Talousguru 2003 -kilpailun

vastaukset:

Valtakunnallisen kilpailun kysymykset ja mallivastaukset 10.12.2002

1) Mitkä tekijät vaikuttavat asuntojen hintoihin? Pohtiessasi kysymystä käytä myös oheista tilastoaineistoa.
Vastauksesta saa maksimissaan 40 pistettä.


Mallivastauksen pääkohtina tulisi olla korot, työttömyys ja asuntojen hintojen suhde keskimääräisiin palkkatuloihin.

Pankkien kotitalouksille myöntämät asuntoluotot. Korkojen vaikutus lainanhoitokykyyn. Korkojen nousu lisää lainanhoitokuluja.

Työttömyys vähentää ostajien määrää. Työttömyys saattaa myös aiheuttaa joillekin asuntovelallisille lainanhoito-ongelmia. Tällaisessa tapauksessa asuntovelallinen voi vaihtaa pienempään asuntoon ja vähentää välirahalla lainamäärää ja lainanhoitokuluja tai myy asunnon kokonaan ja muuttaa vuokralle.

Asuntohintoihin keskeisesti vaikuttava tekijä on mm. kotitalouksien luottamus oman taloutensa kehitykseen, eli odotuksiin tulevista tuloista ja siten lainanhoitokyvystä.

Myös vuokrien ja omistusasumisen kulujen suhde sekä asuntojen uustuotannon määrä ja sijoittuminen, esim. kuinka suuri osa on kasvukeskuksissa ovat tärkeitä kohtia vastauksessa.

Asuntojen hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan perusteella. Hintojen vaihtelut voivat olla jyrkkiä, koska tarjonta reagoi hitaasti ja kaupan on ainoastaan pieni osa asunnoista, jolloin pienetkin kysynnän muutokset vaikuttavat hintoihin. Lyhyellä aikavälillä kysynnän vaihtelut määräävät myös hintojen vaihtelut

Asuntojen hinnat suhteessa ansiotasoon: Käsitteet reaalihinta ja nimellishinta on erotettava. Vaikka asuntojen hinnat ovat nimellisesti korkeammalla kuin 80-luvun lopussa, reaalihinta on edelleen alle 80-luvun lopun tason.

1

323

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aivosolu hyörii

      Sijainti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe