Kelasin nuo näytteet joissa oli se puhe päällä. Eihän ne mitään kovin hyviä laadultaan ole mutta niistä selviää mistä Dark Passion Playsa on kyse.
- Tuomas on taas tehnyt sen, jo tähän asti aivan ihmeellinen levy. Vaikka osa on ensi-kuulemalta suoranaisia helmiä en yhtään biisiä heittäisi levyltä pois. Amaranth oli sieltä kevyestä päästä, mutta ei huono ole sekään jokainen, biisi toimii ei mitään levyn täytettä
- Anette täyttää paikkansa täysin. Siinä on muistettava että Anette ei ole Tarja, minä en kaipaisi Tarjaa yhdellekään raidalle. Anette on hyvin monipuolinen laulaja, levyn monet biisit varmaan aika vaikeita laulaa hän kuitenkin selvisi niistä. Toiset biisit käy hänen äänelleen aivan nappiin jotkut olisi voinut laulattaa toisin, mutta tämähän oli vasta alkua.
- Marco pääsee vasta nyt sille paikalle mihin hän bändissä kuuluu, koska hänen ei tarvitse kilpailla pää-solistin kanssa. Vaikka While Your Lips Are Still Red ei ole tällä levyllä se toi Marcon lauluun niitä sävyjä joita ei oltu ennen kuultu.
- Taustat on ihan mielettömiä eikä nuo samplet tee niille oikeutta. Vaikka näissä on samaa kun Oncessa kyllä sointi poikkeaa siitä. Irkkumusiikin vivahteet ovat hyvä piristys massiiviseen taustaan. 7 Days To The Wolves selvisi vasta näistä samplesta, sen nousee vasta arvoonsa oikealla levyllä, on jylhä biisi.
- Jukka lyö rumpua oikein mallikkaasti kuten aina. Minusta tuntuu että hän mättää tällä levyllä raskaammin kun millään aikaisemmalla. Evassa ei Empun soolo ollut niin kummoinen, mutta hän paikkaa korkojen kanssa kepityksen muissa biiseissä, pirun hyvä ja täyttävä soundi. Marco bassottelee tanakasti kuten ennenkin, basso möyryää alempaa kun monella metallibändillä mutta se onkin Nightwishin tavaramerkki. Maestro itse ja hänen "Hammondinsa". Tuomas on löytänyt ihmeellisiä ääniä värkistään, vaikka nekin kärsivät näistä näytteistä. Siinä on niin paljon tavaraa että sitä voi eritellä vasta kunnon levyn kuultuaan kunnon kamoilla.
- Tämä levy kestää kuuntelua. Pelkästään The Poet And The Pendulumin sisäistäminen vaatii monia kuuntelukertoja. Se mikä on taattua Nightwishia koko levy on täyttä tavaraa. Kun levy on vihdoin käsissä pitää varata kuunteluun aikaa, hyvää ruokaa ja viiniä, ennen kaikkea nauttia hyvästä musiikista.
Dark passion play lähes kunneltu
9
3711
Vastaukset
- näinhän se on
Odotan innolla levyä koska juuri taustat kuulostava huikean massiivisilta. Tämä on juuri sellaista musiikkia jota olen aina etsinyt ja sitä löytyy niin kovin vähän. Aina on joku osa-alue, yleensä säveltäminen, tökkinyt. Nyt kaikki on kondiksessa.
- vois
saa yleensä, kuunneltuaan sen sinne
laitetun biisi järjestyksen mukaan.Tupelta,
sieltä,täältä,voi saada jonkun biisin kuulostamaan vähän oudolta.Esim-Amaranth.Siinä
edellähän on massivinen Heilurin surkea loppu ja Häijympi Hietala.Täyttää luultavasti paikkansa iloisempana veisuna(Anettena).Sopivasti mättöä ja fiilistelyä tunnelmasta toiseen.- vois
katos täältä kirjoitti:
Paksut saundit tupella.Ohuet ja heiveröiset.Kirkkaammat kylläkin.Noissa toisissa.Varmaan systeemistä kiinni, kummat paremmalta kuulostaa.Samasta paikasta näyttää
tulevan,kuin tuo aiheitten Master Passion Greed.
Kate Bush on näköjään sinne ilmestynyt myös.
- kyllä lähtee
Dark Passion Play on säveltäjän mukaan eräänlainen suru- ja terapiatyö jonka hän teki jotta sai päässään asiat järjestykseen Mitä ilmeisemmin hän viittasi siihen, että kun taas päästään alkuun uutta tuotantoa pukkaa.
- jiiihuuuu!!!!!!!
Aivan mieletön biisi. Siinä on kolme osaa vaikka tuntuub siltä että ne ovat sillisisalaattia ne nivoutuvat kuintekin yhdeksi kappaleeksi. Fanikommenteista päätellen muutamilta on mennyt biisi täysin yli hilseen, toiset ovat täysin kuralla - mahtavaa! Viimeinen kolmeminuuttia on kaunein rakkauslaulu mitä Tuomas on ikinä säveltänyt - tätäkään ei kaikki siedä???
Jos tästä Dark passion play levystä ei tule suurmenestystä syön ja grillaan vanhat kumisaappaani.- no höh!
Tai siis, ihan kiva, muttei syystä tai toisesta kolahda muhun. Odotin jotain ihan ennennäkemätöntä, uskomattoman upeaa helmeä, kun Holopainen itsekin sitä etukäteen niin kovin kehui, mutta ihan perusorkesterihevimättöä tämä on, taidolla tehtyä tietenkin! Ja jotenkin tuo Anetten ääni vain on kerta kaikkiaan liian tavallinen makuuni, eikä soi kovin hyvin iso orkesteri taustallaan... Mutta makuasiat ovat makuasioita. Bye bye beautiful kyllä on jo kappaleena aivan mahtava!!!
- poet and the pendulum
Se on muuten poet and the pendulum. Siis parhaita nightwishin kapaleita tähän mennessä. Jos kelloon on katsomatta kappale kuin lipuu ja tuntu täytenäiseltä. MAHTAVAA.
- Toivoako ilmassa
no höh! kirjoitti:
Tai siis, ihan kiva, muttei syystä tai toisesta kolahda muhun. Odotin jotain ihan ennennäkemätöntä, uskomattoman upeaa helmeä, kun Holopainen itsekin sitä etukäteen niin kovin kehui, mutta ihan perusorkesterihevimättöä tämä on, taidolla tehtyä tietenkin! Ja jotenkin tuo Anetten ääni vain on kerta kaikkiaan liian tavallinen makuuni, eikä soi kovin hyvin iso orkesteri taustallaan... Mutta makuasiat ovat makuasioita. Bye bye beautiful kyllä on jo kappaleena aivan mahtava!!!
EN tiedä onko tämä kova pettymys, mutta ei niin hulppeata kovaa menoa. Sanoisin, että Nightwish on nyt enemmän "Lightwish" eli sen verran kevympää mättöä on näytteiden mukaan tulossa. Ei laulajan ääni pysy tai pysty ihan siihen tasoon, jota olisin Nightwishilta toivonut. Ostan silti levyn ja katson miten se toimii levyllä miksattuna. Ehkä en enää mene konsertteihin, sillä siellä Aneten ääni ei tuo sitä menoa, jota kaipasin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974399Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293273No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10999
- 32996
- 25990
- 153985
- 6914
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862