Sekavaa..

ensinnäkin raskaus ja mielialat on ihan normia. Kumpikin jos on nuoria niin muutenkin luonteet vielä ailahtelee nopsaan ja tehdään ja sanotaan paljon mitä ei oikeastaan edes aina tarkoiteta. Tilanne voi olla aika stressaava molemmille.

Asunnon pitäisi kyllä järjestyä jos olet täysi-ikäinen ja asut kotona vielä ja lapsi on tullut. Kovisteleppa kuntaa!

Yhdessä elon ja olon kurjuus ja autuus ratkeaa lopulta kun pääsette saman katon alle. Ehkä on kokeilun arvoista ihan tosissaan yrittää jo lapsenkin takia jotta ei tarvitse sitten jossitella ja katua. Voithan ottaa asunnon omalle nimellesi jolloin saat jäädä siihen asumaan jos ette yhteen sovi.

Ja ota se asenne että jos yhdessä yritätte niin ainakin vaikka puoli vuotta, sekin on lyhyt aika kokeilla parisuhdetta kiinteämmin. Lisäksi kannattaa päättää muutakin eli esim että ero ei ole ase jolla tapellaan eikä vaihtoehto vaan jos yhteen mennään niin myös olalan ainakin tuo aiottu aika ja sitten vasta päästetään päähän se ajatus; onko tämä hyvin näin? Jos sitä koko ajan miettii niin mielipide vaihtuu tuulen mukaan eikåä kukana voi koko ajan toista miellyttää. Eräänlainen koeaika siis jota arvioidaan vasta sen päättyessä.

Taidat siis olla kuitenkin kiintynyt poikaystävääsi koska ero ei tunnu hyvältä ajatukselta. lapsi sekoittaa tunteiden karttaa pitkässäkin suhteessa joten.. Jos suhde ei toimi niin ero on kyllä helpottava ajatus. tai toimi on väärä sana sillä suhde voi ola toimimatta vaikka toisesta tykkää. Se vaan pitää sitten saada toimimaan puhumalla ja sopimalla, kumpikin myös joustaa ja venyy ja tekee kompromisseja. Ei missään ole täydellisesti yhteen sopivia ihmisiä joiden elo on aina onnea ja auvoa..

Minä taas sanoisin, että älkää muuttako yhteen, ennen kun molemmat olette varmoja, että se on juuri sitä mitä haluatte. Muuta sinä lapsen kanssa ja sopikaa isän kanssa että hän kuitenkin päivittäin käy luonanne... Ottakaa hieman etäisyyttä, että saatte molemmat mietittyä, mitä todella tahdotte. Mutta lopulta asiat selviää vain keskustelemalla. Teidän on aivan rehellisesti kerrottava toisillenne, ensinnäkin kaikki se, joka on loukannut yhdessä olonne aikana, mikä on tuntunut pahalta, kuitenkaan toisianne syyllistämättä ja herjaamatta. Te ette ole toistenne ajatustenlukijoita, teidän on suoraan kerrottava miltä tuntuu. Se avaa solmuja jo paljon. Olette molemmat varmasti hyvin epävarmoja tulevaisuudestanne, tuskin kummallakaan on tällä hetkellä kovinkaan turvallinen olla, jos olette jo useasti eronneet. Puhukaa siitä. Kertokaa tuntemuksianne lapsestanne, älkää pelätkö kertoa toisillenne, että teitä pelottaa ja lapsi saattaa jopa ahdistaa välillä, ne ovat täysin normaaleja tunteita, mutta jakakaa ne keskenänne. Sitten voitte alkaa puhumaan siitä, mitä toivoisitte toisiltanne ja suhteeltanne, vaikkette yhdessä päättäisikään jatkaa. Tekemisissä te joudutte kuitenkin olemaan, lapsen takia, ja teidän on tultava toimeen keskenänne.

Pikkulapsi vaihe on toisinaan hyvin raskas ja koettelee jo kauan yhdessä olleitakin pareja. Ensinnäkin ovat hormonit. Odota vielä muutama kuukausi ja minä lupaan että tunnet olosi paremmaksi ja varmemmaksi, kun hormonitasapaino alkaa pikkuhiljaa normalisoitua. Ja lapsesi isäkin on varmasti vielä sekaisin siitä, mitä on tapahtunut ja miten hänen tulisi siihen suhtautua... Se on rankkaa vanhemmallekin miehelle. Vasta sen jälkeen, kun te molemmat alatte olemaan taas enemmän tasapainossa, kannattaa tehdä päätöksiä. Pitäkää katse lapsessa. Te olette sitoutuneet loppuelämiksenne toisiinne, vaikkette yhdessä jatkaisikaan, joten teidän ei tarvitse nyt hätiköidä. Yrittäkää nyt pikemminkin muodostaa uutta kommunikaatioyhteyttä toisiinne, kuin uudistaa parisuhdettanne. Sitä kautta ehkä tutustutte toisiinne taas paremmin ja huomaatte, että teillä on enemmän yhteistä kun olette tienneetkään.
Yritä olla hänelle ystävällinen ja kohtelias, vaikka olisitkin vihainen ja loukkaantunut. Älä solvaa, äläkä loukkaa ja yritä olla huutamatta. Kuuntele ja keskustele. Vaikeistakin asioista voi puhua asiallisesti. Ole vastuussa omasta käytöksestäsi, vaikka hän olisikin joskus aivan mahdoton. Se todella auttaa ja on hyvää harjoitusta lapsesi uhmaan parin vuoden päästä;)

Nauti vauvastasi ja äitinä olosta. Yritä olla stressaamatta liikaa, anna elämän kantaa.

Voimia sinulle ja iso halaus! Sinä pärjäät kyllä, vaikka sitten yksin lapsesi kanssa!!!

Ja laita tänne viestiä siitä miten etenette ja miten lapsesi voi!