viikolla 32

päivässä ihmisillä suunnilleen eli mikä on normaalia
3521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mulla on ollut kivuttomia supistuksia rv 21 asti ja satunnaisia kipeitä rv 28 asti. Muutama päivä sitten tuli kivuliaita supistuksia kolme tuntia vartin välein. Toista odotan, joten en kuitenkaan asian kanssa hermoillut, kun tunsin, ettei kyseessä ole synnytyssupistukset. Tuon jälkeen kävin lääkärissä ja kohdunkaula edelleen kova ja kiinni. Rv 34 asti aion ottaa kuitenkin rauhallisesti, sillä ennen sitä ei lapsen tarvitsisi syntyä.

Äänestä

jos kävelen esim. kaupassa, tulee supistuksia 10 min välein ja silloin joudun hieman hidastamaan ja samalla alkaa se inhoittava pissahätä. Pisuhätä lähtee kyllä pois supistuksenkin lähdettyä.
Iltaisin kun menen nukkumaan ja jos makaan selälläni, tulee supistuksia myös kokoajan.
Päivittäin tulee supistuksia n. 20, mutta eivät ole kivuliaita. Täytyy vaan ottaa rauhallisemmin.

Äänestä

on tullut harjoitussupistuksia viikolta 29-30, oikeastaan vain kävellessä (siis jos olen kävelyllä tai kannan kasseja kaupasta); onkin pitänyt vähän rauhoittaa tuota vauhtia viime aikoina... Nyt olen viikolla 33 ja muutama noita kivuttomia suppareita tulee päivässä. Kertaakaan eivät ole olleet kivuliaita. Mulle sanottiin, että 20 päivässä on normaalia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paljonko supisteluja kirjoitti:

päivässä ihmisillä suunnilleen eli mikä on normaalia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu