vakavaa masennusta on kestänyt yhteensä 3v. oikestaan masennus alkoi koulukiusaamisesta -80 luvun lopulla. yhdessä vaiheessa asuin kadulla kun en kehdannut mennä sossuun, olin liian ylpeä. nyt on asiat paremmin. on asunto ja kelan ja sossun rahat juoksee. lääkityskin on kohdallaan.
20 mg Cipralex
opamox 50mg
truxal 25mg
ja vielä tarvittaessa medipam 10mg
"ongelmaksi" on tullut etten enää ikinä tahdo tehdä töitä. Aikoinaan olin ahkera työmies, kahden vuoden ajan. En jaksanut enempää. Nyt 32-vuotiaana päätin jäädä kotiin lopullisti. ikuisesti.
yksi ongelmista vain on. kerropa tytölle että olet työtön, syöt masennuslääkkeitä etkä aio enää ikinä tehdä töitä. vain maata sohvalla, katsella kaikki leffat ja loppurahoilla reppumatkailla ympäri maailmaa. Tyttö vaihtaa maisemaa aika nopeasti.
onko muita jotka ovat masennuksen jälkeen tämän elämäntavan?
[email protected] voi viestiä ken tahtoo
20 mg Cipralex
opamox 50mg
truxal 25mg
ja vielä tarvittaessa medipam 10mg
"ongelmaksi" on tullut etten enää ikinä tahdo tehdä töitä. Aikoinaan olin ahkera työmies, kahden vuoden ajan. En jaksanut enempää. Nyt 32-vuotiaana päätin jäädä kotiin lopullisti. ikuisesti.
yksi ongelmista vain on. kerropa tytölle että olet työtön, syöt masennuslääkkeitä etkä aio enää ikinä tehdä töitä. vain maata sohvalla, katsella kaikki leffat ja loppurahoilla reppumatkailla ympäri maailmaa. Tyttö vaihtaa maisemaa aika nopeasti.
onko muita jotka ovat masennuksen jälkeen tämän elämäntavan?
[email protected] voi viestiä ken tahtoo
Vastaukset 29
Vanhimmat
jos kuulevat työttömyydestä lähtevät menemään,paitsi jos on joku samassa tilanteessa oleva.Vertaistuki ryhmistä voisit löytää.
vain erakoitua jonnekin luonnonhelmaan. En halua "normaalia" elämää! Joku samanhenkinen mies kelpaisi kyllä kumppaniksi.
niin ne naisetkin tekee meille miehlle. sano olevasi sähkö-asentaja.
Huono neuvo, koska jos hetkelliseksi aiottu tapaaminen johtaakin todelliseen ihastumiseen, tietää että totuus on kerrottava, mutta voi olakin että toinen ei voi ollenkaan sietää valehtelemista, mutta olisi ymmärtänyt tilanteen jos olisikin kuullut totuuden...
Ennemmin suosittelisin sellaista lähestymistaktiikkaa, ettei heti tarvitsisi toiselle alkaa luettelemaan CV:tä, vaan yrittää päästä selvyyteen siitä että sopiiko kemiat, ts. ollaanko toinen toisilleen kiinnostusta herättäviä, SIIS IHMISINÄ. Vai onko touhu mennyt nykyään jo niiin jenkkiläiseen malliin, että melkein heti toisena kysymyksenä on että paljos sä tienaat...
t:säköasentaja
Täysin samat ajatukset! itse olen 25 vuotias ja 2 masennusta sairastanut. Enää en syö mitään lääkkeitä. Söin joskus cipralex, seroxat jne jne. Vaikka mitä minuun on kokeiltu ilman tuloksia. Nyt keväällä laiskuin ainaiseen "hoitotunneilla" ravaamiseen ja pillereitten popsintaan ja jäin työkkärilinjalle.
Minäkään en tahdo enää ns. Normaaliin elämään.
minulla tosin on perhe, vaimo ja 2 lasta.
Haluaisin vaan saada olla rauhassa ja viljellä vaikka porkkanoita...kele! Mutta kun hätyytellään vaikka mistä suunnista.
Itse olen ajatellu että olenko sitte vaan laiska? Semmosta sairautta ei vaan tunneta kun laiskuus?
Mulla todettu vaikea masennus keväällä ja olen ollut nyt 4 kk saikulla töistä. Tenoxia syön 20 mg unettomuuteen ja cipralexia 20mg, mut se ilmeisesti menee vaihtoon.
Päivittäin monta kertaa iskee jumalaton syyllisyys ja ahistus päälle, et täällä mä vaan kotona lorvin lasten kanssa (ts. lapset on kyl hoidossa) vaikka toiset huhkii samaan aikaan töissä.
Mitä jos oonkin vaan luulosairas laiska akka, joka on kyllästynyt nykyaikaiseen elämänmenoon....
Vituttaa, kun joka suunnasta revitään ihmistä. Työssä pitäis koko ajan olla äänessä,loistaa ja kehittyä ja vapaa-aikanakaan ei saa vain olla ja piereskellä sohvalla. Aina on joku niskaan hengittämässä ja kyselemässä taitoja ja harrastuksia sun muuta.
Onko pakko kiinnostua kaikesta siitä paskasta? Miksei voi vaan olla ajattelematta mitään...
sellainen masisihmisten tapaamispaikka: Chatti tai joku yhdistys?
Itsekin olen vähän samanlaisessa tilanteessa. En kuitenkaan suosittele valehtelua koska valheessa ei voi elää.
Tsemppiä
Mielenkiinnosta olen etsinyt ja löytänyt vertaistukeen erikoistuvia keskustelupalstoja. Tässä muutama:
http://www.mielenterveys-taimi.fi/verkko/keskustelu/viestit.php (ei taida käydä enää juuri porukkaa...?
http://www.suru.fi/yhteiso (voi luoda oman palstan!vielä uusi, ei pahemmin käyttäjiä)
http://www.mielenterveyshelmi.fi/keskustelu/ (näyttää ihan hyvältä)
http://www.apua.info/fi-FI/ (täältä löytyy jatkossa varmaan hyviä linkkejä ja esim. artikkeleita)
http://www.tukiasema.net/keskustelu/default.asp (laaja palsta, toimiva)
Rohkeutta kehiin ja chattaamaan:)
pitäs järjestää joku masis tapaaminen jossa masismiehet ja naiset voisivat omina itsenään tutustua toisiinsa.
Hei konsultti. Järjestä paikka ja aika sillä mä tuun myös.
No, minulla on tässä nyt kestänyt masennusta jotain 5 vuotta. Alkoi maanisdepressiivisellä oireilulla ja tasaantui masennukseen.
Maanisdepressiivinen alku luultavasti sen vuoksi, että taistelin masennusta vastaan, jolloin piristyin aina välillä ja toisinaan kaaduin takaisin.
Mielestäni se, kun pystyy toteuttamaan itseään, helpottaa oloa ja piristää. Silloin, kun tietää jotain tehneensä, ajatukset keskittyvät hyviin asioihin ja mieli on virkeämpi, kuin muulloin.
Jos joutuisin jäämään kotiin, kirjoittaisin useamman kirjan ja treenaisin itseni siihen kuntoon, että naisetkin innostuu.
Ymmärrän sinua täysin, tai ainakin melkein täysin. Joskus, kuten tänään, tuntuu siltä, että erakoituminen vähintäänkin työelämän ulkopuolelle on ainoa mahdollisuus elää edes jollakin tapaa tyydyttävää elämää.
Onneksi opinnot ovat loppusuoralla, sillä niihin sosiaalisiin ympyröihin sovin vieläkin heikommin kuin työympäristöön.
Mulla on historiassa lyhyt jakso kiusattuna olemista, sorsittu olin aina ja vanhempani olivat kiireisiä, mm. liian kiireisiä viemään minua harrastuksiin ollessani lapsi/nuori. Ne kaverit, joita mulla oli kouluaikoina olivat nihkeästi hyväksyttyjä: vanhemmilleni oli tärkeää, että liikun vain "hyvien perheiden" tenavien joukossa. Muut ystäväni eivät olleet sopivaa seuraa, ja se myös näytettiin. (parempi vaikka, että vietin koulupäivien jälkeisen ajan yksin, ennenkuin vanhemmat tulivat töistä kotiin)
Opiskeluajat ovat olleet suuremmaksi osaksi itkua ja hampaiden kiristystä. Onneksi pääsen seuraavan puolentoista vuoden sisällä eroon koko vitun yliopistosta, kun saan paperit käteen.
Ihan sama saanko töitä vai en, haluaisin olla joskus vielä onnellinen/tasapainoinen ja luottaa elämään.
Suurimman valonpilkahduksen pitkiin aikoihin koin tänä talvena ja keväänä, jolloin hakeuduin terapeutille ja sain lääkityksen. Minulla todettiin yleinen ahdistuneisuus, ja lääkkeeksi sain mm. cipralexin, erilaisia unilääkkeitä, rauhoittavat vitutuskohtauksia varten ja beetasalpaajia sosiaalisten tilanteiden pelkoon.
Elämä on ollut niin erilaista lääkityksen jälkeen! Olen ollut viimeiset väh. kymmenen vuotta hukassa itseltäni, mutta nyt saan kokea olevani oma reippaampi itseni. Silloin tällöin.
Tänään tuli taas töissä rapaa silmille. Työkaverit (joita olen pitänyt suht mukavina) alkoivat tivaamaan, varastanko heidän ruokiaan jääkaapista...
En ole varas.
En usko, että kukaan työkaverini edes oikeasti ajattelee, että voisin varastaa toisilta jotain. Kyse on puhtaasti ilkeydestä ja siitä nautinnosta, mitä toisen mollaaminen ja piikittely tuottaa joillekin ihmisille. Ja niitä ihmisiä ei ole ihan vähän.
Olen viihtynyt nykyisessä työssäni ja tuntui, että matto vedetään jalkojeni alta. Asiaa tarkemmin ajateltuani ymmärsin, ettei kyse ollut valitettavasti edes siitä. Maailma itse asiassa toimii näin, ja vika on täysin minussa. Näin herkkää ja helposti loukkaantuvaa tyyppiä ei pitäisi olla koskaan syntynytkään tällaiseen maailmaan. En voi olla välittämättä toisten asenteista ja mielipiteistä.
Juuri kun olen alkanut luottamaan, tulee märkä rätti vasten kasvoja. Taas kerran.
Yleisesti olen huomannut, että työpaikoissa kahvitunnit ovat 75 %:sti toisten seläntakana haukkumista varten. Vaikkka en itse olisi haukkujen kohteenakaan, musta sellainen on hirveän epämiellyttävää. Miksi ihmisten täytyy olla niin ilkeitä toisilleen ja saada nautintoa toisten mielen pahoittamisesta/mollaamisesta.
En kuitenkaan haluaisi luopua työnteosta, koska se on oman arvon tunnon kannalta niin tärkeä asia minulle. Miehiä en edes jaksa ajatella tämän asian suhteen.
Tulipa tästä aika vuodatus. Olin vaan niin puulla päähän lyöty, että vittuako tämän taas pitää mennä tällaiseksi. Onneksi käyttämäni rauhoittava on nopeasti vaikuttava, ja nyt jo olo on helpottunut. Kaupungillakin kävin, mutta eihän siitä mitään tullut. Kävelin minne sattuu (ulos kartalta), ja päässä takoi ajatus, että mitä minä saatanan outo luuseri menin taas itsestäni ajattelemaan.
Itsari ei ole minulle mikään vaihtoehto, koska jos uskaltaisin sen tehdä, niin olisin tehnyt sen jo.
Tsemppiä sulle! Toivottavasti löydät ratkaisun etsimääsi ongelmaan.
kiitos pitkästä tarinasta.tuli oma elämä mieleen.
Minä tosin olen hieman edellä sinua tuon kotiin jäämis päätöksen kanssa, itse päätin jäädä kotiin lopullisesti peruskoulusta päästyäni.
Itse olen tällä hetkellä 22v ja olen peruskoulu ajoista lähtien maannut kotona enkä ole tehnyt töitä. Ja tästä asenteesta voimme syyttää koulua ja sen ihmisiä, he muovasivat minusta tämmöisen ihmisen. Itsetunnon tuhoaminen hoidettiin kyseisessä laitoksessa erittäin tehokkaasti.
Ja kuten arvata saattaa, en ole ikinä seurustellut, harrastanut seksiä, suudellut tai edes halannut tai pitänyt tyttöä kädestä. Olen luopunut tyttöystävä unelmista joku 2kk sitten. Aiemmin etsiskelin tyttöjä netistä ja yritin pokata ihan livenäkin mutta auta armias kun tyttö kuulee että olet masentunut, syöt masennuslääkkeitä ja ennen kaikkea että olet TYÖTÖN = KÖYHÄ!
Sen olen kyllä huomannut että naiset todellakin ovat kullankaivajia, ei rahaa = ei rakkautta. Niin se tässä rahanahneessa yhteiskunnassa menee.
Ja rahanahneudesta tulikin mieleen että olen ajatellut käydä prostitoidulla tekemässä visiitin ja käydä kokeilemassa miltä tämä hypetetty asia nimeltään "seksi" tuntuu. Kun ei naisten jalat muuten aukene jos ei rahaa anna, tavalla tai toisella. Itselläni oli pitkään omatunto ongelmia prostitoidulla käymisessä mutta nykyään en vain enää jaksa välittää koko asiasta. Nuorempanan ajattelin kuinka menetän poikuuteni ensirakkauteni kanssa ja me pysymme ikuisesti yhdessä ja mennään naimisiin ja hankitaan omakotitalot järven rannalta blah blah jne jne. Nykyään olen aika kyyninen ja kyllästynyt ihminen joka ei enää haaveile tuollaisia mahdottomuuksia, jos se poikuus menee niin se menee sitten rumasti sanoen huoralla, kylmästi rahalla.
Nykyään elämäni menee siinä että nostelen kuntoutustukea ja teen kaikenlaista "turhaa". Vuokraan elokuvia ja kaupasta herkkuja kylkiäiseksi ja siinä se päivä menee sohvalla rötköttäessä ja elokuvia katsellessa. Välillä sitten ostan vaikka jonkun videopelin ja pelaan sitä. Ja tietty kuuntelen musiikkia. Ja tulee tietokoneella myös istuttua ja luettua maailman uutisia ja palstoja.
Ajattelin että voisi seuraavaksi ostaa jonkun nettipelin ja uppoutua siihen ja unohtaa koko tämä paska maailma ja sen itsekkäät, ilkeät, pinnalliset ja ennen kaikkea rahanahneet ihmiset.
Jessus, mitä ruikutusta ja itsesäälissä kieriskelyä! On tässä maailmassa muitakin masentuneita kuin sinä...minäkin syön masennuslääkkeitä, mutta olen silti töissä ja hoidan asiani. Ja juu, olen suhteessa.
Kukaan (ei mies eikä nainen) ei ole kiinnostunut ihmisestä, jonka elämä pyörii itsesäälissä vellomisen ja oman navan ympärillä. Lähtökohtaisesti myöskään täytenä luuserina esittäytyminen ei tuo pisteitä plakkariin. Jos ensitreffeillä kerrot vaan sohvalla makoilusta ja kattoon syljeskelystä ja pyörit omien ongelmiesi ympärillä, niin et vaan vaikuta kovin kiinnostavalta ihmiseltä. Ei ne naiset rahaa halua, vaan ihmisen, joka pitää huolen itsestään ja omista raha-asioistaan. Kukaan ei ole kiinnostunut hyysäämään ongelmakimppua, josta saa ikuisen riesan itselleen. Mieti nyt vähän itsekin! Voisin kuvitella, että masentunut ihminen, joka ei ole koskaan seurustellut, on aika kova takertumaan toiseen ihmiseen. Se ahdistaa ihan ketä tahansa.
Turhaan siis syyttelet naisia, peruskoulua jne siitä millainen sinä olet! Ottaisit vastuun itsestäsi ja lopettaisit muiden syyttelyn, niin ehkä saisit joskus elämäsi mallilleen. Peiliin katsomisesta ja vastuun ottamisesta kaikki lähtee! Et voi ulkoistaa vastuuta omasta itsestäsi ja omasta elämästäsi, silä sinä itse olet vastuussa siitä millainen sinusta on tullut ja millaiseksi jatkossa kehityt!
Mistä puhut! Masennus ei ole sellainen sairaus jossa otetaan itseä "niskasta kiinni"!
Itse olen kokeillut kaikki helvetin ciprat ym. annostusta pitäis lisätä loputtomiin muutaman kk:n välein. Näin esim. Minulla. Oli oikea päätös lopettaa kaikki lääkkeet minulta ja olla välittämättä yhteikunnan vaatimuksista. Mä leikin hiekkiksellä lasten kanssa ennemmin kun popsin pillereitä ja riudun työelämässä ja jos olisin jatkanu lääkkeitten syöntiä niin saisin mättää niitä lusikalla suuhuni nyt. Lääkäreillä ei ole muu mielessä kuin se, että saadaan pysymään työelämässä-vaikka lääkkeen voimalla.
Hankkiudu sinäkin kunnon lääkärille(sellaista tuskin löytyy julkisen terveydenhuollon piiristä)
Kuulehan, kukaan ei ole sanonut mitään sellaista, että ota itseäsi niskasta kiinni, niin masennus katoaa. Vastuun ottaminen itsestään ja itsesäälissä kieriskelyn lopettaminen sekä muiden syyttäminen omasta huonosta olostaan ovat ihan eri asioista!
Vaikea masennus vaatii sairaslomaa, lääkitystä ja terapiaa, senhän nyt kaikki tietää. Mutta samaan hengenvetoon voisi sanoa, että jos yläpää on kovin sekaisin, niin silloin ei varmastikaan kannata ihmissuhdetta aloittaa. Ei siitä nimittäin tule mitään, kun kukaan ei jaksa kuunnella ja katella itseensä käpristynyttä masennuspotilasta, jonka pyörii itsensä ympärillä. Eihän pahasti masentunut edes jaksa olla toisen asioista kiinnostunut. Masentuneelle ei seksikään maistu - eikä pahasti masentunut ole edes seurustelusta kiinnostunut.
Pointtina oli sanoa yhdelle miespuoliselle ruikuttajalle, että naisia on turha syyttää ahneiksi ja rahan perässä juoksijoiksi, jos herran pääasiallinen toimenkuva on sohvalla makoilu ja valittaminen.
"Aiemmin etsiskelin tyttöjä netistä ja yritin pokata ihan livenäkin mutta auta armias kun tyttö kuulee että olet masentunut, syöt masennuslääkkeitä ja ennen kaikkea että olet TYÖTÖN = KÖYHÄ!"
Tuo on niin totta kuin voi olla. baareissa en ole aikoihin kaynyt. tulee ahd¡stava olo.
En ole kaikesta ihan samaa mieltä. Kyllä toinen masentunut voi hyvinkin haluta sellaisen kumppanin, joka ymmärtää omakohtaisesti, millaista on olla masentunut. Jos siis löytyy ihminen, jolla on sopiva luonne, tausta ja sivistystaso ja joka on masentunut, voin hyvinkin huolia sellaisen tapauksen elämänkumppanikseni. Olen itsekin ihan "tasokas" ja ulkonaisesti kelpo tyyppi, mutta masennukseni vuoksi joudun elämään aristokraattisen joutilasta elämää. Töihin en ole kyennyt vuosiin, mutta ei se minusta epäkiinnostavaa tee. Tosin monikaan ns. terve ei minua ehkä jaksaisi, koska töissä käyvillä on erilainen rtmi jne. Mutta toisen masentuneen kanssa elämä voisi olla ihan mielekästä.
Vastuuta toki täytyy jokaisen aikuisen ottaa, mutta masentuneella se voi merkitä sitäkin, ettei änge töihin, joita ei pysty suorittamaan ja että silti pyrkii mielekkäisiin ihmissuhteisiin.
