammatteihin juuri näissä gallupeissa..ja paskat sanon minä! Jos gallupin antamat tulokset puhuisivat puolestaan, todellisuus olisi täysin erilainen mitä se nykypäivinä on! En myöskään kestä juuri tätä nokkimispolitiikkaa, puhumattakaan olemasta lääkärien käskyläinen, täys nolla..kaikki nämä ovat tosiasioita, raakaa faktaa, jota jotkut jostakin syystä jaksavat sietää ja pitää jopa unelma-ammattina!
En rupea toistelemaan tekstiäsi, sillä samat vuodattaisin tähän sanasta sanaan! Vielä sen verran voin tähän lisätä, että tuo nokkimisjärjestys alkaa jo koulusta alan sh-opettajien toteuttamana. Pönkittäävät huonoa itsetuntoaan oppilaisiin pätemällä ja suorastaan haukkumalla oppilaita saamattomiksi nolliksi, näin "hienosti sanottuna". Joten ei voi muutakuin vaan päätellä tulevan jo tästä. Lisäksi alan koulutukseen(ainakin minun koulussa) on lisätty paljon täysin turhia kursseja, ja tuntuu ettei keskitytä kunnolla olennaiseen. Lisäksi tämä ns. hoitotiede on jotain aivan "tekaistun" ja turhuuden välimaastossa olevaa pakkohömpötystä. Tällaiset käytännön asiat voidaan kertoa paljon järkevämmällä tavalla, eikä siitä tarvitse tehdä mitään lääketieteen tyylistä, onhan lääketiede sentään aitoa oikeaa tiedettä ja toimiakseenhan sen on myös oltava. Sen sijaan suunnilleen hävettää puhua jostain 'hoitotieteestä'.
Noh, kohta voin haistattaa pitkät kun pääsen vaihtamaan alaani paljon mielenkiintoisempaan ja antavampaan. Suoraansanottuna, en oikeen tiedä kenelle nostaisin hattua loppujenlopuksi tämän aiheen tiimoilta. Ei ole kenenkään velvollisuus marttyyrina niskalimassa raataa tällaisilla olosuhteilla ja palkoilla. Varsinkaan, kun ala alkaa olemaan säälittävällä kaupankassan tasolla.
Oli pakko kantaa myös oma kortensa kekoon, kun näin mielenkiintoisesta aiheesta on (kerrankin) saatu aikaan asiallista keskustelua.
Ja ihanaa, että jotkut uskaltaa puhua asioista suoraan eikä aina vaan hymistellä!
Itse olen sh-opintojeni loppusuoralla, ja koko opiskeluaikani olen miettinyt, onko ala minua varten vai ei. Kerran olen jopa päässyt niin pitkälle, että tilaisn yliopiston hakuoppaan. Jostain syystä oon vaan "roikkunut" tuolla koulussa, opintomenestys on ollut vähän sitä ja tätä, ja tosiaan välillä (eikä niinkään aina välillä...) on tehnyt mieli jättää koko leikki sikseen.
Harjoitteluista on tullut pääosin hyvää palautetta, erityisesti sosiaalisista kyvyistä ja vuorovaikutustaidoista, joten kai sitten ainakin siltä osin olen alalle soveltuva, tai ainakin pidän ihmisten kanssa työskentelystä... Vaikka toisaalta pidän itseäni jonkinlaisena "erakkona", ainakin opiskeluryhmässämme koulussa. Tuntui aina että oon ihan erilainen kun ne muut innokkaat hoitajanalut.Tunsin aina jonkinlaista huonommuutta verrattuna muihin.
Ja tosiaan tämä nokkimisjärjestys /selän takana paskanjauhanta on tosi tuttua. Sekin on kyllä totta, mitä tuossa joku sanoi, että sellaisen yläpuolelle pitäis vaan jotenkin päästä. No, ehkä sitten vanhempana, viisaampana ja kokeneempana minäkin pystyn... Nyt kun on muutenkin niin epävarma olo kaikesta, ihan ammatinvalinnasta lähtien... Ja kun nyt tosiaan oon ihan loppusuoralla, niin en tiedä onko järkeä jättää tutkinto hankkimatta, vaikka en tosiaan tiedä teenkö elämässäni päivääkään sairaanhoitajan hommia...?
"Vaikka toisaalta pidän itseäni jonkinlaisena "erakkona", ainakin opiskeluryhmässämme koulussa. Tuntui aina että oon ihan erilainen kun ne muut innokkaat hoitajanalut.Tunsin aina jonkinlaista huonommuutta verrattuna muihin."
Joo kuule, mulla on ihan sama homma! Ja tavallaan odotan kauhulla syksyä, koska olen entistä enemmän erakoitunut koko alasta ja ryhmän jäsenien innosta alaa kohtaan. Nyt kesällä olen päätynyt lopulliseen ratkaisuun alanvaihdon kanssa, eikä tarvinnut kauan tuotakaan funtsia! Rohkeasti vain sinäkin, ei ole koskaan liian myöhäistä! Itse olen jo aloittanut pääsykokeisiin luvun, joten tuosta voit kuvitella jo intoni ja varmuuteni. Eikä kyllä palkatkaat tosiaan houkuttele ja imartele hoitoalaa, eikä siihenkään näytä tulevan muutosta. Ja vaikka tulisikin niin, evvk!
Minä kuulun myös niihin hoitoalan opiskelijoihin, jotka ovat päättäneet vaihtaa alaa jo opiskeluvaiheessa.
Pari vuotta koitin roikkua opinnoissa mukana. Alun perin hain sinne, koska tiesin että sinne pääsee jos ei muualle. Onneksi sain kuitenkin otettua itseäni niskasta kiinni ja luin pääsykokeisiin ja pääsin opiskelemaan haluamaani alaa.
Hoitoalan opiskelu oli koulussa helppoa, usein turhia oppitunteja, missä ei mitään oppinut. Harjoittelut taas olivat vaikeita, tunsin etten kuulunut joukkoon sairaalamaailmaan. Enkä olisi kyllä ikinä uskonut miten ilkeitä jotkut harjoittelun ohjaajat voivat olla opiskelijoille! Samoin kuin myös jotkut opettajat. Empatia taitaa puuttua joiltakin hoitajilta täysin..
Kunniotan niitä jotka kokevat sopivansa hoitoalalle. Minä en halua työkseni hoitaa ihmisiä.
Itsekin vaihdoin sh-opinnoista yliopistoon. Varaudu siihen, että sinua yritetään monesta suunnasta taivutella jatkamaan opintojasi. Itse teet kuitenkin ratkaisut omasta elämästäsi. Itselleni yliopistoon siirtyminen oli helpotus. Opintojahan ei ole pakko kokonaan jättää, vaan voi ilmoittautua poissaolevaksi (max 2v.). Koskaan ei ole takaisin pakko mennä, mutta omat ajatukset voivat aina seilata yllättäviinkin suuntiin kun asioihin ottaa etäisyyttä.
opiskelen myös itse sh-alaa ja opinnot jo niin loppusuoralla että pakko yrittää paahtaa loppuun asti (vaikka viimeinen vuosi tulee varmasti olemaan rankin) mutta tosiaan, en tiedä tulenko valmistumiseni jälkeen tekemään tätä työtä päivääkään..tällä hetkellä bussikuskinkin työ tuntuu houkuttelevammalta, ja kokemuksesta voin sanoa että kaupan kassan tai siivoojan työ ainakin ovat mukavampia! ainakin minusta..
olen myös melko matemaattis-luonnontieteellisesti orientoitunut, ja olen melko varma että pikkupänttäyksen jälkeen pääsisin lääkikseen..en sinne haluaisi, enkä aio hakeakaan, mutta ärsyttää vaan suunnattomasti kun kaverit eivät pidä minua minään ja lääkisopiskelijoita he pitävät jumalina.. siis, JU-MA-LI-NA!
käsittämätöntä.. tai noh, ei oo mutta kuitenkin..
ja tiedoksi kaikille: sh-opinnot eivät ole mitään kovin helppoja, ja etenkin se miten ne on järjestetty, ja opettajat ym. ovat todellakin perseestä!
Onkos tää varmasto monen eri ihmisen pohdiskelua?
Tekstityyli sisällöltään ja lauserakenneeltaan ihan samankaltaista.
Se on nyt ihan varma, että jokaisessa työssä on nokkimisjärjestyksenä. Esimerkkinä mainittakoon omista kokemuksista: siivous ja varastonhoito, sekä myynti/osastohoito.
Ehdottomasti on varmasti niitä joille ala sopii, eikä sinisilmäisinä sitä mennä lukemaan, kun gallupit korkeaa arvostusta alaa kohtaan näyttävät osoittavan.