Mikä on promootion merkitys? Itse olen aikoinaan valmistunut maisteriksi, mutten ole promotoitu. Mitä eroa käytännössä on promotoidulla ja ei-promotoidulla maisterilla?
Promootio
Tietämätön!
21052
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Toinen on sijoittanut ison summan rahaa pukuihin (joita tarvitaan monta, jos pitkän kaavan mukaan mennään), illallismaksuihin ja muuhun kummaan sälään, toinen ei.
Promootiossa maisterit/tohtorit ikään kuin vihitään ylevään oppiarvoonsa. Aiemminhan maisterin titteli piti erikseen ostaa tai ansaita nimenomaan promootioon osallistumalla. Kyseessä on siis historiallinen perinne, jota on Suomessa harrastettu 1600-luvulta saakka.
Käytännössä nykyään ei todellakaan ole mitään eroa promovoidun ja ei-promovoidun välillä. Kyseessä on yksinkertaisesti yhden tai useamman tiedekunnan akateemiseen valmistujaisjuhlaan osallistuminen. Osallistua voi myös absens-statuksella, jolloin promovointi suoritetaan "poissaollessa". Tämä on halvinta: promovointitodistuksen saa postitse. Käytännöt eri yliopistoissa voivat tosin vaihdella.
Promootioon osallistuminen tulee melko kalliiksi: tarvitaan varsinainen promootioasu, 1-2 iltapukua/frakki, kultainen maisterinsormus/tohtorinmiekka ja hattu ... ja joukko hienoja asusteita (esim. käsineet, miehille lakeerikengät, valkea huivi jne.). Vuokraaminen ja lainaaminen on tosin sallittua tiettyjen säännösten puitteissa! Iltajuhliin osallistuminen maksaa sitten vielä erikseen.
Sanotaan, että vasta promovoitu on "oikea" maisteri/tohtori. Entisvanhaan promovointioikeus myönnettiin näet ainoastaan "nuhteettomalle" ihmiselle :-))
t. ex-promootiosihteeri