"Turhaan siis syyttelet naisia, peruskoulua jne siitä millainen sinä olet!"
Eli 9-v koulukiusaaminen oli siis oma vikani. kiitos, tuopa piristi päivää kummmasti.
"Turhaan siis syyttelet naisia, peruskoulua jne siitä millainen sinä olet!"
Ihan täyttä peetä. Tuollaista ei kirjoita kukaan muu kuin sellainen henkilö, jota ei ole koulussa kiusattu.
Itse inhosin peuskoulua yli kaiken ja inhoan sitä tasapäistämistä. Se oli nimenomaan tasapäistämistä (jota tehtiin sen varjolla, että kasvatetaan "kunnon kansalaisia", kummasti esim. kiusaamiseen ei sitten kiutenkaan puututtu)
"..mutta auta armias kun tyttö kuulee että olet masentunut, syöt masennuslääkkeitä ja ennen kaikkea että olet TYÖTÖN = KÖYHÄ!""
Niin, ainakaan minä en pystyisi elättämään itseäni ja toista aikuista ihmistä, varsinkin jos elämäntason haluaa olevan muutakin kuin työttömän elämää. Olen tulevaisuudessa akateeminen, mutta ei se todellakaan sitä tarkoita, että saisin hyvää palkkaa tms. Jos en saa oman alan töitä, vaan pääsen esim. kahvila- tai toimistotyöntekijäksi, niin palkka on vielä kehnompi.
En halua elää koko elämääni kuin työtön. Mieluummin yritän loppuun saakka ja kaadun vaikka saappaat jalassa (=hyppään jojoon) kuin luovun JOKAISESTA haaveestani. Minä yksinkertaisesti vaan pidän monista sellaisista asioista, joita rahalla saa: toimiva auto, matkustelua edes joskus, nätti (vaikka pienikin asunto), uusia vaatteita, kuntosalikortti, ratsastustunnit jne. Yritän nauttia niistä asioista mistä voin. Kuten ehkä edellisestä kirjoituksestani ilmenee, en ole sosiaalisesti kovin "menestynyt" naisihminen.
Jos toisellekin täytyisi ostella kaikkea kivaa, mitä itsellekin, ja olisin itse AINA se rahoittaja, niin en vain pystyisi siihen. Enkä voisi käyttäytyä parisuhteessa niin, että "jääpä sinä kotiin vetämään napsuja, niin minä lähden kedolle ratsastamaan".
Ihmissuhteet kuuluvat kaikille - niillekin, joilla on yläpää sekaisin. Eivät siis vain terveille, työssä käyville, rikkaille, kauniille, rohkeille, onnellisille jne. Yksinäisyys itse asiassa pahentaa mielenterveysongelmia. Sellaiset kommentit, joita vanhemmat ja muut ihmiset heittelevät ("sinua ei kyllä kukaan koskaan huoli, koska olet tuollainen"), pitää unohtaa!
Ja jos ei seksi maistu, niin mitä sitten? Kyllä niitä on ihan hyviä ihmissuhteita, joissa ei harrasteta seksiä (ainakaan jatkuvasti).
Hei toi olikin hyvä ja varmasti monen masentuneen itsetuntoa kohottava kommentti; kerrankin olen sitä mieltä että sopivasti elämän kouluttamana akateeminen ihminen voi olla ihan oikeasti fiksu.
Tarkoitan siis että monet heistäkin vaikuttavat vain kuvittelevan, että kunhan on tarpeeksi lukenut, oppinut ja ns. sivistynyt, niin sitten muka on automaattisesti fiksu ihminen. Valitettavasti niin ei kuitenkaan ole asian laita.
>>> En halua elää koko elämääni kuin työtön. Mieluummin yritän loppuun saakka ja kaadun vaikka saappaat jalassa (=hyppään jojoon) kuin luovun JOKAISESTA haaveestani. >>>
-Mikä tai mitkä kriteerit siis saisivat sinut tekemään niin lopullisen ratkaisun? Sekö, että jos et saavuta juuri niitä haaveittesi tavoitteita, joita sinulla NYT on? Osaatko kuvitella että, monet ihmiset joutuvat luopumaan monista haaveista, mutta eivät silti luovuta ja esim. "mene jojoon".
SE juuri ON LUOVUTTAMISTA ja tappion tunnustamista, kun ei osta ajatella, eikä ymmärretä että kyllä nykyajassa, tässä yhteiskunnassa ihmisellä on varaa "laskea rimaa" melko paljonkin, mutta silti elää ihan onnellista elämää. Ei aina tarvitse olla itsellä yhtä paljon tai enemmän kaikkea sitä kulutuskrääsää, mitä naapurilla on.
Voi tyytyä paljon, todella paljon vähempään ja huomatakin kuinka vapauttava onkaan tunne kun ei tarvitsekaan lähteä shoppailemaan, ei edes silloin vaikka on alennusmyynnit. Ja, kirppareilta voi tehdä mm. tosi hyviä vaatelöytöjä. Eikä tarvitse esim. syödä aina niitä kaikkein kalleimpia herkkuja, vaan yhtä hyvin voi syödä jopa 30% halvemmin kustannuksin.
Miten monet meistä, tässä markkinataloussysteemissä, ovatkaan median kautta syötetyn kulutuspropagandan manipuloimia, juosten alati vaihtuvien trendien perässä, loputtomasti pyörivässä juoksupyörässä.
Olen ollut havaitsevinani, että monille on kunnia-asia bongailla vähemmän fiksuja akateemisia ihmisiä. Huvinsa kullakin. Mutta ei koulutus välttämättä säästä elämän tuskalta ja masennukselta. Moni huippulahjakas akateeminen ihminen on myös masentunut ja voi ulkopuolisista vaikuttaa siksi(kin) erikoiselta tai jopa omituiselta.
Akateemisuus ei myöskään takaa korkeatasoista etiikkaa. Vaikka väkivaltarikollisuus on yleisempää alemmissa sosiaaliryhmissä, niin kyllä akateemisetkin voivat vahingoittaa lähimmäisiään sanoillaan ja teoillaan. Jos siis kirjastot ovatkin täynnänsä akateemisesti koulutettujen ihmisten loistokkaita teoksia elämisen vaikeudesta, niin samat tyypit saattavat pettää puolisoaan yms. - mikä puolestaan aiheuttaa kärsimystä ja masennusta eri osapuolille.
Mutta vielä varsinaisesta aiheesta: kokopäiväinen, jatkuva työsuhde ja työssä pärjääminen ei ole edellytys ihmissuhteille. Jos pystyy elelemään tuilla ja eläkkeillä, niin voi kuitenkin miettiä niitä mahdollisuuksia, joita elämäntilanne suo. En tarkoita mitään suurellista, mutta ehkä siellä elokuvien tuijottelun väleissä voi jotain muutakin tehdä. Ymmärrän hyvin, että loukkaantuneena koko maailmaan alkaa helposti kurittaa itseään ja kieltäytyä kaikesta hyvästä, mikä tietysti on parempi kuin mennä vetämään turpaan joitain entisiä kiusaajiaan. Tosin kumpikaan ei lopulta hyödytä mitään.
Kannattaisi ehkä myös muistaa, etteivät ne kiusaajat, pettäjät ja vastaavat ehkä sen ihmeellisempää elämää elä. Eivät he pahaa tekemällä ole päässeet tilaan, jossa ihmissuhteet kukoistavat ja kaikki luonnistuu. Aikuisena ihmisenä voi onneksi valita seuransa eikä yksi ollessakaan kukaan ole määräämässä, mitä pitäisi tehdä. Voi vaikka ryhtyä yhdelle ihmiselle ystäväksi, olla luotettava ja uskollinen ja muuttaa sillä tavalla jonkun käsityksen "kaikkien ihmisten kelvottomuudesta". Olen nimittäin ihan vakuuttunut siitä, että masentuneenkin ystävyys kelpaa jollekulle. Ja kun osoittaa välittämistään, toisesta tulee vähitellen tärkeä. On aivan älytöntä yrittää korvata sellainen prosessi jollain 15 minuutin huorissakäynnillä. Menee rahat eikä saa mitään - paitsi entistäkin yksinäisemmän olon.
Sinullapa on todellista viisautta; toivottavasti kirjoittelet hyviä kommentteja johonkin muuallekin kuin tänne palstalle. Voitko vinkata, jos niin teet, että minne...
Kyllä, olen aivan samaa mieltä, että masentuneenkin seura kelpaa muille. Miksei kelpaisi? Kysymys on vain sitä, että löytää oikean vertaisryhmän, josta niitä kavereita voi löytyä. Ja tietenkin masennuksen asteellakin on vaikutusta; jos on kovin akuutti vaihe menossa, niin jaksaako sitä silloin itsekään olla seuran hankkimisesta kiinnostunut? Sama pätee tietty potentiaaliseen kaveriin; juuri kukaan ei jaksa kuunnnella masentunutta loputtomiin- se on vähän yksipuoleista.
Juu, työsuhde ei tietenkään ole mikään edellytys ihmissuhteelle! Olisi tosi pinnallista, jos niin olisi! Silti täytyy tulla toimeen omillaan.
Luulenpa, että valtaosa ns. tavallisista ihmisistä kuitenkin vähän pelkää masennuspotilaita. Mielenterveysasioista on kummallisia väärinkäsityksiä ja monet ihmiset niputtaa masennukset ja skitsofreniat ym samaan kasaan. Luullaan, että kaikki mielentervysongelmista kärsivät ovat 'hulluja', jotka voi hetkenä minä hyvänsä tehdä ihan mitä vaan. Siksi olisikin tärkeää puhua omasta masennuksestaan lähipiirilleen, että ihmiset oppisivat ymmärtämään, että masennus voi vaikata ihan 'tavallisiakin' ihmisiä.
Eräs pitkään masennusta sairastanut ystäväni kertoi, että hänen orastava ihmissuhteensa kaatui siihen, että hän jäi pitkälle sairaslomalle ja silloinen poikaystävä panikoi ja jätti ystäväni. Hän pelkäsi joutuvansa maksumieheksi, jos sairasloma pitkittyy ja kelan päivärahat alkavat juosta. Ja niin kuin ystäväni jälkeenpäin kertoi, niin mies taisi myös kyllästyä kuuntelemaan hänen valitustaan.
Tällaista se elämä vaan on. Toisaalta melkein ymmärrän ex-poikaystävänkin näkökulmaa; on se varmasti raskasta, kun kotona on masentunut tyttöystävä, joka pahimpina päivinä ei jaksa edes sängystä nousta.
Hei tuosta lääkityksestä vaan, kun itsekin käytin tuota Sipraa 20mg:aa mutta mulla vaikka olisi tarvetta saada "potkua" arkeen ja toimintakykyä elpymään, että sais asioitaan hoidettua, niin tulikin ihan hirveitä väsymysaaltoja, niin että oli ihan pakko painua vällyjen alle.
Nyt annostus on 10mg, eikä ole niin paljon väsymyspuuskia, mutta eipä ole toimintakykykään elpynyt. Ompahan vaan sellaista tasapaksua abauttia 0-tason olotilaa...
Niin että mitä tarkoitusta ajamassa sulla on noi kolme muuta lääkettä?
Ite oon ajatellu pyytää seuraavaksi lääkkeen vaihtoa Symbaltaan, joka oli jo aiemmin tarkoituksena aloittaa, mutta erään palstan kertomuksia luettuani, en enää ole kovin innostunut siihenkään... Olisko joku rinnakkainen parempi? Eipä tässä siis ole oikein innostusta mihinkään suuntaan...
"Niin että mitä tarkoitusta ajamassa sulla on noi kolme muuta lääkettä?
cipran varmaan tunnetkin?"
opamox on ahdistukseen ja yleiseen ahdistukseen ilman sitä en pääsisi edes ulos kirjastoon ym.
Truxal 25mg on lievä annos. sillä saan nukuttua.
Diapam on sitten varalla taas taskussa jos ahdistus iskee kaupugilla.