- No niin, kertokaas mitä te teitte kesällä?
Sama vastaus lähes kaikilta:
- Nukuin 11,5 tuntia päivässä, nousin ylös puolen päivän maissa. Loppuajan mä olin netissä ja mesetin, paitsi silloin kun sain perseeni tuolilta keittiöön, jossa manguin, että mitä ruokaa... Ulkona en käynyt kertaakaan.
Kysymys koulussa kesäloman jälkeen
15
2148
Vastaukset
- Pasi
kun valkoisella valheella luot itsestäsi myönteisen kuvan ja opettaja suhtautuu sinuun paljon myötämielisemmin. Kerro että kävit muutamana aamuna jo 6.00 lenkillä ja kerraan aamu uinnilla linnunlaulun säestämänä ja kehu kuinka hyvä olo ja mieli siitä tuli. Ei tarvitse kertoa sitä mitä teki 97 % ajasta.
- O.P.E.ttaja
Ja vielä - autoin vanhempia koti- ja pihatöissä ainakin viitenä kertana.
- vanhempi vielä
Ymmärsinkö oikein, ettei oppilaiden vastaus miellytä sua?
Kesäloma on LOMA!!! Silloin kukin rentoutuu ja lepää miten parhaaksi näkee.
Nuoren kehitykselle on vaan hyväksi kerrankin saada nukutuksi kunnon yöunet, koululaiset kouluaikoina nukkuvat lähes kaikki liian vähän ja ovat väsyneitä ja levottomia sitten koulussa.
Ulkona tietysti olisi voinut edes kerran päivässä käydä happihyppelyllä, mutta sallitakoon edes muutama viikko vuodesta nuoren nauttia vain laiskottelusta.- O.P.E.ttaja
Ymmärsinkö minä oikein?
Kesäloma on LOMA, niin kuin sanoit, mutta kai loman voisi käyttää myös johonkin muuhunkin kuin netissä roikkumiseen? Noin MILJOONA muuta tekemisen muotoa tosiaan löytyy. Mutta ei, kalkinvalkoisena, ryhti huonona kouluun kesälomalta.
Ei ole lepoa tuo. Yöunet kasvuiässä ovat hyväksi, mutta ei rytmin hillitön heittely. Sitä paitsi ei se loman lepovaikutus riitä viikoiksi eteenpäin vaikka nukkuisi 12 tuntia yössä.
Enemmän virkistystä saisi irti monipuolisella loman vietolla. - mitä tein lomalla,piti
O.P.E.ttaja kirjoitti:
Ymmärsinkö minä oikein?
Kesäloma on LOMA, niin kuin sanoit, mutta kai loman voisi käyttää myös johonkin muuhunkin kuin netissä roikkumiseen? Noin MILJOONA muuta tekemisen muotoa tosiaan löytyy. Mutta ei, kalkinvalkoisena, ryhti huonona kouluun kesälomalta.
Ei ole lepoa tuo. Yöunet kasvuiässä ovat hyväksi, mutta ei rytmin hillitön heittely. Sitä paitsi ei se loman lepovaikutus riitä viikoiksi eteenpäin vaikka nukkuisi 12 tuntia yössä.
Enemmän virkistystä saisi irti monipuolisella loman vietolla.oikein miettiä. Join aamukahvit,kävin salilla,tulin kotiin,laitoin netin päälle,roikuin netissä,söin valmisruokaa,katoin telkkaria ja menin nukkumaan. Kuusi viikkoa.Ai joo,sivistin itseäni sen verran että kerran viikossa hain postin,usein loota oli tyhjä.
Mitä sitä köyhä kummempia. Satoikin. - jokainenhan
O.P.E.ttaja kirjoitti:
Ymmärsinkö minä oikein?
Kesäloma on LOMA, niin kuin sanoit, mutta kai loman voisi käyttää myös johonkin muuhunkin kuin netissä roikkumiseen? Noin MILJOONA muuta tekemisen muotoa tosiaan löytyy. Mutta ei, kalkinvalkoisena, ryhti huonona kouluun kesälomalta.
Ei ole lepoa tuo. Yöunet kasvuiässä ovat hyväksi, mutta ei rytmin hillitön heittely. Sitä paitsi ei se loman lepovaikutus riitä viikoiksi eteenpäin vaikka nukkuisi 12 tuntia yössä.
Enemmän virkistystä saisi irti monipuolisella loman vietolla.saa halutessaan viettää sellaisen loman kuin haluaa? Sehän on juuri lomaa, että tekee kivoja asioita, joista pitää. Nuoret kasvavat aikuisiksi ja sitten on elämä ja lomatkin täynnä velvollisuuksia. Lapsuus ja nuoruus ovat niin lyhyitä.
Tuskin olet opettaja. Tai sitten oma nuoruutesi on muisto vaan ja olet katkera siitä, ettet enää voi tehdä mitä haluat.
- teinit oikeassa
Nuorten pitäisikin nukkua joka yö noin 11 tunnin yöunet.
Kyllä varmasti suurin osa nuorista ulkoilee päivittäin, vaikka käsityksesi on toinen, että he vain roikkuvat mesessä tai nukkuvat ja syövät. - äiti teinille
Nukkuuhan tuo, vaikka 24 tuntia jos siltä tuntuu, netissäkin roikkuu sitten vastaavasti tuntitolkulla.
Mutta, myös ulkoilee päivittäin, käy joskus uimassa joskus pyörälenkillä, joskus vain kaupassa, viettää aikaa kavereiden kanssa.
Mut pääsääntöisesti kesä on mennyt nukkuessa ja netissä..
Kiinnitin yksi päivä huomioni lapsen luokkatovereihin, heihin jotka ovat koko päivän ulkona, kotona kun on rajoitettu netissä oloa yms
istuskelivat tuolla rapajuoppojen seurassa,kaljapullot kädessä (ikää 14v) ja tupakka suussa, niin havahduin, ja tajusin, et joo, olen onnellinen et lapseni viihtyy kotona, olkoonkin että netissä menee tunti tolkulla, mut varmasti terveelisempää elämää kuin kaljoittelu puistossa.
Ehkä nämä ovat ne ääripäät, keskitie olisi paras, mutta siltikin - on meillä
14-v tyttöni saa olla koneella kaksi tuntia päivässä. Kotona ollaan kymmenen aikaa (aina sovittavissa) ja ei voi sietää minkään alkoholin hajua edes. Joskos muuten suht hankala teini mutta onneksi ei siedä alkoholia =)
- Yläasteella
Heräsin aamulla ja söin ravitsevaa kaurapuuroa aamupalaksi.
Sen jälkeen soitin pianoa muutaman tunnin. Kävin tämän jälkeen luonnossa katsomassa löydänkö uusia kasvilajeja, en löytänyt, tunnen jo kaikki.
Juttelin naapurin tädin kanssa globalisaatiosta muutaman tunnin.
Kesällä kävin myös taidenäyttelyssä, oih, kuinka ihanaa kulttuuri voi olla!
Retretin kolusin, myös Heureka tuli nähtyä. Voih, sitä sielun sivistystä!
Näillä vastauksilla voin taata koulu menestyksen ensivuodeksi, SILLÄ opettajat ovat samanlaisia pikkusieluja kuin ovat aina olleet!
Lemmikiksi pääsee, kun osaa opettajaa miellyttää!
No, nyt ope vastaa että hänellä ei lempioppilaita ole. Joo, joo; kaikki sanovat niin! Mutta tilanne tulee vastaukseni johdosta olemaan tämä:
Minäpä pääsen ensi vuonna kaikkiin mahdollisiin edustustehtäviin mitä luokassani on, saan vastata opettajan kysymyksiin ja saan AINA kehut kuinka hyvä olen. Myös numeroni todistuksessa on parempi kuin muilla, vaikka saisinkin samoja numeroita kokeissa! Ja tämä kuvio oli muuten myös ala-asteella.
Minulla ei äiti ja isi ole "hyvässä asemassa" olevia, jolloin automaattisesti tulee myös open lemmikiksi, joten olen onnekseni keksinyt tämän loistavan keinon nostattaa koulumenestystäni!
JIPPII, opet ovat helppoja!
Tosiasiassa istun mesessä joka päivä, ja nukun piiitkään.. Mutta sitä minun ope ei tiedä! :-) - Töykeyteni
,MUTTA miksi ihmeessä kysyt mitä oppilaat tekevät kesällä, etenkin kun tunnut tietävän vastauksen etukäteen. Voin vain kuvitella sinut sielä pöytäs takana paskaa syöneen näkösenä kun oppilaat kertoo kesälomastaan. Mitäs sitte ku kohalle tuleeki se oppilas joka on käyny loman aikana ulkomailla, kielimatkalla, sun muissa kissanristijäisissä ja juossu 8h päivässä ulkona? Onko hän sitten suosikkioppilaasi vuoden ajan, koska hän on käyttänyt lomansa niin kun se sinun mielestäsi tulee käyttää. Kesäloman on jokainen ansainnut, niin sinä kuin oppilaasikin, näinollen jokainen käyttää sen niinkuin itse lystää.
