Kierukka

Onko kellään kokemusta kierukasta. Eli voiko sen "hankkia" heti synnytyksen jälkeen. oletko ollut tyytyväinen? Entäs poisto?
7680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Itselleni asennettiin hormonikierukka heti lopetettuani imettämisen.
Asennus oli kivulias, mutta se kesti vain 10 sekuntia, joten sen kestää ;-)
Kuukautiset harvenivat lähes olemattomiin ja muutenkin olen ollut tyytyväinen.
Poisottaminen on ajankohtaista vuoden - parin kuluttua.

Äänestä

Hormoonikierukan voi laitattaa kun kolme kuukautta on kulunut synnytyksestä. hormooni ei vaikuta äidinmaitoon. itselläni oli moinen kapistus vuoden. vuoto väheni olemattomiin mutta kuukautiskivut olivat sietämättömät. mutta paljon olen kuullut juttuja että se on hyvä vekotin.

Äänestä

Minä olen kokeillut kuparikierukkaa, joka ei oikein minulle sopinut, koska se lisäsi vuodot runsaiksi. Asennuskin oli kivulias. Seuraavalla kerralla valitsin hormonikierukan, jota käytetään ehkäisyn lisäksi kovista vuodoista ja kivuista kärsiville lääkkeeksi. Sain rauhoittavan lääkityksen ennen asennusta eikä se tuntunut sitten ollenkaan niin ikävältä. Vuodot ensin niukkenivat ja kivut hävisivät, vuoden päästä vuotoja ei tullut enää lainkaan ja olin neljä vuotta tosi tyytyväinen. Nyt on taas vaihdon aika. Muuta ehkäisyä en enää haluaisikaan.

Äänestä
  • Mulle kyllä tuli hormonikierukasta karmeita
    vuotoja. Jotain limakalvojen paksuuntumisjuttuja. Mikään side ei riittänyt, kun kerralla tuli niin paljon vuotoa. Tamppooni ja side piti olla yhtä aikaa, niin autto. Joten tiedoks vaan, että hormonikierukan kanssa voi tulla yllätyksiä. Onneks parannusta tapahtuu koko ajan. Onneks, muuten otattaisin heti pois.

    Äänestä

tosta hormonikierukasta haluaisin tietää että vaikuttaako se mielialoihin mitenkään!!? Kun en oo raskauden/synnytyksen jälkeen halunnut(enkä aio) ottaa enää pillereitä niiden hormonisysteemien takia kun nuppi oli niin sekasin! siis huomasin imetyksen jälkeen kun hormonitoiminta tasaantui että olen kuin toinen ihminen! olo on siis paljon parempi! mutta jokin muu ehkäisy pitäisi keksiä kun tuo kondomi..!!!!

Äänestä
  • Kärsin itse aikoinaan suunnattomasti pillereiden aiheuttamista mielialan muutoksista ja tuntui siltä kuin koko persoonani olisi vaihtunut syödessäni niitä.
    Nyt, kierukan käyttäjänä kolmisen vuotta, olen normaali itseni, ilman itkuja ja haluttomuutta!

    Äänestä

on hormooni kierukka...
3 menkat pitää olla ensin synnytyksen jälkeen ennen kuin laitetaan...
ennen viimeistä lastani minulla oli jo silloin hormooni kierukka.
nyt ollut n2,3v suunnillen...
kupari kierukka ei sopinut minulle. 3x se laitettiin ja aina menkkojen mukana tuli pois.
johtui siitä kun minulla oli niin runsaat vuodot!
ennen vikaa lastani minulla ei ole ollut menkkoja 2 vuoteen joten olin jo unohtanut koko homman ja odotin kovasti niitä "ensinmäisiä" menkkojani synnytyksen jälkeen...
no en kyllä kaipaa niitä yhtään tänä päivänä.
inhottaa aatellakkin sitä kipua mitä minulla oli ja se määrä!!!
olisin voinuut kävellä ämpäri haarojen välissä=)

no mun mielipide on se että jos et jaksa menkkoja niin hommaa hormooni kierukka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Walssu kirjoitti:

Onko kellään kokemusta kierukasta. Eli voiko sen "hankkia" heti synnytyksen jälkeen. oletko ollut tyytyväinen? Entäs poisto?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu