Suomessa muslimitkin voisivat syödä

sianlihaa

Suomessa myytävässä sianlihassa ei ole trikiinejä. Jos olisi, kai me olisimme jo kaikki kuolleet, sillä niin paljon me syömme kinkkuja jouluna ja makkaraa kesällä.

"Trikinoosin ehkäiseminen

Suomessa asetusten mukaan tarkastettu ja myynnissä oleva liha ei aiheuta trikinoosin vaaraa. Oloissa, joissa tartunnan mahdollisuus on olemassa, on vältettävä trikiinien tavallisesti saastuttamaa lihaa, siis lähinnä sian ja villisian lihaa sekä niistä valmistettuja lihajalosteita, tai huolehdittava siitä, että syö niitä vain kunnollisesti kypsennettynä ja kuumennettuna. Lihan kuumentaminen kauttaaltaan 80 asteeseen tappaa trikiinit. Suuret lihapalat lämpiävät keskeltä hitaasti, minkä vuoksi ne kehotetaan leikkaamaan varmuuden vuoksi ohuiksi viipaleiksi ennen kypsentämistä. Tartunnanaiheuttajat voidaan tuhota myös pakastamalla - 15 asteessa kolmen viikon ajan tai - 18 asteessa kahden vuorokauden ajan. Suolaaminen ja savustaminen eivät tapa luotettavasti lihassa olevia trikiinejä.

Koska trikiinitauti on hankala ja vaarallinenkin, ovat yhteiskunnat pyrkineet ehkäisemään taudin esiintymistä määräämällä tarkastuspakon myytävälle ja elintarvikkeiden valmistukseen käytettävälle lihalle. Erityisesti sikojen kotiteurastus aiheutti teurasjätteiden huonon käsittelyn seurauksena trikiinitaudin leviämisvaaran myös rottien välityksellä. Saksalainen patologi Rudolf Virchow ehdotti Saksassa 1860-luvulla todettujen trikinoosiepidemioiden johdosta pakollista lihan trikiinitarkastusta. Tarkastukset aloitettiin Berliinissä vuonna 1865 ja koko Preussissa vuonna 1878. Suomessa aloitettiin lihan trikiinitarkastus Helsingissä vuonna 1876 ja yleinen lihantarkastustoiminta käynnistyi Oulussa vuonna 1898.

Suomessa valtakunnallinen lihan trikiinitarkastus perustuu alunperin vuonna 1922 voimaan tulleeseen lihantarkastuslakiin. Meillä tarkastetaan nykyään kaikki myyntiin ja elintarvikkeiden valmistukseen tuleva sian liha ja muu mahdollisesti trikiinejä sisältävä ravinnoksi käytettävä liha. Tarkastus tapahtuu eläimen munuaistapeista tai pallean lihaksesta otetuista näytteistä, karhuilla myös puremalihaksista otetuista näytteistä. Suomessa todetaan vuosittain keskimäärin parisenkymmentä trikiinejä sisältävää ruhoa, jotka hylätään ja hävitetään. Trikiinitaudin ehkäisyyn kuuluu olennaisena osana sikaloiden ja villisikatarhojen kunnollinen hoitaminen. Siat saavat trikiinejä itseensä syödessään niiden saastuttamia rottia, riistaa tai teurasjätettä. Sen vuoksi sikalat ja sikatarhat olisi pidettävä vapaina rotista ja sioille ei saisi antaa ravinnoksi kuumentamatta tai kunnollisesti pakastamatta sellaisten eläinten lihaa tai teurasjätettä, jotka voivat olla trikiinien saastuttamia. Myös teurastamoiden huolellisella hoidolla on merkitystä tartuntaketjun katkaisijana.

Kirjoitus on luonnosteltu 1993, tarkistettu maaliskuussa 2000."

3

321

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jumalan ja Kristuksen palve...

      Jumala on kieltänyt Sanassaan ja laissaan niin Raamatussa kuin Koraanissakin sianlihan syömisen, sillä se on Hänen mukaansa saastaista.
      Sianlihan syöminen on siis syntiä.

      Se on syntiä myös jokaiselle kristitylle, sillä Kristus on vahvistanut lain ja sen käskyjen voimassaolon, mikä on myös kirjattu lukuisiin Uuden testamentin kohtiin. Samoin opetuslapset korostivat käskyjen pitämisen tärkeyttä.

      On myös syntiä houkutella muita rikkomaan Jumalaa vastaan eli tässä tapauksessa houkutella muslimia syömää sianlihaa jollakin tekosyyllä. Älköön siis yksikään muslimi syökö sianlihaa, vaikka eksyksissä olevat "kristityt" niin kehottavat.

      Se, että valtava määrä "kristittyjä" juhlistaa Herraansa teurastamalla miljoonia sikoja - Jumalalle ja Kristukselle saastaisia - jouluna, osoittaa vain, kuinka kaukana nämä "kristityt" todella ovat Jumalasta ja Kristuksesta.

      Sianlihan syöminen on edelleenkin saastaista, vaikka sille tekisi mitä tahansa, sillä Jumala on niin sanonut.
      Hänen luotujensa velvollisuus on uskoa, mitä Luoja on sanonut ja mitä Hän käskee.

      Vaikka näin väitetään, trikiinit eivät välttämättä väisty edes näillä konsteilla. Muunlaistakin tietoa on tarjolla.

      Tämä sianlihan syöminen on yksi osoitus siitä, kuinka valtavan vaivan nämä "kristityt" ovat valmiit näkemään rikkoakseen Jumalan ja Kristuksen hyvän tahdon.

      Tehkää siis parannus niin tästä kuin muistakin Jumalan tahdon, Sanan ja lain rikkomuksista, että pelastuisitte!

      • loi sian,

        jos sitä ei saa syödä? Lemmikiksi kotiin?

        Miksi muslimit saavat syödä muita kotieläimiä, lehmiä, härkiä, lampaita, kanoja, kukkoja, hanhia, hevosia, kameleja jne...? Eikö lämpimissä maissa niidenkin liha saata olla epäterveellistä?


      • Pakkanen

        Jos islam olisi syntynyt Pohjolan perukoilla, missä halla vei viljan ja heinää ei riittänyt elikoille, nähtiin nälkää, niin että keväällä sekä karja että ihmiset vapisivat heikkona nälästä, (kevät keikkuen tulevi) niin sääntö olisi toinen.
        Täällä on ollut synti olla syömättä. Kaikki syötäväksi kelpaava syötiin, oli maku sitten mikä tahansa. Veriruuat olivat jopa erittäin tarpeellisia raudan puutteesta kärsiville ihmisille.
        Syötiin halulla niin hapantuneet kuin homehtuneet, kuivuneet ja toukkaiset säilykkeet ja jauhot.
        Ansoilla pyydystettiin metsän eläviä, kuten jäniksiä, ja kalaa järvistä sai.
        Ilman kaskinauriita koko Suomen kansa olisi aikanaan kuollut nälkään.

        Olisiko se sitten ollut hyvä tai huono asia noin islamin kannalta, en osaa sanoa.

        Islamin maissa on kuumaa ja ruoka pilaantuu. Ei ole tarpeeksi vettä, jäistä nyt puhumattakaan.
        Siitä syystä veret piti laskea huolellisesti, eikä trikiiniä kantavia elikoita tietenkään saanut syödä.
        Monet säännöistä ovat terveydenhoito-ohjeita. Sinänsä kunnioitettavia, kun osattiin ajatella noin jo yli tuhat vuotta sitten.
        Vanhan Testamentin ohjeet ovat vieläkin vanhempia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4225
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3455
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1803
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1673
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      298
      1433
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      933
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      861
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      842
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      809
    Aihe