Moniko on nähnyt Lieksa elokuvan pätkän you tubessa?
Siinähän näytti pääosissa olevan romaneita , romanov/koppelo suvusta ja ilmeisesti elokuva rakentuu pitkälti romaniseurueen varaan ..
Nythän Lieksassa ei tietääkseni ole kuin pari romania!
miksi?
Nurmeksessa heitä on paljon sekä ilomantissa ja muilla lähipaikkakunnilla.
Tuoko elokuva jotenkin tietoon jotakin uutta siitä miksi romanit karttaa lieksaa??
Vai käykö sittenkin niin että jo ensi kesänä turistit muualta suomesta, painaakin kaasua lieksan kohdalla ja sanovat: Tuonne ei ainakaan jäädä eikä edes pysähdytä..eikös siellä ole niitä romaneja..mitä ne nyt oli koppelon sukua..
Todellisuus hämärtyy myös suomalaisilla ja televiso jotenkin harhauttaa ihmisiä luulemaan ja olettamaan että kaikki nähty olisi jotenkin kumminkin totta.
LIEKSA elokuva
8
1201
Vastaukset
- N.Miikkulainen
Yllättävän hyvä biisi.
http://www.youtube.com/watch?v=OwTtDr5JPz4
Muistelen täällä olleen romaneja joskus 90-luvulla enemmänkin, ehkä jopa 90-luvun lopullakin. Nykyään harvemmin näkee, jos ollenkaan. Ei kyllä sen puoleen haittaakaan, puukkokaheleita riittää ihan oman kylän poijjissakin. Vaikka eihän kaikki romanit ole puukkojunkkareita tai varkaita.
"Todellisuus hämärtyy myös suomalaisilla ja televiso jotenkin harhauttaa ihmisiä luulemaan ja olettamaan että kaikki nähty olisi jotenkin kumminkin totta."
On jo hämärtynyt. Jo kauan aikaa on Suomestakin löytynyt niitä, joilla menee puurot ja vellit sekaisin. Jos nähdään Salattujen elämien näyttelijä livenä, niin jotkut eivät ymmärrä kyseessä olevan näyttelijän, vaan sotkevat roolin ja roolihenkilön näyttelijän todelliseen minään.
Televisio muutenkin sumentaa monien ihmisten todellisuudentajua, seurauksista saamme kaikki nauttia.
Mutta onko aihetta pelätä turistien laajoissa määrin karttavan Lieksaa elokuvan julkaisun jälkeen, niin tuskin. - kuttulanuuno
Pidän varmana että ennemin Lieksan kautta ajavat pysähtyvät Lieksaan, onhan elokuva ilmaista lieksamainosta.
lieksaahan ei moni eteläsuomessa edes tunne eivätkä tiedä missä päin suomea se on.
Elokuvan myötä he ehkä päättävät piipahtaa Lieksassakin matkojensa lomassa! - walrus
Niin elikäs minä Lieksassa asuessani kuulin sellaisen juorun, että romaaneja eleli ennen aikasen monta jossain Pankakosken suunnalla. Paikalliset sitten suuttuivat heille jostakin syystä ja menp äityi aika kärkkääksi ja väkivaltaisia yhteenottojakin oli. Tämä siis tapahtui joskus 70- ja 80-luvulla. Sen koommin ovat Lieksaa karttaneet.
Tämä on siis huhu minkä olen kuullut... faktaksi en väittäisi, mutta on kai siinä jonkin verran perää, koska aika monasti olen asiasta kuullut. Eikä romaaneja siellä näkynyt enää 90-luvulla.- Vanha mies
Minäkin muistan ajat ja ne ei ole kaikki painokelpoisia...homma vaan meni liian pitkälle että oli pakko ryhtyä vastarinttaan ..siinäkin tuli tietty ylilyöntejä mutta ei auttanu muu silloin!
- mutta 50-luvulla
Kyllä olet huonosti asiat kuunnellut. Mustalaisten pois ajaminen Pankakoskelta tapahtui jo 1950-luvun loppupuolella. Ikävä ei ole ollut.
- se oli
mutta 50-luvulla kirjoitti:
Kyllä olet huonosti asiat kuunnellut. Mustalaisten pois ajaminen Pankakoskelta tapahtui jo 1950-luvun loppupuolella. Ikävä ei ole ollut.
Muistan kun aikuiset puhuivat, että mustalaisten radiokin roikkui puunoksassa siinnä poisajon hötäkässä. Pienestä tytöstä tuntu aika pelottavaltakin moinen meininki.
- tyttönen...
ukki vainaa kertoi itse olleensa mukana...
- Odotan
Miksi ihmeessä tästä elokuvastakin on kaivettava negatiivistä, jo ennen ilmestymistään. Kävin kuuntelemassa Pölösen kerrontaa Lieksa!-elokuvasta. Odotan "ylpeänä" leffan ilmestymistä (myös kansainväliseen levitykseen), hieno tunne mennä katsomaan ja kuuntelemaan Tuomaksen sävellystä. Yhdyn Pölösen ja yleisössä olleen miehen mielipiteeseen; "ei se elokuva pahaa Lieksallekaan tee".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17513388
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585483Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454910Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493699Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402833Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282032Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1191783Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3711693Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371515