Sairastuin alkuvuodesta tosi ikävään ihosairauteen, palmoplantaariseen pustuloosiin (PPP), jonka kanssa eläminen on kohtuullisen hankalaa. Jossain vaiheessa, kun ihottuma oli pesiytynyt jalkapohjiin, ei juuri minkäänlaisia jalkineita voinut käyttää kotitossuja lukuun ottamatta. Nyt se paholainen on levinnyt käsiin. Hoidan ihottumaa voiteilla, alussa söin myös pitkän antibioottikuurin. Aurinkoa mahdollisuuksien mukaan jne, mutta eipä tunnu asettuvan. Tupakan poltosta varoiteltiin, että se ensimmäisenä kannattaisi lopettaa, mutta lääkäri ei luvannut, että tauti siitäkään talttuisi.
Joka tapauksessa inhottava vaiva, avojaloin kulkeminen hävettää, koska jalat näyttävät täysin hoitamattomilta ja epäesteettisiltä.
Pustuloosi
9
669
Vastaukset
- taavitar
Minulla on hyvin paljon samankaltainen sairaus, krooninen ekseema. PPP ja tämä ovat melkein sama asia. Jalat ovat mullakin koko tämän vuoden olleet auki; ensin rakkuloita, sitten kun puhkeavat, tulee haavoja ja nahka kuoriutuu.
Kuureja kuurien perään, rasvoja joka lähtöön eikä mitään toivoa paranemisesta.
Mulla on koko ajan ollut ongelmana nuo kengät. Kotona sukat jalassa jotenkuten menee, mutta annas kun pitäis lähtee ihmisten ilmoille, niin ihan toivotonta, kun kaikki kengät koskee ja jalat on tulehtuneet ja turvoksissa, niin ettei mikään kenkä oikein mahdukaan. Ainoat on pehmeät ”läskipohjaiset” umpikengät ja sit tosiaan pehmeät kotitossut. ..
Vedessä olen liotellut, vaikka kuivattaakin, silloin pääsee vajaaksi tunniksi jonnekin ilman hirveetä tuskaa.
Nää on pitkäaikaisia ja todella vaikeita sairauksia.
Tupakka kyllä pahentaa näitä, syytä ei tiedetä. Itsekin poltan ja olen huomannut, että varsinkin kämmeniä alkaa kirveltää kun poltan. Toisaalta taas pinni on välillä niin tiukilla, ettei oo tähän samaan syssyyn helppo alkaa lopettelemaan.
Tiedän kyllä, millaista elämäsi on ja toivon vain, että saat edes suht aisoissa pidettyä. Helppoa ei ole.
Tsemppiä!- ***'
Minulla on auttanut Neo-Amisept desinfointiaine, käytän sitä useamman kerran päivässä kämmeniin ja jalkapohjiin. Lisäksi rasvauksia tarpeen mukaan. TOIVOTTAVASTI AUTTAA MUILLEKKIN!
- taavitar
***' kirjoitti:
Minulla on auttanut Neo-Amisept desinfointiaine, käytän sitä useamman kerran päivässä kämmeniin ja jalkapohjiin. Lisäksi rasvauksia tarpeen mukaan. TOIVOTTAVASTI AUTTAA MUILLEKKIN!
Eikö tuo Neo kirvele, varsinkin jos iho on rikki?
Käytätkö sitä ihan ”raakana”, vai sekoitatko esim. liotusveteen vai mitenkä?
Mulla on ollut käytössä vähän samantapainen, eli LV:n desinfioiva käsipesuneste. Sitä lotraan käsiin ja pumppailen liotusveteen, kun ei kärsi ihan suoraan laittaa ja jalkapohjiin, kun on haavoja ja nahat irti... - ***'
taavitar kirjoitti:
Eikö tuo Neo kirvele, varsinkin jos iho on rikki?
Käytätkö sitä ihan ”raakana”, vai sekoitatko esim. liotusveteen vai mitenkä?
Mulla on ollut käytössä vähän samantapainen, eli LV:n desinfioiva käsipesuneste. Sitä lotraan käsiin ja pumppailen liotusveteen, kun ei kärsi ihan suoraan laittaa ja jalkapohjiin, kun on haavoja ja nahat irti...Kirvelee ainakin aluksi. Olen laittanut Neon raakana suihkupulloon sillä on helppo levittää. Olen käyttänyt vielä "varmuuden vuoksi" vaikka kädet ja jalkapohjat ovat melkein terveet. Kun rupeaa näkymään punaisia näppylän alkuja niin heti Neo:a vaan.Samoin suihkutan jalkapohjiin sitä aina pesulta tulon jälkeen, ja usein ennen rasvauksia. Ainakin mulla auttanut.
- vaiva PPP
Lopetin tupakanpolton melko pian sairastuttuani viime syksynä. Suosittelen muillekin.
Kämmeniin olen käyttänyt Teatree-öljyä (teepuu) sellaisenaan laimentamattomana muutaman tipan, saatavana terveyskaupasta. Tuntui auttavan, kuivattaa kovasti, pitää rasvata jatkuvasti, mutta kämmenet ovat nyt niin hyvät, ettei muut tiedä taudista mitään.
Jalkapohjiin, varpaisiin ja jalkaterien sivuihin käytän apteekin Vichy-jalkavoidetta. Omien kokemusteni mukaan paras rasva jalkoihin. Schollilla on myös hyvä uutuusjalkavaahto.
Vahvat kortisonivoiteet olen lopettanut kokonaan, enkä suosittele muillekaan. Eivät tuo apua.
Nostivat vain verensokerin diabeetikon tasolle.
Kortisoni on niitä ainoita mitä lääkäri ymmärtää ehdottaa tietämättä PPP-sairaudesta tuon taivaallista. Pitkät antibiootikuurit kokeneena tiedän, ettei niilläkään kannata elistöään myrkyttää.
Näiden lisäksi terveyskaupassa myytävä Valmarin-liuos korjaa elimistösi happo-emästasapainon kuntoon, jolloin jostain kumman syystä PPP huomattavalla tavalla paranee n. 2 kuukauden kuluessa. Usko tai älä, kokeilla kannattaa !
Minulle auttoivat nämä keinot.
Ei tauti toki täysin parantunut ole (vielä?), mutta nyt sen kanssa on jo aivan helppoa elää.
Kesä on tehnyt jaloille hyvää, kun on kulkenut ilman sukkia ja uinut paljon.- ***'
Unohdin mainita että minulle on myös auttanut kun olen vaihtanut kaikki jalkineet sellaisiin missä ei ole sisäpuolella nahkaa. Hankala vain löytää sellaisia kenkiä!
- kesäkengät
***' kirjoitti:
Unohdin mainita että minulle on myös auttanut kun olen vaihtanut kaikki jalkineet sellaisiin missä ei ole sisäpuolella nahkaa. Hankala vain löytää sellaisia kenkiä!
Parhaat kesäkengät PPP-tautisen jaloille ovat muodikkaat Crocsit (kevyet muovikengät) ilman sukkia käytettyinä. Värejä löytyy monia.
Tämän kesän niillä kävelleenä suosittelen ehdottomasti. - ***'
kesäkengät kirjoitti:
Parhaat kesäkengät PPP-tautisen jaloille ovat muodikkaat Crocsit (kevyet muovikengät) ilman sukkia käytettyinä. Värejä löytyy monia.
Tämän kesän niillä kävelleenä suosittelen ehdottomasti.Kyllä, omistan sellaiset. Oli vain liian kovat pohjat. Laitoin kaksipuolisella teipillä pohjalliset niihin. Suosittelen kans kyseisiä kenkiä.Aina ilman sukkia (myös talvella) jos vain mahdollista.
- AP-kirjoittaja
Tulipa paljon hyvää tietoa ja sympatiaa, kiitos vinkeistä kaikille kommentoijille.
Lisäyksenä vielä, että vasemmassa jalassani, jossa pustuloosi oli pahimmillaan, todettiin alkukesästä molempien kehräsluiden murtuma. Sen seurauksena koko komeus paketoitiin kolmeksi viikoksi umpikipsiin ja sen jälkeen vastaavaksi ajaksi avattavaan kipsiin. Voitte varmasti kuvitella, mitä umpikipsin aikainen huono hygienia teki ihottumalle. Onneksi sillä jaksolla oli suhteellisen viileää, muuten olisin ollut tosi pulassa ppp:n kanssa, joka muhi siellä kaikessa rauhassa..
Tupakointia pitänee ainakin rajoittaa, mieluiten lopettaa kokonaan..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2704388Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653557Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591875Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251765Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991466Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341001Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18919en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va119875Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235870