Varasijoista

millonhan on yleensä varasijoilta päässeillä viimenen mahdollisuus ottaa paikka vastaan? eli mihin päivään mennessä, tai edes suuntaa antavasti..? kokemuksia, itelleni tämä tärkeä sillä hyväksymiskirjeeni on mennyt toiseen osoitteeseen jossa en vielä toistaiseksi edes asu, enkä pääse myöskään siellä käymään (sen verran kaukana ja töitä kotipaikkakunnalla). yliopistoon yritin soittaa, en saanut yhteyttä.
111268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Käsittääkseni 20.7. jälkeen hyväksytyillä on kaksi viikkoa aikaa ottaa opiskelupaikka vastaan. En kuitenkaan edes muista, mistä tuon jutun olen kuullut, joten suhtaudu varauksella.

Äänestä

Ainakin Helsingin yliopisto voi kuulemma ilmoitella vielä elokuun loppuun asti varasijavalinnoista. Useissa amk:issa kuitenkin voi jonottaa toiseen koulutukseen vain esim. 17.8. asti. En kuitenkaan yleistä, riippuu linjasta ja koulusta.

Äänestä

uudelleen.

Äänestä

ei ne vastaa ja jos johonkin muuhun neuvonta numeroon soittaa niin eivät osaa varmaksi sanoa. tosí mukavaa.

Äänestä

Helsingin yliopistosta ja ilmoitettiin että olen päässyt sisään varasijalta.Lähettävät ilmoittautumispaperit kotiin ja minulla on kaksi viikkoa aikaa vastata niihin.

Äänestä
  • Saanko kysyä monennelta varasijalta pääsit?

    Äänestä

ja elokuun puolessa välissä ilmotettiin :D

Siinä sitte oli pari viikkoo aikaa sisäistää asia ;)

Äänestä
  • Minäkin olen aikoinani päässyt varasijalta ja tieto siitä tuli elokuun puolen välin paikkeilla.

    Äänestä

  • Hemps kirjoitti:

    Minäkin olen aikoinani päässyt varasijalta ja tieto siitä tuli elokuun puolen välin paikkeilla.

    Siis elokuun puolenvälin paikkeilla, mihin yliopistoon? kun eikös 3.8. tai niillä paikkeilla aina siellä yo:issa jo tiedetä minkä verran paikkoja vapautuu, niin eikö ne ilmota heti varasijoilta pääseville? siks vaan kiinnostaa koska ite oon jo luopunu toivosta tän vuoden opiskelupaikan suhteen, koska ei oo kuulunut mitään vaikka olin ihan hyvällä varasijalla..

    Äänestä

  • Layla Ä. kirjoitti:

    jäin nyt varasijalla 1 ja mietin että tuleekohan nyt enää niiltä jotka ei haluakaan paikka vaikka on hyväksynyt niin peruutuksia?

    Äänestä

  • toivonsa menettänyt.. kirjoitti:

    jäin nyt varasijalla 1 ja mietin että tuleekohan nyt enää niiltä jotka ei haluakaan paikka vaikka on hyväksynyt niin peruutuksia?

    Eli toivoa oli sittenkin vielä, eilen soitettiin yo:lta että mulle oli vapautunut varasijapaikka ja lähettää tänään kirjeen siitä..jipiijipii:) ja jos oot ekalla varasijalla niin luulis et on aika hyvät mahdollisuudet päästä, tai riippuu tietty et mihin oot hakenut mut silti..toivottavasti pääset!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

millomillomillo.. kirjoitti:

millonhan on yleensä varasijoilta päässeillä viimenen mahdollisuus ottaa paikka vastaan? eli mihin päivään mennessä, tai edes suuntaa antavasti..? kokemuksia, itelleni tämä tärkeä sillä hyväksymiskirjeeni on mennyt toiseen osoitteeseen jossa en vielä toistaiseksi edes asu, enkä pääse myöskään siellä käymään (sen verran kaukana ja töitä kotipaikkakunnalla). yliopistoon yritin soittaa, en saanut yhteyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu