Yleensä puhutaan vain hoitokokouksista ja niiden julmuuksista, mutta mihin unohtui henkioppi?
SRK keksi 70-luvulla kokonaan uuden opin: HENKIOPIN. Henkioppi perustui siihen, ettei syntiä voinut saada anteeksi syntinä vaan jokaisen synnin takana asui väärä henki. Siksi synnin anteeksi pyytäminen oli turhaa, koska sydämessä asuva, synnin aiheuttanut henki oli myös saatava anteeksi.
SRK laittoi lähetyspuhujansa ja hoitomiehensä levittämään paikallisyhdistyksille tietoa uudesta henkiopista ja järjestämään HOITOKOKOUKSIA, tilaisuuksia joissa seurakuntalaisia alettiin syyttämään milloin mistäkin hengestä. Henget lisääntyivät sitä mukaa kun hoitokokouksetkin yleistyivät: Kososlainen henki, lakihenki, maailmallisuuden henki, kilpailuhenki, kuiva henki, kova henki, hempeä henki, maailmanrakkauden henki, penseä henki, isäntähenki, jne, jne...
Kohta SRK oli keksinyt jo niin monta henkeä, ettei kukaan tarkkaan tiennyt millaiset oireet missäkin hengessä olivat vaan ihmisiä pakotettiin seurakunnan edessä tekemään parannusta "yleisestä väärästä hengestä".
Mutta homman pointti on se, että koko hoitokokousoperaation syy oli tämä henkioppi, joka keksittiin SRK:ssa "puimatantereen puhdistamiseksi".
Mihin hävisi
33
1603
Vastaukset
- hylättiin
Henkioppi hävisi, koska se harhaoppina hylättiin. Henkiopin levittämisestä kukaan vl-saarnamies ei kuitenkaan koskaan tehnyt parannusta. Nyt henkiopin levittäjät ovat suurimmaksi osaksi jo haudassa eli asia on siltäkin osin hallinnassa.
Henkiopin ollessa valloillaan, suurin osa vl-liikkeen jäsenistä teki parannuksen jostain väärästä opista, varmuuden vuoksi. Eli siltäkin osin asia on hoidettu.- vai niin
Eli taas puhutaan höpöjä eli ensin väitetään ettei oppi muutu ja sitten väitetään että oppi muuttui ja sitten hylättiin harhaoppina? Päättäkää jo.
- henkiä!
Hän on itse monesti täälläkin selittänyt, kuinka väärät henget toimivat jne..
Hän ei ainakaan SRK:n tukipylväänä ole henkioppia mihinkään hylännyt vaan pikemminkin päinvastoin!
- pyhä henki vaikenee-oppi?
Juu, ja mihin hävisi "Pyhä Henki vaikenee" -oppi. Se tarkoitti sitä, että syntejään anteeksi anelevalle ei hoitokokoukisssa julistettu synninpäästöä, jos hänen ei katsottu katuvan todella, riittävän syvästi ja oikealla tavalla.
- sanat,
joita piti jokaisen armoa itkien anelevan vanhuksn osata käyttää jos ei halunnut saatanalle heitettäväksi ja Ry:stä erotettavaksi. Kun mummo pyysi siunausta, kaikki katsoivat ensin SRK:n mieheen ja sen jälkeen kun sieltä käsi nousi, uskalsi muutkin antaa mummolle armon.
- kyselen!!
Aikaisempina vuosikymmeninä opetettiin suu vaahdossa "Jumalan huoneenhallitus"-oppia. Sekin on kadonnut jonnekin. Oliko sekin väärä oppi?
Oppi viimeisistä ajoista hävisi myös kuin tuhka tuuleen. Erityisesti 1970-luvuulla kuviteltiin elettävän lopun aikoja.- peloteltiin
sillä, ettet aamulla ehkä herää koska yöllä maailma saattaa loppua. Joka ilta pelkäsin nukahtamista, ettei maailma loppuisi nukkuessani! Tuollaisen pelon alla ihminen saadaan tekemään melkein mitä vaan.
- on näin
Hoitokokouksia tuskin tarvitaan koska ne eivät ilmeisesti ole puolueettomia.
Ihmisten sieluja pilataan harhauttajan toimesta opeilla jotka eivät ole Jumalan ja Jeesuksen Tahdon mukaisia ja ne aiheuttavat henkistä pajoinvointia jotka tulevat esiin psyykkisinä sairauksinakin ja ymmärtääkseni ei ole oikein, että sairauden aiheuttaja alkaa hoitamaan koska sen hoidon voisi odottaa olevan vamman/sairauden piilottaminen eikä sen parantaminen...
Usko on luuloa olla oikealla tiellä mutta Jumalan ja Jeesuksen Tahdon Tietous on varmuutta siitä ja tuosta erosta eivät uskovaiset ole aina tietoisia ja kärsivät ymmärtämättömyyttäänkin harhautettuina.- hoitokokous-
operaatiotakaan. Kun SRK keksi väärät henget, se samalla keksi julkiripin ja pakkoripin, joiden avulla näitä mielikuvituksen tuottamia vääriä henkiä etsittiin ja pois ajettiin!
- voidaan ajatella
että tuli tehtyä virheitä, mutta enää ei opeteta samoin. Eli siis kaikki hyvin? Toisten mielestä kaikki olisi hyvin jos SRK pyytäisi anteeksi. Mutta todellinen ongelma on se, että vaikka henkiopit sun muut -70-luvun ylilyönnit olisikin unohdettu, niiden vaikutus näkyy edelleen tänä päivänä. Vanhoillislestadiolaisuudessa olevat emme halua- neuvot juontavat juurensa vääristä opin painotuksista. Päivämiehen ja puhujaveljien tulisi korostaa tuulipuku-vl-kansalle tätä asiaa. Eli 70-luku on voimissaan niin kauan kun rahvaalle annetaan pääkallopaikalta lupa väärät opetukset unohtaa.
Nyt nuoria aikuisia ovat hoitokokousrumban aikana syntyneet, joiden kasvatukseen väärät opit ovat vaikuttaneet kaikkein eniten. Nyt sitten ihmetellään miksi meillä nuoret äidit masentuvat itsemurhan partaalle ja nuoret kyselevät oikean uskon perään keskustelupalstoilla. Tottakai ihmiselle kolahtaa pahemman kerran kun aikuistuttuaan tajuaa ettei syntiä olekaan vain huono musiikki tai liikkuva kuva, ja että uskominen onkin jotain muuta kuin opittujen pykälien mukaan eläminen. Vanhemmat ihmiset eivät ymmärrä, että jos lapsi kasvaa ja kehittyy yhteisössä jossa on tietyt elämäntavat ja muutenkin usko syötetään käytännön asioina lapseen, lapsi todella luulee uskomisen olevan näiden normien noudattamista. Tämän harhakuplan puhkeaminen tuo kriisin, jonka selvittämiseksi tulisi väärät opetukset ja elämäntapanormit kertoa vääriksi niiltä vanhoilta auktoriteeteiltä, eli päivämieheltä ja puhujilta. Anteeksi tämä vuodatus, mutta ottaa pattiin.- päivittämisen.
Mitään sääntöä tai syntiä ei myönnetä vääräksi vaan se poistetaan hivuttamalla vuosien aikana syntilistalta. Kadottava synti muuttuu ensin "vain" paheksuttavaksi, sitten yleistyessä se muuttuu tuijotettavasta hyväksytyksi.. Lopulta väitetään kivenkovaan, ettei se ole koskaan synti ollutkaan!
Hyvä esimerkki on partasynti. 70- ja 80-luvulla parta oli vielä kadottava synti, mutta jo 90-luvun puolessa välissä partoja alkoi olla vl-nuorisolla, 2000-luvulla partoja ja viiksiä on jopa SRK:n tukipylväillä -perheellisillä miehillä! Nyt jos kysyt joltain vl:ltä, että miksi parta ei ole enä syntiä, sinulle vastataan: Eihän se koskaan ole syntiä ollut! - black sheep
päivittämisen. kirjoitti:
Mitään sääntöä tai syntiä ei myönnetä vääräksi vaan se poistetaan hivuttamalla vuosien aikana syntilistalta. Kadottava synti muuttuu ensin "vain" paheksuttavaksi, sitten yleistyessä se muuttuu tuijotettavasta hyväksytyksi.. Lopulta väitetään kivenkovaan, ettei se ole koskaan synti ollutkaan!
Hyvä esimerkki on partasynti. 70- ja 80-luvulla parta oli vielä kadottava synti, mutta jo 90-luvun puolessa välissä partoja alkoi olla vl-nuorisolla, 2000-luvulla partoja ja viiksiä on jopa SRK:n tukipylväillä -perheellisillä miehillä! Nyt jos kysyt joltain vl:ltä, että miksi parta ei ole enä syntiä, sinulle vastataan: Eihän se koskaan ole syntiä ollut!Näin on käynyt monelle muullekin asialle. Sitten kirkkain silmin väitetään, ettei se koskaan syntiä ole ollutkaan.
Eniten minua ärsyttää SRK-lestadiolaisuudessa tahallinen epärehellisyys ja valehtelu. - Ringis
black sheep kirjoitti:
Näin on käynyt monelle muullekin asialle. Sitten kirkkain silmin väitetään, ettei se koskaan syntiä ole ollutkaan.
Eniten minua ärsyttää SRK-lestadiolaisuudessa tahallinen epärehellisyys ja valehtelu.tämän palstan vl-sheriffi. Galleriasivullaan hän ilmoittaa olevansa mies vaikka onkin nainen, Mopin palstan perustaja Moppaajasefu, tämän palstan aikaisempi sheriffi.
- öönä
Todella hyvä kirjoitus, olen samaa mieltä.
Hoitokouksen jälkeen uskosta tuli syntilista, tuli paljon konkreettisia asioita jotka ovat syntiä. Uskosta tuli suorittamista. Minä olen kokenut tuon, minun uskosta tuli suorittamista syntilistan avulla. Varsinaninen elämä jäi elämättä kun valvoin vaan itseäni. Se oli niin kauheaa, että sairastuin myös mielenterveyden ongelmiin ja olen käynyt terapiassa sen takia.
"uskominen onkin jotain muuta kuin opittujen pykälien mukaan eläminen."
"Vanhemmat ihmiset eivät ymmärrä, että jos lapsi kasvaa ja kehittyy yhteisössä jossa on tietyt elämäntavat ja muutenkin usko syötetään käytännön asioina lapseen, lapsi todella luulee uskomisen olevan näiden normien noudattamista. Tämän harhakuplan puhkeaminen tuo kriisin, jonka selvittämiseksi tulisi väärät opetukset ja elämäntapanormit kertoa vääriksi niiltä vanhoilta auktoriteeteiltä, eli päivämieheltä ja puhujilta. "
Olen samaa mieltä, puhujien (srk:n) pitäisi tunnustaa, että olemme olleet väärässä, usko ei ole tapakristillisyytä.
Olen kyllä sitä mieltä, että kristilliset elämän ohjeen ovat olleet viimeaikoina ihan hyvät, jotka uskovaisilla on.
Mutta ne hoitokokousajat, ne kummittelevat vieläkin kun niistä ei ääneen puhuta, ei ääneen uskalleta sanoa mm.että tehtiin väärin kun lasten piti kieltäytyä koulu-TV:stä, musiikkiliikunnasta jne. Silloin oli valtavsti tuollaistakin joka ahdistaa vieläkin ihmisiä, jotka sen saivat kokea.
Miksi esim. näistä ei puhuta, että se oli väärin. Voihan sen sanoa, että varsinainen tanssiin uskovaiset eivät halua osallistu, mutta muuten lapset voivat vapaasti koulussa osallistua liikuntaan myös musiikkiliikuntaan ja kouluTV:n - tämä kolahti
>>että uskominen onkin jotain muuta kuin opittujen pykälien mukaan eläminen. Vanhemmat ihmiset eivät ymmärrä, että jos lapsi kasvaa ja kehittyy yhteisössä jossa on tietyt elämäntavat ja muutenkin usko syötetään käytännön asioina lapseen, lapsi todella luulee uskomisen olevan näiden normien noudattamista. Tämän harhakuplan puhkeaminen tuo kriisin>>>
tämä kriisi on tullut todeksi elämässäni, kukapa tietää, ehkä juuri tästä syystä!!! - tämä kolahti
>>että uskominen onkin jotain muuta kuin opittujen pykälien mukaan eläminen. Vanhemmat ihmiset eivät ymmärrä, että jos lapsi kasvaa ja kehittyy yhteisössä jossa on tietyt elämäntavat ja muutenkin usko syötetään käytännön asioina lapseen, lapsi todella luulee uskomisen olevan näiden normien noudattamista. Tämän harhakuplan puhkeaminen tuo kriisin>>>
tämä kriisi on tullut todeksi elämässäni, kukapa tietää, ehkä juuri tästä syystä!!! - ämmä
öönä kirjoitti:
Todella hyvä kirjoitus, olen samaa mieltä.
Hoitokouksen jälkeen uskosta tuli syntilista, tuli paljon konkreettisia asioita jotka ovat syntiä. Uskosta tuli suorittamista. Minä olen kokenut tuon, minun uskosta tuli suorittamista syntilistan avulla. Varsinaninen elämä jäi elämättä kun valvoin vaan itseäni. Se oli niin kauheaa, että sairastuin myös mielenterveyden ongelmiin ja olen käynyt terapiassa sen takia.
"uskominen onkin jotain muuta kuin opittujen pykälien mukaan eläminen."
"Vanhemmat ihmiset eivät ymmärrä, että jos lapsi kasvaa ja kehittyy yhteisössä jossa on tietyt elämäntavat ja muutenkin usko syötetään käytännön asioina lapseen, lapsi todella luulee uskomisen olevan näiden normien noudattamista. Tämän harhakuplan puhkeaminen tuo kriisin, jonka selvittämiseksi tulisi väärät opetukset ja elämäntapanormit kertoa vääriksi niiltä vanhoilta auktoriteeteiltä, eli päivämieheltä ja puhujilta. "
Olen samaa mieltä, puhujien (srk:n) pitäisi tunnustaa, että olemme olleet väärässä, usko ei ole tapakristillisyytä.
Olen kyllä sitä mieltä, että kristilliset elämän ohjeen ovat olleet viimeaikoina ihan hyvät, jotka uskovaisilla on.
Mutta ne hoitokokousajat, ne kummittelevat vieläkin kun niistä ei ääneen puhuta, ei ääneen uskalleta sanoa mm.että tehtiin väärin kun lasten piti kieltäytyä koulu-TV:stä, musiikkiliikunnasta jne. Silloin oli valtavsti tuollaistakin joka ahdistaa vieläkin ihmisiä, jotka sen saivat kokea.
Miksi esim. näistä ei puhuta, että se oli väärin. Voihan sen sanoa, että varsinainen tanssiin uskovaiset eivät halua osallistu, mutta muuten lapset voivat vapaasti koulussa osallistua liikuntaan myös musiikkiliikuntaan ja kouluTV:nvikaan silloin vähän jokaisen kohdalla. Se oli väärää henkeä , josta saimme parannuksen armon ja pääsimme Jumalan lapsen vapauteen. Jossa haluamme uskoa omat syntimme anteeksi. Meistä ei parempia tullut parannusta tekemällä, vain armosta saamme uskoa.Valvomme oman kohtamme, mutta neuvomme, jos näämme lähimmäisemme joutuvan vaarallisille vesille. Otamme nöyrästi myös vastaan Jumalan valtakunnan armoneuvot.Siellä on nuhteen , neuvon , opetuksen mutta myös armon sanat. Ensin armo ja sitten totuus tulee armon käsittämisen jälkeen.
- mie...
En ole kuullut,ettei syntiä saisi anteeksi syntinä,vaikka olen kuulunut vl yhteisöön jo kymmeniä vuosia.
Mutt ymmärrän kyllä,mitä ajat takaa henkiopilla.
Sen verran on tuota syntiä tullut mittariin elämän aikana,että tiedän kyllä mitä väärässä hengessä tehty synti on.
Synnin saa uskoa syntinä anteeksi,mutta ei se kyllä kauan pois pysy,jos henki on väärä.
Esim,jos ajattelee,ettei viinan juonti nyt niin paha asia ole ja saa juoppouden syntinä anteeksi,niin kyllä se pullo pian taas kourassa on,jos ei sitä osaa vääränä pitää.
Eli kyllä se väärä henkikin pitäisi laittaa syntinä pois.
Siihen voi vaikka rukoilla voimaa ja ymmärrystä Jumalalta. mutta oli miten oli,jos syntinsä korjaa ihan sydämestään,niin onhan ne silloin anteeksi ja väärää henkeäkin voi vastustaa.
Kyllä se sielunvihollinen noiden kaikkien viettelysten takana on ja toimii vääränä henkenä.- takana?
Onko SRK lanseerannus erikseen alkoholin hengen vai onko alkoholinkäyttö hempeän hengen hedelmiä?
- olkoon...
takana? kirjoitti:
Onko SRK lanseerannus erikseen alkoholin hengen vai onko alkoholinkäyttö hempeän hengen hedelmiä?
olkoon vaikka viinan piru. :-D
Sama henki ja isäntä siellä synnissä on aina takana,kuttupa sitä millä nimellä tahansa. - *sirkka
oikean hengen hedelmänä tehdystä synnistä vastakohtana väärän hengen hedelmänä tehdylle synnille!
Äläpä monimutkaista yksinkertaista uskomista! Raamattuun ei ole luvattu lisätä mitään, eikä sieltä mitään ottaa pois. Tiedät, mikä tuomio on sellaisen teon tehneille ja tietysti sitä tahallaan levittäville. Nimi pyyhitään pois Elämän Kirjasta.
Voitko väittää, ettet esimerkiksi tulistu toisille ja lausu sopimattomia sanoja useammin kuin yhdesti elämäsi aikana, etkä edes ajattele sellaista, tuskinpa. Elikkä jos vaikka kaksi kertaa tekeekin jotain samanlaista syntiä, silloinhan kyseessä henkioppiteorian mukaan on väärähenkisynti, vai?
Yksinkertaisesti raamatunmukaisessa uskossa synti sanotaan vain synniksi ja armo armoksi. Raamatun mukaan siinä pitää tie oleman, ettei tyhmäkään tieltä eksy. Moni menetti mielenterveytensä jopa elämänsä noiden tuulesta temmattujen keksintöjen seurauksena.
Uskominen on rakkautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä, ei yöllisiä hoitokokouksissa piinaamisia! - saatanalle
*sirkka kirjoitti:
oikean hengen hedelmänä tehdystä synnistä vastakohtana väärän hengen hedelmänä tehdylle synnille!
Äläpä monimutkaista yksinkertaista uskomista! Raamattuun ei ole luvattu lisätä mitään, eikä sieltä mitään ottaa pois. Tiedät, mikä tuomio on sellaisen teon tehneille ja tietysti sitä tahallaan levittäville. Nimi pyyhitään pois Elämän Kirjasta.
Voitko väittää, ettet esimerkiksi tulistu toisille ja lausu sopimattomia sanoja useammin kuin yhdesti elämäsi aikana, etkä edes ajattele sellaista, tuskinpa. Elikkä jos vaikka kaksi kertaa tekeekin jotain samanlaista syntiä, silloinhan kyseessä henkioppiteorian mukaan on väärähenkisynti, vai?
Yksinkertaisesti raamatunmukaisessa uskossa synti sanotaan vain synniksi ja armo armoksi. Raamatun mukaan siinä pitää tie oleman, ettei tyhmäkään tieltä eksy. Moni menetti mielenterveytensä jopa elämänsä noiden tuulesta temmattujen keksintöjen seurauksena.
Uskominen on rakkautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä, ei yöllisiä hoitokokouksissa piinaamisia!heittämiseen. Koko saatanalle heittämisen oikeus oli SRK:n keksimä juttu. Nykyään ei ENÄÄ ketään saatanalle heitetä, vaikka SRK ei ole mitään väärää aiemmissa hoitokokouksissan havainnutkaan.
Kaikki SRK-laisuuden hoitokokoukset olivat todella siunauksellisia SRK:n mielestä, mutta samaa ei enää harasteta. Miksi, jos ne tosiaan olivat niin siunauksellisia? On tämä SRK kyllä omituinen järjestö! - sairautena
olkoon... kirjoitti:
olkoon vaikka viinan piru. :-D
Sama henki ja isäntä siellä synnissä on aina takana,kuttupa sitä millä nimellä tahansa.lääketieteellisin keinoin, mutta SRK:n synniksi määrittelemää alkoholin nauttimista hoidetaan puolestaan syntinä. Nämä asiat on aina sekoitettu toisiinsa vl-yhteisössä.
Vaikka itsensä SRK:n hoitomies laatisi kuinka tehokkaan väärän hengen karkottamisloitsun, niin ei sillä alkoholismi kyllä parane. Alkoholisynti on hoitomiehelläkin toki lupa saarnata anteeksi.
- Joosua
Siellä se on edelleen samassa paikassa missä se on syntynytkin samoin kuin muutkin Heikki Saaren opit.
Juuri nyt niitä ei vaan yksinketaisesti tarvitse massiivisesti käyttää, koska vl-yhteisö on melko stabiilissa olotilassa. Heti kun liikkeen sisältä nousee riittävän suuri erimielisten joukko, jolla on selkeä johtaja jonka valtaapitävät voivat kokea todelliseksi uhkaksi, henkioppi ja muut opit jodutaan ottamaan uudestaan massiivikäyttöön. - ...
...
- hyvin!
...
- öönä
Onhan katollinen kirkkokin pyytänyt julkisesti anteeksi joidenkin pappien pedofilia rikoksia.
Eli seurakuntakin voi pyytää julkisesti anteeksi rikkomuksia- ja arvokas
kirkko, toisin kuin SRK, joka on tuore mutta silti ihmeen röyhkeä äärijärjestö. Siinä on se ero.
- jäi ja pysyy
bisnes henki, se on hyvä henki se.
- arvostetumpi
uskovainen olet. Näin on jo pitkään ollut ja tullee aina olemaan. Avioero ja uudelleen avioituminenkin ovat sallittuja jos olet riittävän rikas.
- siunattu
henki tuo bisneshenki, mutta raha-arpahenki on ahneuden henki.
- kadottava,
siunattu kirjoitti:
henki tuo bisneshenki, mutta raha-arpahenki on ahneuden henki.
mutta osake- ja valuuttakeinottelu puolestaan hyvinkin arvostettuja rikastumiskeinoja vl-yhteisössä.
Eli: Jos Veijo Esson baarissa panet euron hedelmäpeliin, olet kaulaasi myöten noituuden synnissä (ahneus)! Mutta jos panokset ovat suurempia ja kotikin pantattu pelaamisen vuoksi, niin olet SRK:n siunaama liikemies! - kun osa
kadottava, kirjoitti:
mutta osake- ja valuuttakeinottelu puolestaan hyvinkin arvostettuja rikastumiskeinoja vl-yhteisössä.
Eli: Jos Veijo Esson baarissa panet euron hedelmäpeliin, olet kaulaasi myöten noituuden synnissä (ahneus)! Mutta jos panokset ovat suurempia ja kotikin pantattu pelaamisen vuoksi, niin olet SRK:n siunaama liikemies!hedelmäpelien tuotosta menee kansanterveyden hyväksi, niin ei hyvä, mutta keinottelussa kaikki hyöty tulee omaan pussiin. Mitä enemmän ajallista siunausta, sitä parempi uskovainen. (?)
Lahjoituksia varmaan ajallisesti siunatut antavat SRK:n diakoniatyöhön ja uusien pytinkien rakentamiseen Jumalan valtakunnan hyväksi. Ei huono.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614218Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653446Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541796Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251663Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2971430Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132928Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235858en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115835Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18804