2-suuntainen mielialahäiriö

pelkään sitä :/

itse olen ollut pitkään, niin pitkään kuin muistan, sellainen että välillä vajoan alas ja välillä olen koko ajan tekemässä jotakin. En ole koskaan osannut pelätä tätä kyseistä sairautta. Isälläni oli tämä sairaus ja nyt toisen lapseni syntymän jälkeen vajosin keskivaikeaan masennukseen ihan ilman syytä. Aloitimme lääkkeet mutta silti iltaisin olen masentunut (taas) ja kiihdyn helposti, suutun ja ärryn. Kaipaan paljon tekemistä ja en jaksa vain olla. Joskus alan puhua paljon ja selittelen omaa oloani ja kyselen toiselta (avomieheltäni) kaikenlaista. En osaa lopettaa vaan joskus jatkamme yö myöhään vaikka en saisi vastauksia ja toinen melkein kuorsaisi.
Minulla on huono itseluottamus ja haen sitä väärin tavoin humalassa. Kalja maistuu molemmille meistä. Jos en humaltuneena saa huomiota ja aikaa, yhteistä tekemistä niin alan hakea sitä väärin tavoin ja muilta.. Tästä seuraa vain huonoa, pettämään en silti ole alkanut. Nyt vähentänyt juhlimsta koska en halua menettää miestäni. Pelkään että tämä on kaksisuuntaistamielialanhäitiötä!! Mitä sitten!? Suhde kariutuu kun olen "luonteelta" tällainen, ensin hyvällä päällä ja ihana ja sitten vaadin kaikkea ja olen kiukkuinen ja ärtyisä, välillä haluaisin kuolla....
Kokemuksia ja vinkkejä kaipaan!
Olen siis nyt hoidossa masennuksesta mutta miltä tämä kuulostaa onko pelkoni oikeaa? Hoito ollut jäähyllä nyt kk kun on lomat ja kaikki... :/

2

370

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lääkärillä

      niin saat oikeat lääkkeet,kyllähän tuo siltä vaikuttaa.

    • diagnosoitu

      Minä sain oman kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin viimeviikolla.Olen kakkostyyppiä, eli manian sijasta minulla on lievä hypomania, eli olen välillä suhteellisen normaalissa kunnossa ja välillä masennuksessa. Olen vieläkin tyrmistynyt asiasta, sillä epäilin masennukseni juontuvan adhd-oireista joita minulla on. Adhd ei vieläkään ole pois suljettu, mutta lääkärin mukaan asiaa ei voi hoitaa saati tutkia niin kauan kun mielialani eivät ole tasapainossa.

      Kysymykseesi vastaten, sain diagnoosini kertomiasi oireita lievemmilläkin oireilla, joten voi olla että sairastat kaksisuuntaista. Tosin se on psykiatrin asia diagnosoida ja tutkia. Mutta jos pelkäät mania jaksoja, kannattaisi todellakin hakea apua ja neuvoja, selvittää mistä on kyse, tarpeeksi ajoissa niin mopo ei karkaa käsistä. Kaksisuuntaista puolustaisi myös isäsi sairaus, kaksisuuntainenhan on periytyvää.

      Oma diagnoosini on niin tuore etten tiedä miten tästä eteenpäin. Olen sairastanut jo 4 vuotta masennusta joista 1v hoidettuna. Nyt masennus saikin tarkemman "diagnosoinnin" ja tuntuu etten olisi enää se sama ihminen. Tätä en odottanut, ja netistä luin diagnoosini jälkeen ensimmäistä kertaa koko sairaudesta ja sen ilmenemisestä. Sairaus vaikuttaa lohduttomalta ja ikuiselta. Onneksi en sairasta maniaa (tietääkseni)mutta hypomaniakin aiheuttaa lieviä ongelmia; muutaman päivän aktiivisia pysähdyksiä jolloin saatan siivota tuntikausia enkä yksinkertaisesti pysty lopettamaan ennekuin kroppaa särkee. Tällöin myös syöminen unohtuu, eikä taukojakaan juuri tule siihen heilumiseen muutamaa kokisryyppäystä lukuunottamatta. Minun mielialani myös saattaa muuttua saman päivän aikana. Aamulla herätään masiksessa ja iltaa kohtaan jo höyrytään asioista. Jos innostun jostakin niin puhun asiasta taukoamatta niin että lähipiiri alkaa totaalisesti kyllästymään aiheeseen. Kun innostus lopahtaa, se lopahtaa lopullisesti. Siihen aiheeseen ei enää palata.
      Nyt kun olen tutustunut kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, huomaan myös tietynlaisen kaavan jaksojen välillä. Saan nostettua/aktivoitua itseäni masennuksesta tekemällä asioita pakolla, mutta tekeminen myös houkuttelee hypomaniaa. Äkillinen jaksaminen ja tekeminen tuntuu niin hyvältä, että vastaan työkutsuihin ja muihin velvollisuuksiin jees jees-kommentein ja löydän sitten itseni keskeltä armotonta työputkea jota en jaksa viedä läpi. On siis vaikea pysyä toimintakunnossa (pois masiksesta) kun se aktivointi vie sitten niin kiivaaseen elämänrytmiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      262
      4303
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3506
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      155
      1829
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1714
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1447
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      957
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      865
    8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      864
    9. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      855
    Aihe