jospa järkkäisitte ihan oman saloon liittyvän ajo opetuksen.. tuolla ei edes elvis taida ajaa oikein ilman kolaria!!
aloite
salon kaupungille
1524
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lisäksi sille virkamiehelle joka vastaa Salon liikennesuunnittelusta, kaupunki kustantaisi hänelle ajokortin. Kyseisellä henkilöllä EI voi olla omaa ajokorttia tai sitten hän ei ole koskaan ajanut Salossa.
Otataampa esimerkiksi nykyinen Helsingintie, ensi lumi kun tulee niin ei ole yksikään reunakivi paikoillaan ja nyt sitä vasta rallia ajetaankin että kerkii ennen korokkeita ohi ajamaan hitaanmista.Bussit ei ole tämän jälkeen enää koskaan aikatauluissa, kun liikennevaloissa jono on Takataloon saakka.
Mutta täytyyhän Salosta suurkaupunki tehdä, varsinkin liikenteellisesti.