Otanpa esiin muutaman kohdan Deathly Hallowsista, jotka jäivät minua vaivaamaan, sekä muita kommentteja. Jos et ole lukenut kirjaa, niin älä lue eteenpäin, sillä kohdat spoilaavat kirjaa.
- Sivulla 88 Hermione kertoo tehneensä tutkimusta hirnyrkeistä ja kertoo saaneensa käsiin Tylypahkan hirnyrkkejä käsittelevät kirjat. Dumbledore ei ollutkaan tuhonnut kirjoja, vaan takavarikoinut ne. Hermione kertoo saaneensa käsiin kirjat ajallisesti pian Dumbledoren hautajaisten jälkeen kokeilemalla kutsuloitsua kirjoihin ja ne olivat lentäneet Dumbledoren huoneesta Hermionen luokse.
Jossain määrin tämä tuntuu liian helpolta, mutta toisaalta kenties Dumbledore oli ennakoinut tilannetta ja jättänyt kirjat helposti saataville. Olisivatko ne tulleet kutsuloitsulla kenen tahansa luo Dumbledoren ollessa elossa, on toinen kysymys; epäilen. Kenties näin säästettiin tilaa kirjassa ilman että Harryn kumppaneineen olisi tarvinnut etsiä tietoa hirnyrkeistä ja murtautua Tylypahkaan. Tuli kuitenkin hieman fiilis, että vedettiin hatusta, koska haluttiin nopeita ratkaisuja.
Hirnyrkkejä ei lopulta ollutkaan suunnattoman vaikeaa metsästää, mikä häiritsi jonkin verran. Kenties koska odotin kuvauksen keskittyvän niiden metsästämiseen, kantamiseen ja tuhoamiseen, mutta toisaalta todella hyvä ettei kopioitu jotain Taru Sormusten Herrasta-retkeä, jossa taikasormuksen taakka oli alituisesti läsnä.
Sormus ja medaljonki olivat olleet hyvin suojattuja ja ne olivat vaatineet uhrinsa. Samoin päiväkirja, josta Salaisuuksien kammiossa nousi hyvin voimakas vastustaja. Kupin metsästys Irvetasta onnistui kenties liian helposti, siis murtautuminen Irvetaan ja pako. Itse suojaus kupin ympärillä oli varsin mielenkiintoinen. Tiaraahan ei ollut erityisesti suojattu, kait, mutta se kuvasi minusta osuvasti Voldemortin ylimielistä luonnetta. En tiedä sitten mitä Tiara olisi tehnyt, jos joku olisi päättänyt kokeilla sitä päähän. Kenties se olisi alkanut toimia päiväkirjan tavoin. Toisaalta, yleisesti ottaen kirjassa Voldemortin ylimielisyyden piikkiin laitettiin kenties liikaa mokia.
Tiara tuhoutui vahingossa yhtäkkiä hatusta vedetyllä loitsulla (siltä ainakin minusta tuntui), Fiendfyrella, jonka Crabbe loitsi tarvehuoneessa. Ja sattuipa sopivasti, että Fiendfyre (demonituli) on voimakasta tulta, jota hirnyrkit eivät kestä. Joitain tällaisia kohtia kirjassa tuntui olevan, mitä ehkä pitäisi välttää kirjasarjan viimeisessä osassa ja sen sijaan rakentaa aikaisemmin kerrotun varaan. Fantasia on mielikuvitukseen pohjautuvaa, eikä siinä mitään, mutta ratkaisu olisi toiminut mielestäni paremmin, jos Fiendfyreä olisi käytetty jossain aikaisemmassa Potterissa ja tuotu esiin sen voimakkuus vaikka ilman kytköstä hirnyrkkeihin. Tällöin kuvaus olisi toiminut uskottavammin sellaisenaan, jossa tiara tuhoutuu vahingossa. Tietysti Hermionella oli kuitenkin mukana basiliskin myrkkyä, joten tiara olisi tuhoutunut ilman fiendfyreäkin. Ehkäpä kuvauksen voi oikeuttaa sillä. Fantasiasarjojen, ja Pottereidenkin siis, uskottavuus rakentuu nimenomaan pitkistä johdonmukaisista kehittelyistä, vaikka ne olisivat kuinka mielikuvituksellisia.
Naginille annettiin hienosti tilaa Godricin notko-kohtauksessa, mistä iso plussa, mutta olisi ollut uskottavampaa, jos Nagini olisi onnistunut vahingoittamaan vaarallisesti ja jopa tappamaan Harryn mukana olleen kumppanin- olisi se ollut sitten Hermione tai Ron. Ehkä kyseessä oli minun odotukseni. Oletin, että ainakin yksi kolmikosta Potter, Hermione, Ron kuolee, koska Rowling vihjaili kahden keskeisen henkilön kuolevan. Kirjassa on toki paljon henkilöitä, mutta odotin yhden kolmikosta kuolevan ainakin. Samoin Nevillen sankarimainen teko, joka päättyi Naginin tappamiseen ja viimeisen hirnyrkin tuhoutumiseen, oli hieno.
- Sivulla 550 Dumbledore paljastaa Kalkarokselle osan Voldemortin sielu päätyneen vahingossa Harryn sieluun kiinni ja uskoo tälle tehtävän kertoa asiasta Harrylle, kun Harryn on aika uhrata itsensä sen vuoksi.
Mutta emmekö ole oppineet, että Voldemort ei voi asettua Harryyn ja se tuottaa hänelle suunnatonta tuskaa (kenties jopa tappaa), jos sitä yrittää? Miten sirpale Voldemortin sielua säilyi niinkin kauan Harryn sielun yhteydessä, eikä tuhoutunut? Ainakin voi olettaa, että se kärsi suunnattomasti. Kenties Rowling selventää näitä asioita ajan kanssa.
Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta. Harryn lähtö, siis luku 7 Potteria, oli kivasti keksitty. Samoin kuvaus Godricin Notkon tapahtumista jäi myös mieleen. Kalkaros jäi myös mieleen, mutta sai kenties liian vähän tilaa viimeisessä kirjassa ottaen huomioon kuinka keskeiseen rooliin nousi kuudennessa kirjassa- EHKÄ. Tosin kyllähän hänen hahmoaan syvennettiin ja hän sai kokonaisia kappaleita eri kirjoissa, joissa kuvaus ei tapahtunut Potterin näkökulmasta käsin. Ja kyllähän johdonmukaisuuskin, jota pidän tärkeänä fantasiamaailman uskottavuuden kannalta, löytyy yleisesti ottaen vaikkakin jotkut kohdat kaipaavat selvennystä. Taikasauvat nousivatkin keskeiseen rooliin Voldemortin tuhoutumisessa.
Paljon jää sanomatta, mutta tässä nyt jotain.
Kommentteja Deathly Hallowsista
2
813
Vastaukset
- =))
Kalkaroksesta: niin, kyllähän hän sai tilaa Deathly Hallowsissa. asia selviää vasta loppupuolella.
Ja keskittymisestä muuhun, harhailu hirnyrkkien perässä ja muiden motiivien pohjalta kyllä korostaa niiden metsästämisen vaikeutta.
Ja mitä unohdin mainita oli se, että minusta oli hienosti kuvattu Voldemortin läheisyyden uhka, joka laskeutui useaan otteeseen Harryn ja kumppaneiden päälle, vaikkakin monta kertaa pääsivät häneltä karkuun erittäin täpärästi. - ginnyW
se oli aika luonteva ratkasu, sen tiaran tuhoutuminen sillätavoin. Niinhän se on oikeessakin elämäs et melkein vahingossa tai tarkoittamatta asiaa tapahtuu useinkin hyvinkin onnekkaita - taikka sitten todella surullisia - asioita.
;>
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872