sekavaa

Ei kai kannata yhteen muuttaa jos epäröit jo. Pysytte ehkä paremmin ystävinä, lapsen takia. Tai voihan sitä seurustella vaikka ei yhdessä asu ja katsoa miten elämä kuljettaa =)

itsekin olin nuori kun saimme ensimmäisen lapsen.mieleltäni ainakin olin ihan täysi teini ja ero oli vähän väliä mielessä,tuntui että ollaan niin erilaisia,molemmat juopoteltiin ennen lasta tosi paljon ja miehellä se jatkui lapsen syntymänkin jälkeen ja mulla loppu tottakai...nyt meillä on kolme lasta ja vieläkin välillä ajattelen että ois parempi erota,mutta kuitenkin jos se ero ois lähellä niin tuntuu pahalta...kai se on sitä ettei loppujenlopuksi haluukkaan erota,se on niin vaikeeta vaikka ensin kun miettii niin tuntuu muka helpolta...monet eroaa kun lapset on pieniä,sen ajan jos selviää yhessä niin sitten varmasti helpottaa...ite en oo ollu viiteen vuoteen normaalissa mielentilassa kun on ollu raskaudet ja imetykset,nyt vauva kohta 2kk ja mä 24v...
se ois kans yks vaihtoehto että asuisitte erillään mutta oisitte kuitenkin yhessä ja kattositte miltä tuntuu...sitä minäkin miehelle jossainvaiheessa ehdotin mutta tässä ollaan

Luulen että nuo sinun kokemukset johtuu
paljon nuoruudestasi ja että tunteiden käsittely on tuolla tasolla sinulle uusi asia.Ja niin on kaverillesikin.Kukaan ei pysty sinulle sano-
maan,mikä nyt on oikein sinulle.Olisi
ehkä hyväksi asua erillään ja vain tavata.katsoa miltä rupeaa tuntumaan.Joskus erossa olo saa
ihmeitä aikaan ja elämä,tunteet,selkiytyy.Monessa parisuhteessa on kriisejä,joissa ollaan erossa jonkun aikaa ja katsotaan,kuulostellaan.Tuneita ei voi
pakottaa mihinkään suuntaan.Siksi on hyvä antaa niille joskus rauha ja aikaa.Uskon että kun
saat hetken asua yksin,asiat sinulle selkiytyy ja nimen omaan tunteetSitä varmaan eniten nyt
kaipaat ja tarvitset.