kotitalousvähennys takan asennuksesta

Ihan varoituksen sanana kerron kokemukseni.

Tilasimme uuden takan eräältä suomen suurimpiin kuuluvalta takan valmistajalta. Myyntiä ei ole suoraan tehtaalta vaan myynnit hoitaa paikkakuntakohtaisesti alihankkija. Yksityinen yrittäjä.

Tilausta tehdessä varmistelimme että kuuluuhan tämä yritys ennakkoperintärekisteriin jotta asennuksesta saadaan sitten kotitalousvähennys. Kuului kuulemma ja asian itsekkin tarkastimme. Samalla sovimme lopullisesta hinnasta ja kuinka suuri osuus tuosta olisi asennuksella. Myyjä lupasi kirjoittavansa laskuun että asennuksen osuus lopullisesta kokonaishinnasta olisi noin 20%.

Kun lasku tuli ei laskussa puhuttu asennuksesta sanaakaan. Soitettuamme myyjälle hän lopulta (tiukan keskustelun jälkeen) lupasi tehdä uuden laskun jossa se näkyisi.

Uusi lasku tuli ja - kas siinä olikin asennuksen hinnaksi laitettu n.5% kokonaishinnasta. Suoraan sanottuna otti moinen huijaus päähän mutta hiljaa tyydyimme tähän sillä meillä ei ollut todisteita siitä mitä hän suullisesti oli luvannut.

Tuli sitten veroilmoituksen tekoaika johon teimme kotitalousvähennys vaatimuksen.

Meni aikaa ja verotoimistosta tuli kirje ettei ko. kotitalousvähennystä myönnetä sillä ko. yritys ei ole ennakkoperintärekisterissä!!!

Tarkasteltuamme asiaa selvisi että yritys oli ollut tilaushetkellä ennakkoperintärekisterissä mutta ilmeisesti jättänyt hommansa hoitamatta sillä rekisterissä olossa oli reilun kolmen kuukauden katkos, onneksi asennusajankohtana merkintä taas näkyi!!! Verottajalla oli katsottuna tieto siltä ajalta kun yritys ei rekisterissä ollut mutta onneksemme saimme verottajan kanssa asian selvitettyä ja saimme sen vähäisen kotitalousväsennyksen verotukseen.

Että tällaista meille tapahtui..
02799
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

tarkkana kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu