hmmm

Alussa minua hieman pelotti mennä Islam-tietokoneliikkeeseen ostoksille. Ensimmäisen käyntini keskeytyikin siihen, että myyjä ilmoitti sulkevansa kaupan rukoushetken ajaksi. ja pyysi tulemaan vartin päästä uudelleen. Hän ei pyydellyt anteeksi vaan sulki putiikkinsa ja lähti käymään moskeijassa, joka sijaitsi saman ostoskeskuksen toisessa päässä. Sellaiseen kuitenkin tottui äkkiä. Toukokuussa Malesiassa käydessäni huomasin erään pienen kioskin pitäjän kääntäneen tietokoneensa ruudun asiakkaisiin päin ja näytönsäästäjän olevan aktvioituna. Näytönsäästäjän kuvassa oli parrakas arabi taustallaan korkeaa rakennusta päin syöksyvä lentokone. Ystäväni kertoi monien sikäläisten osoittavan avoimesti tukeaan Yhdysvaltojen vastaiselle terrorikampanjalle. Siitä huolimatta, että tiesin, asiaan törmääminen yllättäen keskellä arkea koskettaa ihan eri tavallla kuin netistä luetteu uutinen.
081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


aleksanteri suuri kirjoitti:

Alussa minua hieman pelotti mennä Islam-tietokoneliikkeeseen ostoksille. Ensimmäisen käyntini keskeytyikin siihen, että myyjä ilmoitti sulkevansa kaupan rukoushetken ajaksi. ja pyysi tulemaan vartin päästä uudelleen. Hän ei pyydellyt anteeksi vaan sulki putiikkinsa ja lähti käymään moskeijassa, joka sijaitsi saman ostoskeskuksen toisessa päässä. Sellaiseen kuitenkin tottui äkkiä. Toukokuussa Malesiassa käydessäni huomasin erään pienen kioskin pitäjän kääntäneen tietokoneensa ruudun asiakkaisiin päin ja näytönsäästäjän olevan aktvioituna. Näytönsäästäjän kuvassa oli parrakas arabi taustallaan korkeaa rakennusta päin syöksyvä lentokone. Ystäväni kertoi monien sikäläisten osoittavan avoimesti tukeaan Yhdysvaltojen vastaiselle terrorikampanjalle. Siitä huolimatta, että tiesin, asiaan törmääminen yllättäen keskellä arkea koskettaa ihan eri tavallla kuin netistä luetteu uutinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu