vaikka kuinka olenkin vannoutunut stones fani, niin kyllä täytyy sanoa, että keefin esitys oli surkea kaatui/oli kaatua, nojaili telineisiin ja ei juuri soittanut tai soitti väärin.
Silti ainakin iltalehti kehui keikan maasta taivaisiin. Tosin mick ja muut hoiti homman tosi hyvin. Ronnien kasvoilta puuttui iloisuus, kun, vissiin oli huolissaan keikan kulusta.
keith pilasi keikan!!!!
20
3573
Vastaukset
- juuri ollenkaan
Joku varmaan tuurasi keefin soittoa, koska Ronnie ei yksin olisi saanut aikaan 2 kitaran soittoa. Keith näytti pitkästä aikaa, että kyllä sitä vanhanakin jaksetaan sekoilla. Keikka oli kuitenkin erittäin hyvä Keithistä huolimatta.
- Eastender boy
Mie tykkäsin kovasti, Oli hieno kuulla just noita harvemmin keikoilla kuultuja biisejä, kuten juuri She's so Cold, Can't you hear me knocking? ja Sweet Virginia, ja Let's spend the night together. Nämä kipaleet osoittavat kuinka monipuolinen nämä mestarit ovat.
Jäin kaipaamaan Lady Janea, ovatkohan herrat soittaneet sitä 70-luvun alun jälkeen, ainakin joillain varhaisilla live-levyillä se on, ja kaipasin myös Under my Thumbia, ja Little T&A:ta, jota on soitettu muilla tämän kesän keikoilla, kuten myös She Was Hottia, jota mestarit soittivat Amerikan kiertueella ja muilla mantereilla, kuin Euroopassa. Keikan loppusetti oli taattua peruskauraa. Yleensäkin olisi mukava olla sellaisella keikalla, jolla soisi enemmän vähemmän aiemmilla keikoilla soineita kappaleita. No mutta Keithin laulama I Wanna Hold You oli myös mestariteos. Mä biletin ihan sikana sen tahdissa, vaikka en sika olekkaan (Paitsi joskus pikkujouluissa, tiedättehän ;) ;) - Fantastic
No voi hellanlettas sentään, kyllä osaatte olla pikkusieluisia!
Paras rockbändi ikinä ja Keith on aina Keith vaikka vähän huppelissakin...Ei haittaa yhtään!
Mahtavaa, tulkaa vielä kerran!!!!!!!- westend
Toivossa on hyvä elää, että Rollarit vielä jaksais heilua 50-vuotis taiteilijajuhla konserttikiertueen.
Tietysti täytyy ottaa huomioon, että mikään ei ole ikuista.
Jaggerilla kyllä kunto kestää hänen kestämisestään en ole huolissani mutta Keefin sekoilut ovat hänen inhimillistä luonteenpiirrettä eli vanhalle narkomaanille maistuu keitto vallan mainiosti ja siksi ehkä tämä keikka jää viimeiseksi Suomen keikaksi.
- tohon
Nyt sanois...niin paljonko se eläke ikä olikaan??
Eiköhän pojat joutas jo...iänkin puolesta,aikansa
kutakin...karmeeta räpellystä oli... - jopas jotakin
No kyllä jotain taas voi ahistaa. ROCK BÄNDIN KITARISTI HUMALASSA! Joillekkin Anna Hanskin lavasou voi olla liikaa.
Rollarit on onneks ROLLARIT aina ja for ever!
Niin mahtava keikka että oksat pois. Vastaavaan ei pysty kukaan. Kyllä oli 100 erkin lipulle vastiketta. Kerrankin!!!!- Keef rules
Asia on juuri näin.Olen täysin samaa mieltä.Rollareilla on niin kova arvostus musiikkipiirien ja katsojien keskuudessa ettei siinä mitkään nojailut ja kaatuilut haittaa yhtään mitään.Rollarit on rollarit vaikka voissa paistaisi.Muut tulevat kaukana perässä.
- jumping jack
Mielestäni keef on kaikkien kitaristien isä ja olisin nimenomaan halunnut nähdä ja kuulla hänen legendaarista kitarointiaan.
Näin ei nyt tällä kertaa käynyt, kun oli kupitellut hieman liikaa. Ei pidä tyytyä siihen, että vain näkee legendat voi myös vaatia vastinettakin. - hoitaa hommansa
jumping jack kirjoitti:
Mielestäni keef on kaikkien kitaristien isä ja olisin nimenomaan halunnut nähdä ja kuulla hänen legendaarista kitarointiaan.
Näin ei nyt tällä kertaa käynyt, kun oli kupitellut hieman liikaa. Ei pidä tyytyä siihen, että vain näkee legendat voi myös vaatia vastinettakin.niin se on ok. Joku vitun pate on sankari Suomessa mutta Keef veti keikkansa loppuun. Huonosti mies soitti, mutta oli mukana. Ja se Iltalehden toimittaja oli varsin tietämätön mitä lavalla tapahtui. Ronnie joutui paikkaamaan aikamoisen osan kitaraosuuksista (sooloista)ja taustalaulaja hoiti akustisella komppausta. Ronnie oli illan sankari. Mick TAAS ylivertainen. Ja Charlie oli Charlie. Kaikki mogaa joskus ja jos Keef veti 120 keikkaa hyvin ja yhden huonosti, niin % on kohtalainen. Pietarissa mies oli elementissään. Jos itse et ole kännissä mogaillut, olet jumala...
- Mennäkö vai ei
Niin kuin Nikulan Jone jossain sanoi: se on Keith Richards, se saa tehdä mitä ikinä haluaa
- ?!?
Ja sullekin? Harmi! Soita Keefille ja kerro miltä susta tuntuu! Pyydä rahat, tai ainakin osa, takas. Ja kuluttaja-asiamiehelle voi raportoida kanssa. Ja meditoi vähän, tulee parempi olo!
- diggariRRR
..kun tulet tänne inisemäänn typeryksiä! tekstisi kertoo, että olet suomijuntti pahimmasta päästä! HAHHAHAAAAAA!!!
- mennäkö vai ei
että tiettyjä riskejä on olemassa, kun stonesit kiertävät. Ups and downs, näin se vain menee. Hesan konserttihan oli kokonaisuudessaan järjettömän hyvä. Sitä ei pilannut kukaan eikä mikään, ellei sitten tämä pohdinta Richardsin kunnosta, joka tuntuu saaneen turhankin suuret mittasuhteet. Kaiketi kaikki stoneseja seuranneet tietävät, että herralle sattuu ja tapahtuu, eikä soitto ole joka kerta "sveitsiläisen kellon tarkkuudella" suoritettu. Keef on kuitenkin kaikkien stones-riffien ja - soundin takana, joten eiköhän hyväksytä pienimuotoiset sähläykset siinä ohessa. Loistavia vetoja, mm. Paint It Black, JJF, BS, SMU, RJ ja You Got The Silver karismaa enemmän kuin stadionilta löytyi muuten yhteensä. Kannattaa muistaa myös se, että soitti Woody kuinka hyvin tahansa, ei soundi koskaan korvaa Keefiä.
- 9 konserttia vielä
Voi voi
Eipä hyvältä näytä uutiset Ruotsistakaan...
Keefin ränni jatkuu, valitettavasti.
Tässä linkki uutiseen:
http://www.gt.se/noje/1.784868/keith-var-tvungen-att-stodja-sig- Mennäkö vai ei
Kannattaa ehkä lukea kaikki arviot, ennen kuin tuomitsee. Keith sai suurelta osalta loistavat arviot Göteborgin keikasta. Negatiiviset näyttävät tulleen lähinnä Suomen kaatumisen jälkimainingeista ja suunnilta, joille stones on ollut "nolla" jo aiemminkin. Ihmetyttää hieman, kuinka yks kaks heitetään lokaa päälle tällä intensiteetillä, ikään kuin vasta tässä vaiheessa olisi herätty ajatukseen, että soitto ei olekaan auringon tarkkaa joka kerta. Viestit kertovat, että Ruotsin keikka oli hyvä, soitto parempaa kuin Helsingissä, Keith skarppina ja hommaansa keskittyneenä, eikä suinkaan kännissä (pahassa)
- hyvät arviot
Mennäkö vai ei kirjoitti:
Kannattaa ehkä lukea kaikki arviot, ennen kuin tuomitsee. Keith sai suurelta osalta loistavat arviot Göteborgin keikasta. Negatiiviset näyttävät tulleen lähinnä Suomen kaatumisen jälkimainingeista ja suunnilta, joille stones on ollut "nolla" jo aiemminkin. Ihmetyttää hieman, kuinka yks kaks heitetään lokaa päälle tällä intensiteetillä, ikään kuin vasta tässä vaiheessa olisi herätty ajatukseen, että soitto ei olekaan auringon tarkkaa joka kerta. Viestit kertovat, että Ruotsin keikka oli hyvä, soitto parempaa kuin Helsingissä, Keith skarppina ja hommaansa keskittyneenä, eikä suinkaan kännissä (pahassa)
Kyllä meni Göteborgin keikkakin perseelleen niinkuin myös Suomessa. Niin se vaan on. Vuoden 2003 keikka oli loistava mutta nyt meni poskelleen. Vaikka moni täällä ei sitä suotu myöntämään, niinkuin Rollarit olisivat kritiikin yläpuolella, mutta eivät ole! Surkeaa!!!
- perseelleen
hyvät arviot kirjoitti:
Kyllä meni Göteborgin keikkakin perseelleen niinkuin myös Suomessa. Niin se vaan on. Vuoden 2003 keikka oli loistava mutta nyt meni poskelleen. Vaikka moni täällä ei sitä suotu myöntämään, niinkuin Rollarit olisivat kritiikin yläpuolella, mutta eivät ole! Surkeaa!!!
Pohjoismaat eivät ole (vielä) saaneet tämän kiertueen huippukeikkoja. Mutta ei Hesa ja Göteborg mitään täysiä mahalaskuja olleet.
Mitä Keefin kuntoon Göteborgissa tulee, siitäkin on monia mielipiteitä. Hänet backstagella tavanneista yksi sanoo olleen umpitunnelissa, toinen tavannut saman tunnin aikana lähes selvänä. Elävän legendan myytit elävät ja kasvavat. (Huom selvennykseksi, en ihannoi kenenkään dokaamista)
Itse näin molemmat keikat ja minun korviini ja silmiini Keef oli Göteborgissa huomattavasti enemmän läsnä, mutta muu bändi soitti Hesassa intensiivisemmin. - Vaikuttaa känniseltä
perseelleen kirjoitti:
Pohjoismaat eivät ole (vielä) saaneet tämän kiertueen huippukeikkoja. Mutta ei Hesa ja Göteborg mitään täysiä mahalaskuja olleet.
Mitä Keefin kuntoon Göteborgissa tulee, siitäkin on monia mielipiteitä. Hänet backstagella tavanneista yksi sanoo olleen umpitunnelissa, toinen tavannut saman tunnin aikana lähes selvänä. Elävän legendan myytit elävät ja kasvavat. (Huom selvennykseksi, en ihannoi kenenkään dokaamista)
Itse näin molemmat keikat ja minun korviini ja silmiini Keef oli Göteborgissa huomattavasti enemmän läsnä, mutta muu bändi soitti Hesassa intensiivisemmin.Keefin olemus on viimeiset parikytävuotta ollut sellainen että kun se karhealla, viskin polttamalla äänellän krahisee juttujaan ja hörähtelee, niin vesiselvänäkin ollessaan se vaikuttaa lievän känniseltä, ja jos se nyt puoli pulloa viskiä siemaisee, ei se Keefillä tunnu vielä missään.
- ilejaheikki
näkevät vanhan holisti/narkkarin kukkoilemassa lavalla ja yrittävän soittaa kitaraa. Toisaalta jotkut käyvät katsomassa Matti Nykäsenkin keikkoja. Ja jotkut ovat sitä mieltä, että Frederik on todella hyvä artisti.
- kiuass
ovat lähettäneet sieltä jonkun speden paikalle, joka tuntee jonkun serkun, joka on soittanut joskus nokkahuilua kevätjuhlissa. Minkäänlaisia musiikillisia arvioita on turha odottaa IL:n "konserttikriitikoilta". Kevätpörriäisestä löytää terävämpää kritiikkiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882