- helpolla
Hehe. Murrosikäisen vastaus on aina sellainen, että pääsee helpollla, kai nyt ope nämä tietäis. Meillä poika 15v ollut 2 viikkoa kesätöissä, soitellut kitaraa, käynyt luontoretkillä tutkimassa lintuja, lenkillä joka päivä, lisäksi teimme kotimaan lomamatkan koko perhe eikä silloin takuulla oltu koneella vaan enimmäkseen ulkona.
Mutta kun eno kysyi nyt loppukesästä vieraillessaan, mitäs olet lomalla tehnyt, vastaus oli, no en paljon mitään, pelaillut vähän, syynä vain ettei häntä huvita raportoida koko kesäänsä. Eno kuitenkin tiesi pojan olleen töissä ja kysyi mitä teit siellä töissä, vastaus: "en mitään erikoista".
Meilläkin on rajoitus koneelle 2 tuntia päivässä lomalla ja vapaalla, muulloin tunti. - varhaiskasvattaja
helpolla kirjoitti:
Hehe. Murrosikäisen vastaus on aina sellainen, että pääsee helpollla, kai nyt ope nämä tietäis. Meillä poika 15v ollut 2 viikkoa kesätöissä, soitellut kitaraa, käynyt luontoretkillä tutkimassa lintuja, lenkillä joka päivä, lisäksi teimme kotimaan lomamatkan koko perhe eikä silloin takuulla oltu koneella vaan enimmäkseen ulkona.
Mutta kun eno kysyi nyt loppukesästä vieraillessaan, mitäs olet lomalla tehnyt, vastaus oli, no en paljon mitään, pelaillut vähän, syynä vain ettei häntä huvita raportoida koko kesäänsä. Eno kuitenkin tiesi pojan olleen töissä ja kysyi mitä teit siellä töissä, vastaus: "en mitään erikoista".
Meilläkin on rajoitus koneelle 2 tuntia päivässä lomalla ja vapaalla, muulloin tunti.koko ketjua en jaksanut lukea, joten en tiedä puhuttiinko missään vaiheessa minkä ikäisistä oli kyse aloitusviestissä.
Itsellä 5. luokan aloittava. ja lähes koko kesän herännyt 9.00 mennessä (pari kertaa mennyt puol 10 ja kymmenisen kertaa herännyt 7.30-8.00 välillä.).
Hyvä kun aamupalan malttaa syödä ja eikun ulos fillaroimaan/uimaan/leikkimään. Syömään tulo kesken päivänkin tosi nihkeetä. Sisälle tullaan monestí vasta kun on pakko! pelaaaminen/netti/tv:n katsominen vievät viikossa aikaa noin 4-8 tuntia.
Eikös ole tärkeintä että nuoret saavat levätä lomallaan kukin hyväksi katsomallaan tavalla tehden mitä itseä kiinnostaa. Tietysti unohtamatta normaaleja kotiaskareita. Ihmisiä ne nuoretkin ovat.
- koulumaailma
kyseisen aloitusviestin kirjoittaja vasta tajuta, että se kesäkuun toinen päivä alkanut loma on jo lopuillaan?
Mahdatko olla oikealla alalla, jos jo elokuun alussa ahistaa? - ooooooooooooooooo
yö kaudet istuttiin netissä ja nukuttiin puolelle päivin . minä en aamusta päässyt tekemään kotihommia kun piti armon kakaroiden heräämistä odotella arvatkaa että otti päähän . nää kaikki kakarat ei ole minun mutta jos olisivat niin olisi toinen malli täällä kotona
ja kun herättiin niin kone helevetin äkkiä auki ja siinä se päivä vierähtikin. koneen viereen haettiin maitoo ja leipää ja kun hikkee pukkas niin vaihdettin vaatetta ja kohta pyykkiä oli taas pilvin pimein. tätä tää oli ja sille en mahda mitään, ja tulee olemaankin, tässä huushollissa ei lasten tarvi pistää tikkua ristiin, sen kun oottavat että palvelu pelaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614283Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653487Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541817Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251707Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981443Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133950Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235863en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115852Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18849