Tuleva sijaisäiti

Ex Erit. ope

Moikka.
Olemme mieheni ja lapseni kanssa muuttamassa maalle. Hankimme ison talon ja ensimmäinen "lainalapsi" tulee näillä näkymin alkutalvesta. Olen erityisopetusalalla pk-seudulla ja osasin varautua bioäitien ja sijaisvanhmepien kitkaan, mutta nyt olen aika lyöty luettuani tuon vuoden kestäneen "keskustelun", mikä keskustelupalstalla on. Toivon, että itse jaksamme myös biologisten vanhempien kanssa. Tekstejä lukiessa tuli olo että "kovempi" homma on tapella äitien ja isien kanssa kun keskittyä oleelliseen, eli lapsen hyvinvoinnin turvaamiseen. Toivottavasti näin ei tule olemaan.
Tulin siihen tulokseen että kyselen mieltäni askarruttavia asioita paikallisesta sossusta. Jos jollakin on oikeasti tarjota todella kullanarvoisia vinkkejä niin otetaan vastaan. =)

Mutta voimia kaikille ja mukavaa loppukesää!
x-ERO

8

1309

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voax

      Olen toiminut yli 15v. sijaisvanhempana, kuudelle pitkäaikaisesti sijoitetulle lapselle ja nuorelle. Lisäksi olemme olleet kriisiperheenä yli kolmellekymmenelle lapselle. Olemme myös käyneet koko ajan koulutuksissa ja vertaisryhmissä, joten tunnemme paljon muita sijaisperheitä.

      Tälläkään kokemuksella en ole koskaan tavannut elävässä elämässä ketään, jonka voisin kuvitella tällaisia juttuja kirjoittelevan. Tai kuullut muilta juurikaan tämän tyyppisiä tarinoita. Haasteita kyllä piisaa, mutta ei mitään tämän tapaista!

      Summa summarum: Vakuutan sinulle, että todellisuus on tosi kaukana tämän palstan herättämistä mielikuvista.
      Luen näitä juttuja itse satunnaisesti, vaikkapa vain pitääkseni mielessä juuri sen tosiasian, että virtuaalimaailma ei vastaa todellisuutta.

      Hyvää jatkoa ja rohkeaa mieltä! Oikeiden ihmisten kanssa pärjää kyllä -luulen, että näidenkin, jotka nikkeinä ovat mitä ovat.

      • vanha sijari

        Olen ollut alalla jo reilut toistakymmentä vuotta, tosin vain muutamalle lapselle sijaisvanhempina.

        Tämä palstan jutut ovat täyttä pääosin roskaa. Kuka tahansa voi tänne kirjoittaa ja satuilla ihan mitä hyvänsä ja niinhän täällä tehdään.

        Kuten voax kirjoitti oikeiden ihmisten kanssa tulee toimeen. Sijaisvanhemmuus on haastava tehtävä ja vastuu on kova, mutta paljoa iloa työstä saa. (Jos tähän niitä iloja kirjaisin, äkkiä muutama palstan "käpy" aloittaisi heti mollaamisen.)

        Hienoa, että uudet nuoret ihmiset lähtevät mukaan työhön!!!

      • x-ero
        vanha sijari kirjoitti:

        Olen nyt suurin piirteen lukenut tämän palstan ja huomasin kyllä mikä on "meininki".
        Kiitos kannustuksesta!

    • mikä on

      sijaislapsen ja adoptiolapsen ero tulet hyvin pärjäämään.
      Ja kun toimit siinä tarkoituksessa todella, mikä onkin sijaisperheen tarkoitus, eli väliaikainen lapsen sijoituspaikka, ja jos lapsen oman perheen asiat tulevat kuntoon, etkä ala lyödä kapulaa rattaaseen omilla väittämisillä omien tarkoitusperiesi toteuttamiseen, vaan osaat katsoa asiaa bioperheenkin kannalta. Sinulla tulee olemaan paljon helpompi joka suhteessa eikä riitaisuuksia tule. Onnea matkaan!

      • x-ero

        meillä ole tarkoitus hankaloittaa enää entisestään kenenkään elämää (en usko että muillakaan sijaisvanhemmilla), vaan auttaa pahassa tilanteessa. Olemme myös kriisiperhe, jolloin lasten vierailut saattavat olla vain yhden yön mittaisia, mikäli kotiin pystyy palaamaan.Olen jo ammatissani paininut erilaisten äitien ja isien kanssa siitä, mikä olisi lapselle paras koulu,-oppimis,-tai asumismuoto. (vaikka en sosiaalityöntekijä olekaan) Tulta päin siis ja kaikille muillekin äideille jaksamista syksyyn!

      • Jemmika

        ...,ei ole epäilystäkään, ettei kaikki sijaisvanhemmat, tiedä mikä on sijoituslapsen ja adoptiolapsen ero!
        Ei ole sijoituskodin vika, että lapsi joutuu jäämään sijoituskotiin. Sijoituksen pituus riippuu lapsen omista vanhemmista ja sosiaaliviranomaisista.

      • epäilystäkään
        Jemmika kirjoitti:

        ...,ei ole epäilystäkään, ettei kaikki sijaisvanhemmat, tiedä mikä on sijoituslapsen ja adoptiolapsen ero!
        Ei ole sijoituskodin vika, että lapsi joutuu jäämään sijoituskotiin. Sijoituksen pituus riippuu lapsen omista vanhemmista ja sosiaaliviranomaisista.

        jotta sellaisi sijaisperheitä ei olisi, jotka ovat siinä luulossa, jotta lapsi on 18-vuotiaaksi sijoitettu.
        Ei ole epäilystäkään jotta ei olisi sellaisia sijaisäitejä, jotka alkavat hankaloida lapsen ja vanhempien välistä suhdetta.
        Ei ole epäilystäkään jotta ei ole sellaisia sijaisäitejä, joidenka pytkimykset ovat niin intensiivisesti vain oman edun tavoittelua.
        Ei ole epäilystäkään ettei olisi sellaisia sijaisäitejä, jotka väittävät kaikenlaista tahallisesti, jotta saisi tapaamisrajoitteita aikaan ja lapsen ja vanhemman suhteen ja yhteydenpidon hakaloittamista.
        Ei ole epäilystäkään jotta ei olisi sellaisia sijaisäitejä, jotka ovat kiintyneet lapseen niin, jotta sairaaloisesti ja keinoja kaihtamatta, agressiivisestikin uhmaten tekee kirjoituksia hallinto-oikeuden kyselyihin, joita hallinto-oikeus tekee, ja jotka tehdään ihan rutiinisti. Eli ei ole epäilystäkään jottei niistäkin sijaisäitien vastauksista paista oman edun tavoittelu.
        Ei ole epäilystäkään jotta ei olisi olemassa sijaisäitejä jotka eivät halua minkäänlaista yhteityötä vanhempien kanssa.
        Ei ole epäilystäkään, jotta olisi vain "kilttejä" ja lapsen "etua" ajavia sijaisäitejä.
        Näiden "kilttien", "uhrautuvie" sijaisäitien lukumäärä Suomessa on kasvava.
        Mutta myös valvonta alkaa olla hyvässä vauhdissa kasvamassa ja kehittymässä.
        Valtion puolelta on alettu heräilemään kasvaviin ongelmiin, ja pitkittyneisiin sijoituksiin, ja yhteiskunnan rahallisiin ongelmiin kun sijoitusten pituudet ja määrät ovat uhkaavasti kasvaneet. Eli kuinka on jos perhe on valmis ottamaan kasvatustehtävän vastaan siellä lapsen omassa kodissaan. Oletteko te mukana siinä asiassa. Sillä sosiaalivirkailijat ovat kasvavasti yhteisissä ammatillisissa vuosipäivissään tuoneet julki, huostaanottoperheiden kasvavaa tyytymättömyyttä sijaisperhe palveluun.
        Onko Sinulla ammatillista valmiutta kohdata bioperhe ja lapsen oma rakas yhteisö, jossa hän on elänyt. Onko ammatillista valmiutta kohdata biovanhemmat jotka ovat sosiaalin suunnitellussa "ohjelmassa", jossa huoltosuunnitelman pyrkimyksiä tavoitellessaan, ovat sillä mielellä, jotta sijaisäiti osaa yhteistyön periaatteet. Oletko ajatellut asiaa, hei Sinä tämän kyselyn aloittaja, oletko sittenkään kypsä ja valmis sijaisvanhemmuuden haasteisiin.

      • x-ero
        epäilystäkään kirjoitti:

        ennenkuin me todella olemme se sijaisperhe. Voin raportoida miten meillä sujuu, tosin en tiedä kirjoitanko tänne, mutta jonnekin!
        Mukavaa syksyä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5495
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2396
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1890
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      146
      1773
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1615
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      34
      1575
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1408
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      18
      1125
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1088
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      228
      1059
    Aihe