Vuosi sitten erosin lapseni isästä(oli suhde toiseen) ja olin jo masentunut. Eipä siinä paljon tarvinnut,otin lääkkeitten yliannostuksen. Jouduin 1,5kk:n sairaalahoitoon. kotiin päästyäni alkoi yhteishuoltajuus(viikko-viikko systeemi). Ylä- ja alamäkiä oli mut maaliskuussa onneni kääntyi. Tapasin aivan ihanan miehen. Parin kk:n tapailun jälkeen muutimme yhteen. Olin onnellinen,en uskonut että mulle voisi enää käydä niin. Hääpäiväkin on jo sovittu:) Mutta!!! Muutama viikko sitten menin pienentämään lääkitystäni ja mitäpä muutakaan siitä tuli kuin ahdistus ja masennus. (lääkkeen muutin takaisin entiseen)Nyt mua ei kiinnosta mikään,tuntuu etten välitä mistään(muusta kuin lapsestani). Mieskään ei tunnu enää miltään. Pitäisi varmaan ottaa jälleen yhteyttä ammattiauttajalle mutta asun eri paikkakunnalla kuin ennen niin tuntuu kamalalle et pitää kaikki aloittaa alusta. On niin paha olla:(
Ahdistaa
taas kerran
1349
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
aina muutettaessa on uusi lääkäri,ja saa selostaa alusta lähtien.Ominpäin ei myöskään lääkkeitä kannata vähentää,ettei tule takapakkia.Uskoisin mielialankin paranevan kunhan lääkitys on kohdallaan.