Paniikkiryhmistä..

Olettehan tietoisia siitä, että Paniikkihäiriöyhdistys ry:n alaosastot
on taas aloittamassa eri puolilla Suomea elokuun ja syyskuun aikana.

Tapaamisia on yleensä noin kerran kuussa.

Kerhoissa voi tavata muita ihmisiä jotka kärsii paniikkihäiriöstä.Sinne voi tulla myös jos läheinen kärsii paniikkihäiriöstä. Voit tulla myös ystävän kanssa jos et uskalla tulla yksin ja haluat jonkun turvaksesi mukaan.

Yhdessä me mietimme eri keinoja mitkä auttavat meitä paniikin kanssa, saa tietoa erilaisista kursseista jne.

Olen itse "paniikkilainen" ja käyn myös ryhmässä ja olen saanut paniikkihäiriöstä paljon tietoja, miten selviydyn sen kanssa jne.. ja olen saanut myös hyviä ystäviä sieltä.

Meillä on myös kaksi kertaa vuodessa vkl- tapaamisia jossa näemme muita paniikkilaisia ympäri Suomea.

Lisätietoja saa Yhdistyksen tukihenkilöltä Asta Häyryseltä 06-4387360
5442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

uusi ryhmä? Ajattelin jos tietäisit, toki Astaltakin sen saisin tietää, mutta kun nyt sattui tämä viestisi silmääni. Itseltäni nimittäin usein kysytään onko alaosastoa pk-seudulla, pitkään aikaanhan ei ollut...

Äänestä
  • Moi,

    Helsingissä on alkanut keväällä ryhmä. Kesällä on ollut taukoa ja nyt syksyllä ryhmä alkaa taas käynnistyä. Mukaan vaan!

    Kumppanuustalo Horisontin tiloissa
    Vellikellontie 3.kello 18-20
    jokaisen kuukauden viimeisenä torstaina

    Yhteyshenkilönä on: [email protected]

    Muiden paikkakuntien ryhmistä saa lisätietoa
    osoitteesta http://www.ela.fi/ajankohtaista/index.php?page=3

    Äänestä

  • Tixutaxu kirjoitti:

    Moi,

    Kiitos infosta, infoan edelleen, en ole itse tulossa, kymmenisen vuotta riitti. Ihan ok muistot jäi, tukihenkilönä olo oli kyllä suht raskasta, kun itsekään ei ollut kunnossa.
    Tämä oli sitä alkuaikaa, perustimme Helsingin alaosaston v-92, siitä sitten 10 v eteenpäin.
    Alussahan vastasimme puheluihin (ja niitä riitti!!!) kukin kotonamme.

    Milloinkas se Kampissa kokoontunut ryhmä on hajonnut?
    Eikös tuo Vellikellontie ole jossain tuolla Kantsussa päin?

    Kiitos muuten infosta, laitan tietoa etiäpäin.

    Paniikkivapaata kesän loppua!

    Äänestä

Näyttää noi kaikki ryhmät koskettavan vaan etelä-Suomee... En viiti savon perukoilta lähtee ajelemaan!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Vaasan pohjoispuolelta etelään ellen olisi keksinyt keinoa millä paniikeista pääsee eroon, nyt ei ole enää aihetta.

    Nykyajan asenteisiin näkyy kuuluvan että kaikki pitää toimittaa kotiovelle ilman että ihmisen tarvitsisi itse tehdä yhtään mitään oman hyvinvointinsa eteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tixutaxu kirjoitti:

Olettehan tietoisia siitä, että Paniikkihäiriöyhdistys ry:n alaosastot
on taas aloittamassa eri puolilla Suomea elokuun ja syyskuun aikana.

Tapaamisia on yleensä noin kerran kuussa.

Kerhoissa voi tavata muita ihmisiä jotka kärsii paniikkihäiriöstä.Sinne voi tulla myös jos läheinen kärsii paniikkihäiriöstä. Voit tulla myös ystävän kanssa jos et uskalla tulla yksin ja haluat jonkun turvaksesi mukaan.

Yhdessä me mietimme eri keinoja mitkä auttavat meitä paniikin kanssa, saa tietoa erilaisista kursseista jne.

Olen itse "paniikkilainen" ja käyn myös ryhmässä ja olen saanut paniikkihäiriöstä paljon tietoja, miten selviydyn sen kanssa jne.. ja olen saanut myös hyviä ystäviä sieltä.

Meillä on myös kaksi kertaa vuodessa vkl- tapaamisia jossa näemme muita paniikkilaisia ympäri Suomea.

Lisätietoja saa Yhdistyksen tukihenkilöltä Asta Häyryseltä 06-4387360

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu