Miten sanoa pojalle?

välitännn

Olemme ihastukseni kanssa olleet yhteyksissä viime aikoina aika paljon, oikeastaan melkein joka päivä. Poika on kertonut olevansa jo kauemman aikaa ihastunut ja myös minusta tuntuu, että tämä poika on jotenkin aivan erityinen, eli todellakin olen kiinnostunut. Tullaan hyvin juttuun.

Ongelma onkin se, että tuntuu vain että olemme liian paljon yhteyksissä. Poika haluaisi olla puhumassa puhelimessa kanssani varmaan joka päivä ja hän laittaa viestiäkin aika usein. Välillä tämä saa minut ahdistumaan, sillä tuntuu että tarvisin aikaa hieman miettiä asioita ja haluaisin olla välillä rauhassa.

Pelkään että jos sanon tämän pojalle, hän loukkaantuisi. Kasvokkain puhuminen kun ei nyt onnistu, sillä hän on tällä hetkellä töissä toisella paikkakunnalla, ja palaa kotiin vasta joskus kahden viikon päästä. Ja jotenkin tuntuisi aika inhottavalta kertoa tuo viestillä. Ainoa mahdollisuus taitaa olla sanoa tuo puhelimessa, mutta kuinka sanoa tälläinen asia mahdollisimman hienovaraisesti?

5

895

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • apfosfa

      Sanot sille puhelimessa, että olet myös ihastunut häneen, ja sanot vain että et haluaisi olla liikaa yhteyksissä. Kerrot totuuden ei se siitä loukkaannu. Huomaa sanoa että pidät hänestä niin hän ei ainakaan loukkaannu.

    • jepuli13

      moi! itse olen samassa liemessä minusta tuntuu että en oikeen osaa puhua hänen kanssaan tai että juttu ei luista mutta olen hänen kanssa jo yhdessä ja vietämme aikaa todella paljon mutta haluaisin välillä olla yksin ja miettiä asioita mutta tämä henkilö ei anna on koko ajan kimpussa pitäisikö sanoa vaan etttä nteeks haluaisin olla välillä omassa rauhassa ja rauhoittua!! mutta hän voisi suuttua kaikkea pitäisi yrittää ja varsinkin sanoa totuus!!

      • välitänn

        Kiitos vastauksista.

        Me tullaan kyllä hyvin juttuun ja hänen kanssaan on helppo puhua. Se tässä vaan pelottaa, että jos minusta kokoajan tuntuu että olemme liikaa yhteyksissä, ahdistuisin liikaa ja alkaisin menettää kiinnostukseni häntä kohtaan. Niin on nimittäin käynyt kerran erään toisen, mutta se tyyppi ei kyllä muutenkaan merkinnyt minulle läheskään niin paljoa kuin tämä nykyinen.

        Mutta kai se sitten pitää yrittää sanoa asiasta puhelimessa.


    • whii

      Itse olen ollut samassa tilanteessa n. vuosi sitten. Ei myöskään ollut mahdollisuutta sanoa pojalle kasvotusten. Sain asian hoidettua puhelimessakin tarpeeksi hellävaraisesti, mutta silti tiukasti.
      Sanot pojalle, että olet itsekin ihastunut, mutta et haluaisi olla ihan niin tiiviisti yhteydessä, vaan tarvitset myös aikaa miettiä asioita. Muista sanoa, että tietenkään et tarkoita yhteydenpidon lopettamista ja tietysti voit ehdottaa tapaamista pojan palattua paikkakunnalle. Uskon, että poika ymmärtää ja odottaa rauhassa. (Varsinkin, jos on tapaamislupaus annettu. Hän voi turvata siihen, että tapaat hänet silti, etkä tarkoita koko jutun lopettamista alkuunsa)

      Itse sain asian perille hyvin, poika ymmärsi ja antoi aikaa. Ollaan edelleen hyvissä väleissä. (Ei seurustella, itse en ole halunnut seurustelua, poika ei varmaan tarvitsisi edelleenkään kuin pienen vihjeen..) Yhteydenpito nykyisin viikottaista.

    • taniiiia

      "mä olen pahoillani, mutta mua on alkanut ahdistaa kun puhutaan ja tekstataan niin paljon. älä ymmärrä väärin, mä välitän susta silti, mutta jos ei kumminkaan kokoaikaa tekstattais tai puhuttais puhelimessa, että mulla olisi aikaa miettiä tätä meidän juttua. älä nyt kumminkaan loukkaannu, en tarkota pahalla, mutta ei ne vanhemmatkaan parit kokoaikaa soittele ja tekstaa"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4263
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3233
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2350
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 141
      948
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe