Näin on

Onhan ne teidän Volvonne ihan hyviä autoja, mutta ne nyt eivät vain koskaan ole kuuluneet eivätkä tule kuulumaankaan tähän ns. oikeaan edustusauto-luokkaan, johon mm. BMW ja Mercedes Benz kuuluvat nyt ja tulevaisuudessa. Näissä merkeissä on todellista vastinetta rahalle, toisin kuin ylihintaisissa uusissa Volvoissa. Toista se oli ennen vanhaan, kun Volvo todellakin oli hyvä ja järkevä valinta sellaiselle henkilölle joka halusi kestävyyttä ja vastinetta rahoilleen (tosin tällöinkään Volvo ei lunastanut paikkaansa todellisessa edustusautoluokassa).
2237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onhan ne teidän jutut omasta mielestänne fiksuja heittoja, mutta ne nyt eivät koskaan yllä järkevälle tasolle. Näissä pinnallisissa jutuissa ei ole kuin kateutta ja tietämättömyyttä.
Toista se oli ennen vanhaan kun vielä tälläkin foorumilla sain aikaan asiallista keskustelua ja vinkkejä jos joku askarrutti mieltä. Nykyään ei ole kuin omaan napaan tuijottajien ja fantasia maailmassa elävien ruikuttajien kirjoituksia.

Äänestä

täällä (siis tässä maailmassa, ei siinä missä sinä elät) pitäisi edustaa???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Volvisteille kirjoitti:

Onhan ne teidän Volvonne ihan hyviä autoja, mutta ne nyt eivät vain koskaan ole kuuluneet eivätkä tule kuulumaankaan tähän ns. oikeaan edustusauto-luokkaan, johon mm. BMW ja Mercedes Benz kuuluvat nyt ja tulevaisuudessa. Näissä merkeissä on todellista vastinetta rahalle, toisin kuin ylihintaisissa uusissa Volvoissa. Toista se oli ennen vanhaan, kun Volvo todellakin oli hyvä ja järkevä valinta sellaiselle henkilölle joka halusi kestävyyttä ja vastinetta rahoilleen (tosin tällöinkään Volvo ei lunastanut paikkaansa todellisessa edustusautoluokassa).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu