Haluan kaavinnan,

aborttia, raskauteni on kuitenkin aivan varhaisimmilla viikoilla.Käsittääkseni kaavintaa ei tehdä ennen 9.viikkoa?

En halua koskaan lapsia (olen niille allerginen henkisesti ja fyysisesti), toivoisin saavani sterilisaation mutta ikäni puolesta en saa.
Toivoisin että kaavinta voisi osittain aiheuttaa minulle tulehduksen tms mikä johtaisi siihen että en tulisi raskaaksi myöhemmin, ainakaan kovin helposti.

Kun kaavintaa ei kerran varhaisilla viikoilla saa edes pyytämällä niin vaihtoehtonani on siis odotella useampi viikko vielä ja vasta sitten hake a aborttia kun viikot on tarpeeksi pitkällä kaavintaan?
192847
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

tehtiin tasan viikko sitten ja olin viikolla 7.
Sain itse valita kumman vaihtoehdon haluan lääkkeellisen vaiko kaavinnan.
En tiedä johtuiko se mahdollisesti siitä,että minulla on lapsia ja en nähnyt kamalan mukavana vaihtoehtona kotona tuskissani kärvistellä.
Toisekseen meillä ei muut lapset tiedä koko asiasta mitään,sillä olisin voinut joutua sairaalaan pieneen operaatioon muustakin näkyvämmästä syystä.
Joten siis käytimme tätä asian verukkeena.
Kannatta sinun nyt kuitenkin kysyä,paikkakuntasi terveyskeskuksesta ja sairaalasta onko heidän linjansa todellakin noin tyly asian suhteen.
Oma kaavintani tehtiin pääkaupunkiseudulla.

Äänestä
  • jotkut ovat saaneet valita mutta sitten aivan alkuviikoilla olleet ovat vain suoraan saaneet pillerit käteen eikä mahdollisuutta kaavintaan.

    Mites sitten kun soitan ja sanon että olen aivan alkuviikoilla raskaana, voinko saada abortin kaavinnalla ja jos voin niin missä tapauksessa...sit kun sanoo että et voi niin sanonko et aijaa no heipparallaa, soittelen muutaman viikon päästä uudelleen :D

    Äänestä

  • kuullut että kirjoitti:

    jotkut ovat saaneet valita mutta sitten aivan alkuviikoilla olleet ovat vain suoraan saaneet pillerit käteen eikä mahdollisuutta kaavintaan.

    Mites sitten kun soitan ja sanon että olen aivan alkuviikoilla raskaana, voinko saada abortin kaavinnalla ja jos voin niin missä tapauksessa...sit kun sanoo että et voi niin sanonko et aijaa no heipparallaa, soittelen muutaman viikon päästä uudelleen :D

    aborttia sinulle tarjotaan,niin mielestäni sinulla on oikeus kuulla kunnolliset perustelut sille mikset kaavintaa saa.
    Itsellenikin on tehty nuorempana abortti (18v) ja siitä huolimatta olen lapsia saanut ja eiköhän tämän päivän ammattitaito ole kuitenkin huippuluokkaa verrattuna 20v takaiseen.
    Sitäpaitsi minulle sanottiin nyt kun olin menossa keskeytykseen ja pohdimme kummallako tavalla keskeytys tehdään,että jo synnyttäneelle lääkkeellinen ei olisi niin tuskaisa kuin ei synnyttäneelle.
    Mutta itse en halunnut nähdä sitä kun möykky ulos tulee ja syynä kaavintaan haluiamiselle oli tuskien lisäksi omantunnonnon lievivttäminen,ja sen kärsimyksen tulen käymään aikanaan,mutta ei tarvinnut toimenpiteen aikana miettiä mitään.
    Myönnän olen itsekäs!
    Tsemppiä sinulle !

    Äänestä

neuvo poistettiin???

Äänestä
  • et tällä palstal ei oo kuultukaan sananvapaudesta.

    Äänestä

  • nuppu-85 kirjoitti:

    et tällä palstal ei oo kuultukaan sananvapaudesta.

    En tiedä mistä viestistä on ollut kysymys ja mitä on poistettu, mutta sinun juttujasi lukeneena voin kertoa että sananvapaus on jotain ihan muuta kuin törkeyksien ja rivouksien kirjoittelu.

    Äänestä

  • pientä vinkkiä sinulle kirjoitti:

    En tiedä mistä viestistä on ollut kysymys ja mitä on poistettu, mutta sinun juttujasi lukeneena voin kertoa että sananvapaus on jotain ihan muuta kuin törkeyksien ja rivouksien kirjoittelu.

    eräästä aborttiin liittyvästä komplikaatiosta jonka ap. olisi voinut pyytää tehtävän koska HUOM. hänhän nimenomaa toivoo ettei tulisi enää raskaaksi! Mutta tosiaan, eihän täällä saa enää puhua sallasta mikä vois liiaks varottaa muita ja "pahimmillaan" estää jonkun tekemästä aborttia...

    Pitäs melkein laittaa jo tutkintaan että rikkooko ylläpito mielipiteenvapauttakin kun joka toinen viesti poistetaan jos se vaan jotain ei satu miellyttään!!! Puolueettomuus ainakin on kaukana tältä palstalta, vain vastustajien viestejä lähtee.. (Poistakaa nyt äkkiä tämäkin, ylläpidon kritisointihan on kans 'hyshys' asiatonta!!!)

    Äänestä

  • kerrottiin kirjoitti:

    eräästä aborttiin liittyvästä komplikaatiosta jonka ap. olisi voinut pyytää tehtävän koska HUOM. hänhän nimenomaa toivoo ettei tulisi enää raskaaksi! Mutta tosiaan, eihän täällä saa enää puhua sallasta mikä vois liiaks varottaa muita ja "pahimmillaan" estää jonkun tekemästä aborttia...

    Pitäs melkein laittaa jo tutkintaan että rikkooko ylläpito mielipiteenvapauttakin kun joka toinen viesti poistetaan jos se vaan jotain ei satu miellyttään!!! Puolueettomuus ainakin on kaukana tältä palstalta, vain vastustajien viestejä lähtee.. (Poistakaa nyt äkkiä tämäkin, ylläpidon kritisointihan on kans 'hyshys' asiatonta!!!)

    ehti kyllä tuon viestin lukea ja siihen pilke silmäkulmassa vastatakkin ;)
    Ja ei vahingoittanut, varoittanut tai estänyt tekemästä aborttia joten olisi tuon saanut ketjussa pitääkkin.Minun puolestani :D

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    ehti kyllä tuon viestin lukea ja siihen pilke silmäkulmassa vastatakkin ;)
    Ja ei vahingoittanut, varoittanut tai estänyt tekemästä aborttia joten olisi tuon saanut ketjussa pitääkkin.Minun puolestani :D

    Jos mahdollista, pidä kohtusi tallella niin pitkään kuin mahdollista! Ymmärtääkseni voisit joutua kärsimään kaikenmoisista korvaushoidoista jne. siis viittaan nyt hormoneihin.
    Eihän niitä mukuloita tarvitse väkisin vääntää tähän maailmaan, jos hoidat ehkäisyn niin ei tarvi pelätä että lapsia tulee. Aina on parempia vaihtoehtoja kuin oman kehon tuhoaminen.

    Äänestä

En tiedä minkä ikäinen olet, mutta jos olet vielä nuori voi mielesi muuttua moneen kertaan elämäsi varrella ja ajatuksesi lapsista. Itsekin olin pitkälle kolmenkympin ikään sitä mieltä etten ikinä / koskaan / kuuna päivänä mitään kiljuvaa, rääkyvää, jatkuvaa työtä vaativaa lasta "riesoikseni" halua. Vaan niin ne ajatukset ja arvot muuttuu vuosien myötä ja nyt olen kolmen lapsen äiti.
Mutta kommenttina kysymykseesi, johtuneeko ihan paikkakunnasta tai sairaalan tavoista, toisilta tosiaan kysytään omaa mielipidettä haluaisiko mieluummin lääkkeellisen keskeytyksen vai kaavinnan. Huomioi että lääkkeellistä keskeytystä ei ole aina edes tunnettu ja tehty, vaan kaikki abortit on tehty kaavinnalla viikoista huolimatta.

Äänestä
  • Samaa mieltä kun edellinen. En koskaan halunnut lapsia ja julistin sitä jokaiselle joka viitsi kuunnella.Mulle vielä sanottiin etten saakkaan lapsia tosta vaan, oli pahoja hormoonihäiriöitä. Asuin avoliitossa saman miehen kanssa siksi ettemme kumpikaan halunneet lasta.40vuotiaana olin kateellinen ystävättärelleni kun hän sai lapsen. Ja kuinkas ollakkaan olin raskaana 42 vuotiaana ensimmäisen kerran elämässäni. Ja siitä kapinallisesta ihmisestä ei ollut jäljellä mitään. Kaikkien vahikojen äiti kasvoi mahassani, enkä voinut kuvitella kamalampaa kun keskenmeo. Sain ihanan lapsen joka on nyt jo teini. Ainoa tärkeä asia elämässäni ja rakkain. Mies lähti hän ei halunnut isyyttä silloin, nykyään on jo lapsestaan ylpeä ja hoitaa osansa hyvin.Niin tyttö kulta elämä vie uskomattomia polkuja ja sullhan on elämättä kokonainen elämä.Äitiys on jotain suurta ettei sitä pysty ennalta arvaamaan. Toivotan onnea elämällesi kaikesta huolimatta.

    Äänestä

takia et sitten käytä kunnon ehkäisyä, jos et kerta lapsia halua??!! Vai oletko kenties hankkiutunut raskaaksi jotta saisit abortin, joka saattaa ehkä, EHKÄ, tehdä sinut lapsettomaksi??
Anteeksi, en sinänsä vastusta aborttia, jos siihen on kunnollinen syy, mutta tuollaista en voi ymmärtää, en alkuunkaan...

Äänestä
  • ... :D Käytän ehkäisyä.TIETENKIN.

    Äänestä

Kaavinnalla voi raskauden keskeyttää 12 raskausviikkoon asti (alarajaa ei ole) kun taas lääkkeellisen keskeytyksen voi tehdä 9 raskausviikkoon asti. 9-12 raskausviikolla siis tehdään automaattisesti kaavinta. Joissakin sairaaloissa voi itse valita (alle 9 rv) lääkkeellisen ja kaavinnan välillä, mutta suurimmassa osassa käytetään automaattisesti lääkkeellistä keskeytystä ja kaavinnan saa vain lääketieteellisistä syistä (lääkkeellistä ei voida tehdä esim perustaudin, allergioiden, astman jne vuoksi). Tähän on olemassa monta syytä:

- lääkkeellinen keskeytys on nykyaikaista lääketiedettä, siinä kohtu tyhjennetään ilman ulkopuolista väkivaltaa (ei työnnetä väkisin instrumentteja kohtuun). Lääkkeillä aiheuteaan "keskenmeno", jolloin kohtu itsellään vuotaa tyhjäksi. Tämä on lähempänä luonnon omaa toimintaa.

- lääkkeelliseen keskeytykseen sisältyy vähemmän riskejä kuin kaavintaan. Kaavinnassa on aina kohdun puhkaisun, tulehduksen jne riskit. Sen sijaan en ole koskaan kuullut, että kaavinnan aiheuttama tulehdus aiheuttasi lapsettomuutta (ja minulla on 15 vuoden kokemus alalta). Tulehduksen aiheuttaman lapsettomuuden syy on klamydia, ei kaavinta...Myös nukuttaminen on aina riski potilaalle ja itse ainakin välttäisin "turhia" nukutuksia.

- lääkkeellinen keskeytys on yhteiskunnalle paljon halvempaa. Jokainen kaavinta maksaa yhteiskunnalle useita satoja euroja.

Sinuna en myöskään jäisi odottelemaan kaavinta-rajaa, sillä mitä varhaisemmassa vaiheessa keskeytys tehdään, sitä parempi on sen onnistumisprosentti ja vähemmällä vuodolla selviät (toivut nopeammin).

Äänestä
  • raskauden keskeytyksen,mutta mietin tuleeko siitä kovat kivut ja kauhea vuoto? En haluaisi kaavintaa..kun nyt tunnut tietävän asiasta,niin ajattelin kysäistä.

    Äänestä

lääkärille. Raskauden kesto määritetään ultraäänellä ja se voi olla eri kuin menkoista. Lisäksi klinikalle pääsy voi ottaa aikaa; ensiks terveyskeskuksen lekurille ja sit jonotat sairaalaan. Jos pitkittää tahallaan viime tinkaan niin siinä voi sitten käydä helposti siten, että ultran mukaan raskaus onkin jo niin pitkällä et ei saakaan enää aborttia. Joten ei kannata pelata upporikasta ja rutiköyhää...Lääkärille vaan heti!

Äänestä

Ne sairaalat ja tk:t jotka käyttävät käypähoidon ohjeita, eivät juuri anna valinnan varaa, vaan valitsevat suoraan tuon suosituksen mukaisen tavan. Siksi, että näin on valtakunnassamme tutkittu parhaaksi tavaksi tehdä, niin parhaaksi, että on kirjoitettu suositus...

Aborttihan täytyisi silti tehdä mahdollisimman varhain, mutta ehkä sinä et todella voi muuta kuin odottaa jos sairaalasi toimii suositusten mukaan...

Äänestä
  • En nyt ymmärrä tätä keskustelua alkuunkaan. ALoittaja siis haluaa kaavinnan sen takia että se ehkä aiheuttaisi lapsettomuutta (hyvin harvinaista 2000-luvulla)?? Tuleeko mieleesi että mitä kauemmin pitkität aborttia sitä pitemmälle ihmisen alku kehittyy? Jos itse joutuisin tekemään abortin niin yrittäisin saada sen mahdollisimman aikaiseen vaiheeseen niin ei ehkä tuntuisi niin pahalta.
    Ja jos et lapsia halua niin kyllä sinulle varmasti löytyy semmoinen ehkäisyvaihtoehto että ei tarvitse ravata aborteissa...

    Äänestä

Suo anteeksi nyt, mutta minä en oikein ymmärrä sinua nyt... Kaavinnan seurauksena raskaaksi tulon vaikeutuminen on erittäin epätodennäköistä nykyään, joten oletettavasti et tällä tavoin sitä hyötyä kuitenkaan saavuttaisi mitä haet. Miksi pitkittäisit abortin tekoa todennäköisesti aivan turhaan? Suoraan sanoen parempiakin raskauden ehkäisyjä löytyy, ja niitä joutuisit ihan samalla tavoin käyttämään vaikka varmuuden vuoksi kuitenkin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


en lääke- kirjoitti:

aborttia, raskauteni on kuitenkin aivan varhaisimmilla viikoilla.Käsittääkseni kaavintaa ei tehdä ennen 9.viikkoa?

En halua koskaan lapsia (olen niille allerginen henkisesti ja fyysisesti), toivoisin saavani sterilisaation mutta ikäni puolesta en saa.
Toivoisin että kaavinta voisi osittain aiheuttaa minulle tulehduksen tms mikä johtaisi siihen että en tulisi raskaaksi myöhemmin, ainakaan kovin helposti.

Kun kaavintaa ei kerran varhaisilla viikoilla saa edes pyytämällä niin vaihtoehtonani on siis odotella useampi viikko vielä ja vasta sitten hake a aborttia kun viikot on tarpeeksi pitkällä kaavintaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu