Lukekaa

järjestyksessä alusta loppuun ja pyytäkää Pyhää Henkeä kirkastamaan se kirje, jotta pääsisitte yhdestä vakavasta harhautumisesta eroon.

Paavali kehoittaa kaikkia hyviin tekoihin, aivan samoin, kuin Jeesus kehoittaa, mutta lahkoissa on käsitys, että Paavali varoittaa kaikista teoista, vaikka hän varoittaa vain juutalaisille annetuista teoista, jotka eivät koskaan ole kuuluneet meille toisen lauman uskovaisille.

Paavali joutui aivan yksin ihmisistä nähden, mutta suurin apu, Jeesus auttajanaan, taistelemaan pakanakristityille vapauden ympärileikkauksista ja muista juutalaisille annetuista teoista.
Jopa Pietari lankesi ulkokultaisuuteen ja kävi tässä asiassa Paavalia vastaan, mutta Paavali ei antanut periksi, eikä olisi voinut antaakkaan, sillä hänet oli valjastettu pakanain apostoliksi ja Jeesus vahvisti häntä tässä tehtävässä.

Jeesus vapautti myös juutalaiset Vanhan Liiton aikaisista teoista, mutta hyvin harva heistä otti sitä vapautusta vastaan.

Tehkää hyvää, sanoo Jumalan Sana.
3280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tuolla nettiraamatussa on seuraava:

Galatalaiskirje 6

7 Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.
8 Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää.
9 Ja kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy.

Äänestä

että saatana on tulkinnut kirjeitä galatalaisille ja roomalaisille, omalla tulkinnallaan ja saanut sen tulkintansa syötettyä valtavalle ihmisjoukolle ja tänäänkin se tulkinta on voimassa lukemattomien joukossa.

Siinä tulkinnassa luodaan väärää rauhaa ja armoa, eli vastahenki ottaa siinä Paavalin asekseen ja sanoo, että katsokaapa, miten Paavalikin ehdottomasti kieltää tekemästä mitään, sillä teot ovat saastainen vaate ja omavanhurskauttaminen Jumalan silmissä ja katsokaapa, miten Paavalikin kertoo rehellisesti olevansa syntisistä syntisin ja silti hän on kelvollinen Jumalalle.

Meneppä kirjoittamaan mille tahansa lahkolle totuutta näistä kahdesta kirjeesta, alkaa hyökkäykset ja leimaamiset omavanhurskaaksi.

Mutta jälleen kerron sitä totuutta näistä kirjeistä, jotka Jeesus on minulle kerrottavaksi antanut.
Näissä kirjeissä Paavali varoittaa ketään menemästä tekoihin, joissa ympärileikkaus lihaan tekee merkityksettömäksi sydämen ympärileikkauksen ja joissa usko perustetaan uhreihin, aikoihin, ruokiin ja jos mihin, ennen juutalaisille kuuluneisiin tekoihin.

Paavali sanoo itseään syntisistä suurimmaksi, vaikka hän ahkeroi köyhien auttamiseksi, vaikka hän kestää vilua ja nälkää Jumalan Sanan viemisen tähdän, vaikka hän havaitsee itsessään pienimmänkin Jumalan Sanaa vastustavan ajatuksen ja aivan itkien katuu ja tekee parannusta. Ja tästä Paavalista saatana on tehnyt syntisen, niin syntisen, että jokainen ihminen on vähemmän syntinen, eli miten eli.

Paavali oli kuten me jokainen vaarassa langeta syntiin ja häntä saatana kiusasi kaikin voimin ja tällä vastavoimalla oli suuret joukot pilkkaamassa, sylkemässä ja syrjimässä Paavalia ja nämä joukot olivat juuri heitä "hyviä uskovaisia, ainoita oikeassa olevia uskovaisia."


Mutta Paavali ei lannnistunut, sillä itse Jumala, Jeesus Kristus oli hänet valjastanut työhönsä ja siksi hän kesti puhtaan evankeliumin eteen kaikki vaivat, vilun, nälän, pieksämiset. Sisällä hän tunsi voiman, joka antoi hänelle kyvyn kesää kaiken ja välillä hän sai levätä vihreillä niityillä.

Älkää siis kuvitelko, että Paavali kieltää tekemästä hyvää tai, että hän elää synnissä.

Hän ahkeroitsi koko sen elämän ajan, jossa hän eli uudesti syntyneen mielenlaadussa, parannuksentekoa ja hyviä tekoja. Hän havaitsi, kuten jokainen uudesti syntynyt havaitsee, herkästi itsessään synnin ja hän kääntyi suuren opettajan ja auttajan puoleen sen havainnon tehtyään ja sai avun.
Hän oli jopa yliherkkä sille houkutukselle, minkä milloinkin itsessään havaitsi ja hän itki ja pyysi armahdusta, jotta ei lankeemusta tulisi.

Äänestä

Mielestäni galatalaiskirjeen huomattavin anti vanhoillislestadiolaisille on se, että Paavali kertoo, ettei ole saanut evankeliumia ihmisiltä, vaan hän sai sen kun Jeesus ilmestyi hänelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Galatalaiskirje kirjoitti:

järjestyksessä alusta loppuun ja pyytäkää Pyhää Henkeä kirkastamaan se kirje, jotta pääsisitte yhdestä vakavasta harhautumisesta eroon.

Paavali kehoittaa kaikkia hyviin tekoihin, aivan samoin, kuin Jeesus kehoittaa, mutta lahkoissa on käsitys, että Paavali varoittaa kaikista teoista, vaikka hän varoittaa vain juutalaisille annetuista teoista, jotka eivät koskaan ole kuuluneet meille toisen lauman uskovaisille.

Paavali joutui aivan yksin ihmisistä nähden, mutta suurin apu, Jeesus auttajanaan, taistelemaan pakanakristityille vapauden ympärileikkauksista ja muista juutalaisille annetuista teoista.
Jopa Pietari lankesi ulkokultaisuuteen ja kävi tässä asiassa Paavalia vastaan, mutta Paavali ei antanut periksi, eikä olisi voinut antaakkaan, sillä hänet oli valjastettu pakanain apostoliksi ja Jeesus vahvisti häntä tässä tehtävässä.

Jeesus vapautti myös juutalaiset Vanhan Liiton aikaisista teoista, mutta hyvin harva heistä otti sitä vapautusta vastaan.

Tehkää hyvää, sanoo Jumalan Sana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu