Olin jo pikkulapsena ihan erilainen kuin muut, kiltti, hiljainen hissukka. Minua kiusattiin koulussa ujouteni takia ja se on entisestään pahentanut ihmisten pelkoani, en koe itseäni hyväksytyksi nyt aikuisenakaan.
Jännitän tosi paljon kaikkia ihmisiä, en uskalla mennä minnekään ilman että otan beetasalpaaja-tabletin. Jos en ole ottanut lääkettä ja minun pitää puhua muille, tärisen ihan kauttaaltani enkä pysty puhumaan, koska ääni värisee niin pahasti. Joskus en kestä tilannetta ja on pakko poistua paikalta.
En pysty menemään kauppaan, bussiin, mihinkään ilman lääkettä. En jännitä pelkästään esiintymistä, vaan myös ihan tavallista yksittäisten ihmisten kanssa juttelemista. Koulussa jännitän koko ajan, joten koulupäivän jälkeen särkee päätä ihan kamalasti enkä jaksa tehdä muuta kuin nukkua. Sen takia poissaoloja on kertynyt aika paljon, en jaksa koko ajan jännittää. Jostain kumman syystä minulla on kuitenkin suht paljon kavereita ja hyviä ystäviä... heidänkin seurassa saatan punastella.
Nyt luulette varmaan, että olen jossain ala-asteella...olen jo 25 ja kärsinyt näistä oireista yli kymmenen vuotta. Olen käynyt terapiassa, kokeillut masennuslääkkeitä ja vaikka mitä. Mikään ei auta. Olen lopettanut taisteluni ujoutta vastaan. Tällainen minä olen, tällainen tulen aina olemaan. Mitä sitten. En tule muuttumaan, ei ole muuta tietä kuin hyväksyä se, että olen temperamentiltani ujo.
Jännitän tosi paljon kaikkia ihmisiä, en uskalla mennä minnekään ilman että otan beetasalpaaja-tabletin. Jos en ole ottanut lääkettä ja minun pitää puhua muille, tärisen ihan kauttaaltani enkä pysty puhumaan, koska ääni värisee niin pahasti. Joskus en kestä tilannetta ja on pakko poistua paikalta.
En pysty menemään kauppaan, bussiin, mihinkään ilman lääkettä. En jännitä pelkästään esiintymistä, vaan myös ihan tavallista yksittäisten ihmisten kanssa juttelemista. Koulussa jännitän koko ajan, joten koulupäivän jälkeen särkee päätä ihan kamalasti enkä jaksa tehdä muuta kuin nukkua. Sen takia poissaoloja on kertynyt aika paljon, en jaksa koko ajan jännittää. Jostain kumman syystä minulla on kuitenkin suht paljon kavereita ja hyviä ystäviä... heidänkin seurassa saatan punastella.
Nyt luulette varmaan, että olen jossain ala-asteella...olen jo 25 ja kärsinyt näistä oireista yli kymmenen vuotta. Olen käynyt terapiassa, kokeillut masennuslääkkeitä ja vaikka mitä. Mikään ei auta. Olen lopettanut taisteluni ujoutta vastaan. Tällainen minä olen, tällainen tulen aina olemaan. Mitä sitten. En tule muuttumaan, ei ole muuta tietä kuin hyväksyä se, että olen temperamentiltani ujo.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Eihän siinä muu auta kuin hyväksyä se tosiasia, että on temperamentiltaan ujo. Hienoa kuitenkin kuulla, että sinulla on kavereita ja ystäviä! Jokaisella ujolla ihmisellä ei ole.