Viimeinen puhdas paita

olli_onanias

Jaahans, se ois päällä viimene puhas paita. Ottaisko rohkeen riskin ja lähtis oikopäätä pitäjän pippaloihi pyykkärimuijaa etsimää, vai löysäiliskö ja pesis itte paitasa? Herää kysymys, onko se muijan hankkiminen kaiken sen vaivan arvosta? Ei taia olla ei.

Onhan niitä tietysti ollu tuossa hieman tyrkylläkin, ja muutama niien numerokin ois tallessa. Mut kuka niitä vanhoja hoitoja jaksais katella, ei kukaan. Jos niille soittais ja pyytäis kylään, ne heti tois omia kamppeitaa liiankin kans mukanaa ja muka unohtais niitä tänne. Ja sit ne muka sais hyvän syyn tulla niitä kamojaan muka noutamaan, pthyi sentään. Miten ne rojut, vaatteet ja hammasharjat, osaakin aina hävitä mun omaan vaatehyllyyn tai kylppärin kaappiin? Haiskahtaa hieman tietoselt taktikoinnilt.

Jos tekis niin, että lähtis kievariin pyörähtelemää eikä poikkeuksellisesti vetäis ihan täysiä känösiä päälle, niin saattais saaha jonkun ei-ihan-niin-eltaantuneelta-silliltä-haisevan naisihmisen mukaasa. Ja sit kun sitä ois yön yli paijaillu, vois aamulla luvata heittää sen kotiisa. Mut siin olis vaan yks piän jutska, pitäis nimittäin pestä mulle ekaks puhas paita päälle, kun sille viimeselle läikky eilen ehtoolla punaviinii, vai kossuuko se oli? Et millää viittis pestä ja silittää mulle paitaa, niin pääset sit mun kyyis kotiis? Ja samalhan siin menis noit muitaki vaatteit, ja pyyhkeit ja lakanoit kans, eiks nii?

Ja sit kun se ois melko innoissaa pessy kaikki mun pyykit ja ehkä talvitakitkii, niin sit sen vois viiä kotiisa ja antaa sille jotain kivaa, vaikka ny väärän puhelinnumeron. Ja lupauksen, et soitellaa sit joskus.

20

506

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niin me kaikki

      Tämä nyt sukupuoliroolijakoirvailu sille etteivät miehet tarvitse naista kuin puutteessa ja pyykkipäivänä.

      Ehkä se on noin, tai sitten...

      Olisiko niin etteivät naiset enää tarvitse miestä, mihinkään? ja miehille tuo on liian iso pala kestää itkemättä.

      Sitten pitää ruikahdella vastaavia kossu,sillinhaju,kännäys juttuja jotta vaikuttaisi mieheltä.

      Nainen ei kai pystyisi kirjoittamaan vastaavaa, koska, nainen tutkii aina vähintäinkin kahta kuvakulmaa.

      Mutta tekstistä, aika ontuvaa, puhekieli ei koskaan toimi tekstissä pelkästään puhekielenä, sitä voi käyttää korostamaan sanana siellä täällä, pitkän päälle puhekieli käy raskaaksi lukea.

      Aihe on täysin loppuun kulunut, siitä ei enää saa mitään irti. Pidetään hammasharjat omalla hyllyllä, käydään jatkoilla mutta ajellaan aamun tullen taksilla, jottei erehdytä krapulassa rattiin, eikä niitä numeroitakaan noin ollen tarvitse vaihtaa.

      • olli_onanias

        Me kaikki ajattelemme omalla äidinkielellämme, useimmiten omalla murteellammekin. Miksi en voisi myös niin kirjoittaa? Murretekstin lukeminen voi toki olla ontuvaa, koska kaikkia murresanoja ja sanojen lyhenteitä ei aina ymmärretä, tai ne tulkitaan väärin.

        Koska en ollut ajatellut laittaa tuota kirjotustani sen koommin esille, paitsi siis tänne mestaustriidille, oli mielekkäämpää kirjoittaa teksti juuri niin kuin ajattelinkin, omalla murteellani.

        Ja mitä tekstissä mainittuihin kossuun, naisiin ja pyykinpesuun tulee, niin se vaan monasti elämä kulkee. Tunnen itseni lisäksi monta miestä, jotka toimivat tuolla tavoin. Mutta hei, niin toimivat monet naisetkin. He hakemalla hakevat mitä juuri sillä hetkellä tarvitsevat, ja huomen aamulla se on moro vaan! En toki kanna tästä surua ja murhetta, se on ihmisen oma valinta asua ilman partneria. Toiminhan niin itsekin.


    • puhekielellä

      kirjoitettuja juttuja aina moititaan.
      Miksi?
      Jos ei satu olemaan juuri sen murrealueen ihminen, ei muka tekstistä ymmärrä mitään.

      Huh, huh.
      Ainut murre jota en tässä kauniissa Suomessa ymmärrä on Rauman murre.
      Muilla murteilla olen lukenut kirjojakin ja luulen, että se on rikastuttanut elämääni.
      Parhaat pakinat ovat kirjoitettu puhekielellä.
      Tämä on eräs niistä kiistanalaisista asioista, joissa ei ole yhtä ainutta oikeaa linjaa.

      Jos ei pidä, ei tarvitse lukea.

      Jos tässä tarinassa ei ollut muuta, koska aihe on kaluttu loppuun,niin esitän kysymyksen.
      Vieläkö tuollasia, tarinan miehiä on?
      En usko?

      • miettimäki

        Oletko aivan varma että lukemasi murrekirjat ovat olleet alusta loppuun saakka murteella kirjoitettuja? Vai kuten yleensä, murre kulkee vain dialogeissa tai "höysteenä".

        Murre runoilija kirjoitti kirjan täysin murteella ja kyllä tuo kirja jakaa lukijat tasan kahtia, joko asiasta tykkää tai kirjaa ei viitsi edes avata.

        Murretta ymmärtää kyllä, tämän esimerkin kohdalla puhuin nimenomaan puhekielestä, koska mielestäni murteissakin on sekä puhuttu muoto että kirjoitettu muoto. Puhuttu muoto on ylleensä levveempää ja siinä on palijo ihan turhija kirjaimija jolloin lukijan ns. sanaennustetaito ei tue lukemista.

        Eli lukiessahan ihminen katsoo vain kaksi tai kolme ensimmäistä kirjainta ja arvaa lopun sanan asiayhteyteen nähden. Tuon vuoksi hitaat lukijat ehkä pitävät murre kirjoista, mutta ne jotka lukevat nopeasti kokevat nuo kirjat junnaaviksi ja hitaiksi lukea.

        Jos ei pidä ei tarvitse lukea?? No tässä nimenomaan pyydettiin lukemaan, eikähän sitä pitääkö vai ei, voi tietää ennen lukemista??? Eli tarkoitit kai sanoa jos ei pidä voisi jättää kommentoimattakin? no tuosta olenkin jo täysin toista mieltä. Itse kirjoittavana saan kyllä aina parhaat oivallukseni niistä kommenteista jotka puuttuvat tekstin heikkoihin kohtiin tai suoraan virheellisyyteen.

        Murre kirjat ovat hyvin usein omakustanteita, paikallishistoriaa tai sukuhistoriaa käsitteleviä teoksia, joilla on satakunta lukijaa. Vain pari murrealuetta suomessa on niin laajoja, niin tunnettuja että kirja voisi saavuttaa suurempaa suosiota, mutta noillakin murteilla kirjoittaessa tekstiin itseensä pitäisi saada jotain tuoreutta, mikä yllä olevasta näytteestä mielestäni puuttui.

        Kyllä tuollaisia miehiä on, heitä on paljon, aikansa kun koluavat naisia kotikylällä ja naapurikaupungissa lävitse, saavat tietyn maineen, tuon jälkeen naista on vaikea saada ja lopputulos on se alkoholisoitunut aikamiespoika joka baarissa pummatun oluttuopin ääressä kertaa tuhannennen kerran sitä nuoruutta, kun naisia oli joka sormelle.

        Ehkä hän vielä tuolloinkin saa naisen pesemään pyykkinsä ja viihdyttämään lottoarvonnan jälkeen, mutta nuo naiset joihin tuollaisilla miehillä viisikymmentä täytettyään on zänssejä, ovat eltaantuneen näköisiä laitapuolen naisia.. ja he todella haisevat sillille, vanhalle viinalle ja sillille.

        Mutta jotta tämä yllä oleva tarina kelpaisi kustannettavaksi, pitäisi lukija saada pitämään tuosta öykkärimäisestä ja ikävästä miehestä.

        Jotta tarina koskettaa, liikuttaa, elähdyttää, huvittaa, pelottaa, itkettää ja naurattaa, pitää lukija saada pitämään tarinan päähenkilöstä.

        Tuossa tulevat kirjoittajan lahjat esiin, mitä oksettavampi ihminen sen hankalampi on saada lukija pitämään tyypistä. Tässä tarinassa, miten saada nainen pitämään tuosta miehestä? Tehtävä on vaikea, muttei sen pitäisi kirjoittajalle olla mahdoton.

        Pari kikkaa on joilla saa lukijan puolelleen, päähenkilön puolelle. Eli otetaan päähenkilö, kerrotaan kuinka mies tekee hyvää, vaikka nyt pelastaa kulkukoiran hellästi, auton törmättyä koiraan. Noin, nyt mies on "pohjimmiltaan hyvä" tuon jälkeen laitetaan mies kokemaan vääryyttä. Olkoon tällä kertaa vaikka irtisanominen, naisjohtaja irtisanoo miehen, koska tämä ei tullut töihin, pomo luulee miehen juopotelleen ja viimeinen varoitus oli jo annettu.

        Nyt meillä on mies joka irtisanottiin koska tämä pelasti loukkaantunutta eläintä. Kuka ei pitäisi tuollaisesta miehestä, jotain hyvää hänessä pitää olla.

        Tämän jälkeen kun lukija on saatu miehen kaveriksi, mies voi alkaa ilkeillä, ei heti ja suoraan toista sukupuolta kohtaan, koska noin naislukijat kaikkoavat, mutta vähin erin.. juttua voi viedä pitkästi yli hyvän maun rajojen ennen kuin lukija havahtuu totuuteen että pitää "rikoksentekijästä".


      • varma, että
        miettimäki kirjoitti:

        Oletko aivan varma että lukemasi murrekirjat ovat olleet alusta loppuun saakka murteella kirjoitettuja? Vai kuten yleensä, murre kulkee vain dialogeissa tai "höysteenä".

        Murre runoilija kirjoitti kirjan täysin murteella ja kyllä tuo kirja jakaa lukijat tasan kahtia, joko asiasta tykkää tai kirjaa ei viitsi edes avata.

        Murretta ymmärtää kyllä, tämän esimerkin kohdalla puhuin nimenomaan puhekielestä, koska mielestäni murteissakin on sekä puhuttu muoto että kirjoitettu muoto. Puhuttu muoto on ylleensä levveempää ja siinä on palijo ihan turhija kirjaimija jolloin lukijan ns. sanaennustetaito ei tue lukemista.

        Eli lukiessahan ihminen katsoo vain kaksi tai kolme ensimmäistä kirjainta ja arvaa lopun sanan asiayhteyteen nähden. Tuon vuoksi hitaat lukijat ehkä pitävät murre kirjoista, mutta ne jotka lukevat nopeasti kokevat nuo kirjat junnaaviksi ja hitaiksi lukea.

        Jos ei pidä ei tarvitse lukea?? No tässä nimenomaan pyydettiin lukemaan, eikähän sitä pitääkö vai ei, voi tietää ennen lukemista??? Eli tarkoitit kai sanoa jos ei pidä voisi jättää kommentoimattakin? no tuosta olenkin jo täysin toista mieltä. Itse kirjoittavana saan kyllä aina parhaat oivallukseni niistä kommenteista jotka puuttuvat tekstin heikkoihin kohtiin tai suoraan virheellisyyteen.

        Murre kirjat ovat hyvin usein omakustanteita, paikallishistoriaa tai sukuhistoriaa käsitteleviä teoksia, joilla on satakunta lukijaa. Vain pari murrealuetta suomessa on niin laajoja, niin tunnettuja että kirja voisi saavuttaa suurempaa suosiota, mutta noillakin murteilla kirjoittaessa tekstiin itseensä pitäisi saada jotain tuoreutta, mikä yllä olevasta näytteestä mielestäni puuttui.

        Kyllä tuollaisia miehiä on, heitä on paljon, aikansa kun koluavat naisia kotikylällä ja naapurikaupungissa lävitse, saavat tietyn maineen, tuon jälkeen naista on vaikea saada ja lopputulos on se alkoholisoitunut aikamiespoika joka baarissa pummatun oluttuopin ääressä kertaa tuhannennen kerran sitä nuoruutta, kun naisia oli joka sormelle.

        Ehkä hän vielä tuolloinkin saa naisen pesemään pyykkinsä ja viihdyttämään lottoarvonnan jälkeen, mutta nuo naiset joihin tuollaisilla miehillä viisikymmentä täytettyään on zänssejä, ovat eltaantuneen näköisiä laitapuolen naisia.. ja he todella haisevat sillille, vanhalle viinalle ja sillille.

        Mutta jotta tämä yllä oleva tarina kelpaisi kustannettavaksi, pitäisi lukija saada pitämään tuosta öykkärimäisestä ja ikävästä miehestä.

        Jotta tarina koskettaa, liikuttaa, elähdyttää, huvittaa, pelottaa, itkettää ja naurattaa, pitää lukija saada pitämään tarinan päähenkilöstä.

        Tuossa tulevat kirjoittajan lahjat esiin, mitä oksettavampi ihminen sen hankalampi on saada lukija pitämään tyypistä. Tässä tarinassa, miten saada nainen pitämään tuosta miehestä? Tehtävä on vaikea, muttei sen pitäisi kirjoittajalle olla mahdoton.

        Pari kikkaa on joilla saa lukijan puolelleen, päähenkilön puolelle. Eli otetaan päähenkilö, kerrotaan kuinka mies tekee hyvää, vaikka nyt pelastaa kulkukoiran hellästi, auton törmättyä koiraan. Noin, nyt mies on "pohjimmiltaan hyvä" tuon jälkeen laitetaan mies kokemaan vääryyttä. Olkoon tällä kertaa vaikka irtisanominen, naisjohtaja irtisanoo miehen, koska tämä ei tullut töihin, pomo luulee miehen juopotelleen ja viimeinen varoitus oli jo annettu.

        Nyt meillä on mies joka irtisanottiin koska tämä pelasti loukkaantunutta eläintä. Kuka ei pitäisi tuollaisesta miehestä, jotain hyvää hänessä pitää olla.

        Tämän jälkeen kun lukija on saatu miehen kaveriksi, mies voi alkaa ilkeillä, ei heti ja suoraan toista sukupuolta kohtaan, koska noin naislukijat kaikkoavat, mutta vähin erin.. juttua voi viedä pitkästi yli hyvän maun rajojen ennen kuin lukija havahtuu totuuteen että pitää "rikoksentekijästä".

        olen lukenut murteella kirjoitettuja kirjoja.

        En tiedä kenestä runoilijasta puhuit, mutta vaikka en länsirannikon ihmisten elämästä mitään tajuakaan, niin esim. Heli Laaksosen runot ovat ihan ihania.
        Ymmärtääkseni ovat murteella kirjoitettuja.

        Ja asia, josta olen ihan erimieltä on se, että lukija pitää saada pitämään henkilöistä.

        Hyvin kuvatut inhokit kuuluvat mielestäni kirjaan ja elokuvaan. Ja inhokki voi olla vain inhokki, jostain muustakin syystä, kuin sen kautta, että hän "tekee pahaa" jollekulle.
        Sellaisen kuvaamisen tarvitaan kuitenkin hyvin taitava sanataituri.

        Lukematta jättämisellä en tarkoittanut juuri tätä tekstiä.
        Jos kirjailijan nimen nähdessään jo tietää, että murrettahan siinä somplataan, sen voi jättää ostamatta tai lukematta.

        Tällä palstalla haetaan uutta Päätaloa.
        Itse en ole Päätalon ystävä, juuri hänen kirjoissaan esiintyvien, "mitäliemurrettaseonkaan", murresanojen takia.
        Yhden kirjan sain hädintuskin luetuksi ja yksi sana, vaikka kuinka sitä mietin, valkeni minulle vasta miltei viimeisellä sivulla.
        Arvaa w****tiko?

        Kritiikki?
        Onko se ainut innoituksen lähde?
        Onko kaikki kritiikki oikeudenmukaista?
        Ei täällä ainakaan.

        Ja minä en nauti kritiikistä, etenkään jos olen luullut onnistuvani, silloin se ketuttaa ihan valtavasti.
        Ehkä sitten otan kritiikkiä vastaan korvat höröllä, jos olen epävarma tuloksesta.

        Vielä tähän tarinaan.
        Onko ihan varmaa, että nainen alkaa pitää miehestä?
        Mielestäni olisi ihan oikein, tuolle kompuralle, että kaikki naiset juoksisivat kirkuen karkuun.
        Nimittäin naisen näkökulmasta; tuskin niin taitavaa kirjoittajaa ihan heti löytyy, joka saisi tuosta häntäheikistä "pidetyn henkilön". Tai jos hän yrittääkin sitä, voi olla ettei lukija sorru ansaan, vaan inhoaa miestä edelleen.
        Sillä toivottavasti lukijaakin arvostetaan ja annetaan hänen itsensä valita, pitääkö jostain tyypistä tai ei.


      • kaikesta
        varma, että kirjoitti:

        olen lukenut murteella kirjoitettuja kirjoja.

        En tiedä kenestä runoilijasta puhuit, mutta vaikka en länsirannikon ihmisten elämästä mitään tajuakaan, niin esim. Heli Laaksosen runot ovat ihan ihania.
        Ymmärtääkseni ovat murteella kirjoitettuja.

        Ja asia, josta olen ihan erimieltä on se, että lukija pitää saada pitämään henkilöistä.

        Hyvin kuvatut inhokit kuuluvat mielestäni kirjaan ja elokuvaan. Ja inhokki voi olla vain inhokki, jostain muustakin syystä, kuin sen kautta, että hän "tekee pahaa" jollekulle.
        Sellaisen kuvaamisen tarvitaan kuitenkin hyvin taitava sanataituri.

        Lukematta jättämisellä en tarkoittanut juuri tätä tekstiä.
        Jos kirjailijan nimen nähdessään jo tietää, että murrettahan siinä somplataan, sen voi jättää ostamatta tai lukematta.

        Tällä palstalla haetaan uutta Päätaloa.
        Itse en ole Päätalon ystävä, juuri hänen kirjoissaan esiintyvien, "mitäliemurrettaseonkaan", murresanojen takia.
        Yhden kirjan sain hädintuskin luetuksi ja yksi sana, vaikka kuinka sitä mietin, valkeni minulle vasta miltei viimeisellä sivulla.
        Arvaa w****tiko?

        Kritiikki?
        Onko se ainut innoituksen lähde?
        Onko kaikki kritiikki oikeudenmukaista?
        Ei täällä ainakaan.

        Ja minä en nauti kritiikistä, etenkään jos olen luullut onnistuvani, silloin se ketuttaa ihan valtavasti.
        Ehkä sitten otan kritiikkiä vastaan korvat höröllä, jos olen epävarma tuloksesta.

        Vielä tähän tarinaan.
        Onko ihan varmaa, että nainen alkaa pitää miehestä?
        Mielestäni olisi ihan oikein, tuolle kompuralle, että kaikki naiset juoksisivat kirkuen karkuun.
        Nimittäin naisen näkökulmasta; tuskin niin taitavaa kirjoittajaa ihan heti löytyy, joka saisi tuosta häntäheikistä "pidetyn henkilön". Tai jos hän yrittääkin sitä, voi olla ettei lukija sorru ansaan, vaan inhoaa miestä edelleen.
        Sillä toivottavasti lukijaakin arvostetaan ja annetaan hänen itsensä valita, pitääkö jostain tyypistä tai ei.

        Ihan kaikesta erimieltä, mutta ehkä sinä harrastat joskus kirjoittamista niin paljon että pääset hiukan jyvälle siitä kuinka hyvät tarinat syntyvät.

        Onnea kiviselle tielle, asenteesi takaa että takapakkeja on tiedossa.


      • tässä :))
        kaikesta kirjoitti:

        Ihan kaikesta erimieltä, mutta ehkä sinä harrastat joskus kirjoittamista niin paljon että pääset hiukan jyvälle siitä kuinka hyvät tarinat syntyvät.

        Onnea kiviselle tielle, asenteesi takaa että takapakkeja on tiedossa.

        elämässä, etteivät kaikki ole samaa mieltä ja siksi tyylejä ja tarinoita on maailma pullollaan.

        Minä olen jo muutaman tekstin onnistunut saamaan painetuksi paperille ja saanut niistä eurot tilille.
        Eli kyllä minunkin tyylilläni onnistuu.
        Onnea myös sinulle ;)


      • ajattelin tässä
        tässä :)) kirjoitti:

        elämässä, etteivät kaikki ole samaa mieltä ja siksi tyylejä ja tarinoita on maailma pullollaan.

        Minä olen jo muutaman tekstin onnistunut saamaan painetuksi paperille ja saanut niistä eurot tilille.
        Eli kyllä minunkin tyylilläni onnistuu.
        Onnea myös sinulle ;)

        Minä kun en ole koskaan kuullut kirjailijasta joka olisi syntyjään osannut luota täydellistä tekstiä, mutta ehkä todella olet täydellinen ja teksti joka mielestäsi on hyvä, on täydellinen, niin täydellinen ettei kritiikkiä voi esittää.

        Vaikka sanojasi on painettu, se ei tarkoita että voisit ylenkatsoa ihmisiä joilla on jotain sanottavaa tekstistäsi.

        Tai tietysti voit ylenkatsoa, kukin taaplaa tavallaan...

        Oletko koskaan kuullut lausetta "Virheistä voi oppia."

        Minä en onnea tarvitse, teen sen työn mitä hyvän tekstin aikaansaaminen vaatii, otan opikseni kun joku viitsii sanoa mikä tekstissä kaipaisi korjaamista/hiomista ja menestys on tuotakautta tullut osakseni ihan mukavasti.


      • syntynyt tällaiseksi
        ajattelin tässä kirjoitti:

        Minä kun en ole koskaan kuullut kirjailijasta joka olisi syntyjään osannut luota täydellistä tekstiä, mutta ehkä todella olet täydellinen ja teksti joka mielestäsi on hyvä, on täydellinen, niin täydellinen ettei kritiikkiä voi esittää.

        Vaikka sanojasi on painettu, se ei tarkoita että voisit ylenkatsoa ihmisiä joilla on jotain sanottavaa tekstistäsi.

        Tai tietysti voit ylenkatsoa, kukin taaplaa tavallaan...

        Oletko koskaan kuullut lausetta "Virheistä voi oppia."

        Minä en onnea tarvitse, teen sen työn mitä hyvän tekstin aikaansaaminen vaatii, otan opikseni kun joku viitsii sanoa mikä tekstissä kaipaisi korjaamista/hiomista ja menestys on tuotakautta tullut osakseni ihan mukavasti.

        kuin nyt olen, enkä oppinut kirjaimia kuin vasta koulussa.
        Kirjoittamaan?? olenko oppinut vieläkään?

        Ei kritiikissä ole mitään pahaa, saa sitä esittää, jokaisella on puheoikeus ja täydelliseksi minusta ei ole, vikoja on liian paljon.

        Minä pidän onnentoivotuksista, se antaa ihmimillisen kuvan ihmisestä, mutta koska sinä et onnea tarvitse, perutaan se.


      • Vielävähän
        syntynyt tällaiseksi kirjoitti:

        kuin nyt olen, enkä oppinut kirjaimia kuin vasta koulussa.
        Kirjoittamaan?? olenko oppinut vieläkään?

        Ei kritiikissä ole mitään pahaa, saa sitä esittää, jokaisella on puheoikeus ja täydelliseksi minusta ei ole, vikoja on liian paljon.

        Minä pidän onnentoivotuksista, se antaa ihmimillisen kuvan ihmisestä, mutta koska sinä et onnea tarvitse, perutaan se.

        Eniten jäi kai häiritsemään sanomasi ettei lukijan tarvitse pitää päähenkilöstä.

        Tietenkään lukijan ei tarvitse pitää kaikista pahiksista, mutta päähenkilöstä kyllä. Vaikka päähenkilö olisi paha, kurja, kaavoihinsa kangistunut juntti, lukijan sympatia pitää saada tuon henkilön puolelle jotta lukija jatkaa lukemista.

        Vai oletko joskus lukenut kirjaa jonka päähenkilöä inhoat todella paljon?

        Tai katsonut elokuvaa?

        No toki joskus noin voi tehdä, mutten usko että tuollainen tarina toisi sitä hyvänolon tunnetta jota tarinoilta yleensä hakee.

        Jotta pelko tuntuisi lukijan luissa ja ytimissä, on oltava mukava päähenkilö jonka puolesta pelätä.

        Nämä ovat vain Aristoteleen parituhatta vuotta sitten lausumia totuuksia tarinoista, ei niitä käytetä kuin kaikissa menestyskirjoissa ja elokuvissa... mutta tietysti on myös marginaali ryhmä joka voi kirjoittaa puhekielellä sovinistisikamiehiä päähenkilöksi. Ehkä tuollainenkin kirja lukijansa löytyy


      • .lisää elämyksistä
        Vielävähän kirjoitti:

        Eniten jäi kai häiritsemään sanomasi ettei lukijan tarvitse pitää päähenkilöstä.

        Tietenkään lukijan ei tarvitse pitää kaikista pahiksista, mutta päähenkilöstä kyllä. Vaikka päähenkilö olisi paha, kurja, kaavoihinsa kangistunut juntti, lukijan sympatia pitää saada tuon henkilön puolelle jotta lukija jatkaa lukemista.

        Vai oletko joskus lukenut kirjaa jonka päähenkilöä inhoat todella paljon?

        Tai katsonut elokuvaa?

        No toki joskus noin voi tehdä, mutten usko että tuollainen tarina toisi sitä hyvänolon tunnetta jota tarinoilta yleensä hakee.

        Jotta pelko tuntuisi lukijan luissa ja ytimissä, on oltava mukava päähenkilö jonka puolesta pelätä.

        Nämä ovat vain Aristoteleen parituhatta vuotta sitten lausumia totuuksia tarinoista, ei niitä käytetä kuin kaikissa menestyskirjoissa ja elokuvissa... mutta tietysti on myös marginaali ryhmä joka voi kirjoittaa puhekielellä sovinistisikamiehiä päähenkilöksi. Ehkä tuollainenkin kirja lukijansa löytyy

        Olen katsonut elokuvia (ehkä lukenut kirjojakin)joissa keskeisissä rooleissa on tyyppejä, joita olen inhonnut todella paljon, mutta tarinassa on aina mukana henkilöitä, jotka tasapainottavat tilannetta ja niiden voimalla jutun jaksaa loppuun asti.

        Elokuvista esim. Liftari,Kummisetä, Niskavuori-elokuvat ja monia muita, nuo nyt mainitakseni.
        Näistä on, kuten jokainen tietää, kirjatkin.

        En sitten tiedä muista ihmisistä, mutta kyllä minulla on joskus kirjan tai elokuvan jälkeen, kaikkea muuta kuin hyvä olo, (oma vika mitäs luin tai katsoin) mutta eihän tarinan alusta voi tietää mitä lopussa tapahtuu, (tai jos tarina on yksinkertainen,niin voihan sen arvata)ja varsinainen nautinto jää saamatta.
        Jää vain tyhjä tai hämääntynyt olo.


      • pinko
        Vielävähän kirjoitti:

        Eniten jäi kai häiritsemään sanomasi ettei lukijan tarvitse pitää päähenkilöstä.

        Tietenkään lukijan ei tarvitse pitää kaikista pahiksista, mutta päähenkilöstä kyllä. Vaikka päähenkilö olisi paha, kurja, kaavoihinsa kangistunut juntti, lukijan sympatia pitää saada tuon henkilön puolelle jotta lukija jatkaa lukemista.

        Vai oletko joskus lukenut kirjaa jonka päähenkilöä inhoat todella paljon?

        Tai katsonut elokuvaa?

        No toki joskus noin voi tehdä, mutten usko että tuollainen tarina toisi sitä hyvänolon tunnetta jota tarinoilta yleensä hakee.

        Jotta pelko tuntuisi lukijan luissa ja ytimissä, on oltava mukava päähenkilö jonka puolesta pelätä.

        Nämä ovat vain Aristoteleen parituhatta vuotta sitten lausumia totuuksia tarinoista, ei niitä käytetä kuin kaikissa menestyskirjoissa ja elokuvissa... mutta tietysti on myös marginaali ryhmä joka voi kirjoittaa puhekielellä sovinistisikamiehiä päähenkilöksi. Ehkä tuollainenkin kirja lukijansa löytyy

        lukija voi luulla, ettei kukaan muukaan halua lukea laadukkaampia kirjoja.
        Mutta realismin lukijoita löytyy kyllä nimenomaan siitä syystä, että tarina on totta ja päähenkilö voi olla miten kammottava tahansa.
        Inhokki -päähenkilöistä ja heidän toimestaan todella tehdyistä teoista voi lukea:

        - Mm. Thomas Myller: Ihmispeto -teos kertoo sarjamurhaajista. Kirja on todella tapahtuneista sarjamurhista.
        - Mm. Raimo Mäkelä on kirjoittanut persoonallisuushäiriöisistä, eikä hän yritä tehdä päähenkilöistään miellyttäviä.
        - Psykopaateista ovat monetkin kirjoittaneet kuvauksia, eikä niissäkään ole päähenkilöitä kuvattu miellyttävinä, päinvastoin.
        - Hitler on myös kirjoittanut Taisteluni -kirjan, jossa hän itse on päähenkilönä.

        Ja paljon muita. Pahuus kiehtoo ihmismieliä siinä kuin hyvyyskin.

        Lapsille voi olla hyväksi kertoa hyvän voittamisesta ja pahan häviölle jäämisestä.
        Tuhannen ja yhden yön sadut ansaitsevat maininnan, että ne ovat haaremin naisten kirjoittamia ja jo tieto siitä tekee niistä aikuisillekin kiinnostavia. Niitä on mukava lukea ja nuo lasten klassikot ovat kiehtovia, etenkin kun voi nähdä vaikutuksen lasten silmistä luettuaan niitä heille.

        Kultasarjoja en jaksa lukea. Ne ovat toinen toistensa toisintoja, huonoja sellaisia ja rahankuvat silmissä kirjoitettuja. Sitäpaitsi moni hyvyys on pelkkää paskaa kun sitä tarkemmin tutkii.


      • kirjoittaminen
        .lisää elämyksistä kirjoitti:

        Olen katsonut elokuvia (ehkä lukenut kirjojakin)joissa keskeisissä rooleissa on tyyppejä, joita olen inhonnut todella paljon, mutta tarinassa on aina mukana henkilöitä, jotka tasapainottavat tilannetta ja niiden voimalla jutun jaksaa loppuun asti.

        Elokuvista esim. Liftari,Kummisetä, Niskavuori-elokuvat ja monia muita, nuo nyt mainitakseni.
        Näistä on, kuten jokainen tietää, kirjatkin.

        En sitten tiedä muista ihmisistä, mutta kyllä minulla on joskus kirjan tai elokuvan jälkeen, kaikkea muuta kuin hyvä olo, (oma vika mitäs luin tai katsoin) mutta eihän tarinan alusta voi tietää mitä lopussa tapahtuu, (tai jos tarina on yksinkertainen,niin voihan sen arvata)ja varsinainen nautinto jää saamatta.
        Jää vain tyhjä tai hämääntynyt olo.

        Kiva keskustella kirjoittamisesta, eikä pelkästään kinata jostain olemattomasta. Kiitos siitä ;)

        Asiaan. Ok keskeisissä rooleissa voi olla pahiksia! Toki tarinoissa pitää olla pahiksia jotta hyvät erottuvat, tuota sanotaan kontrastiksi. Mutta tarinan päähenkilönä tuollainen ilkeä henkilö hyvin harvoin on, ilkimys on juuri keskeinen henkilö jota kuvasit muttei siis päähenkilö.

        Jos esimerkiksi otan vaikka Hannibal Lecterin elokuvasta/kirjasta Uhrilampaat. Mieshän on käsittämättömän kamala hirviö, mutta eikö vain tarina jotenkin saa osin "ymmärtämään" tuota raakalaismaisuutta. Miten tuo on tehty? on se kysymys jota sietäisi kirjaa lukiessa pohtia. Miten tarina on rakennettu jotta se on sitä mitä on, kummallinen, kammottava, pelottava, ja nalkittava.

        Jos taas puhutaan Niskavuori elokuvista, eikö noissa kaikissa elokuvissa päähenkilönä ole sympaattinen, ehkä kova, ehdoton tai muuten "hankala" mutta silti noissa ihmisissä on jotain sympaattista, katsojalle näytetään ilkeidenkin ihmisten inhimilliset piirteet, joihin katsoja voi samaistua.

        Toki joskus kirjan/elokuvan jälkeen on kammottava olo, kaikki tarinat eivät pääty onnellisesti. Joidenkin tarinoiden jälkeen olo on ihan tyhjä ja autio, ehkä pelko oli niin voimakas tai ahdistus, mutta nuokin tarinat ovat kammottavia vain siksi että juttuun oli ujutettu henkilö jonka ahdistus kaadettiin omaan niskaamme?

        Jolloin ollaan taas siinä totuudessa että lukijan/katsojan on löydettävä tekstistä/elokuvasta samaistumiskohde, kukaan meistä ei halua/osaa/pysty samaistumaan pahuuteen, jolloin paha ei ole päähenkilö, ellei hänessä ole inhimillisiä piirteitä kuten Hannibalissa.

        Toki uudenaallon ranskalaiset elokuvat aiheuttavat ahdistusta kelle tahansa, toisaalta tuollaisia elokuvia katsotaan. Miksi?

        Ehkä kontrastista. Kun uppoutuu toisen ahdistukseen, oma elämä tuntuu keveämmältä kestää, toisaalta jos oma elämä on päin p..tä kukaan ei katso ahdistavaa elokuvaa tunteakseen että oma elämä onkin ihan ok. Sama ilmiö näkyy sodanajan elokuvissa, kun elämä oli ahdistusta ja pelkoa, elokuvat/kirjat olivat kevyen romanttisia tai dekkareita, kauhua tehtiin todella vähän ehkei lainkaan. (En tunne ihan tarkasti 40-luvun kirjallisuutta)

        Vain jos ihmisen itsensä elämä on hyvin, tämä jaksaa lukea/katsoa illottavia kauhuelokuvia, ja tuolloin kun kontrasti, elokuvapaha/elämähyvä ihminen saa nautintoa kauhusta. Elämä on se turva jota vasten kauhun väreet tuntuvat selkäpiissä hyviltä.


      • taisteluni
        pinko kirjoitti:

        lukija voi luulla, ettei kukaan muukaan halua lukea laadukkaampia kirjoja.
        Mutta realismin lukijoita löytyy kyllä nimenomaan siitä syystä, että tarina on totta ja päähenkilö voi olla miten kammottava tahansa.
        Inhokki -päähenkilöistä ja heidän toimestaan todella tehdyistä teoista voi lukea:

        - Mm. Thomas Myller: Ihmispeto -teos kertoo sarjamurhaajista. Kirja on todella tapahtuneista sarjamurhista.
        - Mm. Raimo Mäkelä on kirjoittanut persoonallisuushäiriöisistä, eikä hän yritä tehdä päähenkilöistään miellyttäviä.
        - Psykopaateista ovat monetkin kirjoittaneet kuvauksia, eikä niissäkään ole päähenkilöitä kuvattu miellyttävinä, päinvastoin.
        - Hitler on myös kirjoittanut Taisteluni -kirjan, jossa hän itse on päähenkilönä.

        Ja paljon muita. Pahuus kiehtoo ihmismieliä siinä kuin hyvyyskin.

        Lapsille voi olla hyväksi kertoa hyvän voittamisesta ja pahan häviölle jäämisestä.
        Tuhannen ja yhden yön sadut ansaitsevat maininnan, että ne ovat haaremin naisten kirjoittamia ja jo tieto siitä tekee niistä aikuisillekin kiinnostavia. Niitä on mukava lukea ja nuo lasten klassikot ovat kiehtovia, etenkin kun voi nähdä vaikutuksen lasten silmistä luettuaan niitä heille.

        Kultasarjoja en jaksa lukea. Ne ovat toinen toistensa toisintoja, huonoja sellaisia ja rahankuvat silmissä kirjoitettuja. Sitäpaitsi moni hyvyys on pelkkää paskaa kun sitä tarkemmin tutkii.

        Luulenpa että tuokin kirja on kiehtonut ihmisiä juuri siksi että Hitleristäkin löytyy inhimillisiä piirteitä, hänkin oli kuin kuka tahansa meistä, omiensa seurassa ulkopuolella työn.

        Mainitsemissasi kirjoissa on mielestäni etsitty hirveyden takaa myös inhimillisyyttä, kuivaa, mustaa huumoria, jolloin lukijalle jätetään tarttumakohtia pahuuden ulkopuolella ihmiseen joka toimii raakalaismaisesti.

        Kauhu kiehtoo toki, mutta onko ainutta kauhuelokuvaa/kirjaa jossa ei olisi hyvää jonka puolesta me lukijana/katsojana pelkäämme?

        miksi pelätä jos kirja/elokuva on täynnä toinen toistaan kauheampia henkilöitä joiden pikaista kuolemaa toivoisi? Eikö tarina noin jäisi jotenkin tyngäksi.

        Tuollainen tarina kai pitäisi kokeilla kirjoittaa ja tutkia sen jälkeen onko mahdollista kirjoittaa pelkästään pahoista, jotka tekevät pahoille pahaa?!

        saako lukijaa lukemaan kahta sivua enempää? Onko pahuus itsessään kiehtovaa, vai se pelko jota hyvän puolesta koemme?


      • on omakohtaisia
        pinko kirjoitti:

        lukija voi luulla, ettei kukaan muukaan halua lukea laadukkaampia kirjoja.
        Mutta realismin lukijoita löytyy kyllä nimenomaan siitä syystä, että tarina on totta ja päähenkilö voi olla miten kammottava tahansa.
        Inhokki -päähenkilöistä ja heidän toimestaan todella tehdyistä teoista voi lukea:

        - Mm. Thomas Myller: Ihmispeto -teos kertoo sarjamurhaajista. Kirja on todella tapahtuneista sarjamurhista.
        - Mm. Raimo Mäkelä on kirjoittanut persoonallisuushäiriöisistä, eikä hän yritä tehdä päähenkilöistään miellyttäviä.
        - Psykopaateista ovat monetkin kirjoittaneet kuvauksia, eikä niissäkään ole päähenkilöitä kuvattu miellyttävinä, päinvastoin.
        - Hitler on myös kirjoittanut Taisteluni -kirjan, jossa hän itse on päähenkilönä.

        Ja paljon muita. Pahuus kiehtoo ihmismieliä siinä kuin hyvyyskin.

        Lapsille voi olla hyväksi kertoa hyvän voittamisesta ja pahan häviölle jäämisestä.
        Tuhannen ja yhden yön sadut ansaitsevat maininnan, että ne ovat haaremin naisten kirjoittamia ja jo tieto siitä tekee niistä aikuisillekin kiinnostavia. Niitä on mukava lukea ja nuo lasten klassikot ovat kiehtovia, etenkin kun voi nähdä vaikutuksen lasten silmistä luettuaan niitä heille.

        Kultasarjoja en jaksa lukea. Ne ovat toinen toistensa toisintoja, huonoja sellaisia ja rahankuvat silmissä kirjoitettuja. Sitäpaitsi moni hyvyys on pelkkää paskaa kun sitä tarkemmin tutkii.

        kokemuksia ihmisistä, jotka oikeasti "kuvittelevat" olevansa hyviä.
        Pitävät itseään mallikansalaisina, äiteinä, isinä, lapsina, mummoina, työkavereina ja mitä muita näitä nyt onkaan.
        Ja ovatkin pelkkiä "näyttelijöitä".
        Tarkempi tutustuminen voi tuottaa pelkkää tuskaa ja itkua, jos ei heti, niin myöhemmin.

        Ihminen johon on luottanut, onkin peto ja raakalainen joka laukaisee asettamansa ketunraudat laukeamaan, juuri, kun uhri ei arvaa mitään.
        Mutta onneksi ihminenkin oppii, ei törmää toista kertaa samanlaiseen ansaan, onneksi.

        Mutta loistavia tarinoitahan näistä saa, kuka osaa ja haluaa kirjoittaa!


      • oma elämäni
        kirjoittaminen kirjoitti:

        Kiva keskustella kirjoittamisesta, eikä pelkästään kinata jostain olemattomasta. Kiitos siitä ;)

        Asiaan. Ok keskeisissä rooleissa voi olla pahiksia! Toki tarinoissa pitää olla pahiksia jotta hyvät erottuvat, tuota sanotaan kontrastiksi. Mutta tarinan päähenkilönä tuollainen ilkeä henkilö hyvin harvoin on, ilkimys on juuri keskeinen henkilö jota kuvasit muttei siis päähenkilö.

        Jos esimerkiksi otan vaikka Hannibal Lecterin elokuvasta/kirjasta Uhrilampaat. Mieshän on käsittämättömän kamala hirviö, mutta eikö vain tarina jotenkin saa osin "ymmärtämään" tuota raakalaismaisuutta. Miten tuo on tehty? on se kysymys jota sietäisi kirjaa lukiessa pohtia. Miten tarina on rakennettu jotta se on sitä mitä on, kummallinen, kammottava, pelottava, ja nalkittava.

        Jos taas puhutaan Niskavuori elokuvista, eikö noissa kaikissa elokuvissa päähenkilönä ole sympaattinen, ehkä kova, ehdoton tai muuten "hankala" mutta silti noissa ihmisissä on jotain sympaattista, katsojalle näytetään ilkeidenkin ihmisten inhimilliset piirteet, joihin katsoja voi samaistua.

        Toki joskus kirjan/elokuvan jälkeen on kammottava olo, kaikki tarinat eivät pääty onnellisesti. Joidenkin tarinoiden jälkeen olo on ihan tyhjä ja autio, ehkä pelko oli niin voimakas tai ahdistus, mutta nuokin tarinat ovat kammottavia vain siksi että juttuun oli ujutettu henkilö jonka ahdistus kaadettiin omaan niskaamme?

        Jolloin ollaan taas siinä totuudessa että lukijan/katsojan on löydettävä tekstistä/elokuvasta samaistumiskohde, kukaan meistä ei halua/osaa/pysty samaistumaan pahuuteen, jolloin paha ei ole päähenkilö, ellei hänessä ole inhimillisiä piirteitä kuten Hannibalissa.

        Toki uudenaallon ranskalaiset elokuvat aiheuttavat ahdistusta kelle tahansa, toisaalta tuollaisia elokuvia katsotaan. Miksi?

        Ehkä kontrastista. Kun uppoutuu toisen ahdistukseen, oma elämä tuntuu keveämmältä kestää, toisaalta jos oma elämä on päin p..tä kukaan ei katso ahdistavaa elokuvaa tunteakseen että oma elämä onkin ihan ok. Sama ilmiö näkyy sodanajan elokuvissa, kun elämä oli ahdistusta ja pelkoa, elokuvat/kirjat olivat kevyen romanttisia tai dekkareita, kauhua tehtiin todella vähän ehkei lainkaan. (En tunne ihan tarkasti 40-luvun kirjallisuutta)

        Vain jos ihmisen itsensä elämä on hyvin, tämä jaksaa lukea/katsoa illottavia kauhuelokuvia, ja tuolloin kun kontrasti, elokuvapaha/elämähyvä ihminen saa nautintoa kauhusta. Elämä on se turva jota vasten kauhun väreet tuntuvat selkäpiissä hyviltä.

        on hyvin, katson hempeitä ja tunteisiin vetoavia elokuvia, kun siipi viistää maata ja sydänparka on jonkun tassun alla, kelpaavat raa´at ja "kamalat" leffat.
        Itsekidutusta (ko)?
        Voihan se olla niinkin.

        Olit pohtinnut asiaa miltei joka vinkkelistä.
        Ei ole lisättävää.


      • tätäkin hain
        on omakohtaisia kirjoitti:

        kokemuksia ihmisistä, jotka oikeasti "kuvittelevat" olevansa hyviä.
        Pitävät itseään mallikansalaisina, äiteinä, isinä, lapsina, mummoina, työkavereina ja mitä muita näitä nyt onkaan.
        Ja ovatkin pelkkiä "näyttelijöitä".
        Tarkempi tutustuminen voi tuottaa pelkkää tuskaa ja itkua, jos ei heti, niin myöhemmin.

        Ihminen johon on luottanut, onkin peto ja raakalainen joka laukaisee asettamansa ketunraudat laukeamaan, juuri, kun uhri ei arvaa mitään.
        Mutta onneksi ihminenkin oppii, ei törmää toista kertaa samanlaiseen ansaan, onneksi.

        Mutta loistavia tarinoitahan näistä saa, kuka osaa ja haluaa kirjoittaa!

        Eli se uhripointti on aika olennainen. Pitää olla se jolle tehdään pahaa.

        Sarjamurhaajaelokuva -> ensin murhaaja murhaa satunnaisia ihmisiä, mutta ihan jo alkumetreillä katsojalle näytetään ihminen joka on täysin tietämätön tulevasta vaarasta. Tuon ihmisen elämää seurataan irtonaisesti, mutta näytetään kuitenkin kuinka ihminen on hyvä, tällä on huolensa ja murheensa mutta tämä on kuin kuka tahansa meistä, tuohon ihmiseen on helppo samaistua.

        Vaikka murhaaja murhaa näennäisen satunnaisesti, tuo ihminen jota hiukan huterasti näytetään, kohoaa vähitellen päähenkilöksi, siksi jota katsoja seuraa, jonka puolesta uskoo, toivoo, pelkää ja pakenee.

        Kaavoja voi olla muitakin, mutta tuon saman rungon ympärille on kerrottu tuhansia tarinoita.

        Miksi?

        Koska ihminen nauttii tarinoista joissa on ikiaikainen runko. Ihminen ei ole muuttunut muutamaan tuhanteen vuoteen kovinkaan paljoa, vain kikat joilla tuo runko tarinan sisään piilotetaan vaihtuvat aikakauden mukaan.


      • pinko
        taisteluni kirjoitti:

        Luulenpa että tuokin kirja on kiehtonut ihmisiä juuri siksi että Hitleristäkin löytyy inhimillisiä piirteitä, hänkin oli kuin kuka tahansa meistä, omiensa seurassa ulkopuolella työn.

        Mainitsemissasi kirjoissa on mielestäni etsitty hirveyden takaa myös inhimillisyyttä, kuivaa, mustaa huumoria, jolloin lukijalle jätetään tarttumakohtia pahuuden ulkopuolella ihmiseen joka toimii raakalaismaisesti.

        Kauhu kiehtoo toki, mutta onko ainutta kauhuelokuvaa/kirjaa jossa ei olisi hyvää jonka puolesta me lukijana/katsojana pelkäämme?

        miksi pelätä jos kirja/elokuva on täynnä toinen toistaan kauheampia henkilöitä joiden pikaista kuolemaa toivoisi? Eikö tarina noin jäisi jotenkin tyngäksi.

        Tuollainen tarina kai pitäisi kokeilla kirjoittaa ja tutkia sen jälkeen onko mahdollista kirjoittaa pelkästään pahoista, jotka tekevät pahoille pahaa?!

        saako lukijaa lukemaan kahta sivua enempää? Onko pahuus itsessään kiehtovaa, vai se pelko jota hyvän puolesta koemme?

        on käyttänyt Ihmispeto -teoksessaan hyväkseen poliisin arkistoista saamaansa tutkimusaineistoa, jonka hän oli koonnut sarjamurhaajista.
        Näin ollen hän ei houkuttele lukijoita millään koristeilla.

        Mielipiteeni on, että laatukirjailija ei tingi tiedosta ja totuudesta, jotta lukija olisi tyytyväinen. Se on niin päin, että lukija luettuaan ja ymmärrettyään kirjan sanoman, ei ole enää koskaan sen jälkeen entisensä.


      • nauttiihan
        tätäkin hain kirjoitti:

        Eli se uhripointti on aika olennainen. Pitää olla se jolle tehdään pahaa.

        Sarjamurhaajaelokuva -> ensin murhaaja murhaa satunnaisia ihmisiä, mutta ihan jo alkumetreillä katsojalle näytetään ihminen joka on täysin tietämätön tulevasta vaarasta. Tuon ihmisen elämää seurataan irtonaisesti, mutta näytetään kuitenkin kuinka ihminen on hyvä, tällä on huolensa ja murheensa mutta tämä on kuin kuka tahansa meistä, tuohon ihmiseen on helppo samaistua.

        Vaikka murhaaja murhaa näennäisen satunnaisesti, tuo ihminen jota hiukan huterasti näytetään, kohoaa vähitellen päähenkilöksi, siksi jota katsoja seuraa, jonka puolesta uskoo, toivoo, pelkää ja pakenee.

        Kaavoja voi olla muitakin, mutta tuon saman rungon ympärille on kerrottu tuhansia tarinoita.

        Miksi?

        Koska ihminen nauttii tarinoista joissa on ikiaikainen runko. Ihminen ei ole muuttunut muutamaan tuhanteen vuoteen kovinkaan paljoa, vain kikat joilla tuo runko tarinan sisään piilotetaan vaihtuvat aikakauden mukaan.

        ihminen hyvistäkin tarinoista, eikö?

        Ei kaiken tarvitse olla pahaa.

        Monasti hempeissäkin tarinoissa on joku "matami, tai mister hirmuinen", mutta lopussa nekin ovat muuttuneet hyviksi, koska ovat olleet pahoja "hölmöyttään" ja ovat halunneetkin olla aina kilttejä.

        Mitä tästä opimme?
        Vaikka mitä, ehkä.

        Antaa tarinoiden vallata maailma.

        Minä ainakin kaipaan hyviä tarinoita, olkoonkin loput sitten minkälaisia tahansa.

        Ja loput, ne ovat yleensä, hyvin vaikeita.


    • justiisa

      parempi vaan onanoida siellä karsinassa? Säästyis paljon vaivaa kun tuskin tarvitsis sitä puhdasta paitaakaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      270
      4388
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3557
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1875
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1765
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1466
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1001
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      919
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      119
      875
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      870
    Aihe