Ampiaisten määrä romahti Suomessa

olen huolestunut

Nyt myös Suomessa on ampiaisten määrä romahtanut, vaikka tästä kesästä piti tulla kaikkien aikojen ampiaiskesä, erinomaisen talvehdinnan takia. Täysi mysteeri on, kuinka yhdysvalloista alkanut ampiaisten suurkato on levinnyt jo Suomeen. Epäillään sairautta. Itse epäilen että auringon valon ja haitallisten säteiden määrä on saasteiden takia kasvanut maapallolla niin paljon, että se on alkanut tappamaan nyt myös ampiaisia. Olemme ns. kusessa jos ampiaiset häviävät, kuka sitten pölyttää????

6

875

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaikki kuoleeko?

      Jos ympäri maailman ampiaiset häviävät, ei kyseessä voi olla jokin sairaus. Yhdysvalloista Suomeen vajaan vuoden aikana, no way. Pelottaa.

    • katosivat?

      Outoa, kun kesän alussa ampiaisia oli viime kesää enemmän. Ja nyt ei näy enää yhtään ampiaista missään.

    • mehiläisiä ??

      Eiköhän ne ollu mehiläisiä jotka yhdysvalloissa ja venäjällä on "romahtanut" nehän juuri pölyttävät.

    • kouluja käynyt

      Meille opetettiin 80-luvulla ala-asteella, että Japanissa oli ilmansaasteet tappaneet kaikki pölyttäjät joskus ennenvanhaan. Ihmiset olivat sitten pölyttäneet manuaalisesti kasveja.

      Nyt kun tämä ilmiö tuli uudelleen esiin, niin uskon että kyseessä on ihan normaali tauti. Miksi sitten aikaisemmin kyseinen ilmiö ei (tiettävästi) levinnyt muualle maailmaan?

      Lentoliikenne on nykyään niin suurta, että taudit ja vitsaukset leviävät silmänräpäyksessä ympäri maailmaa.

      Kyllä tälle joskus joku järkevä selitys löytyy..

      • ruotsissa

        on vielä aika paljon mehiläisiä. ruokin niitä hunajalla parvekkeelta :)


      • Wilson
        ruotsissa kirjoitti:

        on vielä aika paljon mehiläisiä. ruokin niitä hunajalla parvekkeelta :)

        Ei ne täältä suomestakaan ole mihinkään kadonneet.

        Puhe oli ampiaisista, ei mehiläisistä. Mehiläisiä olen nähnyt satoja tänäkin vuonna, ampiaisia peräti yhden - ja se yksi oli jostain syystä eksynyt autooni sisälle(?!)...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4245
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3468
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1806
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1683
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      298
      1435
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      939
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      862
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      846
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      827
    Aihe