JÄRKYTTYNYT

Olen aika järkyttynyt luettuani tätä palstaa..

Onko nykyään tyttöjen elämä noin pahalla tolalla.. Itse olen 23 vuotias, ja muistan kouluajoilta, kuinka parasta oli ruokailut, ja meidän kaveriporukka söi valtavasti.. ja nautittiin. Muutenkin nautittiin elämästä. Nytkin yksi elämän tärkeä osa on hyvin syöminen. Ruoka on ihanaa.

Itse olen jo äiti, ja nykyään tosi hoikka, ainakin siis omasta mielestäni ja ainakin omien tuttujen. pituutta 175 ja paino 57 kg.

Rakastan syömistä, kahviloissa käymistä, leivoksia mutta myös tavallista ruokaa. Syön hyvin,mutta useimmiten terveellisesti. Syön kuitenkin kaikkea, enkä laske kaloreita.

En sairasta syömishäiriötä, vaan syön mitä huvittaa, liikun kun jaksan, ja käyn silloin tällöin vaa`assa. Tykkään olla hoikka, koska olen ollut kolme kertaa raskaana, eikä se ollut mukavaa, kun ei jaksanut liikkua, mutten ikinä ole joutunut laihduttamaan tuolla lailla, pakkomielteisesti.

Nuorena urheiltiin porukalla,muttei koskaan puhuttu painosta, ei koskaan... elämässä oli muuta... pidettiin hauskaa, eikä puhuttu ulkonäöstä.

Olen tosi hämmästynyt näistä keskusteluista.
Mistä käsitys, että laihana elämä olisi parempaa, mistä itseinho, miksi laiha olisi kauniimpi???

Häh??

Miten saan omat lapseni ymmärtämään, ettei tarvitse olla anorektisen laiha, sehän on sairaan rumaa,kaikkihan se tietää,,, miksette te...

Mistä itsekontrollin tarve,eikö muuta tekemistä...

Esim. missikisojen tytöt painaa55-62 kg eikä kukaan nelosella tai kolmosella alkavalla...

Huolesttuttavaa kun noin nuoret miettii paljonko kaloreita on ruispalassa... Itse teiniikäisenä söin iltapalaksi varmaan kymmenen ruisleipää päällysteineen, ja monta monta muuta ruokaa lihomatta tippaakaan. Rakastin ruokaa..

Ei normaali lapsi, normaalista ruuasta liho, vaan pysyy terveenä ja tervejärkisenä... Kasvaa..

Aikuisena kerkeätte kyllä laihdutella,muttei ruuattomuus kenestäkään hyvää tee..

Uskokaa itseenne rakastakaa itseänne,ja luulkaa itestänne mieluummin liikoja... älkää antaka kenenkään pilata elämäänne, koska ei täällä aidosti onnellisia ole..

Tsemppiä teille jotka haluatte parantua, ja pahoittelut oman elämänne pilaamisesta teille jotka mietitte ruokaa hysteerisesti kokoajan..

Valitan tästä tekstistä, mutta pahaa tekee

Erityisesti sen äidin puolesta, jonka kaappi on täynnä koon 32 ja pienempiä housuja, muttei tyttöä enää joka niihin mahtuisi....surullista
91530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

tollaset geenit!!

et liho vaikka söisit mitä, kaikilla ei oo asiat yhtä hyvin!

eli mietippä ensin...!

Äänestä
  • tyypit jotka tulee paasaamaan asioista, joista hänellä itsellä ei ole minkäänlaista omakohtaista kokemusta!

    anoreksia on MIELEN sairaus, sillon ei itseensä tyydy vaikka kuinka rääkkää! Ei se ole pelkkää hoikkuuden ihanointia, se on niin paljon syvempää!

    mitä kuvittelet paasauksesi auttavan?? etkö tiedä miten kauan kestää, etä tästä MIELEN sairaudesta pääsee eroon, jos edes pääsee??

    koetappa mennä sanomaan syvästi masentuneelle, että lopeta mariseminen ja piristy, iloitse elämästäsi, naura! saattaisit saada levyyn...

    Äänestä

  • tuollaset kirjoitti:

    tyypit jotka tulee paasaamaan asioista, joista hänellä itsellä ei ole minkäänlaista omakohtaista kokemusta!

    anoreksia on MIELEN sairaus, sillon ei itseensä tyydy vaikka kuinka rääkkää! Ei se ole pelkkää hoikkuuden ihanointia, se on niin paljon syvempää!

    mitä kuvittelet paasauksesi auttavan?? etkö tiedä miten kauan kestää, etä tästä MIELEN sairaudesta pääsee eroon, jos edes pääsee??

    koetappa mennä sanomaan syvästi masentuneelle, että lopeta mariseminen ja piristy, iloitse elämästäsi, naura! saattaisit saada levyyn...

    Mutta onhan siinä jotain outoa, että nykyää syömisen kontrollointi on noin yleistä.. Ja yhä yleisempää on mäkkärit ja roskaruoka,joita myös syömishäiriöiset ahmii... ja karkit, sipsit ja limu...

    Kyllä tavallista ruokaa voi nuori syödä,jos liikkuu ja on aktiivinen...geenit millaiset hyvänsä

    Syö silloin kun on nälkä.

    Ja pointti se, että miksi tuollalailla kontrolloida, tottakai se on paljon muuta kun hoikkuus, henkistä siis... MUTTA MIKSI NYT NOIN MONELLA TYTÖLLÄ

    Äänestä

...ettei sulla ole ongelmia syömisen kanssa.
Mä olen 22 ja mulla ON. On ollu viimiset 10 vuotta.
Luuletko etten vittu tiedä mitä "normaali" syöminen on? Sinä et tiedä mitä on elää syömishäiriön kanssa joten älä tule tänne anoreksiapalstalle urputtamaan!!!

Äänestä
  • toi kertoo aika paljon teistä anorektikoista, ette järkeä ymmärrä...reaktio kommenttiin

    Äänestä

  • visva kirjoitti:

    toi kertoo aika paljon teistä anorektikoista, ette järkeä ymmärrä...reaktio kommenttiin

    Järki? Onko se jotain syötävää? Kaloripitoista...?

    P.S Keistä "meistä"? Olen vain yksi kaikista anorektikoista ja tuo oli vain minun reaktioni kommenttiin. ÄLÄ YLEISTÄ.

raskaana? Kolmen lapsen äiti? Tuliko virhe?

"Miten saan omat lapseni ymmärtämään, ettei tarvitse olla anorektisen laiha, sehän on sairaan rumaa, kaikkihan se tietää"

Painoindeksisi on 18.6 (joidenkin lähteiden mukaan alipainon puolella), moni tällä palstalla kirjoittaja joutuu syömään häiriintyneen vähän pitääkseen tuollaista indeksiä yllä. Mitä jos oman tyttäresikin keho tulee olemaan sellainen, että hän lihoo herkemmin ja äidin ihannoimat mitat (kerrot, että tykkäät olla hoikka) saavutetaankin vain paastolla ja oksentamalla?

Kysyt miksi laiha on kauniimpaa!? Kirjoituksessa tosiaankin olisi enemmän volyymiä, jos olisit jättänyt kertomatta oman pituutesi ja painosi ja sen, että sinulla on alipainoisena kivempaa kuin lihavana.

Lapsia opetetaan esimerkillä, ei sanoilla, sinun esimerkkisi lapsillesi, sekä niille, joille kirjoituksesi osoitit on seuraava: tavoitelkaa laihuutta, lujaegoiset ovat alipainoisia.

Äänestä

itse vähän syömishäiriöinen? Et ehkä anorektinen, mutta ei tuo sinun suhtautumisesi ruokaan nyt niin terveeltä kuullosta. Niin ja mitä teet täällä? Oletko tullut saamaan pönkitystä itsetuntoosi siitä miten hoikka oletkaan? Hyvä, jos sinä olet onnellinen, mutta anteeksi vaan jos se ei kovin montaa täällä kiinnosta. Mene hoitamaan niitä lapsiasi äläkä nuoku netissä, höhlä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

helpppppppiiiiiitteeeiiiill... kirjoitti:

Olen aika järkyttynyt luettuani tätä palstaa..

Onko nykyään tyttöjen elämä noin pahalla tolalla.. Itse olen 23 vuotias, ja muistan kouluajoilta, kuinka parasta oli ruokailut, ja meidän kaveriporukka söi valtavasti.. ja nautittiin. Muutenkin nautittiin elämästä. Nytkin yksi elämän tärkeä osa on hyvin syöminen. Ruoka on ihanaa.

Itse olen jo äiti, ja nykyään tosi hoikka, ainakin siis omasta mielestäni ja ainakin omien tuttujen. pituutta 175 ja paino 57 kg.

Rakastan syömistä, kahviloissa käymistä, leivoksia mutta myös tavallista ruokaa. Syön hyvin,mutta useimmiten terveellisesti. Syön kuitenkin kaikkea, enkä laske kaloreita.

En sairasta syömishäiriötä, vaan syön mitä huvittaa, liikun kun jaksan, ja käyn silloin tällöin vaa`assa. Tykkään olla hoikka, koska olen ollut kolme kertaa raskaana, eikä se ollut mukavaa, kun ei jaksanut liikkua, mutten ikinä ole joutunut laihduttamaan tuolla lailla, pakkomielteisesti.

Nuorena urheiltiin porukalla,muttei koskaan puhuttu painosta, ei koskaan... elämässä oli muuta... pidettiin hauskaa, eikä puhuttu ulkonäöstä.

Olen tosi hämmästynyt näistä keskusteluista.
Mistä käsitys, että laihana elämä olisi parempaa, mistä itseinho, miksi laiha olisi kauniimpi???

Häh??

Miten saan omat lapseni ymmärtämään, ettei tarvitse olla anorektisen laiha, sehän on sairaan rumaa,kaikkihan se tietää,,, miksette te...

Mistä itsekontrollin tarve,eikö muuta tekemistä...

Esim. missikisojen tytöt painaa55-62 kg eikä kukaan nelosella tai kolmosella alkavalla...

Huolesttuttavaa kun noin nuoret miettii paljonko kaloreita on ruispalassa... Itse teiniikäisenä söin iltapalaksi varmaan kymmenen ruisleipää päällysteineen, ja monta monta muuta ruokaa lihomatta tippaakaan. Rakastin ruokaa..

Ei normaali lapsi, normaalista ruuasta liho, vaan pysyy terveenä ja tervejärkisenä... Kasvaa..

Aikuisena kerkeätte kyllä laihdutella,muttei ruuattomuus kenestäkään hyvää tee..

Uskokaa itseenne rakastakaa itseänne,ja luulkaa itestänne mieluummin liikoja... älkää antaka kenenkään pilata elämäänne, koska ei täällä aidosti onnellisia ole..

Tsemppiä teille jotka haluatte parantua, ja pahoittelut oman elämänne pilaamisesta teille jotka mietitte ruokaa hysteerisesti kokoajan..

Valitan tästä tekstistä, mutta pahaa tekee

Erityisesti sen äidin puolesta, jonka kaappi on täynnä koon 32 ja pienempiä housuja, muttei tyttöä enää joka niihin mahtuisi....surullista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu