Siis minua hieman ihmetyttää!
Tämä on ufo palsta ja täällä luulisi olevan asiallista keskustelua ufoista ja vastaavista?
Vaikuttaa silti hieman "ehkä" siltä että täällä purnaa osa porukasta amis/esikoulu tasolta tyylillä ja ei ole mitä mahdollisuutta älykkääseen ajatustenvaihtoon!
Toivon siis hieman tason nousua keskusteluun! Jos ajattelun ei kiinnosta ja esim. mopon virittely on hienompaa kuin ajattelu suuremmassa mittakaavassa niin kannattaa pysyä siellä mopon rassauksessa!
Keskustelun taso teinix?
44
643
Vastaukset
- ihmetellyt
Muutama vakionimimerkki ja muutama vaihtuva kykenee varsinaiseen keskusteluun. Heitä on onneksi sekä "UFO-uskovissa" että "Umpi-skepoissa" Dialogi vastakkaisten ajatustapojen välillä niin, että mielipiteet pyritään myös perustelemaan ja huutoon vastaamaan, toisi keskustelua ja avartaisi varmasti näkemyksiä puolin ja toisin. Osalle asia tuntuu olevan liian vaikea ja osa (kieltäjistä) heittelee kommenteja "Ville viisivuotiaan" tasoisella huumorilla. Toki osalla äärilinjan UFO-uskiksistakin henkinen taso tuntuu myös jämähtäneen melkoisen alas.
Mielestäni pienet kettuilut ja kevennykset ovat kuuluneet jo antiikin Kreikan filosofien ajoista ("joko olet lopettanut vaimosi hakkaamisen", tai kynitty kana ihmisenä "Ihminen on kahdella jalalla kulkeva höyhenetön olento") hyvän keskustelun piiriin, kunhan niistä ei tule pääasia ja henkilökohtaisuudet pysyvät aisoissa.
Hyviä KESKUSTELUJA kaivaten. - Jack Von Läk
Mikset itse nosta tasoa sitten? Aika röyhkeetä valittamista tuollainen. Menikö herne nenään, kun kukaan ei vastannut ainepaan ihmettelyysi vai?
Taso nousee ja laskee joka palstalla ja totu siihen tai mene kokeilemaan tutkijapiirejä, jos olet sitten niin älykäs. - etsiä tämän
palstan keskusteluista niitä helmiä, kannattanee mennä SUT:in sivuille ja rekisteröityä sinne. Siellä keskustelun taso on korkea vaikka keskustelijoina ovat ihan tavallisetkin ihmiset. Moderoitu (valvottu) keskustelu johon ottaa osaa usein myös asiantuntijoita, on teinixvapaampaa kuin täällä S24;llä. Itseasiassa teinixejä ei ole keskusteluissa ollenkaan.
http://www.suomenufotutkijat.fi/
http://www.suomenufotutkijat.fi/keskustelu/viewforum.php?f=1
Tervetuloa!- Kadunmies vaan
Olen noita SUT:in sivuja tässä jo pidempään seurannut aktiivisesti. Minusta siellä ei ole keskustelua sitäkään vähää mitä täällä.
- Wanha herra
Arvokkaasti harmaantuneena vanhempana herrasmiehenä olen jo sikäli vieraantunut lasten kielenkäytöstä etten tiedä, mitä tarkoittaa 'teinix'. Tiedän toki sanan 'teini', mutta mikä on 'teinix'? Onko tämä nyt ns. pissaliisojen kieltä?
- Pissaliisa.
No kylhän se on.
- DarkNinjaHiiri
Teinix:inä ymmärrän teinin joka on pissaliisa (nykyisin pissis (hox. polttaa tupakkia)) tai teinin jolla on kaikki teinimäiset piirteet.
Keskustelunavaukset ovat olleet keskitasoa tai alle mutta itse keskustelu on suuremmilta osin ollut aika kökköjä. Uskoisin tämän johtuvan siitä palstalle on saapunut uusia skepoja ja UFO-uskiksia sekä muuten vaan kakan jauhajia. Osa keskustelijoista on taas kesälaitumilla.
Ne jotka ovat tätä palstaa pitemmän aikaa seuranneet eivät välttämättä enää jaksa innostua ja kirjoitella niistä aiheista mistä ovat jo aikaisemmin jutelleet tai ottaneet kantaa. Kuitenkin vanhempien tulisi ottaa vastuu UFO opetuksesta ja oikaista räikeimpiä väärinkäsityksiä.
Itselle on jo ollut pidemmän aikaa päivän selvää että taivaalla liikuskelee tunnistamattomia lentäviä objekteja joista osan voi selittää maan ulkopuolisen älyn aiheuttamaksi. Vastaan (palstalla) on myös tullut aika huima määrä kakaksi luokiteltavaa materiaalia.
Keskustelun taso kyllä paranee kun lumet tulee.
- Tehtävä suoritettu
Palstan taso on saavuttanut skeptikoiden asettamat korkeat laatuvaatimukset lopultakin eli ei keskustelua laisinkaan.
- skeptick
Eläköön skeptisimi!
- höpstick
skeptick kirjoitti:
Eläköön skeptisimi!
siihen ei kirjoiteta k- kirjainta tuohon sceptic- sanan perään.
- hää hähää
höpstick kirjoitti:
siihen ei kirjoiteta k- kirjainta tuohon sceptic- sanan perään.
Eipä niin, mutta nipokoukkuni toimi hyvin.
- en usko.
hää hähää kirjoitti:
Eipä niin, mutta nipokoukkuni toimi hyvin.
en usko tuota selitystä vaan luulen että "guuklasit" sen. ;)
- uusi foorumi
Ylläesitettyjen puheenvuorojen esiintuomien epäkohtien johdosta
ehdotan, että me, kaltaiseni sivistyneet ihmiset, perustamme
uuden ufofoorumin seuraavilla periaatteilla:
Foorumiin voivat rekisteröityä vain yli 40- vuotiaat, akateemisen
loppututkinnon suorittaneet syntyperäiset Suomen kansalaiset,
sekä tiettyjen, myöhemmin määriteltävien vapaamuurarilooshien
ansioituneet jäsenet.
Viralliset keskustelukielet ovat latina, ranska sekä molemmat
kotimaiset kielet.- DarkNH
Ilmiselvästi 5 vuotta jauhettu paskaa eikä mikään ole muuttunut. Yhtään skeptikkoa ei ole edes saatu käännetyttyä ainoaan ja oikeeseen uskoon eli ET-hypoteesiin.
Asioilla on tapana eskaloitua ja veikkaan että seuraavan viiden vuoden päästä voi olla asia ihan eri. Nyt on tämä vuosi 2013 ja odoteltavissa on jonkinlaista Mooren lain kaltaista kehityksen hyppäystä. Sekä tietotaidossa kuin myös tietoisuudessa.
Rankkaa se tulee olemaan mitä se sitten käytännössä tarkoittaakaan.
Havainnollista kuva mooren laista:
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/0/00/Transistor_Count_and_Moore's_Law_-_2011.svg - harvojen intressit?
DarkNH kirjoitti:
Ilmiselvästi 5 vuotta jauhettu paskaa eikä mikään ole muuttunut. Yhtään skeptikkoa ei ole edes saatu käännetyttyä ainoaan ja oikeeseen uskoon eli ET-hypoteesiin.
Asioilla on tapana eskaloitua ja veikkaan että seuraavan viiden vuoden päästä voi olla asia ihan eri. Nyt on tämä vuosi 2013 ja odoteltavissa on jonkinlaista Mooren lain kaltaista kehityksen hyppäystä. Sekä tietotaidossa kuin myös tietoisuudessa.
Rankkaa se tulee olemaan mitä se sitten käytännössä tarkoittaakaan.
Havainnollista kuva mooren laista:
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/0/00/Transistor_Count_and_Moore's_Law_-_2011.svgMonilla hallituksilla, yhteisöillä, suuryrityksillä, öljy-yhtiöillä, ydinvoimasta hyötyjillä, aseteollisuudella, uskonlahkoilla, vanhoollisilla sun muilla on liian paljon menetettävää ja pelättävää jos:
-Kävisi ilmi että emme olekaan yksin
-Kävisi ilmi että useat muut lajit vieraiilevat planeetallamme
-Kävisi ilmi että on olemassa ekologisempia keinoja energiantuotantoon
-Kävisi ilmi että fossiiliset polttoaineet olisi voitu hylätä jo aikoja sitten
-Kävisi ilmi että jotkut ovat salanneet näitä tietoja
-Kävisi ilmi että meille on systemaattisesti valehdeltu
-Kävisi ilmi että meille on systemaattisesti syötetty disinformaatiota
-Kävisi ilmi että jotkut ovat tehneet yhteistyötä korkeamman älyn kanssa kertomatta muille.
-Kävisi ilmi että tietomme maailmankaikkeudesta on virheellinen
-Kävisi ilmi että uskontomme ovat olleet pelkkää fuulaa
Nuo tarkoittaisi yhdessä tai erikseen sitä että kansalaiset on valjastettu valheilla, petoksilla ja pelottelulla tekemään työnsä harvojen intressien hyväksi ja itseään sekä maapallon ekologiaa sekä omaa ekonomiaa vastaan.
Siinäpä sitä on intressiä kyllikseen jos yksi tai useampi noista pitäisi paikkansa. - DarkNH
harvojen intressit? kirjoitti:
Monilla hallituksilla, yhteisöillä, suuryrityksillä, öljy-yhtiöillä, ydinvoimasta hyötyjillä, aseteollisuudella, uskonlahkoilla, vanhoollisilla sun muilla on liian paljon menetettävää ja pelättävää jos:
-Kävisi ilmi että emme olekaan yksin
-Kävisi ilmi että useat muut lajit vieraiilevat planeetallamme
-Kävisi ilmi että on olemassa ekologisempia keinoja energiantuotantoon
-Kävisi ilmi että fossiiliset polttoaineet olisi voitu hylätä jo aikoja sitten
-Kävisi ilmi että jotkut ovat salanneet näitä tietoja
-Kävisi ilmi että meille on systemaattisesti valehdeltu
-Kävisi ilmi että meille on systemaattisesti syötetty disinformaatiota
-Kävisi ilmi että jotkut ovat tehneet yhteistyötä korkeamman älyn kanssa kertomatta muille.
-Kävisi ilmi että tietomme maailmankaikkeudesta on virheellinen
-Kävisi ilmi että uskontomme ovat olleet pelkkää fuulaa
Nuo tarkoittaisi yhdessä tai erikseen sitä että kansalaiset on valjastettu valheilla, petoksilla ja pelottelulla tekemään työnsä harvojen intressien hyväksi ja itseään sekä maapallon ekologiaa sekä omaa ekonomiaa vastaan.
Siinäpä sitä on intressiä kyllikseen jos yksi tai useampi noista pitäisi paikkansa.Harvojen intressi mutta totta.
- valta eristää
DarkNH kirjoitti:
Harvojen intressi mutta totta.
Totuushan on että valta sokaisee ja vallan kahvaan hamuavissa on huomattavasti enemmän psykopaatteja ja muita vaarallisia narsisteja ym luonnevikaisia kuin keskivertokansalaisissa.
Alkuperäinen missio unohtuu maineessa, rahassa ja vallassa ja kaikki alkaa palvelemaan omaa ja oman verkoston etuja ja tämän seikan varjopuolet ovat nähtävissä tämänhetkisessä maailmantaloudessa.
Maailmantalouden huono tilanne ei hetkauta noita isoja poikia sillä heidän uhkapelilleen on aina takaaja ja se on kansa.
He jatkavat rikastumista ja lama-ajat vain palvelee heidän ja pääomansa tarkoitusperiä lisäten omistuksia, omaisuutta sekä valtaa.
Moni suomalainen ajattelee ettei tämä koske Suomea tai häntä mutta tämä koskee kaikkia ja Suomi on suorastaan edelläkävijä rakenteellisessa korruptiossa ja isojen tahojen hännystelijöissä.
Meillä kun on tapana kumarrella vääriin suuntiin ja siihen suuntaan kuin sanotaan vailla omaa tahtoa ja ajattelukykyä. - Turhaa satuilua.
harvojen intressit? kirjoitti:
Monilla hallituksilla, yhteisöillä, suuryrityksillä, öljy-yhtiöillä, ydinvoimasta hyötyjillä, aseteollisuudella, uskonlahkoilla, vanhoollisilla sun muilla on liian paljon menetettävää ja pelättävää jos:
-Kävisi ilmi että emme olekaan yksin
-Kävisi ilmi että useat muut lajit vieraiilevat planeetallamme
-Kävisi ilmi että on olemassa ekologisempia keinoja energiantuotantoon
-Kävisi ilmi että fossiiliset polttoaineet olisi voitu hylätä jo aikoja sitten
-Kävisi ilmi että jotkut ovat salanneet näitä tietoja
-Kävisi ilmi että meille on systemaattisesti valehdeltu
-Kävisi ilmi että meille on systemaattisesti syötetty disinformaatiota
-Kävisi ilmi että jotkut ovat tehneet yhteistyötä korkeamman älyn kanssa kertomatta muille.
-Kävisi ilmi että tietomme maailmankaikkeudesta on virheellinen
-Kävisi ilmi että uskontomme ovat olleet pelkkää fuulaa
Nuo tarkoittaisi yhdessä tai erikseen sitä että kansalaiset on valjastettu valheilla, petoksilla ja pelottelulla tekemään työnsä harvojen intressien hyväksi ja itseään sekä maapallon ekologiaa sekä omaa ekonomiaa vastaan.
Siinäpä sitä on intressiä kyllikseen jos yksi tai useampi noista pitäisi paikkansa.Tähän itsestäänselvyyteen:
"-Kävisi ilmi että on olemassa ekologisempia keinoja energiantuotantoon
-Kävisi ilmi että fossiiliset polttoaineet olisi voitu hylätä jo aikoja sitten
-Kävisi ilmi että jotkut ovat salanneet näitä tietoja
-Kävisi ilmi että meille on systemaattisesti valehdeltu
-Kävisi ilmi että meille on systemaattisesti syötetty disinformaatiota"
Ei tarvita näitä:
"-Kävisi ilmi että emme olekaan yksin
-Kävisi ilmi että useat muut lajit vieraiilevat planeetallamme"
Siis ihan ilman kertomuksia ulkoavaruuden olioista kansa kyllä tietää systeemin mädännäisyyden. Mikään salaliittokaan tämä ei ole koska asia on yleisessä tiedossa. Vaikka asia on tiedossa niin kukaan ei tee mitään siitä syystä että harva haluaa oikeasti marttyyriksi ja koska tavallinenkin elämä pidetään tarpeeksi hankalana ja aikaaviepänä. Ei siihen mitään salaliittoja tai ulkoavaruuden olioita tarvita että markkinatalous ja kapitalismi on mitä on. Ja silti se on kaikista huonoista järjestelmistä parasta mitä meillä on. - DarkNH
valta eristää kirjoitti:
Totuushan on että valta sokaisee ja vallan kahvaan hamuavissa on huomattavasti enemmän psykopaatteja ja muita vaarallisia narsisteja ym luonnevikaisia kuin keskivertokansalaisissa.
Alkuperäinen missio unohtuu maineessa, rahassa ja vallassa ja kaikki alkaa palvelemaan omaa ja oman verkoston etuja ja tämän seikan varjopuolet ovat nähtävissä tämänhetkisessä maailmantaloudessa.
Maailmantalouden huono tilanne ei hetkauta noita isoja poikia sillä heidän uhkapelilleen on aina takaaja ja se on kansa.
He jatkavat rikastumista ja lama-ajat vain palvelee heidän ja pääomansa tarkoitusperiä lisäten omistuksia, omaisuutta sekä valtaa.
Moni suomalainen ajattelee ettei tämä koske Suomea tai häntä mutta tämä koskee kaikkia ja Suomi on suorastaan edelläkävijä rakenteellisessa korruptiossa ja isojen tahojen hännystelijöissä.
Meillä kun on tapana kumarrella vääriin suuntiin ja siihen suuntaan kuin sanotaan vailla omaa tahtoa ja ajattelukykyä.Hienoa tekstiä.
Kun puhutaan meistä niin meillä ole vidunkaan väliä. Mitä me halutaan.
Sitä ne sanoo että ei läheskään valmiita mutta en halua että se tulevaisuus Meillä on sitä että nanokoneet tekee sulee kahvin kun...
Onneksi se ei ole minusta kiinni. Voin sulkea toki suuni mutta enpä sittenkään... - periaatteessa jep
Turhaa satuilua. kirjoitti:
Tähän itsestäänselvyyteen:
"-Kävisi ilmi että on olemassa ekologisempia keinoja energiantuotantoon
-Kävisi ilmi että fossiiliset polttoaineet olisi voitu hylätä jo aikoja sitten
-Kävisi ilmi että jotkut ovat salanneet näitä tietoja
-Kävisi ilmi että meille on systemaattisesti valehdeltu
-Kävisi ilmi että meille on systemaattisesti syötetty disinformaatiota"
Ei tarvita näitä:
"-Kävisi ilmi että emme olekaan yksin
-Kävisi ilmi että useat muut lajit vieraiilevat planeetallamme"
Siis ihan ilman kertomuksia ulkoavaruuden olioista kansa kyllä tietää systeemin mädännäisyyden. Mikään salaliittokaan tämä ei ole koska asia on yleisessä tiedossa. Vaikka asia on tiedossa niin kukaan ei tee mitään siitä syystä että harva haluaa oikeasti marttyyriksi ja koska tavallinenkin elämä pidetään tarpeeksi hankalana ja aikaaviepänä. Ei siihen mitään salaliittoja tai ulkoavaruuden olioita tarvita että markkinatalous ja kapitalismi on mitä on. Ja silti se on kaikista huonoista järjestelmistä parasta mitä meillä on.periaatteena hieno ja kannustava mutta pitkittyneenä ilman rehellisiä vaaleja ja toimintaa vain pelkkä diktatuurin olomuoto.
harvojen intressit? kirjoitti:
Monilla hallituksilla, yhteisöillä, suuryrityksillä, öljy-yhtiöillä, ydinvoimasta hyötyjillä, aseteollisuudella, uskonlahkoilla, vanhoollisilla sun muilla on liian paljon menetettävää ja pelättävää jos:
-Kävisi ilmi että emme olekaan yksin
-Kävisi ilmi että useat muut lajit vieraiilevat planeetallamme
-Kävisi ilmi että on olemassa ekologisempia keinoja energiantuotantoon
-Kävisi ilmi että fossiiliset polttoaineet olisi voitu hylätä jo aikoja sitten
-Kävisi ilmi että jotkut ovat salanneet näitä tietoja
-Kävisi ilmi että meille on systemaattisesti valehdeltu
-Kävisi ilmi että meille on systemaattisesti syötetty disinformaatiota
-Kävisi ilmi että jotkut ovat tehneet yhteistyötä korkeamman älyn kanssa kertomatta muille.
-Kävisi ilmi että tietomme maailmankaikkeudesta on virheellinen
-Kävisi ilmi että uskontomme ovat olleet pelkkää fuulaa
Nuo tarkoittaisi yhdessä tai erikseen sitä että kansalaiset on valjastettu valheilla, petoksilla ja pelottelulla tekemään työnsä harvojen intressien hyväksi ja itseään sekä maapallon ekologiaa sekä omaa ekonomiaa vastaan.
Siinäpä sitä on intressiä kyllikseen jos yksi tai useampi noista pitäisi paikkansa.Jos ja jos.
Tottahan toki humiksilla ja Amerikan presidentillä on tiedossaan Ikiliikkujan Salaisuus, vaan eivät ilkeyksissään sitä kerro...
- skeptikko
Ei hätää olen tullut kohottamaan keskustelun tasoa seuraavalle värähtelytaajuudelle.
- Aikuxez.
Itse olen jo siirtynyt neljänteen ulottuvuuteen ja neljällännelle värähtelytasolle myös.
Tästä kiitos kuuluu kaikille niille kanavoijille joiden ansiosta tällaiseen tilaan olen noussut.
Aivan alkumetreilä yritin päästä tällaiseen tilaan raja-ja muun joogan avulla mutta ei se sellaisilla kepulikonsteilla onnistunut.
Mutta sitten löysin kanavoijat ja heidän koomi..,kosmiset ohjeensa neljänteen ulottuvuuteen ja värähtelytasoon pääsemisestä.
Sen tiedon saanti oli kuin kosminen suudelma ja nyt olen myös täysin tiedostanut kaikki illlujen ilkeän kauheat kamalat salaliitotkin!
- kiitos skepoille!
en tiedä ääriskeptikkojen motiiveja trollailuun ja kettuiluun niitä on varmaan useampaa sorttia mutta sen tiedän että se on provonnut ja ärsyttänyt minut perehtymään aiheeseen paljon syvemmin kuin mitä olisin muuten varmaa tehnyt ja se perehtyminen on tehnyt minusta entisestä skeptikosta sittemmin "ufohörhön"
eli olen kiitoksen velkaa ärsyttäjilleni silmieni avaamisesta.- skeptikko
Trollaus ärsyttää tasapuolisesti kaikkia. Sehän sen tarkoitus on. Älä nyt rupea marttyyriksi sen takia.
- iloinen ärsytetty
skeptikko kirjoitti:
Trollaus ärsyttää tasapuolisesti kaikkia. Sehän sen tarkoitus on. Älä nyt rupea marttyyriksi sen takia.
en missään nimessä. ilman ärsyttämistä olisin vaan lueskellut popularistisia otsikoita ja artikkeleita mutta ärsytettynä perehdyin aiheeseen ja vapauduin skeptisyyden ikeestä. tunne on hieno!
- skeptikko
iloinen ärsytetty kirjoitti:
en missään nimessä. ilman ärsyttämistä olisin vaan lueskellut popularistisia otsikoita ja artikkeleita mutta ärsytettynä perehdyin aiheeseen ja vapauduin skeptisyyden ikeestä. tunne on hieno!
No kai siinäkin on syy hurahtamiseen. Kyllähän tuolla kaikenlaista mielenkiintoista dataa ja videoita on mutta se tulkinta on usein vähintäänkin ylioptimistista.
- käsite-erot
skeptikko kirjoitti:
No kai siinäkin on syy hurahtamiseen. Kyllähän tuolla kaikenlaista mielenkiintoista dataa ja videoita on mutta se tulkinta on usein vähintäänkin ylioptimistista.
Millaista on skeptikon ylioptimismi? Onko se sitä että "tämän videon jälkeen ei varsinkaan / todellakaan ole"?
- skeptikko
käsite-erot kirjoitti:
Millaista on skeptikon ylioptimismi? Onko se sitä että "tämän videon jälkeen ei varsinkaan / todellakaan ole"?
Ei ole sellaista videota vielä tullut vastaan että olisin alieneista vakuuttunut. Aika monta niitä on tullut nähtyä jo.
- on ei auta
skeptikko kirjoitti:
Ei ole sellaista videota vielä tullut vastaan että olisin alieneista vakuuttunut. Aika monta niitä on tullut nähtyä jo.
Mikäli mahdolliset alienit eivät ole esim aikakoneella tulevaisuudesta tulevia maan asukkaita tai asuttajia niin on melko epätodennäköistä että ilmakehämme olisi heille sopiva ja että he kestäisivät bakteeri ja viruskantamme ja jos he ovat tosi humaaneja niin silloin he eivät myöskään halua tehdä meille "kolumbuksia" eli tuoda immuniteetillemme vieraita bakteereja jotka pyyhkäisisi 99% ihmisistä manan majoille.
Aluksia voidaan ihmetellä ja havaintoja tutkiskella mutta jos sen pidemmälle ei päästä kuin että " ufoja on" niin onhan se melko turhauttavaa ja joutuu vaihtamaan harrastusta. - skeptikko
on ei auta kirjoitti:
Mikäli mahdolliset alienit eivät ole esim aikakoneella tulevaisuudesta tulevia maan asukkaita tai asuttajia niin on melko epätodennäköistä että ilmakehämme olisi heille sopiva ja että he kestäisivät bakteeri ja viruskantamme ja jos he ovat tosi humaaneja niin silloin he eivät myöskään halua tehdä meille "kolumbuksia" eli tuoda immuniteetillemme vieraita bakteereja jotka pyyhkäisisi 99% ihmisistä manan majoille.
Aluksia voidaan ihmetellä ja havaintoja tutkiskella mutta jos sen pidemmälle ei päästä kuin että " ufoja on" niin onhan se melko turhauttavaa ja joutuu vaihtamaan harrastusta.No parempiakin harrastuksia on olemassa.
- Tosi kiva hobby!
skeptikko kirjoitti:
No parempiakin harrastuksia on olemassa.
Skepoilu on kiva harrastus ja jatke aiemmille harrastuksille kuten vessanseinien töhertely, koulukiusaaminen ja nörtteily.
- Peksijä Keloton.
Tosi kiva hobby! kirjoitti:
Skepoilu on kiva harrastus ja jatke aiemmille harrastuksille kuten vessanseinien töhertely, koulukiusaaminen ja nörtteily.
Hörhöilyhän taasen on jatkoa jo lapsena alkaneelle innokkaalle Aku Ankan sarjakuvien lulemiselle ja Aku Ankan taskarien myös.
- ---***---
Keskustelun taso nousee tälläkin palstalla heti kun aletaan kunnioittaa enemmän tosiasioita ja kiinnitetään huomiota siihen mitä jo tiedetään. Mediassa on kerrottu viime vuosina mm. meriufojen olemassaolosta ja se tieto paljastui Venäjän pari vuotta sitten julkaistuista ufoarkistoista. Ufotutkijat ovat jo pitkään olleet tietoisia meriufojen olemassaolosta ja aiheesta näytettiin melko hyvä tv-dokumenttikin muutama vuosi sitten TV:stä. Meriufot ovat siis todellisia ja näyttävät liikkuvan vedessä fysiikan lakien vastaisesti (ovat mahdollisesti osittain korkeammassa ulottuvuudessa).
Toinen tosiasia, joka oli mediassa esillä aivan äskettäin, liittyy myös Venäjään ja meteoriittiin. Videolla näkyy selvästi kuinka jokin osuu meteoriittiin ja tuhoaa sen. Äskettäin Japanista saatiin kuvaa, jossa ufo ampuu meteoriitin kappaleiksi (näkyy selvästi hidastetusta filmistä).
Kolmas tosiasia liittyy Ruotsalaisten itämeren löydökseen, josta tihkui tietoa julkisuuteenkin. Tutkimusryhmän johtaja kertoi mm. sen, että kyse ei ole mistään luonnollisesta muodostelmasta ja että sukeltajien radiolaitteet lakkasivat äkillisesti ja mystisesti toimimasta kohteen lähettyvillä. Kohde on useita metrejä korkealla jalustalla ja sen päälle johtavat portaat ja kohteen keskellä on aukko. Varmuutta ufokytköksestä ei ilmeisesti vielä kuitenkaan ole.
Oudot äänet ovat olleet esillä paitsi suomalisessa mediassa, niin myös monissa keskusteluissa tälläkin palstalla. Ilmiö on siis ehdottomasti todellinen, mutta sen merkitystä ei vielä ymmärretä, ainakaan yleisemmin. Monet uskovaiset pitävät ääniä maailmanlopun merkkeinä,mutta äänet voivat liittyä myös ensikontaktin valmisteluun ja itse olisin halukas uskomaan mieluumin tähän vaihtoehtoon.
Nämä edellä maintut uutiset eivät varmasti ole menneet kaikilta skeptikoiltakaan ohi...joten jokohan olisi jo aika keskustella siitäkin, että mistä ufot tulevat ja miksi ne ovat täällä? Mitä on meneillään?
Oikeanlaisen todellisuutta vastaavan kokonaiskuvan voi saada ainoastaan siten, että huomioi myös Henkimaailman olemassaolon ja vaikutuksen. Henkimaailma on Valoa edustava korkeampien tasojen laaja Taivaallinen olentoryhmä, joka työskentelee nyt täällä yhteistyössä Valon Galaktisen Liiton kanssa yhteisten tavoitteiden ja päämäärien hyväksi. Henkimaailman ja Taivaallisen Hallinnon olemassaolsta on paljon todisteita, vaikka moni ei haluakaan sitä asiaa vielä hyväksyä ja tunnustaa. Nykyhistorian aikana tapahtuneet ilmestykset lienevät paras todiste. - -----
jatkoa...
Sirius-elokuvassa ei sittenkään ehkä kovinkaan paljoa varsinaisesti mitään uutta informaatiota ollut. Syvempää tietoa kaipaaville voisikin suositella Sheldan Nidlen tiedotteita, vakka monet menettivätkin uskonsa niihin silloin kun niissä lupailtiin massalaskeutumisia, jotka eivät kuitenkaan tuolloin totetuneet (16 vuotta siiten).
Suuret asiat ja suuret muutokset vievät oman aikansa.- skeptikko
Tuskin kannattaa Nidleä kovin vakavasti ottaa.
http://paranormal.skepticproject.com/forum/956/notorious-ufo-nutter-ct-sheldan-nidle/
"I've been interested in him as well and read a good deal of the messages he's produced through the PAO since 1997.
A lot of discrepancies cropped up over the years. One common traits with some cults is
a) prediction of disasters/destruction. He wrote that the Earth would be destroyed in 1995 and we'd be saved by millions of alien spaceships
b) the event fails to occur
c) a message is issued explaining we have been saved by an unseen force via unseen means producing unnoticeable effects.
I'm working on a full list at the moment.
Other things I'm investigating:
a) "In the 1970s, he was Vice-President for Scientific Programming at Syntar Productions, where he co-created a documentary on the life and accomplishments of Nikola Tesla."
I found no trace of Syntar production elsewhere than on pages related to SN. I'm searching for documentaries on Tesla produced in this period.
b) What's with "Vice-President for Scientific Programming". Even at major production companies, I have no knowledge of titles of (vice) President for the various areas they cover. Ok, I've just googled "Vice-President for Scientific Programming". Guess who's the only human being on earth with the title?
c) From the 1970s through the mid-1980s, he was involved in scientific research on alternative sources of electrical energy.
Where at? In what field(s) exactly? Did he discover anything worth mentioning?" - -----

Where at? In what field(s) exactly? Did he discover anything worth mentioning?"Se on kyllä totta, että jotkut Sheldan Nidlen viestit 1990-luvulla olivat vähemmän totuudenmukaisia ja olen pohtinut syytä siihen (luin itse viestejä vuodesta 1997 alkaen). Ehkä kyse on siitä, että henkilömyyttiä ei haluttu synnyttää ja myöskin pelokkaile lukjoille haluttiin antaa syy, jolla he voivat peräytyä aiheesta ja todeta
sen hölynpölyksi.
Muistan kun Tv-uutisissa näytettiin 1980-luvun lopulla Et-olennon ruumiinavauksesta videokuvaa ja muutama päivä sen jälkeen (kenties jo seuraavana päivänä, en muista tarkkaan) filmin kerrotiin olleen väärennös.Kenties harkittua psykologiaa, kuka tietää, varsinkin kun YLEllä ei ole olut tapana mitään ufoistakaan uutisissaan kertoa. - Hoax.
----- kirjoitti:
Se on kyllä totta, että jotkut Sheldan Nidlen viestit 1990-luvulla olivat vähemmän totuudenmukaisia ja olen pohtinut syytä siihen (luin itse viestejä vuodesta 1997 alkaen). Ehkä kyse on siitä, että henkilömyyttiä ei haluttu synnyttää ja myöskin pelokkaile lukjoille haluttiin antaa syy, jolla he voivat peräytyä aiheesta ja todeta
sen hölynpölyksi.
Muistan kun Tv-uutisissa näytettiin 1980-luvun lopulla Et-olennon ruumiinavauksesta videokuvaa ja muutama päivä sen jälkeen (kenties jo seuraavana päivänä, en muista tarkkaan) filmin kerrotiin olleen väärennös.Kenties harkittua psykologiaa, kuka tietää, varsinkin kun YLEllä ei ole olut tapana mitään ufoistakaan uutisissaan kertoa.Nyt taidat muistaa tuon vuosiluvun väärin.
Näin siitä syystä,että brittiläinen ohjaaja/elokuvatuottaja Ray Santilli ohjasi ja tuotti tämän Alien Autopsy-elokuvan Lontoossa vuonna 1995.
Vuonna 2006 Ray Santilli myönsi sen,että koko elokuva on lavastettu ja siis Hoax. - skeptikko
----- kirjoitti:
Se on kyllä totta, että jotkut Sheldan Nidlen viestit 1990-luvulla olivat vähemmän totuudenmukaisia ja olen pohtinut syytä siihen (luin itse viestejä vuodesta 1997 alkaen). Ehkä kyse on siitä, että henkilömyyttiä ei haluttu synnyttää ja myöskin pelokkaile lukjoille haluttiin antaa syy, jolla he voivat peräytyä aiheesta ja todeta
sen hölynpölyksi.
Muistan kun Tv-uutisissa näytettiin 1980-luvun lopulla Et-olennon ruumiinavauksesta videokuvaa ja muutama päivä sen jälkeen (kenties jo seuraavana päivänä, en muista tarkkaan) filmin kerrotiin olleen väärennös.Kenties harkittua psykologiaa, kuka tietää, varsinkin kun YLEllä ei ole olut tapana mitään ufoistakaan uutisissaan kertoa.Jos ne olivat silloin vähemmän kuin totuudenmukaisia niin eikö olisi loogista ajatella että ne jälkeenkinpäin tuotetut viestit ovat sitä samaa valheiden levittelyä?
- Millämäkiä
määrittele mitä tarkoitat "keskustelun tasolla"?
esim suurin osa ei lue tasokkaaksi keskusteluksi aloituksia tyyliin "oletteko saaneet kanavoimalla yhteyttä alieneihin ja planeetta siriuksella oleviin harmaisiin", tai mitään mikä alkaa sanoilla david icke,luukanen tms- ratkaisuja
Kaksi ääripäätä kun on vastakkain varsinkin kanavointi- tms -jutuissa niin ei voi odottaa minkäänlaista keskustelua ja lapset on sitten oma lukunsa siihen lisäksi.
Noihin olisi kaikkein järkevin olla ollenkaan kommentoimatta.
Tasokasta keskustelua on mahdollista saada vain syventymällä aiheeseen ja aineistoon ja sitä voidaan spekuloida eri näkökulmista.
Molemmin puolin on säälittävän ohutta taustatietoa ja logiikkaa ihan ilman pelleilyäkin. Tsemppiä ja kehitystä!
Aiheessa on paljon enemmän pohdiskeltavaa aina tiedettä, astroniaa ja kosmologiaa myöten kuin pelkkä populaaritapausten uutisointi. - 4hu95
ratkaisuja kirjoitti:
Kaksi ääripäätä kun on vastakkain varsinkin kanavointi- tms -jutuissa niin ei voi odottaa minkäänlaista keskustelua ja lapset on sitten oma lukunsa siihen lisäksi.
Noihin olisi kaikkein järkevin olla ollenkaan kommentoimatta.
Tasokasta keskustelua on mahdollista saada vain syventymällä aiheeseen ja aineistoon ja sitä voidaan spekuloida eri näkökulmista.
Molemmin puolin on säälittävän ohutta taustatietoa ja logiikkaa ihan ilman pelleilyäkin. Tsemppiä ja kehitystä!
Aiheessa on paljon enemmän pohdiskeltavaa aina tiedettä, astroniaa ja kosmologiaa myöten kuin pelkkä populaaritapausten uutisointi.Astroniasta en tiedä, mutta astroironiaa olen harrastellut jo jonkin aikaa.
- Ruma Mies
4hu95 kirjoitti:
Astroniasta en tiedä, mutta astroironiaa olen harrastellut jo jonkin aikaa.
sinä oletkin hulvattoman hauska yksilö joka löytää virhepainallukset tuosta vaan! saanko nauraa nyt sinulle vai onko se rumaa?
- mikään ei muutu
....Maailma ei tunnu muuttuvan mikäli se on häiriintyneistä kakaroista kiinni. Niitä riittää vuodesta toiseen.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663402Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463222Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1272850- 462579
- 311973
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871525- 391340
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391321